Miksi revimme fitness-julisteen palasiksi terveystiedon tunnilla?

Nuorten liikunnan edistämiseen pyrkivän Let’s Move It -ohjelman kolmannessa tapaamisessa käsitellään kriittisesti mediakuvastoa fitness-villityksestä, erityisesti ns. Fitspiration-ilmiötä (”fitness inspiration”). Fitspiration-kuvien ja -sloganien hyväntahtoisena tarkoituksena on lisätä motivaatiota liikuntaan ja fyysisen kunnon kohottamiseen – mutta tarkoitus ei aina pyhitä keinoja.

Opiskelijoita aktivoivan ryhmätehtävän jälkeen yhteiskeskustelun aikana tehdään selväksi, että osa fitness-huumasta on pahasti pielessä ja konkretisoidaan tämä silppuamalla fitspiration-juliste. Miksi? Tässä viisi syytä.

  1. Fitness-kulttuurin kohtuuttomat tavoitteet fyysiselle kunnolle ovat lähtökohtaisesti lannistavia vähän liikkuvan näkökulmasta. Haluamme korostaa, että vähäkin liike on hyvästä. Nuorten on hyödyllistä ymmärtää, että tavoitteeksi ei kannata ottaa ammattiurheilijoiden tai ammattiviihdetaiteilijoiden kunto- ja rasvaprosenttitasoa: sen saavuttaminen ei ole tarpeellista eikä realistista (ainakaan terveesti) ilman valtavaa valmennushenkilöstöä. Jokainen askel ja lisäliike on plussaa. Tavoitteiden asettamisessa maltti on valttia!

  2. Fitness-kuvasto tulee uusintaneeksi mustavalkoista jakoa ”urheilullisiin” ja ”ei-urheilullisiin”. On tärkeä korostaa, että liikunta kuuluu kaikille ja on kaikkien oikeus: ihmisen keho ja mieli on rakennettu niin, että se tekee meille kaikille hyvää. Liikkuminen on kaikkien oikeus. Jos ihminen lähtökohtaisesti määrittelee itsensä ei-urheilulliseksi, hän hän ei lotkauta korvaansakaan puheelle liikunnan hyödyistä tai liikuntavinkeistä.

  3. Fitness-kuvasto ylikorostaa liikunnan ulkonäkökeskeisyyttä – vie huomion epäolennaiseen. Ulkonäkökeskeisyyden haittapuolista olen kirjoittanut aiemmin. Hyvä lähtökohta elämäntapamuutokselle on: ”Olen hyvä tällaisena kuin olen.” Liikunnan syiksi on – ulkonäön muokkauksen sijasta – toivottavaa löytää hyvinvointiin tai yhteisöllisyyteen liittyviä ns. sisäisempiä tavoitteita, kuten vaikkapa parempi unen laatu, stressin hallinta, hauskuus tai kavereiden kanssa ajanvietto. Nuorille kavereiden kanssa ajanviettäminen ja yhdessä tekeminen on terveyshyötyjen lisäksi merkittävä motivaatiotekijä. Toinen tärkeä lähtökohta on osata viis veisata, miltä urheillessa näyttää (ks. This Girl Can -video: eikö tämä ole aika inspiroivaa?).

    Fitspiration-kuvastoa analysoineet tuoreet tutkimukset (esim. tämä  ja tämä) osoittavat, että sisältö monilla fitspiration-sivustoilla herättää syyllisyyttä painosta tai ulkonäöstä, stigmatisoi ylipainoa (täällä siitä, miksi stigmatisointi ei edistä terveyttä), esineellistää ja kannustaa epäterveelliseen syömisen rajoittamiseen. Fitspiration ei siis olekaan kovin paljon terveempi tapa esittää liikunta kuin aiemmin vielä vahingollisemmaksi mielletty Thinspiration-liike.
    Fitspiration-kuvien katselun on todettu pienimuotoisessa kokeellisessa tutkimuksessa myös huonontavan naisten mielialaa ja lisäävän kehotyytymättömyyttä (Tiggeman et al 2015) – mikä ei ole ihanteellinen lähtökohta liikunnan harrastamiselle eikä johda kestävään elintapamuutokseen.
    *


  4. Fitspiration-sloganit (”No pain, no gain”, ”No excuses”, jne) rakentavat käsitystä siitä, että kunnon liikunnassa rehkitään armotta ja tauotta, mikä on a) lannistavaa ja b) altistaa vammoille. Tämä on väärin. Liikuntatavoitteet pitää asettaa lähtökunnon mukaan. Riuhtominen johtaa liikuntavammoihin. Let’s Move It korostaa tervettä liikkumista: Täytyy myös levätä, kehon viestejä kuunnellen.  Tästä ja muistakin näkökulmista Fitspiration-innostusta on kritisoitu aiemmin blogeissa (mm. täällä, täällä ja täällä).
    *


    Kuvahaun tulos haulle fitspiration
    Kuva: Korjattu fitspiration-kuva Buzzfeed-sivustolta.

  5. Mieleenpainuva pedagogiikka. Olemme jo riittävästi nähneet (ja itsekin tehneet) terveyden edistämiseksi kalvosulkeisia, joiden ainoa hyvä puoli on, että nuoret saavat sentään sen aikana makoisat unet. 😉 Tutkimusperustaisessa Let’s Move It -ohjelmassa mahdollisimman suuri osa oppimistavoitteista on pyritty saavuttamaan opiskelijoita aktivoivina paketteina kuten ohjattuina ryhmäkeskusteluina ja -tehtävinä.

 

Tutkimusten mukaan useiden fitspiration-sivustojen sisältö herättää syyllisyyttä painosta tai ulkonäöstä, stigmatisoi ylipainoa, esineellistää ja kannustaa epäterveelliseen syömisen rajoittamiseen.

Näistä syistä Let’s Move Itissa siis revitään fitspiration-juliste ryhmäkeskustelun lopuksi. Tästä harjoituksesta itse nuoret ovat antaneet paljon myönteistä palautetta – erityisesti liikkumattomat ovat havahtuneet joihinkin väärinkäsityksiinsä ja rohkaistuneet suunnittelemaan liikuntakokeiluja.

Haluatko tietää lisää Let’s Move It -ohjelmasta? Lue täältä.

*****(DISCLAIMER: Let’s Move It on suunniteltu erityisesti vähän liikkuville nuorille. Emme tietenkään halua lannistaa niitä nuoria, jotka ovat saaneet innostuksen kipinän fitness-urheilusta ja harrastavat sitä hyvillä mielin terveellisesti! Aivan liian suuri osa nuorista liikkuu terveytensä kannalta liian vähän, ja osasyy siihen on väärinkäsitykset (ks. yllä). Tiedämme toki, etteivät kaikki fitspiration-julisteet ole vinksallaan!
Liikkumisen iloa kaikille!)*****

Kiitos Elisa Kaajalle tekstin aiemman version kommentoinnista, ja Sini-Tuuli Hynyselle yhteistyöstä harjoituksen sisällön ja toteutustavan kehittämisessä!

* Aiempien koostetutkimusten mukaan nämä näkökohdat (myönteisen mielenterveyden edistäminen & vammojen ehkäisytoimenpiteet) luonnehtivat laadukkaita lapsiin ja nuoriin kohdistettuja lihavuuden ennaltaehkäisyohjelmia.

Rakenteiden ja sosiaalisen tärkeydestä

Seuraa vapaata pohdintaa ja ihmettelyä. Olen vuosikymmenen verran tutkinut (sosiaali)psykologisia ilmiöitä liittyen käyttäytymisen muutokseen. Silloin tällöin olen huomannut rivien välistä tai suorempaan, että jotkut ihmiset kuvittelevat tutkimusfokukseni merkitsevän, että oletan sosiaalipsykologisten ilmiöiden olevan tärkein käyttäytymisen (ja sen muutoksen) määrittäjä: Että esimerkiksi vähättelisin joko sosiaalisia ja yhteiskunnallisia tai sitten biologis-geneettisiä tekijöitä. Ja että pitäisin yksilötason interventioita kaikkein parhaina ja vaikuttavimpina tapoina vaikuttaa käyttäytymiseen, ja väheksyisin rakenteellisten ja yhteiskunnallisten interventioiden merkitystä. Tämähän on aivan hupsu oletus. 🙂

Erään psykologian ensyklopedian (2011) Health Promotion -luku alkaa – psykologien kirjoittamana – toteamuksella, että lainsäädäntö on aina voimallisin tapa vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Sitä ei kuitenkaan ole demokratioissa haluttu ulottaa kaikkeen ihmisten toiminnan säätelyyn, ja pehmeämpää valistusta ja ”asenteisiin vaikuttamista” pidetään yleisesti hyväksyttynä tapana kaitsea kansaa kohti terveyttä ja hyvinvointia. Ja siitäpä sitten päästäänkin asenteiden muutosta selittävien teorioiden tilaukseen….

Yleinen väärinymmärrys on, että psykologiassa viisveisattaisiin kaikesta muusta kuin yksilöiden päänsisäisestä kognitiosta.

Sosiaalisten normien ja kulttuuristen arvostusten kanssa on vähän sama asia. Yleinen väärinymmärrys on, että psykologiassa viisveisattaisiin kaikesta muusta kuin yksilöiden päänsisäisestä kognitiosta. Psykologeja (ja ”psykologista sosiaalipsykologiaa” tekeviä sosiaalipsykologeja) muistutetaan ahkerasti ”sosiaalisen” merkityksestä, yhteisön normeista ja niin edelleen. Hyvä niin. Perusteeton psykologisointi ja medikalisointi pitääkin pitää aisoissa ja kyseenalaistaa. Mutta olkiukkojen kehittelyä vastustan.

Feministipamfletteja jo teininä tankanneena olen jo nuorena pitänyt sosiaalisen vaikutusta niin itsestäänselvänä, että hämmästyn aina, kun joku olettaa, etten sitä tiedosta.

Suurin osa inhimillisen käyttäytymisen ilmiöistä on monitekijäisiä. Syytä ei ole myöskään ”redusoida” selityksiä pelkästään sosiaaliseen ja laiminlyödä yksilö- ja sosiaalipsykologisia tekijöitä.

Suurin osa inhimillisen käyttäytymisen ilmiöistä on monitekijäisiä.

Onkohan tämä sosiaalipsykologi-termiin liitetty psykologisointiennakkoluulo yksi syy siihen, että monet kokeneet suosittelevat käyttäytymistieteilijä -nimikkeen suosimista – ei tulisi väärinymmärrystä, että käyttäytymisen selitystä olisi tarkoitus hakea yksinomaan psykologiasta….

Hedelmällinen tapa pyrkiä ymmärtämään maailmaa on yhdistää eri analyysitasoja. Willem Doisen mukaan onkin niin, että hyvä sosiaalipsykologinen tutkimus yhdistää 1) yksilönsisäisten ilmiöiden, 2) yksilöidenvälisten, interpersoonallisten, 3) ryhmien tai asemien väliset, ja 4) ideologian tasot.

 

Teoria ja lähestymistapa ei ole ”totuus”, vaan yksi näkökulma, käsitteellinen apparaatti, jonka kautta tutkija asiaa lähestyy. Liian usein erehdytään luulemaan, että tutkimuksessa käytetty teoria vastaa tutkijan kokonaiskäsitystä maailmasta ja ilmiöstä.

Luentovinkit lokakuulle: Käyttäytymismuutoksen huippututkijoita Suomessa

Haluatko kuulla laadukkaita, tiedeperustaisia puheenvuoroja käyttäytymisen muutoksesta mm. terveyden, liikunnan ja julkishallinnon alalla?

Lokakuu tuo Suomeen poikkeuksellisen monta korkeatasoista tutkijaa pääpuhujiksi erilaisiin tilaisuuksiin: Tästä päivämäärät talteen! Nämä tutkijat ovat paitsi pyrkineet teoreettisesti ymmärtämään motivaation, käyttäytymisen ja ympäristön muutoksen saloja, myös käytännössä toteuttaneet tosielämässä tutkimukseen perustuvia kokeellisia interventioita hyvinvoinnin lisäämiseksi.

   * * * * * *      * * * * * *      * * * * * *

Prof. Falko Sniehotta

Käyttäytymislääketieteen ja terveyspsykologian professori,
University of Newcastle, Fuse Centre for Translational Research in Public Health, Institute for Health & Society

Tilaisuus: Sosiaalilääketieteen päivät, Tampere, 13.10.2016
Otsikko: Interventions supporting health behaviour change and maintenance: Individual and system level perspectives

Järjestäjä: Sosiaalilääketieteen yhdistys ry

   * * * * * *      * * * * * *      * * * * * *

Prof. Martin Hagger

Käyttäytymislääketieteen professori; Curtin University, Australia

Tilaisuus: Terveyspsykologian päivät, Helsinki, 25.10.2016
Otsikko: Self-Regulation, Motivation, and Health Behaviour: From Theory to Behaviour-Change

Järjestäjä: Suomen Psykologisen Seuran Terveyspsykologian jaos

   * * * * * *      * * * * * *      * * * * * *

Prof. Susan Michie

Professori ja johtaja, University College London’s Centre for Behaviour Change

Tilaisuus: Käyttäytymistiede ja päätöksenteko kohtaavat: Kokeilukulttuuri muutoksen mahdollistajana?, Helsinki, 26.10.2016
Otsikko: Designing more effective public policy to change behaviour: The contribution of behavioural science

Järjestäjät: Valtioneuvoston kanslia ja Terveyspsykologian jaos (Suomen Psykologinen Seura), ilmoittautuminen tästä linkistä: http://digiumenterprise.com/answer/?sid=1445509&chk=PTK75YRY.

Viisi syytä, miksi ei kannata hikoilla parempi ulkonäkö mielessä

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Skolar-sivulla.

“Hanki six-pack! Muokkaa kroppasi rantakuntoon! Hanki piukka peppu!” Valitettavan usein liikuntaan motivoidaan vetoamalla liikunnan ulkomuotoa parantaviin vaikutuksiin. Tässä viisi syytä, miksi ulkonäön korostaminen liikuntamotivaattorina voi olla haitallista.

1. Liikunnan monipuoliset terveys- ja hyvinvointivaikutukset unohtuvat

Liikunta on todistetusti oiva keino vähentää unettomuutta, niska- ja hartiasärkyjä, tupakointia, selkävaivoja, masennus- ja ahdistusoireita ja kroonista kipua. Liikunta lisää luovuutta, helpottaa ajattelun sujuvuutta ja auttaa jaksamaan arjessa. Mitä monipuolisempaan tietoon ihmisen myönteinen asenne perustuu, sitä vankempi se on. Ulkonäkö- tai laihdutusmotiivin korostaminen sen sijaan saattaa johtaa epätarkoituksenmukaisiin väärinkäsityksiin. Jos liikunta mielletään vain laihdutuskeinona tai kehonmuokkauskeinona, kehoonsa jo tyytyväiset ihmiset viisveisaavat liikunnan lisäämismahdollisuuksista.

2. Ulkonäkö ensisijaisena motiivina voi tuottaa psykologista pahoinvointia

Tutkimuksissa on osoitettu, että sillä on suuri merkitys, keskittyykö ihminen ulkoisiin vaiko sisäisiin tavoitteisiin. Sisäisiin tavoitteisiin, kuten fyysiseen kuntoon, pyrkiminen tuottaa todennäköisemmin kokemuksia, jotka tukevat onnellisuutta. Ulkoiset tavoitteet, kuten muiden hyväksynnän tavoittelu, sen sijaan heijastavat tyytymättömyyttä itseen ja saattavat johtaa epätarkoituksenmukaisiin käyttäytymismuotoihin.

”Liikkuva ylipainoinen elää pidempään kuin liikkumaton laiha.”

3. Ulkonäkö ei ole kestävä motivaattori

Muiden hyväksynnän hakemiseen perustuva motivaatio johtaa yleensä lyhytkestoisiin muutoksiin. Tästä syystä parempi tapa olisi auttaa ihmisiä tunnistamaan itselle – ei muille – tärkeitä tavoitteita, joiden saavuttamisessa liikunta voi auttaa. Tällaisia tavoitteita ovat esimerkiksi terveempi keho, syvempi uni tai vaikkapa tupakoinnin lopetus. Myös omien taitojen kehittäminen on myönteinen tavoite, josta on hyvinvoinnille hyötyä.

4. Elintavat ratkaisevat, eivät vaa’an lukemat

Liikkuva ylipainoinen elää pidempään kuin liikkumaton laiha. On paljon näyttöä siitä, että elintavat ovat tärkeämpi sairastavuuden ja kuolleisuuden ennustaja kuin ylipaino. Päinvastoin liikunnan edistys ulkonäkökärjellä luo harhaanjohtavaa mielikuvaa, jonka mukaan ulkonäöstä voi päätellä ihmisen kunnon. Ulkonäön korostus antaa ymmärtää, että kaunis ulkokuori on ainoa arvokas ja tavoiteltava asia. Näin ei pitäisi olla, sillä lihavuuden stigmatisointi kampanjoissa vain haittaa terveyden edistämistä.

”Hyvä liikunnanedistäjä pohtii, mitä mahdollisia sivu- tai haittavaikutuksia valituilla vaikuttamisen keinoilla on.”

5. Bikinikunto ei takaa onnea, päinvastoin

Hyvä liikunnanedistäjä pohtii, mitä mahdollisia sivu- tai haittavaikutuksia valituilla vaikuttamisen keinoilla on. Jos kampanjoissa viestitään, että ulkonäkö on liikunnassa pääpointti, saako se kohderyhmän tavoittelemaan ulkonäköön perustuvia tuloksia hyvinvoinnin kustannuksella? Liikunnan edistäminen ulkonäkömotiivilla esimerkiksi lasten tai nuorten joukossa voi johtaa arvaamattomiin sivuvaikutuksiin. Se saattaa esimerkiksi lisätä tyytymättömyyttä omaan kehoon. Dramaattisimmillaan ulkonäön vuoksi liikkuminen voi johtaa syömishäiriöihin tai steroidien käyttöön.

Siispä: Vaikka ulkonäöstä huolehtiminen on hyvin monella meistä yksi liikunnan motiiveista, kannattaa huolehtia siitä, että se ei nouse liian keskeiseen asemaan mielenmaisemassa muiden liikkumisen syiden yli.

Vaikuttavien elintapamuutos-ohjelmien ja -tutkimusten suunnittelu: Käyttäytymistieteilijän vinkkejä

Käyttäytymismuutos-interventioiden on havaittu monissa meta-analyyseissa olevan sitä vaikuttavampia, mitä enemmän käyttäytymistiedettä on otettu huomioon projektin suunnittelussa. Maailmalla on paljon muitakin hyviä tutkimuskäytäntöjä käyttäytymismuutos-tutkimuksen onnistuneeseen suunnitteluun ja toteutukseen.

Koska yli kymmenen vuoden ajan – väitöskirja-aikana ja sen jälkeen – olen erikoistunut vaikuttavuuteen pyrkivien ja skaalattavissa olevien elintapamuutos (ja käyttäytymisen muutos)interventioiden suunnitteluun ja arviointiin, minua on viimeisen vuoden aikana pyydetty noin tusinaan terveyden edistämisen tai muuhun vastaavaan hankkeeseen (käytännölliseen tai tutkimukselliseen) mukaan, joista tavallisesti joudun muiden sitoumusten takia kieltäytymään. Harmi kyllä.

Paljon tämäntyyppisiä hankkeita on käynnissä mm. Akatemian strategisen rahoituksen, kärkihankerahoituksen ja toki myös entisten rahoitusinstrumenttien puitteissa, joissa on tuotettu enemmän ruohonjuuritasolta lähteviä, käytännöllisiä hyvinvointia edistäviä hankkeita. Kokeilukulttuurin myötä innostus käyttäytymisen muuttamis-interventioiden suunnittelemiseksi ja arvioimiseksi on Suomessa kuitenkin räjähtänyt ennennäkemättömiin lukuihin.

Kollegan ehdotuksesta ajattelin blogissani antaa muutamia vinkkejä aiheesta suomeksi niihin hankkeisiin, joissa ei ole aiheeseen perehtynyttä käyttäytymistieteilijää konsultoimassa. Näistä aspekteista Duodecim-lehdessä aikoinaan julkaisemamme artikkeli (Absetz & Hankonen, 2011) ei nimittäin kovin paljoa kerro. Toivottavasti alla olevasta on hyötyä. Ainakin jotkut korkeatasoiset journalit ovat alkaneet edellyttää tiettyjä ao. seikkoja, jotta suostuvat julkaisemaan elintapamuutos-tutkimuksen.

Huom. Vinkit pätevät eritoten tutkimuksiin, joissa kysytään: ”Millä keinoilla voidaan tukea ryhmän X elintapamuutosta Y?”, ei niinkään lääketieteellis-terveystieteellisiin tutkimuksiin, joissa kysytään: ”Miten elintapamuutos Y vaikuttaa terveysseuraamukseen Z?”. Itse elintapamuutostavoitteiden pitää tietysti pohjautua vankkaan kliiniseen näyttöön, ja tämän yleisen lähtökohdan jälkeen rakennetaan käyttäytymismuutos-interventio kyseisen käyttäytymismuutoksen tukemiseksi. Esimerkiksi väitöskirjatutkimuksessani hyödyntämäni interventio-aineisto pohjautui Diabetes Prevention Studyn (Tuomilehto et al. 2001, NEJM) vaikuttaviksi osoittamien elintapa-tavoitteiden perustalle, dosentti Pilvikki Absetzin työtovereineen rakentamiin interventio-ohjelmasisältöihin (Uutela et al 2004). Täysin oma ja käsitteellisesti erillinen kysymyksensä onkin, miten nuo tavoiteltavat muutokset parhaiten saadaan aikaan ihmisen käyttäytymisessä.

Pähkinänkuoressa:
1. TIKAPUUT: Hyödynnä vaiheittaista edistymistapaa,
2. KARTTA: Mieti ja eksplikoi käyttäytymismuutosmalli,
3. SANAKIRJA: Määrittele interventiosisältö selkeästi,
4. KOKEILE JA KAVEERAA: Esitestaa ja osallista,
5. KUVAA: Mittaa ja arvioi muutos ja sen prosessi.

Ja tässä tarkemmin:

  1. Hyödynnä vaiheittaista edistymistapaa (ks. esim. UK Medical Research Councilin ohjeistus käyttäytymismuutos-interventiotutkimusten askelista). Suomenkielinen ja ehkä helpompi versiointi tästä löytyy Demos Helsingin Design for Government -raportista. Myös Päivi Rautava ym. on kirjoittanut aiheesta suomeksi.
    1. Selvitä, mitä aiheesta jo tiedetään. Rakenna olemassaolevan päälle äläkä keksi pyörää uudelleen. Innovoi uusia elementtejä tämän päälle, tai tietoisesti vaihtoehtoisia parempia ratkaisuja.
      1. Laadukkaiden systemaattisten katsausten määrä on noussut viime vuosina. Ne katsaukset, joissa on pureuduttu myös vaikuttamisen KEINOIHIN, ei pelkästään interventioiden vaikuttavuuden meta-analyysiin ”könttänä”, ovatkin hyödyllisimpiä.
        Esimerkiksi omassa tutkimuksessamme löysimme tiettyjä  käyttäytymismuutostekniikoita ja muita piirteitä, jotka yhdistivät vaikuttaviksi osoitettuja nuorten liikunta-ohjelmia. Näin saimme paljon vinkkejä oman ohjelmamme suunnitteluun.
      2. Voin suositella National Institute of Clinical Excellence (NICE) kattavia katsauksia käyttäytymismuutostekniikoiden toimivuudesta.
    2. Selvitä, mitkä ovat hyödylliset ja soveltuvat käyttäytymistieteelliset teoriat vaikuttamisen mallin kehittämisen tueksi tässä kontekstissa, populaatiossa, käyttäytymismuodossa.
    3. Mallinna vaikuttamisen prosessi (myös kohta 2).
    4. Esitestaa intervention (ja tutkimustoimenpiteiden) käyttökelpoisuutta ja toimivuutta (feasibility study). Yleensä aina jotakin menee pieleen, mikä on loistava juttu: Tämä osoittaa mitä seikkoja tarvitsee parannella tai muuttaa, ja näin pienet virheet eivät kopioidu varsinaiseen ison skaalan vaikuttavuustutkimuksen. Harjoitus tekee mestarin tutkimushenkilöstöstä (ns. rehearsal trial). Näin päästään pahimmista ”lastentaudeista” eroon ennen varsinaista vaikuttavuustutkimusta. Briteissä isot terveystutkimusten rahoittajat tai eettiset valvojat eivät myönnä RCT-vaiheen tutkimukseen rahoitusta tai lupaa ennen kuin toteutuskelpoisuus on näytetty toteen. Huomaa: pilotti- ja feasibility-tutkimuksen käsitteellinen erottelu on mielekästä (ks. esim. tämä artikkeli).
      On myös eettistä testata interventio pienimuotoisesti etukäteen ja vasta sitten – mikäli jatkamisen kriteerit täyttyvät – siirtyä testaamaan sen vaikuttavuus vasta riittävästi tilastollista voimaa omaavassa asetelmassa. Näin vältämme turhan ja hyödyttömän ”tutkimusjätteen” syntymistä, joka johtuu huonosti suunnitelluista ja pikkuruisista tutkimuksista.asteittain

      ***

  2. Mieti käyttäytymismuutosmalli: Mikä on olettamasi muutoksen logiikka?
    1. Vaikuttamisen tasot: Miten huomioit erilaiset sosioekologiset tasot? Onko interventiossasi kyse suoraan yksilöihin vaikuttamisesta, vai osittain tai kokonaan myös heidän ympäristöihinsä tai heitä palvelevien/ohjeistavien sairaanhoitajien/lääkärien/opettajien käyttäytymiseen vaikuttamisesta?
    2. Varmista, miten tutkimuksesi perustuu aiempaan näyttöön. Missä määrin voisit parantaa aiempien elintapamuutosohjelmien laiminlyömiä osuuksia? Varmista, ettet jätä jotakin olennaista pois mahdollisesti testatessasi uutta innovaatiota.
    3. Hyvä teoria on hyvä renki. Se helpottaa oletettujen vaikutusmekanismien /muutoksen logiikkamallin hahmottamista.
    4. Jo edellä kävi ilmi, että tavoitekäyttäytyminen on tärkeää määritellä huolellisesti: oli se sitten 3 liikuntakertaa viikossa, 10 käsienpesukertaa päivässä tai tietty kuidun määrä päivittäisessä ruokavaliossa. Elintapamuutosinterventiossa on hyödyllistä miettiä myös se, mitä valmistelevia käyttäytymisiä varsinainen kohdekäyttäytyminen vaatii. Esimerkiksi joissakin turvaseksiä promoavissa ohjelmissa ei keskitytä pelkästään nuorten itseluottamukseen ja taitoihin ottaa kondominkäyttö esille seksikumppanin kanssa, vaan myös huomioidaan se, että tähän päästäkseen nuoren on pitänyt kehdata käydä ostamassa kondomit. Tälle on taas eri määrittävät tekijänsä, joihin vaikuttaminen on olennaista.
    5. Eksplikoi eri keinojen/jakelumallien valinnoissa käyttämäsi kriteerit: Onko sinulle tärkeää esimerkiksi intervention kustannusvaikuttavuus ja skaalattavuus? Haitattomuus ja sivuvaikutusten huomioiminen?
    6. Käyttäytymismuutoksen logiikkamallin määrittely ja täsmennys saattaa olla hankalaa, mutta tätäkään pyörää ei kannata keksiä uudelleen: On erittäin hyviä viitekehyksiä siihen, miten käyttäytymistieteellinen evidenssi ja teoria voidaan kääntää vaikuttaviksi interventio-ohjelmiksi, esimerkiksi Intervention Mapping, Behaviour Change Wheel, tai Social Marketing eli yhteiskunnallinen markkinointi (ks. suomenkielinen opaskirja Sosiaalisen markkinoinnin ABC, josta muuten löytyy lyhyt pätkä VirusFight-interventiomme esitutkimuksesta).suunnittele

      * * *

  3. Määrittele interventiosisältö selkeän terminologian mukaan.
    1. CONSORT-ohjeistus RCT-tutkimusten raportoimiseen edellyttää huolellista interventioiden kuvailua. TiDier-tarkistuslista on tässä oiva apu.
      1. BMJ:ssa on ilmestynyt tästä aiheesta selkeä juttu:
        http://www.bmj.com/content/348/bmj.g1687
      2. Lisätietoa:
        http://www.equator-network.org/reporting-guidelines/tidier/
    2. Yhä enemmän jalansijaa ottava Behaviour Change Technique Taxonomy –järjestelmä on suositeltava vaikuttamisen keinojen kuvaustapa.
    3. Intervention läpivienti tarkasti manualisoituna on joka tapauksessa helpompaa verrattuna tilanteeseen, jossa läpinäkyvä kuvaus puuttuu.selkea
      * * *

 

  1. Esitestaa ja osallista, mutta älä anna kohderyhmälle määräysvaltaa suunnittelussa.
    1. Miksi osallistaa? Let’s Move It -hankkeemme puitteissa tehty katsaus havainnollistaa, miksi osallistaminen intervention suunnitteluun kannattaa: ohjelmat ovat vaikuttavampia. Osallistava interventiosuunnittelu todennäköisemmin johtaa käytännöllisiin, käytettäviin, hyväksyttäviin ohjelmakokonaisuuksiin.
    2. Miten osallistaa? Em. katsaus myös käy läpi erilaisia osallistamisen tapoja.
    3. Osallistamisessa piilee sudenkuoppa: Ihmiset ovat vain rajallisesti oman käyttäytymisensä asiantuntijoita. Heille ei usein edes tule mieleen suurta valikoimaa käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että myös poliitikoille ja mainostoimistosuunnittelijoille tulee lähinnä mieleen pelottelutekniikat terveyskampanjoita suunnitellessa – ja tämähän on monesti hyvin tehoton keino motivoida käyttäytymismuutokseen. (Tosin ei heitä tarvitse tästä soimata: eiväthän he ole kestävän elintapamuutoksen suunnittelun asiantuntijoita.)
    4. Usein ihmiset arvioivat käyttäytymisen vaikuttimet pieleen. Siksi määräysvaltaa interventiosisällöistä ei kannata totaalisesti luovuttaa intervention kohdejoukolle (tai mainostoimistoille, jos heillä ei ole asiantuntemusta pitkäaikaiseen käyttäytymismuutokseen vaikuttamisesta tai yhteiskunnallisesta markkinoinnista).
    5. Myös tutkimusmenetelmät kuten esimerkiksi arviointikysymykset kannattaa esitestata (kohta 5).
      osallista* * *
  2. Mittaa olettamasi muutos ja prosessi. Haastattele.
    1. Näin ymmärrät, miksi muutos tapahtui tai ei tapahtunut, ja missä osaryhmissä. Prosessievaluaatio on lopputulosten ja vaikuttavuusarvion lisäksi erittäin kiintoisa ja hyödyllinen: Se selittää tuloksen.
    2. Prosessitekijöitä kuten motivaatiota, pystyvyyttä, käyttäytymismuutostekniikkojen käyttöä voi tutkimuksellisesti arvioida ja niille on olemassa validoituja mittareita. Esimerkiksi motivaation määrälle ja laadulle on useita käyttökelpoisia kyselylomakkeita.
      Laadulliset keinot kuten havainnointi ja haastattelu ovat myös tiettyihin tarkoituksiin kullanarvoisia.
    3. Prosessievaluaatio kannattaa kohdistaa niihin prosessin ja logiikkamallin linkkeihin, joista ollaan epävarmimpia: Näin saadaan hyödyllisintä tietoa kausaalimekanismista.
    4. UK Medical Research Council on hiljattain julkaissut kattavan ohjeistuksen prosessiarvioinnin vaiheista, funktioista ja keinoista. Suosittelen erittäin lämpimästi!

                            kuvaa2

Lukuohje: Kohdat 1-4 ovat hyödyllisiä pragmaattisemmille terveydenedistämishankkeille, ja kohdat 1-5 nähdäkseni välttämättömiä korkeatasoisille käyttäytymismuutosinterventiotutkimuksille, jotka toivovat tuottavansa ihmiskunnalle lisäymmärrystä aiheesta.

Hurraa ja kiitos sinulle, joka jaksoit lukea tänne asti! 🙂

Meitä interventioihin ja käyttäytymismuutos-tutkimukseen erikoistuneita käyttäytymistieteilijöitä on Suomessa valitettavasti verrattain vähän, mikä toki johtuu osittain siitä, että maassa ei ole yhtään aiheeseen fokusoivaa yksikköä edes missään sektoritutkimuslaitoksessa, eikä missään yliopistossa alan opetusta.

Tämä oli todellinen salama-pikakurssi aiheeseen – näitä kaikkia aiheita ja poisjääviä tärkeitä vinkkejä voisi käsitellä maisteriohjelman laajuisesti, mutta ehkä tästä lyhyestäkin on jo iloa jollekulle.

Onnea projektiin!

lopussakiitosseisoo

Laaja tutkimus nuorten liikunnan edistämisestä koulussa käynnissä

Kuun vaiheessa Let’s Move It –projektimme iloitsi uudesta artikkelijulkaisusta: Liikunnanedistämis-ohjelmamme vaikuttavuutta selvittävän tutkimuksen protokolla eli tarkka suunnitelma julkaistiin BMC Public Health –aikakauslehdessä.*

LMI logo

Mikä tutkimuksessamme on uutta verrattuna aiempaan? Voisi luulla, että nuorten eli 15-19-vuotiaiden parissa on tutkittu useita kouluissa toteutettuja liikunnanedistämisohjelmia. Juuri tässä iässähän lapsuuden liikuntaharrastuksista jättäydytään pois ja passiivinen aika lisääntyy merkittävästi (ja sitä myötä tietysti välittömät ongelmat kuten selkäkivut ja huono kunto). Yllättävää kyllä, aiheen tutkimus on keskittynyt vahvasti nuorempiin (ja tietysti aikuisten) ikäryhmiin: 15-19-vuotiaiden osalta koulupohjaisia verrokkiasetelmallisia liikunnanedistämistutkimuksia on raportoitu vain 10 (systemaattinen kirjallisuuskatsaus: Hynynen et al. 2015).

Kaiken kukkuraksi harva näistä on mitannut pitkäaikaista vaikuttavuutta – ja niistä, jotka mittasivat pidemmän tähtäimen vaikutuksia, mikään ei ollut tuloksellinen. Vain kahdessa mitattiin liikkumista objektiivisesti (ei itse-raportoituna). Ne interventiot, jotka välittömästi onnistuivat lisäämään nuorten liikuntaa, sisälsivät eri määrän ja eri koostumuksen käyttäytymismuutostekniikoita! Ohjelmasisällöllä on siis väliä. Tästä lisää aiemmin julkaistussa artikkelissamme.

Käärimme siis hihat ja kehitimme tutkimusnäyttöön ja käyttäytymistieteelliseen teoriaan perustuvan kokonaisvaltaisen interventio-ohjelman (”Let’s Move It”), joka huomioi erityisesti vähän liikkuvien nuorten tarpeet.

Mitä hyviä elementtejä meidän tutkimuksemme on pyrkinyt yhdistämään samaan kokonaisuuteen? Tässä 11 poimintaa:

  • Interventiosisällöllisesti:
    • Ei liikunnan ohjausta, vaan ajatusten muuttamista: mm. virheuskomusten korjaaminen.
    • Aktivoivat, keskustelevat ja pelillistävät toimintatavat terveystiedon Let’s Move It -oppitunneilla.
    • Itsesäätelyn ja suunnittelun taidot: Nuorten toimijuuden ja voimaantumisen tueksi konkreettisia keinoja itselle tärkeiden asioiden saavuttamiseksi.
    • Yksilöllisen motivaation ja taitojen lisäksi ympäristön liikkumismahdollisuuksien lisäämistä. Kaikki ei ole ”meistä itsestämme kiinni”, vaan ympäristön täytyy tarjota riittävästi matalan kynnyksen mahdollisuuksia liikuntaan. Liikkumisympäristöjen muokkaaminen on osa ohjelmaa (valinta-arkkitehtuuri luokkahuoneissa, ale-diilit lähiympäristön liikuntayritysten kanssa, jne).
    • Vammojen ja haittojen ehkäisy. Liian harvoin liikunnanedistämisessä on kiinnitetty huomiota liikuntavammojen ehkäisyyn, saati pohdittu toimenpiteiden kielteisiä vaikutuksia vaikkapa syömishäiriöihin.
    • Tottumusteorian soveltaminen. Tietääksemme Let’s Move It on ensimmäinen hanke, joka järjestelmällisesti hyödyntää ja tutkii rutiinien tai ”automaattisten tottumusten” muodostumisen mekanismeja opettajien toiminnan muuttamiseksi, aktiivisempien oppituntien mahdollistamiseksi.
    • Myönteisestä ponnistaminen ja vapaaehtoisuus: Kaikki tekevät jo paljon hyvää. Let’s Move It –ohjelma ei syyllistä ja aidosti uskoo ihmisen valinnanvapauteen (liikkumiseen ei pakoteta).
  • Menetelmällisesti:
    • Yhteiskehittäminen: Erityisesti vähän liikkuvia opiskelijoita osallistettiin ja kuunneltiin ohjelmakehittämisessä, ja myös opettajien panos lopullisen ohjelmaan on merkittävä. Kohderyhmän kanssa suunniteltujen interventioiden on osoitettu olevan vaikuttavampia.
    • Riittävä otoskoko: Voimalaskelmiin pohjaten tavoittelimme noin 1200 oppilasta, jotta voimme tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, missä määrin ja minkä osaryhmien keskuudessa Let’s Move It onnistuu innostamaan nuoria liikkumaan (tai ei onnistu).
    • Luotettava liikuntamuutoksen mittaaminen: Objektiivinen liikuntamittaus, joka toteutetaan täsmälleen samalla tavalla sekä verrokki- että interventio-oppilaitoksissa. Lisäksi mittaamme kehonkoostumuksen muutosta pitkäaikaisseurannassa.
    • Kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia menetelmiä yhdistävä prosessiarviointi: Asenteiden, motivaation ja uskomusten muutoksen määrällisen mittaamisen lisäksi olemme haastatelleet sekä opiskelijoita että opettajia ohjelman vastaanoton ja sitä seuranneiden tapahtumien syvällisemmäksi ymmärtämiseksi.

 

Koykka_NHPRC2016

Kuva. Opettajien osaohjelman koordinoinnista vastannut Let’s Move It -tiimin jäsen, Katariina Köykkä, esitelmöimässä Nordic Health Promotion Research kongressissa 21.6.2016.

Let’s Move It -RCT on tietääksemme (Hynynen et al., 2015) isoimman otoksen kerännyt, 15-19-vuotaiden fyysiseen aktiivisuuteen ja passiivisuuteen kohdistuva, oppilaitosympäristössä toteutettu ohjelma.

Nähtäväksi jää, onko interventio aiheuttanut myönteisiä muutoksia. Ainakin monilta opiskelijoilta ja opettajilta olemme saaneet valtaosin kiittäviä ja positiivisia kommentteja. Myös sisäinen pilottitutkimus antoi lupaavia tuloksia. Satunnaistetun vaikuttavuustutkimuksemme koko aineiston kattavia monipuolisia aineistojamme ollaan vasta lähiviikkoina yhdistämässä, ja objektiivisten liikkumistulosten osalta ennakoimme saavamme ensimmäiset tulokset syksyllä.

Siihen asti, iloista kesää!

 

Alanootti:

* Joku saattaa ihmetellä, miksi julkaisemme suunnitelman etukäteen artikkelina. Tätä käytäntöä on tutkimusmaailmassa alettu noudattamaan, koska tarkasti määritellyissä ja laajoissa (interventio)tutkimuksissa on niin paljon asiaa, että myöhemmin tuloksia raportoitaessa tila ei riitä kaiken tehdyn perinpohjaiseen esittelyyn. Lisäksi tämä lisää läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta: Kun suunnitelma esimerkiksi tärkeimmistä tulosmuuttujista on kerrottu etukäteen, kaikki voivat luottaa siihen etteivät tutkijat matkan varrella vaihda ”lennosta” tavoitteitaan sellaisiksi jotka näyttävät suotuisammalta tutkimuksen edetessä.

Promootiotunnelmia: Yliairuen tervetuliaispuhe 26.5.2016

Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan
XIV maisteri- ja tohtoripromootion
Seppeleensitojais- ja miekanhiojaisillallinen 26.5.2016

Yliairut-tervetuloa
Valokuva:Mikko Virta

Yliairuen tervetuliaissanat / Övermarsalkens välkomstord / Grand Marshall’s Welcome Speech
Yliairut Nelli Hankonen

Ärade promotor, hurmaava Yleinen seppeleensitoja vanhempineen, arvoisa vararehtori, hyvä dekaani sekä riemutohtori- ja riemumaisteripromovendit, distinghuished honorary doctors, hyvät promovoitavat tohtorit ja maisterit, väsymättömät miekanhiojat ja seppeleensitojat, hyvät kutsuvieraat, ärade damer och herrar, ladies and gentlemen.

As the Grand Marshall of this conferment, I have the honour and the pleasure of opening this wreath weaving and sword whetting dinner.

Tonight we thank the wreath weavers and sword whetters for preparing the symbols of the promovendi’s achievements and contributions to science and society. Tomorrow, the promovendi will be formally welcomed into the academic community, in a ceremony steeped with rituals and traditions derived from medieval universities.

The theme of this conferment is “society after order”. At first glance, it may seem that conferment ceremonies simply recreate a wealth of old rituals to reproduce the “old order”. Indeed, some of the conferment ceremony rituals date back as far as the 11th century, when the first European universities were formed. When the first conferment of this University took place in 1643, adopting these international academic rituals was a way of declaring and defining the first Finnish university as an equal with other European institutions. Laurel wreaths were in those times, and still today, an important symbol, representing victory over ignorance.

Tanssi_promo                          ohjelma_Promo

Kuvat: Promootiotanssiaisissa valssasimme juuri promovoidun kunniatohtori Kalle Könkkölän kanssa (oik). Seppeleensitojais- ja miekanhiojais-illallisen ohjelmalehtinen (vas).

Over these almost 400 years, conferments have regularly taken place in Finland, and only twice has there been a break – during The Greater Wrath (”isoviha”) and during the war last century. This underscores one key characteristic of academia, continuity. Each and every one of us has developed our own thinking and made our contributions by essentially building on the foundation laid by the generations of researchers who preceded us – by continuing, further developing, or disputing, challenging the work of others who came before us, and in doing so, have woven ourselves, and our work, into a rich academic fabric, started by the researchers of generations past.

Tämä akateemisen yhteisön ja tieteen jatkuvuus konkretisoituu paitsi näissä monisatavuotisissa rituaaleissa, myös riemupromootiomme, vuoden 1966 promovendien läsnäolossa.

Vanhat perinteet ovat muovautuneet ajan saatossa. Ensimmäinen nainen promovoitiin Suomessa vasta runsas vuosisata sitten. Toki naispromovendien määrä lisääntyi sen jälkeen, kun vuodesta 1901 naisten ei enää tarvinnut anoa erikoislupaa opiskella yliopistossa (!). Voisikin sanoa, että elämme promootiota ”sukupuolijärjestyksen jälkeen”: Tiedekuntamme ensimmäiset samaa sukupuolta olevat maisterifranseesiparit nähtiin 10 vuotta sitten, minä itse heidän joukossaan. Tänä vuonna yleinen seppeleensitoja on ensimmäistä kertaa mies. Toisaalta, vaikka pukeutumisohje eksplisiittisesti sallii kumman tahansa pukukoodin noudattamisen biologisesta sukupuolesta riippumatta, on kooditus silti binäärinen.

Tätä juhlavaa akateemista traditiota saneleva järjestys on koko ajan muuttuva. Olihan frakkikin, meillä vakiintunut akateeminen juhlapuku, alunperin Ranskan vallankumouksen radikaalien asu. Jokainen promootio on traditioita muuttaessaan omalla tavallaan muuttanut ja rikkonut järjestystä – monesti inklusiivisempaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Miltähän tämän promootion riemupromootio vuonna 2066 näyttää!

Yliairuet_promo

Kuva: Valtiotieteellisen tiedekunnan promootioissa käytetty yliairuen nauha ja tohtorinmiekkani.

Conferment is essentially about inviting new members to join the academic community, and in a way, about maintaining the social order, and distinction from others. Traditionally within conferment, women’s role has been exclusively that of the wreath weaver. As a devoted feminist, I have spoken of gender (and sexuality), but inclusions and exclusions, order, are produced and reproduced on the bases of other categorizations, such as language, religion, and physical ability. Traditions can be respected, but also need to be renewed in order to make society and the traditions themselves more inclusive and just.

Promotion är en fest för kunskap och bildning. Vår nationalfilosof, Johan Vilhelm Snellman sade:  ”Bildning är en garant för en liten nation”. På sistone har det ibland känts att man inte kommer ihåg det längre i Finland. Men Snellman – som själv promoverades till hedersdoktor i 1860 vid Helsingfors Universitet – har även sagt, att vetenskap kan inte automatiskt förutsätta folkets stöd, om inte det påvisar att det finns någon nytta av det. Hän sanoi: ”Yliopiston on välttämätöntä osallistua paitsi päivän tieteellisiin taisteluihin, myös päivän isänmaalle tärkeisiin kysymyksiin. Ilman tällaista toimintaa yliopisto ei voi toivoa tunnustusta, ei tieteen maailmassa eikä omilta kansalaisiltaan.” Tätä yhteiskuntatieteiden strategisen arvon mainontaa jatkamme sitten arkena. Nyt on aika juhlia.

I would like to thank all of those who have worked hard to make this lovely evening possible. In case you need help tonight, or any other time during the conferment, you may turn to the Marshals, they will be more than happy to answer any questions, at least practical ones.

And as one practical matter – please do NOT touch the robots, before you are instructed to!

Ladies and gentlemen, I can already sense the festive anticipation and a sense of community emerging. So: Let us enjoy the evening and use this fantastic opportunity to learn to know each other better!

I hope you all feel included, and wish you all a warm, warm welcome. Dobro pazalovat, välkommen, tervetuloa!

Puheen valmistelussa lähteinä on käytetty Johanna Ilmakunnaksen toimittamaa teosta Promootio akateemisena juhlana (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011) sekä Matti Klingen julkaisua ”Yliopistollisten promootioiden perinteestä meillä ja muualla” (1977).

Promovendit_Promo

Kuva: Sosiaalipsykologian vastavihittyjä maistereita ja tohtoreita.

Huonot laihdutusohjelmat ja ”fitness-buumi” vaikeuttavat terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä

Tänään on Älä laihduta -päivä. Painonhallintaan liittyviä elintapamuutos-interventioita tutkineena minua on joskus (onneksi harvoin) erehdytty kuvittelemaan ”terveysfasistiksi” ja tutkimiani ohjelmia ”syyllistäväksi valistukseksi”. Terveydenedistämistä on monenlaista, mutta valitettavan usein näkyvyyttä kansan keskuudessa saavat fitness-buumin ja reality-laihdutusohjelmien ikävät lieveilmiöt kuten ulkonäkökeskeisyys, painoennakkoluulot (”weightism”) ja järjetön, suositustenvastainen laihdutusrääkki kaalisoppadieetteineen ja riuhtovine salitreeneineen.

(Toivottavasti on sanomattakin selvää, että tutkimuksiini liittyvä elintapaohjaus on kaukana edellämainitusta.) Tässä kolme pointtiani päivän kunniaksi.

1. Lihavien stigmatisointi täytyy lopettaa

Aamulla luin hyvän kirjoituksen yksilöllisestä mutta liian yleisestä kokemuksesta lihavuuden kanssa kamppailusta. Vaikka lihavuudesta syyllistäminen ei hyödytä ketään, valitettavan usein jopa terveydenhuollon ammattilaiset kuvittelevat syyllistämisen, häpeän ja saarnaamisen olevan vaikuttava keino ”auttaa” potilasta elintapamuutoksen tielle – periaatteessa toki hyvää tarkoittaen. Tutkimukset kuitenkin osoittavat ”lihavuus-stigman” ja -ennakkoluulojen pikemminkin huonontavan kansanterveyttä, moninaisia polkuja. Esimerkiksi kehotyytymättömyydestä kumpuava painonhallinta on yhteydessä myöhempään lihavuuteen.

Lihavuudesta syyllistäminen ei hyödytä ketään, edes eikä ainakaan kansanterveyttä.

Terveydenedistämisen lähtökohtana pitää olla kehotyytyväisyys ja oman itsensä hyväksyntä. Omasta mielestäni korkeatasoiset terveydenedistämis-ohjelmat eksplisiittisesti irtisanoutuvat ns. ”fat shaming” -lähestymistavasta. Tutkimusprojektini Let’s Move It -liikunnanedistämis-ohjelman pääviesteihin lukeutuu hyvän olon korostaminen liikunnan motiivina, ei painon (tai ”rasvattoman rungon”). Let’s Move It -ohjelmaan sisältyy lisäksi mediakriittisyys-harjoitus, jossa nuorten kanssa käydään läpi fitness-buumin tuottamaa epärealistista keho-ideaalia esittävää kuvastoa ja väärinkäsityksiä siitä, miten ja miksi liikutaan.

Liikuntaan ei nimittäin kannata motivoida itseään ”paino- ja ulkonäkökärjellä”. (Alustavat havainnot harjoituksen toimivuudesta ovat ilahduttavia, mutta tästä myöhemmin tänä vuonna lisää.) Health At Every Size -lähestymistavassa on saatu lupaavia painonlaskutuloksia, kun tutkittavat asiakkaat keskittyvät pikemminkin liikunta- ja ravitsemus-käyttäytymiseensä kuin painonsa tuijotteluun.

Moni kuitenkin toivoo painonsa pudottamista terveyssyistäkin, ja tiedetään, että vähäiset, 5-10% painonpudotukset vähentävät diabetesriskiä merkittävästi. Epäterveellisistä elintavoista johtuvien sairauksien hoito kuormittaa kansantaloutta vuosi vuodelta enemmän, tätä ei käy kieltäminen. Elintapamuutoksen tukeen täytyy toki yhteiskunnan panostaa. Mutta miten?

 

2. Biggest Loser -ohjelman tyylinen elintapaohjaus pitäisi kieltää

Olen jo vuosikausia käyttänyt luennoillani USA:n Suurin pudottaja -ohjelmaa esimerkkinä elintapainterventiosta, jolla on vähäinen todennäköisyys johtaa psykologisesti terveeseen ja kestävään elintapamuutokseen. Siinä käytetyt ohjauskeinot eivät välttämättä ole omiaan johtamaan omaehtoiseen motivaatioon ja toiminnan tarkoituksenmukaiseen säätelyyn normaaliarjessa. Tuore tutkimus Yhdysvaltain Suurin Pudottaja -kilpailuun osallistuneiden terveysmuutoksista osoitti, että näin on: Vain yksi kilpailija oli onnistunut säilyttämään painonpudotustuloksen, muut lihoivat ennalleen.

Älä Laihduta -päivän iltapäivänä näin ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaisen hyvän suomenkielisen yhteenvedon tutkimuksesta. Laatikainen toteaa: ”- – äärimmäinen laihdutus voi johtaa aineenvaihdunnan selvästi ennakoitua suurempaan säästöliekki-ilmiöön (metabolic adaptation) vaikka liikuttaisiin ”hulluna” lihaksien menetystä suojaten. Perusaineenvaihdunnan suojaaminen ei näytä siis onnistuvan edes voimaharjoittelua lisäämällä, kun rääkki on riittävän kovaa.
– – Onneksi hyviä uutisiakin on kerrottavana, sydän- ja verisuoniterveys sekä sokeriaineenvaihdunta parani. Lähes kaikki veriarvot lukuunottamatta ”pahaa” LDL-kolesterolia kehittyivät suotuisasti tutkimuksen aikana.”

Painonlaskusta oli siis monia ennalta arvattujakin hyötyjä – mutta painon pomppaaminen takaisin sekä metabolian ”meneminen rikki” on tietysti harmillinen tulos. Yksi suuri ongelma on se, että tässä kisaajia painostettiin laihtumaan reality-TV:n ehdoilla, täysin kestämättömillä menetelmillä, joita varmastikaan kukaan asiantuntija ei olisi suositellut ennekään tätä tutkimusta. Toinen suuri ongelma on se, että painonpudotuksen YLLÄPIDON tukemiseen ei Suurin Pudottaja -tiimi ilmeisesti panostanut juuri lainkaan, ainakaan tehokkailla keinoilla.

Biggest Loser -realitylaihdutusohjelman ohjauskeinot eivät aina tue sisäisen, omaehtoisen motivaation syntyä tai toiminnan tarkoituksenmukaiseen säätelytaitojen käyttöä normaaliarjessa.

Reality-TV on loistava tapa edistää kansalaisten hyvinvointia, mutta vain silloin, jos niissä käytetään todistetusti tehokkaita ja psykologista hyvinvointia edistäviä keinoja – ei puoskarointia. Painonhallintaa koskevat väärinkäsitykset (esim. äärimmilleen viety kuntotasoon sopeuttamaton rääkki), kehotyytymättömyyden ruokkiminen ja muut haittavaikutukset leviävät järkyttävän tehokkaasti reality-TV:n kautta. Tähän johtaa kaupallisen draaman ehdoilla toimiminen.

Huonot laihdutusohjelmat ja ”fitness-buumi” ovat jo pilanneet terveyden edistämisen maineen ja haittaavat terveellisten elintapojen tukemista.

 

3. Millä keinoilla kestäviin painonhallintatuloksiin? Koostetutkimukset kertovat

Painonlaskun ylläpito on kieltämättä haastavaa ja sen tukemista on tutkittu yllättävän vähän. Taannoinen meta-analyysi British Medical Journalissa osoitti, että painonpudotuksen ylläpidon tukiohjelmien vaikuttavuus vaihtelee suuresti. Yhteistä vaikuttaville ohjelmille oli se, että ne perustuivat psykologisiin teorioihin ihmisen käyttäytymisen säätelystä ja motivaatiosta. Tätä käyttäytymistieteellistä ymmärrystä siis kannattanee hyödyntää laihdutustulosten ylläpitoon ohjaamisessa.

Suomeksi puhun tästä asiasta Jari Keräsen haastatteluohjelmassa Areenassa.  Yksi em. meta-analyysin tekijöistä, tutkijatohtori Keegan Knittle työskentelee Suomessa, Helsingin yliopistossa, ja on esitelmöinytkin aiheesta. Meta-analyysi-tiimin jatkoanalyysi vaikuttavista käyttäytymismuutostekniikoista näissä interventioissa julkaistaneen pian, ja se avittanee painonlaskun ylläpito-ohjelmien tehostamisessa.

Hiljattain on HS:n mielipidesivun keskustelussa todettu, että elintapamuutokseen motivoituneelle ei ole riittävästi laadukkaita palveluita tarjolla (Pilvikki Absetz 3.5.) mutta että Sote-uudistus tarjoaisi mahdollisuuden siirtää painotusta sairauksien hoidosta niiden ennaltaehkäisyyn (Anni Karttunen 5.5.). Voisiko Suomi päästä nousuun ja maailmankartalle kehittämällä positiivisen, näyttöönperustuvan, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen ja terveyden edistämisen järjestelmän Sote-uudistuksen yhteydessä? Jossa potilaat ja henkilökunta toimivat hyvillä mielin ja yhteisymmärryksessä? Jos joku rakentaa tällaista järjestelmää, count me in!

 

*Disclaimer: En ole seurannut suomalaista Suurin Pudottaja -ohjelmaa joten en osaa ottaa kantaa sen ohjauskeinoihin.

Julkaisukäytäntöjen uudistamisesta

Apulaisprof. Atte Oksasen ja prof. Pekka Räsäsen tutkimus Suomen Akatemian jakaman rahoituksen tuottamista julkaisuista on herättänyt keskustelua (mm. Anttonen & Savunen, HS 14.4.). Ilman tieteentutkimuksen ja bibliometriikan asiantuntemusta ja SA:n arviointitutkimuksiin perehtymistä en ota kantaa itse tutkimukseen tai sen johtopäätöksiin.

Huomioni kuitenkin herätti erään kommenttikirjoituksen väite siitä, että julkaisu- ja viittausmäärien ero johtuu julkaisukäytäntöjen eroista tieteenalojen välillä. Tämä on ihan totta.

Aloin kuitenkin miettimään, mitä tästä seuraa. Onko jotakin tiettyjen tieteenalojen luonteessa, jotka edellyttävät julkaisutoiminnan keskittämistä monografioiksi ja/tai suomenkielisiksi artikkeleiksi? Kansainvälisten vertaisarvioitujen artikkelien sijasta?

Hyvä esimerkki tarkoituksenmukaisesta valinnasta suomenkieliseksi julkaisukanavaksi on vaikkapa Lauhakankaan väitöskirja, jossa tutkittiin suomalaisia sananlaskuja. Kirja on herättänyt laajaa kiinnostusta myös maallikkojen parissa. Tuskin kukaan on sitä mieltä, että tämäntyyppistä tutkimusta tarvitsisi väkisin vääntää englanniksi, pois suomalaisesta kulttuurista kiinnostuneen yleisön saatavilta. On toki monta muutakin hyvää vastaavaa esimerkkiä.

Mielestäni tieteenalojen on kuitenkin ihan järkevää aina välillä kriittisesti omia julkaisukäytäntöjään. Esimerkiksi omassa oppiaineessani sosiaalipsykologiassa kv-artikkelien julkaisumäärien ylikorostamisen on väitetty johtaneen myös haitallisiin lieveilmiöihin, kuten aineistojen vääristelyyn (esim. kuuluisa Stapelin tapaus Hollannissa), joskin tämä yhteys on myös kiistetty. Myös tuore replikointikriisi on saanut psykologit ja psykologian alan lehdet tarkistamaan omia perinteitään, ja uskoakseni käytännöt muuttuvat terveemmiksi.

Tämänpäiväisessä mielipidekirjoituksessani (HS 14.4.16) kysynkin, eikö joillakin tieteenaloilla ainakin joissakin tutkimusaiheissa voisi julkaisukäytäntöjen muuttamisesta kansainvälisempään ja nopeasyklisempään suuntaan olla hyötyäkin. Kansainvälinen vertaisarviointi usein kohottaa tutkimuksen laatua ja kytkee tutkimuksen aidosti kansainväliseen keskusteluun. Vuorovaikutus tiedeyhteisön sisällä mahdollistaa alan kehittymisen kannalta tärkeän tiedonvaihdon.

Kaikillahan meillä on kuitenkin sama intressi: lisätä ihmiskunnan ymmärrystä itsestään ja maailmasta ja tehdä se tieteellisesti perustelluin keinoin. Tässä julkaisujen mahdollistama tiedeyhteisöjen keskustelu on varmasti kaikkien mielestä tärkeä työkalu.

Otan mielelläni vastaan kommentteja aiheesta!

Nudgettaako? 10 väärinkäsitystä ”terveystönäisyistä”

Oletteko kuulleet uudesta tutkimuksesta, jossa nuorison suosimien sokerilimujen litkiminen vähenee radikaalisti, kun sokeroidut limut vain yksinkertaisesti siirretään kaupan kauimmaiseen nurkkaan (Wong ym. 2015)? Tämä on yksi esimerkki innostuneen vastaanoton saaneesta nudging-lähestymistavasta (ks. mm. Thaler & Sunstein, 2008) keinona vaikuttaa käyttäytymiseen. Tässä blogauksessa on tarkoitus oikaista joitakin kohtaamiani väärinkäsityksiä nudgauksesta, jotta tästä innostuneet mutta vähemmän käyttäytymistieteiden tuntemusta omaavat ihmiset pääsisivät parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntämään nudgauksen kaltaisia keinoja hyvinvoinnin edistämisessä.

Miten nudgaus määritellään? Marteau kumppaneineen (2011) täsmentävät, että nudging ei sisällä lainsäädäntöä, sääntelyä tai interventioita, jotka sisältävät/muuttavat taloudellisia kannustimia tai porkkanoita – kuten esimerkiksi ikärajat tai vihannesten alv:n leikkaaminen. Näitä lukuun ottamatta nudgaus voi sisältää laajan kavalkadin keinoja muuttaa sosiaalista tai fyysistä ympäristöä siten, että tietty käyttäytyminen tulee todennäköisemmäksi (esim. ruoan tarjoilutapojen tai rakennetun ympäristön muuttaminen liikkumisen lisäämiseksi). Tunnettu esimerkki on sosiaalisista normeista eli muiden toiminnasta annettu palaute, joka useissa tilanteissa saa ihmisen mukailemaan ympärillä vallitsevaa käyttäytymistä. Nudgaus perustuu siihen, että ihmisten huomaamatta muutellaan ympäristön ominaisuuksia sellaisiksi, että ne tukevat haluttuja – esim. terveellisempiä – valintoja. Nudgaukselle ei kuitekaan ole tarkkaa määritelmää. Nudgingista puhumalla kiinnitetään huomio ympäristöön, joka muokkaa käyttäytymistämme. Usein nudge-perheen tekniikoista käytetään yleisnimeä valinta-arkkitehtuuri (choice architecture).

Suomennoksina on käytetty mm. kevyttä pukkaamista, tuuppaamista ja tönäisyä. Jatkossa käytän termin vakiintumattomuuden takia anglismia.

Vuonna 2001 hakeuduin Wienin yliopistoon Erasmus-vaihtoon, yhtenä suurena syynä se, että psykologian laitoksella oli vahva talouspsykologian perinne. Työharjoitteluni tein rajoittunutta rationaalisuutta tutkivassa, Gerd Gigerenzerin johtamassa yksikössä Berliinissä vuonna 2002. Olen ollut kiinnostunut kognitiivisista vääristymistä jo 90-luvulta asti – on kiehtovaa, miten epärationaalinen ihminen lopulta onkaan. Käyttäytymistaloustiede (behavioural economics) oli juuri 90-luvulla alkanut toden teolla tutkia näitä asioita. Daniel Kahneman oli ensimmäinen psykologi, joka sai taloustieteen Nobelin – juuri siitä hyvästä, että oli pystynyt osoittamaan niin monta vääristymää ihmisen ajattelussa. Tämä evidenssipohja alkoi hiljalleen romuttaa homo economicus –ihmiskuvaa eli käsitystä rationaalisesta taloudellisesta toimijasta. Juuri tästä perinteestä ponnistaakin nudge-innostus.

Ymmärrän siis todella hyvin, kuinka kiehtova ja mukaansatempaava alue on ”nudge-psykologia”, jossa hyödynnetään näitä ihmisen kognitiivisia vääristymiä ja alttiutta ympäristötekijöille vaikuttamisen väylinä! Muun muassa Tverskyn ja Kahnemanin ja muiden vastaavia ilmiöitä tutkineiden perustutkimuksesta kummunnut kokeellinen tutkimus on osoittanut, miten pienillä variaatioilla ympäristössä saadaan aikaan muutoksia valinnoissa ja käyttäytymisessä. (Toki tätä on tutkittu muillakin psykologian alueilla jo vuosisadan verran.)

Alla käsittelen nudge-innostuksen hyviä ja huonoja puolia erityisesti kansanterveyden edistämisen ja terveellisiin elintapamuutoksiin kannustamisen näkökulmasta. Jos nimittäin nudgea ei ymmärretä syvällisemmin kuin miten siitä monesti puhutaan, seuraa sen mahdollisesti virheellistä soveltamista, haittoja tai muun tutkimusnäytön alihyödyntämistä.

Jos nudgea ei ymmärretä syvällisemmin kuin miten siitä monesti puhutaan, seuraa sen mahdollisesti virheellistä soveltamista, haittoja tai muun tutkimusnäytön alihyödyntämistä.

Mitä hyvää nudgessa? Nudge-kuumeen kolme plussaa:

  1. Käyttäytymistieteestä tuli pop! Thaler ja Sunstein ovat onnistuneet tuomaan suuren yleisön ja ns. kovien luonnontieteilijöiden tietoisuuteen psykologisten tekijöiden ja mekanismien merkityksen ihmisen käyttäytymisen kannalta. Jopa eräs Cambridgessa monitieteisellä illallisella (vuonna 2012) tapaamani teoreettisen fysiikan tutkija tunsi nudge-idean, ja juuri sen kautta hänen oli helppo ymmärtää minunkin tutkimusaiheeni. Thalerin erinomaisen taitavan popularisoinnin ansiosta on helppoa saada toisen alan kollega ymmärtämään tutkimukseni aihe kertomalla sen olevan ”vähän nudgaamisen tapaista”. (Sittemmin olen itse tajunnut, kuinka hankalan kautta yritän selittää käyttäytymistieteellisen tiedon hyödyntämistä hyvinvointi-interventioissa.)
  2. Nudge-innostus on stimuloinut paljon hyvää tutkimusta! Nudgeja käytetään usein hyvien asioiden tavoittelemiseen kuten kansanterveyden kohentamiseen. Innostus onkin inspiroinut hankkeita, joiden puitteissa voidaan saada lisää arviointinäyttöä nudgejen todellisista hyödyllisyydestä.
  3. Uudenlaista, vaikuttavaa terveyden edistämistä! Pienilläkin yksittäisillä ympäristönmuutoksilla voi olla väestötasolla merkittäviä vaikutuksia. Nudge-innostuksen ansiosta keksitään pienimuotoisia kokeiluja, kuten esimerkiksi rappukäytävien pientä tuunausta kauniimman näköiseksi, jotta useampi tulisi huomaamattaan valitsemaan portaat hissin sijasta.

Mikä tökkii nudgessa? Yleisimmät väärinymmärrykset (ainakin terveyden ja hyvinvoinnin alalla):

  1. Vihdoin taikakeino parempaan terveyteen? On ilmeistä, että ympäristön pienet muutokset voivat vaikuttaa käyttäytymiseen – tästä esimerkkinä obesogeeninen (eli ”lihavuutta ruokkiva”) ympäristömme, jossa epäterveelliset ruoat ovat helposti saatavilla ja fyysinen aktiivisuus yhä tarpeettomampaa. Päinvastaiselle johtopäätökselle – että ympäristövihjeet voisivat muuttaakin yksilöiden käyttäytymistä kestävästi terveelliseksi – onkin vähemmän todistusaineistoa. Yksinkertaisuudessaan nudge-lähestymistavat vetoavat ja vaikuttavat ilmiselviltä ratkaisuilta moniin monimutkaisiin ongelmiin. Tutkimusnäyttö nudgejen vaikuttavuudesta terveyden edistäjänä on yllättävän vähäistä – siis suhteessa siihen, miten reteästi aiheesta on kirjoitettu. Osa ongelmasta johtuu julkaisuvääristymästä – vain erityisen onnistuneet, ”tulokselliset” kokeet julkaistaan ja ns. ”nollatulos”-kokeet jätetään julkaisematta. Paljon on evidenssiä myös hyvin vähäisestä vaikuttavuudesta: Esim. Forwood ym. (2015) ei pystynyt todentamaan tietynlaisten nudgejen hyötyä terveellisen syömisen edistämisessä. Osan nudgeista – esim. annoskoon ja lautasten koon vaikutuksista – on hiljattain tehty Cochrane-katsaus (Hollands ym., 2015), joka löysi hyvää näyttöä joidenkin nudge-vihjeiden vaikuttavuudesta. Katsaus kuitenkin totesi, että tutkimusten laadussa on paljon parantamisen varaa. Toinen kirjoittaja toteaa, että moni nudge-hypen kohteena olevista ideoista on hataralla perustalla, sillä useat niistä perustuvat huonosti määriteltyihin ideoihin tai koeasetelmiin, joita ei ole onnistuttu toistamaan. Osa suosituista ideoista on jopa sellaisia, että niitä vastaan on olemassa tutkimusnäyttöä.

    Tutkimusnäyttö nudgejen vaikuttavuudesta terveyden edistäjänä on yllättävän vähäistä – suhteessa siihen, miten reteästi aiheesta on kirjoitettu.


  2. Uusi asia? Esimerkiksi terveyden ja elintapamuutosten kanssa töitä tekevillä on ollut väärinymmärrys, että kyseessä olisi jotenkin uusi lähestymistapa elintapamuutosinterventioihin. Näinhän ei toki ole, vaan nimenomaan nudge-lähestymistavan mukaisia interventioita on tehty psykologiassa vuosikymmeniä ja sen lähtökohta on ollut oikeastaan psykologiatieteen pointti sen alusta alkaen:“Nudging is not new. It builds on psychological and sociological theory dating back over a century that shows how environments shape and constrain human behaviour (9, 10, 11)—often far more than we like to believe” (Marteau et al., 2011).
    Myös terveyden edistämisessä lähtökohta on tuttu: Kun 10 vuotta sitten aloitin työt Kansanterveyslaitoksella, silloinen pääjohtaja Pekka Puska korosti, että terveyden edistämisen perusperiaate on tehdä terveellisistä valinnoista helppoja.


     

  3. ”Nudge = käyttäytymiseen vaikuttamiskeinot”. Tämä on erityisen haitallinen väärinkäsitys. Unohdetaan, että nudge on hyvin poliittisesti latautunut käsite. Michie ja West (2013) toteavat, että nudgaus sopii erinomaisesti liberaalien, vähäistä valtion säätelyä ja puuttumista kannattavien keinovalikoimaan – johon ei juuri mikään muu perinteinen keino kuten valtion vahva sääntely tai suorat rajoitukset eivät sovi. Nudgaus ei nimittäin määritelmällisesti rajoita ihmisen omaa, vapaata valintaa. Kuitenkin monesti on perusteltua myös toimeenpanna järeämpää säätelyä ja kieltoja – ja tätä myös jopa kansalaiset itse toivovat: esim. tupakoivista ihmisistä suurin osa kannattaa myyntiautomaattien ja vapaan tupakoinnin rajoituksia (Michie & West 2013). Monia muitakin esimerkkejä löytyy kyselytutkimuksista, jossa kansalaisten enemmistö toivoo valtiolta vahvaa, terveyttä suojelevaa ohjausta.”There is, right under our noses, an unnoticed world of behavioural evidence showing that traditional policy tools — like taxes, transfers and mandates — are in many cases superior to nudges. – – Why has the behavioural evidence on traditional tools been so overlooked? The reasons are largely political.” (Finighan 2015)

     

  4. ”Nudgaus riittää”. Kaikkia ihmisten ympäristöjä emme koskaan pysty muuttamaan – ihmisellä on lopulta aika monta itsenäistä valinnan paikkaa useissa eri ympäristöissä jo YHDEN päivän aikana. Kuten Marteau ym. (2011) toteavat, että voi toki olla harhaanjohtavaa olettaa näyttöä yksittäisten nudgejen tuloksellisuudesta. Sen sijaan tarvitaan lainsäädäntöä ja politiikkatoimia sekä kokonainen joukko nudgeja hyvin erilaisista olosuhteista, joiden vaikutukset kumuloituisivat.
    Lisäksi nudge-interventioiden vaikuttava levittäminen vaatii itsessään aikamoista sääntelyä: Olisi hauska nähdä, mikä maa ensimmäisenä on valmis kieltämään halkaisijaltaan 26 cm ylittävien lautasten myynnin, tai peräti kriminalisoi niiden käytön? 😉


  5. Mihin tietoisuus unohtui? Terveyden edistäjillä on myös eettinen velvollisuus kertoa ihmisille terveellisten valintojen perusteista. Kaikista kognitiivisista vääristymistä huolimatta ihminen on myös järkeilevä olento: Myös se ns. rationaalinen järjestelmä pystyy ottamaan vastuuta ja harjoittamaan itsesäätelyä. Monet tämänhetkiset tähän tietoiseen järjestelmään suuntautuvat terveydenedistämis-interventiot saattavat epäonnistua siksi, että ne viestivät asiansa väärin ja aivan liian vähän hyödyntävät tieteellistä tietoa siitä, miten rakentaa ja ylläpitää kestävää tietoista motivaatiota ja toisaalta miten tukea ihmisiä muuttamaan se tietoisesti toiminnaksi. Tästä ei seuraa looginen johtopäätös, että tietoiseen järjestelmään vaikuttaminen on tehotonta ja että nyt on syytä hylätä valistustoimenpiteet ja panostaa nudgeihin: Olisi päinvastoin hölmöä laiminlyödä tuon evidenssin tehokas käyttöönotto, nyt kun sitä juuri on kartutettu. Ihmisen asenteisiin ja tietoiseen motivaatioon vaikuttamalla vaikutuksen voi paremmin olettaa pysyvän ympäristöstä toiseen – sen sijaan nudge-intervention tekemällä vaikutat valintoihin vain kyseisessä ympäristössä.

    Monet tietoiseen ajatteluun suuntautuvat terveydenedistämis-interventiot saattavat epäonnistua siksi, että ne viestivät asiansa väärin ja aivan liian vähän hyödyntävät tieteellistä tietoa siitä, miten rakentaa kestävää tietoista motivaatiota ja miten tukea ihmisiä muuttamaan motivaatio toiminnaksi.


  6.  ”Vaikuttaminen on simppeliä!” Käyttäytymiseen vaikuttaminen on monimutkaista ja harvemmin yksi temppu toimii. Terveyden edistäminen on kokonaisuus, joka vaatii useita toisiaan tukevia toimenpiteitä: politiikka- ja psykologiatasolla, ympäristö- ja yksilö-pohjaisia, yksilön niin tietoiseen kuin tiedostamattomaan päätöksentekoon vaikuttavia. Susan Michiellä on tässä slideshow’ssa erinomainen havainnollistus siitä, miten pientä siivua kaikista mahdollisista ihmisen vaikuttamiseen keinoista nudge edustaa.Michie_Nudge

  7. Onko nudgaus yhtä kuin käyttäytymis-trialit? Ei. Behavioural Insights Unit on Britanniassa konservatiivihallituksen tuella (huom.! Katso yltä Nudgen poliittisesta arvolatautuneisuudesta), myös vaikkapa tästä kirjoituksesta (Finighan 2015) panostanut yhteiskuntapoliittisten toimenpiteiden tehostamiseen käyttäytymistieteellisen näytön avulla, ja vahvana alueena heillä on laajat kenttäkokeet, joissa näiden pienten muutosten tai psykologisten ”temppujen” (framing, norm feedback, jne) vaikutukset on voitu todentaa. On kuitenkin väärinymmärrys olettaa, etteikö vuosikausia näitä psykologisia ilmiöitä olisi jo testattu kenttäkokeissa.

  8. ”Nudget ovat vaarattomia.” Eivät aina. Tämä väärinkäsitys toki koskee kaikkia terveydenedistämisinterventioita: Meillä on usein naiivi taipumus olettaa, että hyvä tarkoitus pyhittää keinot, emmekä edes havahdu kysymään tai arvioimaan, josko epätoivottuja efektejä syntyy. Marteau ym (2011) käyttävät hyviä esimerkkejä pieleen menneistä nudgauksista ja peräänkuuluttavatkin, että arvioinnit pitää suunnitella siten, että voidaan tunnistaa nudgejen mahdollisia paradoksaaleja tai odottamattomia vaikutuksia.

  9. ”Nudgella parannetaan heikoimmassa asemassa olevien ja ei-motivoituneiden terveys.” Toivottavasti näin. Mutta ketkä lopulta muuttavat käyttäytymistään tönäisyistä? Tätäkin osakysymystä vaivaa tutkimusnäytön vähäisyys. Eräässä tutkimuksessa kaupunkipyörien lisääminen johti niiden suureen käyttöön – mutta osoittautui, että efekti ilmeni vain jo muutenkin paljon liikkuvien joukossa. Olisi tutkittava, vaikuttavatko tönäisyt (ja millaiset) lähinnä niihin, joilla on jo korkea tietoinen terveysmotivaatio. Emme toki halua kasvattaa terveyseroja.

  10. Voiko nudgeja yhdistellä muihin keinoihin? Kyllä. Nudgeja voi ja kannattaa sisällyttää osaksi monipuolisia terveyskäyttäytymiseen vaikuttamisen kokonaisuuksia. Esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella terveyden edistämisen yksikössä tehtiin nudgeja hyödyntäviä interventioita jo viime vuosikymmenellä. Tällä hetkellä tutkittavassa Let’s Move It -liikunnanedistämisohjelman (ks. rekisteröinti ja yleistajuinen kuvaus) osasina on muutoksia fyysisen ympäristön valinta-arkkitehtuuriin ja palautetta sosiaalisista normeista, mutta myös iso valikoima useita muita käyttäytymisen muutoksen tekniikoita.
    Varteenotettava vaihtoehto on myös tehostaa olemassaolevia ohjelmia käyttäytymistieteellistä analyysiä hyödyntäen ja pieniäkin keinoja lisäten.

Summa summarum ja ”kolme lääkettä tönäisykuumeeseen” kiireiselle lukijalle:

  1. Nudge on uusissa vaatteissa kokoelma vanhoja hyviä käyttäytymistieteen osoittamia vaikuttamisen periaatteita ja teorioita, ja se edustaa vain pientä osaa käyttäytymiseen vaikuttamisen keinovalikoimaa.
    –> Ei kannata unohtaa kaikkea muuta käyttäytymistiedettä ja käyttäytymisen vaikuttamisen tekniikoita.
  2. Nudge-vaikuttaminen saattaa olla erittäin toimiva tapa edistää terveellisiä valintoja ja sillä voi väestötasolla olla huima impakti!
    –> Kokeile nudgea soveltuvissa paikoissa, joissa pienillä muutoksilla on merkitystä!
  3. Nudgeja hyödyntäessä on tärkeä a) tarkkailla sivuvaikutuksia eikä b) tyystin laiminlyödä tietoisiin valintoihin vaikuttamista.
    –> Pidä silmät auki. 🙂

Koska tämä blogaus oli nopeasti kirjoitettu epäsystemaattinen katsaus, suosittelen lukemaan hyviä kirjoituksia aiheesta (lueteltu alla).

Otan mielelläni palautetta vastaan!

Kiitos Marja Kinnuselle, Mikko Annalalle ja Matti Heinolle hyödyllisistä ja oivaltavista kommenteista tekstiin!

Lähteitä ja lukemistoa:

Delaney (2015). Lukulista nudgauksen etiikasta. http://economicspsychologypolicy.blogspot.fi/2015/11/ethics-of-nudging-bunch-of-reading.html

Finighan (2015). The potential of behavioural economics: beyond the nudge. http://theconversation.com/the-potential-of-behavioural-economics-beyond-the-nudge-43535

Forwood et al (2015) Priming healthy eating. You can’t prime all the people all of the time. Appetite http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0195666315000276

Hollands et al (2013). Altering micro-environments to change population health behaviour: towards an evidence base for choice architecture interventions. BMC Public Health. http://bmcpublichealth.biomedcentral.com/articles/10.1186/1471-2458-13-1218

Hollands et al (2015). Portion, package or tableware size for changing selection and consumption of food, alcohol and tobacco. The Cochrane Library.                         http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/14651858.CD011045.pub2/abstract

Marteau et al (2011). Judging nudging: can nudging improve population health? British Medical Journal. http://www.bmj.com/content/342/bmj.d228.long

Michie & West (2013). Behaviour change theory and evidence: a presentation to Government. Health Psychology Review. http://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/17437199.2011.649445

Osnan (2015). Does our unconscious rule? Psychologist. https://thepsychologist.bps.org.uk/volume-28/february-2015/does-our-unconscious-rule

The Telegraph (2011). It’ll take more than a nudge, say public health experts. http://www.telegraph.co.uk/news/health/news/8280757/Itll-take-more-than-a-nudge-say-public-health-experts.html

Queen Mary University of London (2015). ‘Nudge’ psychology is not based on robust evidence and conscious decision-making is more effective. http://www.qmul.ac.uk/media/news/items/se/147074.html

Wong et al. 2015, Using a computational model to quantify the potential impact of changing the placement of healthy beverages in stores as an intervention to ”Nudge” adolescent behavior choice. BMC Public Health. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4690297/

* “The original definition of nudging excludes legislation, regulation, and interventions that alter economic incentives. Aside from these exclusions, nudging could include a wide variety of approaches to altering social or physical environments to make certain behaviours more likely. These might include providing information about what others are doing (“social norm feedback”) framed to make healthy behaviours more salient, changing the defaults that surround the serving of food and drinks, or altering the layout of buildings to cue physical activity (). However, there is no precise, operational definition of nudging. This may reflect a reality—namely, that nudging is at best a fuzzy set () tended to draw attention to the role of social and physical environments in shaping our behaviour and not to inform a scientific taxonomy of behaviour change interventions.”

Marteau et al., 2011, British Medical Journal