Rokotevastaisuus ja sosiaalipsykologiset prosessit: Millainen vaikuttaminen tehoaa?

Faktojen jälkeinen aika näkyy myös kansanterveydestä käytävässä keskustelussa. Useissa maissa pieni mutta lisääntyvä joukko vanhempia, jotka epäröivät lastensa rokottamista, koska kokevat ne turvattomiksi tai tarpeettomiksi. Tähän ongelmaan mietitään kipeästi ratkaisukeinoja. Kiinnostavan katsausartikkelin mukaan rokotevastaisuutta vähentämään tarkoitetut kampanjat eivät huomioi ihmisten tiedonkäsittelyn ilmiöitä tai (sosiaali)psykologisia prosesseja, minkä takia ne eivät tehoa. Nykystrategioiden suostuttelukeinot perustuvatkin kampanjasuunnittelijoiden intuitioon eivätkä käyttäytymistieteiden tutkimukseen: Helposti viestintäsuunnittelijat otaksuvat, että faktojen järkiperustainen listaaminen riittää.

Sitten päivitellään, mikseivät hölmöt ihmiset usko – mutta toimiiko ihmisen mieli niin?

  1. Pelkkä faktojen listaaminen ja järkisyihin vetoaminen ei toimi

Jo vuonna 2002 taloustieteen Nobel jaettiin psykologille tunnustuksena tutkimusohjelmasta, jossa Daniel Kahneman ja Amos Tversky olivat havainnollistaneet mm. monissa taloustieteellisissäkin teorioissa esiintyvän rationaalisuusoletuksen vääräksi: ihmisen päätöksenteossa ja päättelyssä on monia vääristymiä. Faktojen listaaminen ei saa päätä kääntymään.

Ihmisen päätöksenteossa ja päättelyssä on monia vääristymiä. Faktojen listaaminen ei saa päätä kääntymään.

Isabel Rossenin ja kollegojen artikkeli listaa erilaisia psykologisia seikkoja, joiden vuoksi tavanomaiset ”järkeen vetoavat” argumentit eivät vähennä rokotevastaisuutta – ja pahimmillaan voivat jopa aiheuttaa haittavaikutuksia.

(Lyhyt katsausartikkeli on kohtuullisen helppolukuinen myös ei-käyttäytymistieteilijöille, ja kiireinen lukija hyötyy Table 1:sta, jossa listataan efektejä, jotka vaikuttavat viestien pieleen menemiseen – aina asenteiden polarisoitumisesta ja ryhmäilmöistä pelotteluviestinnän vaikutuksiin.

Yksi klassinen esimerkki mönkään menevästä viestinnästä on, että aloitetaan päivittelyllä, kuinka harmillisen suuri osa väestöstä toimii ei-halutulla tavalla (”Niin harva harrastaa liikuntaa riittävästi!” ”Yllättävän moni kieltäytyy rokotuksista!”). Kuitenkin tämä viesti luo vastaanottajan mieleen normia siitä, että tämä valintahan on ihan yleistä ja OK muidenkin mielestä – ja näin viesti epäonnistuu.)

2. Kielteisiin tunteisiin vetoaminen ei tehoa 

Mutta tarkoittaako faktojen listaamisen toimimattomuus sitä, että järkeen ja tietoon vetoavien viestien sijaan pitäisi esimerkiksi pelotella tai nolata rokotevastaisia? Ei. Monesti intuitiivisesti saatamme ajatella, että ikävillä riskiskenaarioilla shokeeraava pelotteluviestintä tai sitten nolaava ivaaminen (esim. netissäkin näkynyt meemi, jossa lapsen hauta-arkun kuva ja teksti ”Pitääkö kaikki lapset rokottaa? Vain ne, jotka aikoo pitää”) voisi saada päät kääntymään, mutta tällaisen tehosta ei ole näyttöä rokotevastaisuudenkaan vähentämisessä.

Kohderyhmän näkökulmaa ymmärtävä ja teilaamaton viestintä toimii paremmin kuin syyllistävä, pilkkaava tai shokeeraava tyyli. Jarrettin & kumppanien (2015) systemaattisen katsauksen mukaan monikomponenttiset ja dialogiin perustuvat interventiot ovat vaikuttavimpia rokote-epäilyksien hälventämisessä. Joka tapauksessa rokotevastaisuus on niin monimutkainen ilmiö, että strategiat pitäisi huolellisesti räätälöidä kohdepopulaatioon, heidän epäröintinsä syihin ja kyseiseen ympäristöön (Jarrett et al 2015).

Kohderyhmää ymmärtävä ja teilaamaton viestintä toimii paremmin rokotevastaisuuden vähentämisessä kuin syyllistävä, pilkkaava tai shokeeraava tyyli.

3. Voisiko viestinnän suunnittelussa hyödyntää käyttäytymistieteellistä tietoa?

Rokotevastaisuuteen vaikuttaminen on siis kompleksinen ongelma. Perusrokotteiden osalta lääketieteellinen tutkimusnäyttö on kiistatonta niiden hyödyllisyydestä kansanterveyden takaamisessa. Onkin hämmentävää, kuinka vähän tehokasta rokoteviestintää on tutkittu (Jarrett et al 2015).

Ihan yhtä lailla, kuin arvostamme lääketieteellistä tutkimusnäyttöä rokotusten hyödyllisyydestä ”mutu-tuntuman” sijaan, olisi loogista arvostaa käyttäytymistieteellistä ymmärrystä rokotevastaisuteen vähentämisen keinoista – ”mutun” sijaan.

Ministereitä myöten on peräänkuulutettu parempaa valistusta. Mutta kuka rokotevalistusta tällä erää suunnittelee, ja millä tietopohjalla?

Kansainvälisesti asia tiedostetaan: Esimerkiksi European Centre for Disease Prevention and Control on ohjeistanut huomioimaan psykologiset ilmiöt rokotteista viestittäessä.

Nyt olisikin hyvä aika suunnata enemmän tutkimusresurssia siihen, miten tämä parhaiten osataan selittää kansalaisille heidän turvallisuutensa takaamiseksi. Tätä varten tarvitaan tutkimukseen perustuen suunniteltuja viestejä ja niiden testaamista satunnaistetuissa kokeissa.

Nyt olisi tutkittava, miten rokotteiden hyödyllisyys parhaiten osataan selittää kansalaisille ja hälventää aiheettomia pelkoja.
Vähimmillään kampanjojen suunnittelijoiden tulisi tutustua tietoon, millaiset strategiat toimivat tai eivät toimi rokotuskampanjoissa.

Vähimmillään kampanjasuunnittelun toimeksiantajat voisivat edellyttää, että mainos- ja viestintätoimistojen väki tutustuisi siihen, millaisten strategioiden jo tiedämme toimivan tai epäonnistuvan.

Dube ja MacDonald (2016) kiteyttävät: “On merkittävää näyttöä siitä, että ihmisten tiedon lisääminen – vaikkakin tärkeää – ei ole riittävää käyttäytymisen muuttamiseksi. Viestintä kansanterveys- ja terveysammattilaisilta pitäisi muuttua “puutteellisen tiedon mallista”, tehokkaamman kaksisuuntaisen lähestymistavan omaksumiseen: Se, että kuunnellaan heitä, joille viesti aiotaan suunnata, on yhtä tärkeää kuin muotoilla se viesti, jonka asiantuntijat haluavat kommunikoida. 5 Nämä viestit tulee räätälöidä kohtaamaan vastaanottajan tarpeet. Tutkimukset osoittavat, että kaikkein epäröivimmin rokotteisiin suhtautuvien joukossa sellaiset viestit, jotka liian voimakkaasti puolustavat rokotteita saattavat tuottaa päinvastaisia tuloksia ja vahvistaa epäröintiä, ei suinkaan lieventää sitä.6 Dialogi, ymmärtäminen ja räätälöinti ovat avainasemassa.

 

EDIT: 16.8.2017, lisätty lähteitä ja tarkennuksia

Lähteitä:

Eve Dubé & Noni E. MacDonald. (2016). Addressing vaccine hesitancy and refusal in Canada. Commentary. CMAJ. doi: 10.1503/cmaj.150707

Jarrett C, Wilson R, O’Leary M, Eckersberger E, Larson HJ; SAGE Working Group on Vaccine Hesitancy (2015). Strategies for addressing vaccine hesitancy – A systematic review. Vaccine. 14;33(34):4180-90. doi: 10.1016/j.vaccine.2015.04.040. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25896377

Isabel Rossen, Mark J. Hurlstone and Carmen Lawrence (2016). Going with the Grain of Cognition: Applying Insights from Psychology to Build Support for Childhood Vaccination. Front. Psycholhttps://doi.org/10.3389/fpsyg.2016.01483

Miksi uuden vuoden lupauksia on niin hankala pitää? Muutoksen ylläpidon avaintekijät

HS (16.1.2017) haastatteli professori Martin Haggeria ja minua juttuun ”Tahdonvoima ei toimi kuin lihas, tutkijat muistuttavat – näin opit tekemään kestäviä päätöksiä”.

Toimittaja kysyi, miksi uuden vuoden lupausten pitäminen on niin hankalaa. Pohjasin haastatteluvastauksia osin tähän artikkeliin, jossa käydään läpi käyttäytymisen muutoksen ylläpitoa selittäviä teorioita – yhteensä 100 teoriaa! – ja tunnisti näistä viisi keskeistä teemaa: 1) ylläpitoa tukevat motiivit (koetut syyt), 2) itsesäätely (mm. omaseuranta, tavoitteenasettelu), 3) psykologiset ja aineelliset resurssit, 4) tottumukset ja 5) ympäristö- ja sosiaaliset vaikutteet. Olen täydentäen suomentanut alle artikkelin keskeisen yhteenvetotaulukon sekä johtopäätökset, terveellisiin elintapoihin liittyvin esimerkein höystettynä.

Kwasnickan ja kumppanien analysoimasta sadasta teoriasta 73 olivat johonkin tiettyyn käyttäytymiseen liittyviä, ja näistä peräti 53 oli terveyskäyttäytymiseen liittyviä. Tutkimusvolyymi alalla on ollut suurinta juuri terveyden sovellusalan parissa.

Pitkäaikaista käyttäytymisen muutosta ylläpitävät tutkimusasetelmat ovat työläämpiä ja kalliimpia toteuttaa.

On kuitenkin huomattava, että lähes alalla kuin alalla empiiristä näyttöä on tästä tematiikasta kertynyt niukalti. Pitkäaikaista käyttäytymisen muutosta ylläpitävät tutkimusasetelmat ovat työläämpiä ja kalliimpia toteuttaa, ja olemme vasta hiljattain päässeet jyvälle miten saada edes se alustava lyhytaikainenkaan muutos aikaan.

Tässä kuitenkin teorioiden esittämät keskeiset avaintekijät muutoksen ylläpidolle:

(1) Ylläpitomotiivit

Ylläpidämme käyttäytymistä silloin, jos meillä on ainakin yksi pysyvä ylläpitomotiivi, toisin sanoen, jos olemme tyytyväisiä käyttäytymisen lopputuloksiin (”jee – uusi ruokavalio todella auttaa vähentämään painoa kuten toivoin!”), tai jos nautimme käyttäytymisestä (”rakastan sauvakävelyllä käymistä!”), tai jos käyttäytyminen on yhteensopiva identiteetin, uskomusten ja arvojen kanssa (”olen liikkujatyyppiä”)

  • ESIM: Model of behaviour maintenance (Rothman, 2000) changed into a 2 × 2 behaviour change matrix (Rothman et al., 2009), Regulatory fit theory (Higgins, 2006),  Self-determination theory (Deci & Ryan, 1985)

(2) Itsesäätely (myös suomennettu tavoitteelliseksi toiminnaksi)

Ylläpidämme käyttäytymistä todennäköisemmin silloin, jos onnistuneesti seuraamme (esim. ruokapäiväkirjalla) ja säätelemme uutta käyttäytymistämme (esim. muokkaamme tavoitteitamme suorituksen mukaan) ja jos meillä on tehokkaita strategioita esteiden ylittämiseen uuden käyttäytymisen suorittamiseksi (esim. olen suunnitellut, mitä vaihtoehtoista liikuntamuotoa teen, jos lenkkipäivänäni sataa kaatamalla)

  • ESIM. Self-regulation theory (Kanfer & Gaelick, 1991), Relapse prevention theory (Marlatt & George, 1984), Dual process model of self-control (Hofmann et al., 2008)

(3) Resurssit

Onnistumme käyttäytymisen ylläpidossa, jos psykologiset ja fyysiset resurssit ovat riittoisat (esimerkiksi meillä on riittävästi prosessointikapasiteettia sitä vaativissa tehtävissä tai emme ole väsyneitä)

  • ESIM Reflective and impulsive model (Strack &Deutsch, 2004), . Self-control theory (Baumeister, 2002; Muraven & Baumeister, 2000),  Goal conflict model (Stroebe, Mensink, Aarts,Schut, & Kruglanski, 2008)

(4) Tottumus (tai tapa, rutiini)

Onnistumme ylläpitämään sellaisia käyttäytymismuotoja, joista on tullut tottumuksia (tai tavanomaisia tai rutiineja) ja joita tukevat automaattiset reaktiot relevanteille vihjeille (esim. ”aina, kun menen yläkertaan työhuoneelleni, valitsen rappuset hissin sijaan”)

  • ESIM. Health-related model of behaviour change (Hunt & Martin, 1988), . Habit theory (Verplanken & Aarts, 1999; Verplanken & Orbell, 2003; Verplanken et al.,2008), Process model of lifestyle behaviour change (Greaves, Reddy, & Sheppard, 2010)

(5) Ympäristön ja sosiaaliset vaikutteet

Tukeva ympäristö ja sosiaalinen tuki (esim. puolison tai perheen tuki) on tärkeää käyttäytymisen muutoksen ylläpidolle. Ihmiset yleensä ylläpitävät käyttäytymistä, joka on linjassa olennaisten sosiaalisten muutosten kanssa (esim. organisaation normit).

  • ESIM. Social cognitive/learning theory (Bandura, 1986), Social change theory (Thompson & Kinne, 1990),  Normalisation process theory (May & Finch, 2009)

 

Jos siis tällaiset teemat nousevat useista teoreettisista kiteytyksistä esiin, mitä se tarkoittaa käytännön kannalta – siis jos haluamme tukea pitkäaikaisesti onnistunutta käyttäytymisen muutosta?

Kwasnickan ja kollegojen (2015) ehdotuksia, miten voidaan tukea terveellisten elintapojen omaksumisen ylläpitoa teorioissa ilmenneiden keskeisten teemojen mukaan:

  • Ihmisiä tulisi auttaa ylläpitämään myönteisiä käyttäytymisen muutoksen ylläpidon motiiveja, koettuja syitä: korostamalla uuden käyttäytymismuodon myönteisiä seurauksia, tarjoamalla käyttäytymisvaihtoehtoja jotka ovat nautinnollisia, inspiroimalla yksilöitä uudelleenmäärittelemään itsensä uuden terveellisen elintavan periaatteiden mukaisesti.
  • Käyttäytymisen itsesäätelyä olisi tuettava: voimme auttaa ihmisiä esim. harjoittamaan käyttäytymisen omaseurantaa ja kehittämään tehokkaita keinoja päästä yli käyttäytymisen esteistä ja ennaltaehkäistä ”repsahduksia”.
  • On edistettävä tottumusten kehittämistä ja ylläpitoa. Esimerkiksi voimme uudelleenmuotoilla ympäristöjä sellaisiksi, että terveelliset valinnat korostuvat, ja johtaa erilaisin ympäristövihjein yksilöitä kohti terveellisiä käyttäytymismuotoja.
  • On tarjottava ihmisille resursseja, joita tarvitaan onnistuneeseen uuden elintavan ylläpitoon. Resurssi voi olla fyysinen (esim. liikuntakeskukset, terveystuotteet) tai psykologisia (esim. itsesäätelytaitojen koulutus, tietoisuustaito- ja rentoutusmenetelmien opettaminen).
  • On muokattava ympäristöä yksilön, sosiaalisella ja yhteisö-tasoilla. Tarjotaan sosiaalista tukea ja tehdään sosiaalisia muutoksia, jotka ovat yhteneväisiä terveellisen elintavan ylläpidon kanssa.

Lähde: Kwasnicka et al (2016). Theoretical explanations for maintenance of behaviour change: A systematic review of behaviour theories. Health Psychology Review. 

Tuodaan liikunta kaikkien saataville: Minijumppia telkkariin!

Terveellinen käyttäytyminen tulisi tehdä ihmisille helpoksi muuttamalla ympäröiviä olosuhteita ja edistämällä mahdollisuuksia ja tarjontaa ympäristöön.

HS Mielipide 10.1.2017:

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005038308.html

Televisio-ohjelmien välissä voitaisiin esittää minijumppatuokioita

Pelkkä valistus liikunnan monista hyödyistä ei riitä, vaan tarvitaan konkreettista tukea ja mahdollisuuksia liikkua.

TERVEYTENSÄ kannalta liian vähän liikkuvien määrä on suuri. Tämä näkyy liikkumattomuuteen liittyvien sairauksien, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinsairauksien lisääntymisenä. Pelkkä valistus liikunnan monista hyödyistä ei riitä, vaan tarvitaan konkreettista tukea ja mahdollisuuksia liikkua.

Kaikilla ei kuitenkaan ole ­varaa ostaa salikorttia saati personal trainerin palveluita. Kaikilla ei edes ole liikuntapalveluja lähiympäristössään tai mahdollisuuksia poistua kotoa pitkiksi ajoiksi lastenhoidon tai liikkumisrajoitteiden takia.

NETIN jumppavideot ovat hyvä alku, mutta monet niistä on suunnattu valmiiksi hyväkuntoisille ihmisille. Lisäksi opastukset ovat usein englanniksi.

Tässä Yleisradio voisi tulla apuun. TV2:n Jumpan konseptista valikoimaa voisi kasvattaa entisestään erilaisten yleisö­segmenttien mukaan. Esimerkiksi kotona paljon aikaa viet­täville eläkeläisille voisi tuoda ­tv-sarjojen väliin lyhyitä, lihaskuntoa vahvistavia jumppa­tuokioita, joita ohjaisivat seniorit. Äitiysvapaalla oleville voisi taas esittää keinoja, joilla palautua parhaiten synnytyksestä. Voitaisiin näyttää ”vauvapainolla” tehtäviä, molemmille osapuolille mukavia liikkeitä.

Ruuhkavuosia elävät lapsi­perheet voisivat viettää koko perheen liikuntavartin pikkulapsille räätälöidyn hauskan jumpan tai tanssin parissa. Huonokuntoisia voitaisiin tukea liikuntaharrastuksen pariin sopivilla harjoitteilla, joita voisi tehdä kotisohvalla.

Yle Areenan aikana minijumpat ja pidemmät treenit olisivat netistä haettavissa myöhemminkin kuin lähetysaikoina.

HAUSKAA ja helppoa kotiliikuntaa tukevat ohjelmat olisivat ­hyvä vaihtoehto ja täydentäjä nykyiselle aamu- ja iltapäivien ohjelmasisällölle. Minijumppia voisi sirotella ohjelmien väliin useamminkin.

Tällaisten kotimaisten ohjelmien tuottaminen ei voi olla liian kallista suhteessa niiden tuottamaan potentiaaliseen hyötyyn. Vaikka vain pieni osa katso­jista aktivoituisi tekemään ohjatun treenin, kasautuvat kansanterveyshyödyt voisivat olla suuret.

Tekemällä liikunnasta helppoa ja hauskaa saadaan entistä useampi kansalainen aktivoitumaan. Television jumppatuotantoon tulisi yhdistää sisäistä motivaatiota tukevaa viestintää, jotta vältettäisiin väärin­käsitykset ”terveysfasismista” tai tuputtamisesta.

HAASTAN myös liikuntayritykset tuottamaan lisää sisältöä nettiin vähän liikkuville, sekä ideanikkarit luomaan terveys­liikuntaa tukevia tv-formaatteja, joita voitaisiin viedä myös ulkomaille. Vähäinen liikunta ei ole ainoastaan suomalaisten ongelma.

Nelli Hankonen

Mitataan myös liikuntamotivaatiota, ei vain liikuntaa!

Tänään julkistettiin tärkeitä uusia tuloksia lasten ja nuorten liikunnasta ja fyysisestä kunnosta. Vaikka osa lapsista liikkuu terveyden kannalta riittävästi, silti hälyttävän suuri osa viettää liikaa aikaa paikallaan.

Tieto liikuntatottumuksista on tärkeää. Muun muassa niiden pohjalta koulut voivat innostua lisäämään liikuntaa osaksi koulupäivää.

Perimmäisenä tavoitteenammehan ei ole pelkästään liikuttaa nuoria koulussa, vaan sytyttää elämänmittainen motivaatio terveellisiin elintapoihin.

Argumentoisin kuitenkin: Perimmäisenä tavoitteenammehan ei ole pelkästään liikuttaa nuoria koulussa, vaan sytyttää tai tukea elämänmittaista liikuntamotivaatiota ja terveellistä elämäntyyliä.

Let’s Move It -testikouluissa ne nuoret, jotka ovat käyneet Let’s Move It -oppitunneilla, ovat myös innokkaammin mukana oppituntien aktivoimisessa – koska he ovat sisäistäneet, miksi se on tärkeää. Liikkuvan koulun toimenpiteissä olisi hyvä varmistaa, että hyvällä tarkoituksella ei sammuteta intoa liikuntaan vaan käytetään kestävimpiä toimintatapoja myös motivaation näkökulmasta.

Kirjoitin tätä liipaten viime vuonna Helsingin Sanomiin (19.10.2015):

 

capture_hskirjoitus_motivaatio

”Liikunnanopetuksesta on käyty hyvää keskustelua.

Hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on, että jokainen lapsi liikkuu koulupäivän aikana tunnin. Kaikki koululiikunnan toteuttamismuodot eivät rakenna kestävää liikuntamotivaatiota. Koulupäivä voisikin sisältää tunnin verran toimintaa, joka edistää lasten motivaatiota ja taitoja jatkaa liikunnallista elämäntapaa myös peruskoulun jälkeen. Tavoitteen muotoilu näin suuntaisi opettajat valitsemaan laadukkaat keinot, joiden ei tarvitse aina olla liikuntaa itsessään.

Lisäksi koulut voisivat seurata esimerkiksi oppilaskyselyin lukuvuoden päätteeksi, onko opetuksessa kyetty tukemaan myönteisiä liikuntakokemuksia ja -asenteita vai peräti (tahattomasti) heikennetty näitä. Tällainen tavoitteiden toteutumisen seuranta ohjaisi henkilökuntaa valitsemaan laadukkaat keinot ja kehittämään käytäntöjään, jotta lasten suhde liikuntaan kehittyisi mahdollisimman myönteiseksi.

Nelli Hankonen
Liikunta- ja terveyspsykologian dosentti, akatemiatutkija”

Koulut voisivat seurata oppilaskyselyin lukuvuoden päätteeksi, onko kyetty tukemaan nuorten myönteisiä liikuntakokemuksia ja -asenteita vai peräti (tahattomasti) heikennetty näitä.

Hienoa on, että LIITU-tutkimuksessa onkin jo mitattu arvoja, koettuja esteitä, liikkujaidentiteettiä, pätevyyttä ja niin edes päin. Nämä ovat kaikki kuitenkin tekijöitä, jotka vaikuttavat liikuntamotivaation (tai motivoitumattomuudeksi), aikomukseen ylläpitää liikunnallista elämäntapaa. Motivaatio ja aikomus onkin yksi keskeisimmistä ellei jopa keskeisin yksittäinen (ei toki ainoa! Eikä yksinään riittävä!) yksilöpsykologinen tekijä, joka vaikuttaa käyttäytymiseen. Siksi juuri sen mittaaminen ja seuranta olisi tärkeää.

 

Mikä motivoi jakamaan tietoa asiantuntijaorganisaatioissa?

Ohjattavani KTM, VTM Minna Stenius väitteli 12.12.2016 erittäin kiinnostavasta aiheesta – asiantuntijoiden tiedonjakamis-motivaatiosta ja käyttäytymisestä. Alla pieni – varsin valikoitunut ja lyhyt – summaus Minnan työstä ja väitöksestä.

Tieto sinällään ei ole hyödyllistä, vaan siinä keskeistä on inhimillinen komponentti – miten sitä käytetään. Elämme tietoyhteiskunnassa, jossa tietointensiivisissä organisaatioissa on välttämätöntä, että asiantuntijat eivät pidä tietoa omanaan vaan tiedonvaihto on aktiivista. Tämä käyttäytyminen on olennaisesti vapaaehtoista – kukaan muu ei voi ennalta tarkkaan säädellä tai edes tietää, mitä tietoa asiantuntija ei jaa tai jakaa. Koska kyse on tällaisesta harkinnanvaraisesta, reflektiivisestä toiminnasta, motivaatiolla on keskeinen rooli käyttäytymisen proksimaalisena ennustajana. Siksi psykologiset mallit, jotka huomioivat myös sosiaaliset ja organisaatiotason vaikutteet, ovat erinomainen tarkastelukulma tähän käyttäytymismuotoon.

Minna Steniuksen väitöskirja tuo tähän tutkimuskenttään ja myös käytäntöön tärkeitä havaintoja. Väitöskirjan yhteenveto löytyy e-thesis-palvelusta.

Alla pienimuotoista yhteenvetoa joistakin keskeisistä seikoista sekä suurelle yleisölle että tiedonjakamismotivaation tutkijoille:

  • Usein tiedonjakamismotivaatio on operationalisoitu kaksinapaisesti sisäisenä ja ulkoisena motivaationa. Itsemääräämisteorian osalta on kuitenkin tärkeä erottelu ulkoisen motivaation autonomisuuden asteen suhteen. Koettu toiminnan ulkoinenkin syy voi olla joko todella kontrolloitua ja ”pakottavaa” (”teen siksi, koska muut painostavat”) tai omaehtoista (”teen tämän siksi, että se johtaa minun arvojeni mukaisiin ja tärkeiksi kokemiin lopputuloksiin”).
  • Stenius osoittaa, että puhdas sisäinen motivaatio (ilo, nautinto) ei ennusta tiedonjakamista yhtä hyvin kuin samastunut motivaatio: kokemus siitä, että toiminnan syynä on se, että pidän toiminnan seurauksia tärkeinä, samastun toiminnan arvoihin. Tämä on samalla kokemusta myös työn mielekkyydestä.
  • Uskomuselisitaatiotutkimuksen (belief elicitation) oli tarkoituksenmukainen osa asenne-mittarin rakentamista. Tätä pienimuotoista laadullista tutkimusta hyödynnetään usein järkeillyn toiminnan lähestymistavassa (ent. suunnitellun toiminnan teoria) mm. terveystutkimuksen alueella, kun halutaan käyttää asennemittarin indikaattoreina kyseiselle kohderyhmälle relevantteja uskomuksia. Näin kvantitatiiviseen lomakekyselyyn mukaan tulevat kysymykset kuvaavat juuri kulloisellekin kohderyhmälle olennaisia, heidän ympäristössään korostuvia tekijöitä.
    Stenius myös ehdottaa, että käytännössä organisaatioiden kehittäjille tästä lähestymistavasta on hyötyä, kun halutaan saada selville, mitkä ovat vallitsevat, yleiset uskomukset halutun toiminnan (kuten tiedonjakamisen) esteistä tai tiettyjen koettujen normien määrittäjätahoista.
  • Samassa työssä tarkasteltiin sekä tiedon jakamista että sen panttaamista tai pihtaamista. Motivaation laadulla oli tämänkin ennustamisessa väliä: ulkoinen motivaatio oli yhteydessä tiedon panttaamiseen.
  • Kohdekäyttäytymisen tarkka määrittely ja järkevä operationalisointi. Kuten interventioissa, myös käyttäytymistä havainnoivissa tutkimusta ennustearvoa lisää huomattavasti se, että kohdekäyttäytyminen on määritelty tarkasti: kohde, toiminta, konteksti ja ajankohta. Tiedon jakaminen on eri asia silloin, kun se tapahtuu kokouksissa ja silloin, kun kyse ei ole normaaliin työtehtävään kuuluvasta velvoitteesta vaan epävirallisesta tiedonjakamisesta (lähellä organisaatiokansalaisuuden käsitettä).

Loppuhuomiona: Kuten Stenius väitöstilaisuudessaan korosti: Tietojohtamista on hallinnut tiedon kokoaminen ja tietovarastojen synnyttäminen, mutta tieto saa arvonsa vasta kun sitä käytetään. Tietoa pitäisi käyttää myös tehokkaasti. Tällöin avain on tiedonjakamisen ymmärtäminen ja sen johtaminen.

Tiedonjakamismotivaation edistäjille organisaatioissa listataan useita käytännön toimenpiteitä sekä alkuperäisartikkeleissa että Steniuksen väitöskirjan yhteenvedossa (ks. sivu 71).

Lämmin lukusuositus!

Ja vielä – paljon onnea Minnalle upeasta suorituksesta ja laadukkaista tuotoksista!

******************* ************************************

Käytännön sovellus loppukevennykseksi

Loppukevennyksenä ja käytännön sovelluksena teen ”me-searchin” analysoiden omia vaikuttimiani asiantuntemukseeni liittyvän tiedon jakamiseen blogissa. Kirjoitan tätä blogia ilman erillisiä materiaalisia insentiivejä, koska koen sen erittäin mielekkääksi tutuilta ja tuntemattomilta saadun palautteen ansiosta. Seuraavassa erittely kahden teorian – Steniuksenkin väitöskirjassa käytettyjen – käsitteiden valossa siitä, miksi jaan tietoa bloginkirjoittamisen muodossa:

  • Tulosodotukset / asenteet: Punnitsen monipuolisesti plussia ja miinuksia: Vaikka blogien kirjoittaminen vie hieman aikaa muulta työltä, vaa’assa painaa silti enemmän siitä koetut hyödyt: saa jaettua ajatuksen jyviä reaaliaikaisesti ja ilman virallisen julkaisuprosessin raskautta, myös hyödyt käytännön soveltajille ovat plussaa
  • Pystyvyyden tunne / koettu kontrolli: Koen, että osaan kirjoittaa riittävän hyviä tekstejä ilman suurta vaivannäköä.
  • Subjektiivinen normi: Minuun todennäköisesti myös vaikuttaa se, että niin monet muutkin tutkijat blogaavat (deskriptiivinen normi), mutta ei juurikaan se, että minulta sitä erityisemmin odotettaisiin (injunktiivinen normi)
  • Autonominen vs. kontrolloitu motivaatio: edellistä on paljon: Minusta on hauskaa kirjoittaa ajatuksiani (intrinsinen motivaatio), mutta myös koen sen tärkeäksi arvoksi, että tieteestä tiedotetaan käytäntöön ja koen sen osaksi interventiotutkijan identiteettiänikin (samastunut ja integroitunut motivaatio). Kontrolloitu motivaatio sen sijaan on aika alhainen: en miellä tekemiseni syyksi mitään ulkoista painostusta kenenkään taholta (ekstrinsinen motivaatio, ulkoinen pakko), eikä myöskään syyllisyys motivoi blogailuani (ns. sisäinen pakko).

Ratkaisuja etsivän interventiotutkimuksen kaipuuta vuodelta 2014

Tasan kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomat (8.12.2014) julkaisi oheisen mielipidekirjoitukseni. Tämä oli aikaa ennen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmia ja tutkimuksen hyödyntämisen kärkihankkeita.

(Olin itse otsikoinut tämän ”Tutkimusta tarvitaan hyvinvoinnin edistämisen keinoista”, mutta HS muutti raflaavammaksi: ”Tutkimus kohdennettava oikein”.)

”Mie­li­pi­de­si­vul­la on kes­kus­tel­tu per­hei­den aut­ta­mi­ses­ta ja si­tä kos­ke­vis­ta tut­ki­mus­tar­peis­ta. Per­heet tar­vit­se­vat konk­reet­tis­ta apua, mut­ta toi­saal­ta tut­ki­mus­tie­to on läh­tö­koh­ta avun koh­den­ta­mi­seen ja toi­men­pi­tei­den va­lin­taan.

Laa­jem­pi­kin on­gel­ma suo­ma­lai­ses­sa tut­ki­mus­ken­täs­sä on kes­kit­ty­mi­nen asiain­ti­lo­jen ja on­gel­mien ku­vaa­mi­seen sen si­jas­ta, et­tä tut­kit­tai­siin on­gel­mien rat­kai­se­mi­sen ta­po­ja. Eri­lai­sil­la so­siaa­li- ja ter­vey­den­huol­lon toi­men­pi­teil­lä on eri­lai­set hyö­dyt, si­vu­vai­ku­tuk­set ja kus­tan­nuk­set, ja kent­tä­ko­kein voi­tai­siin tun­nis­taa par­hai­ten hy­vin­voin­ti­tu­lok­sia tuot­ta­vat ja edul­li­sim­mat kei­not. Vai­kut­ta­vik­si to­det­tu­ja val­mii­ta­kin me­ne­tel­miä mo­niin on­gel­miin on, ja kan­sain­vä­li­seen tut­ki­mus­näyt­töön pe­reh­ty­mäl­lä pyö­rää ei tar­vit­si­si kek­siä uu­del­leen.

Tut­ki­mus­ta tar­vi­taan li­sää, mut­ta pon­nis­tuk­set tu­lee koh­dis­taa par­hai­ta rat­kai­su­ja tun­nis­ta­viin in­ter­ven­tio­tut­ki­muk­siin.”

Täydennys: Tietysti perustutkijoita tarvitaan edelleen, mutta interventiotutkijoiden osuuden tutkijakunnasta soisi kasvavan edes joidenkin prosenttiyksiköiden verran. Näin tutkimuksesta tehtävät käytännön johtopäätökset ja ratkaisuehdotukset olisi vähemmän spekulointia vaan myös empiirisesti koeteltuja ratkaisuja.

Onko interventio hyväksyttävä? Keskeinen kriteeri kehitysvaiheessa

Puhun paljon vaikuttavuudesta ja sen keskeisyydestä hyvinvoinnin & terveyden edistämisen toimenpiteiden kriteerinä. Vaikuttavuus on kuitenkin vain yksi monista tärkeistä kriteereistä. Toimenpiteiden täytyy olla myös hyväksyttäviä kohderyhmän, toteuttajien ja kansalaisten (ja päätöksentekijöiden) näkökulmasta.

Muita usein tärkeiksi nostettuja kriteereitä on kustannusvaikuttavuus, haittavaikutukset, tasa-arvoseuraukset ja käytännöllisyys tai toteutuskelpoisuus (Michie ym. 2014, summary), joita olemme myös punninneet esimerkiksi Let’s Move It -interventiopakettia kehittäessä (Hankonen ym. 2016).

Hyväksyttävyys on monesti itse asiassa edellytys käytännön vaikuttavuudelle: jos toteuttajat eivät näe hommaa hyväksyttävänä, toteutus tyssää siihen.

laine-et-al-title

Onko opiskelijoiden istumisen vähentäminen hyväksyttävää opettajien mielestä, ja millä keinoilla?

Hiljattain julkaisimme nuorten liikunnan edistämistä tutkivan Let’s Move It -projektin esitutkimusvaiheesta osatutkimuksen (Laine ym. 2016), joka käsitteli juuri tätä hyväksyttävyyskriteeriä. Liika istuminen alkaa olla todellinen uhka jo nuorten tuki- ja liikuntaelimistön terveydelle.

Tavoitteemme oli interventiopaketin eräänä osana pyrkiä edistämään aktiivisempaa luokkahuoneympäristöä. Keskeinen toimija luokkahuoneissa toki on opettaja, joten tähän ”ympäristöagenttiin” tuli kohdistaa osa interventiosta. Siksi tarkastelimme, miten ammatillisten oppilaitosten opettajat suhtautuvat opiskelijoiden istumisen vähentämisen tavoitteeseen ja miten he kokevat sen sopivan osaksi toisen asteen ammatillista koulutusta. Tarkastelimme myös, mitä aktivoivia keinoja opettajat jo nyt käyttävät ja minkä keinojen kokeilemiseen suhtautuvat myönteisimmin.

Olisi ollut kamikazemaista lähteä toteuttamaan interventiota ilman, että tunnemme kohderyhmän ajatuksia ja kokemuksia, sovittamatta toimenpiteitä heidän aatoksiinsa.

Löydökset ohjasivat meitä suunnittelemaan intervention viestintää ja sisältöä siten, että se parhaiten vastaisi opettajien tarpeisiin, toiveisiin ja huoliin.

Lisäksi luokittelimme haastattelupuheesta opettajien käsityksiä siitä, mitkä seikat heidän mielessään, ryhmien toiminnassa ja oppilaitoskontekstissa ovat istumisen vähentämistoimenpiteitä estäviä ja haittaavia tekijöitä tai helpottavia tekijöitä. Hyödynsimme tässä tietääksemme ensimmäistä kertaa Suomessa COM-B- ja TDF-viitekehyksiä (näistä suomenkielinen koonti kirjoittamastani luvusta Sosiaalipsykologian sukupolvet -kirjassa vuodelta 2012). TDF-viitekehys eli Theoretical Domains Framework on hyödyllinen koonti psykologisesta ja muusta käyttäytymistieteellisestä kirjallisuudesta löytyvästä käsitteistöstä, joka koskee ihmisen käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä.

Poimintoja löydöksistä:

  • Lomakekyselyyn vastaajista 87 % piti tärkeänä, että oppilaitoksissa vähennetään opiskelijoiden liiallista istumista
  • Kuitenkin alle puolet kertoi jo hyödyntävänsä jotakin istumisen vähentämisen keinoa oppitunneillaan
  • Eri istumisen vähentämiskeinojen koettu suosittuus (ja valmius kokeilla niitä) ei juuri eronnut ammattiaineiden ja muiden aineiden (esim. äidinkieli, matematiikka) opettajien välillä, vaikka ammattiaineiden tuntiopetus oli keskimäärin jo aktiivisempaa – tämä on luonteva tulos
  • Valmiimpia opettajat keskimäärin olivat kokeilemaan aktiivisuustaukoja opettajien tai opiskelijoiden vetäminä sekä se, että opiskelijoilla olisi lupa välillä seisoa tai kävellä luokassa
  • Myös jumppapallot ja muut liikuntavälineet luokassa koettiin kiinnostaviksi
  • Ylipäänsä useissa eri interventiokeinoissa halukkuus kokeilla ja käyttää vaihteli laajasti, mikä johti laajan valinnanvapauden interventioon
  • Peräti 89% vastaajista ilmoitti olevansa valmis kokeilemaan ainakin yhtä istumisen vähentämiskeinoa
  • Fokusryhmähaastatteluista ilmeni, että opettajat tunnistivat sekä estäviä että helpontavia tekijöitä laajalti taidoistaan, motivaatiostaan ja oppilaitosympäristöstä
  • Estäviksi tekijöiksi opettajat kertoivat ennakoivansa mm. sitä, että pelkäävät istumisen vähentämisen vaikuttavan kielteisesti oppimiseen ja sitä, että luokkahuoneet ovat liian pieniä aktiivisuuden toteuttamiseen
  • Helpontavina tekijöinä mainittiin mm. se, että istumisen vähentäminen on oivallinen keino tuoda luokkiin työrauhaa ja jaksottaa opetusta, ja että istumisen vähentämisestä on hyötyä lihaksistolle ja tuki- ja liikuntaelimistölle

Tulokset ohjasivat meitä suunnittelemaan intervention viestintää ja sisältöä siten, että se parhaiten vastaisi opettajien tarpeisiin, toiveisiin ja huoliin. Tutkimus on luettavissa Health Promotion Practice -lehdestä. Lähetän mielelläni pdf-kopioita kiinnostuneille, joilla ei ole tilausta lehteen.

Laine ym 2016 Taulukko

 

Vaikka hyödynsimme interventiotutkimuksessamme toki olemassaolevia käytäntöjä ja esimerkiksi kokemuksia Liikkuva koulu -hankkeesta peruskouluista, huomasimme, että toiselle asteelle jouduttiin myös huomioimaan ikäryhmän mukaisia seikkoja. Näitä ilmenee haastatteluissa paljon. Nyt, kun Liikkuva koulu -hanke laajenee toiselle asteelle koko maassa, toivoaksemme tästäkin artikkelista on hyötyä hankkeen levittäjille, jotta pyörää ei tarvitsisi keksiä uudelleen (tai samanlaisia haastatteluja toistaa kaikissa kouluissa erillään moneen kertaan) ja siten innovaatioita voisi rakentaa pikaisemmin tämän päälle hyödyntäen, näistä kokemuksista ainakin alustavasti ammentaen.

Nyt, kun Liikkuva koulu -hanke laajenee toiselle asteelle koko maassa, toivomme tästä tutkimuksesta olevan hyötyä toteutuksen suunnittelussa ja toimeenpanossa.

Lopuksi: Hyväksyttävyys keskeistä – vaikuttavuusarviota unohtamatta

Havainnollisia esimerkkejä hyväksyttävyyden keskeisestä roolista löytyy muiltakin terveyden edistämisen alueilta. Vaikuttavin keino suitsia tupakointia on rahalliset kannustimet käyttäytymisohjauksen tukena – mutta kiinnostavaa on myös, että tämä on myös vähiten hyväksytty keino sekä kansan että päätöksentekijöiden mielessä Briteissä – sentään raskaana olevien tupakoinnin (jolla on merkittäviä haittoja sikilölle) kohdalla tätä pidetään hieman enemmän hyväksyttävänä (esim. Giles ym. 2015).

Ei ole demokraattisen yhteiskunnan periaatteiden mukaista, että toimenpiteitä ajetaan läpi vastoin merkittävän enemmistön tahtoa. Monesti on huomattu, että kansalaiset kokevat rajusti rajoittavatkin toimenpiteet hyväksyttäviksi: tupakoitsijoiden enemmistö kannatti Briteissä merkittäviä ympäristöllisiä rajoituksia tupakointiin, ehkä intuition vastaisesti. Vastaavanlaisena hyväksyttävyys-tutkimuksena lainsäädännöllisistä interventioista voi pitää taannoista TNS Gallupin toteuttamaa kyselyä, jonka mukaan suomalaisten enemmistö ei pidä hyväksyttävänä alkoholilain löyhennyksiä, vaan haittojen ja hyötyjen punninnassa haitat painavat enemmän (TNS Gallup, Ehyt ry). Pelkkä hyväksyttävyys ei voi kuitenkaan olla ainoa kriteeri, vaan:

Summa summarum: Interventioita kehitettäessä hyväksyttävyyden, käytännöllisyyden, vaikuttavuuden, haittavaikutusten vähyyden, tasa-arvon säilyttämisen ja halpuuden välillä on hyvä tehdä eksplisiittiset, perustellut arviot ja järkevät, tietoiset päätökset.

 

Lisälähteitä: Slideja BCW-lähestymistavasta

Terveyspsykologian päivien 2016 avauspuheenvuoro 25.10.2016

Suomen Psykologisen Seuran terveyspsykologian jaoksen puheenjohtajana, minulla on ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleiksi toisille kansallisille terveyspsykologian päiville myös järjestelytoimikunnan puolesta! Ja suuri kiitos pääjohtaja Eskolalle ystävällisestä avauksesta ja mahdollisuudesta pitää täällä THL:ssa kongressimme ensimmäisen päivän tieteellinen ohjelma.

On hienoa nähdä täällä näin paljon terveyden ja hyvinvoinnin psykologiaan liittyvien teemojen tutkimuksesta kiinnostuneita! Kuten viime vuonna, olemme jo monta viikkoa sitten joutuneet laittamaan lappua luukulle, kun yli 200 ihmistä on tulossa jompaankumpaan tai molempiin päiviin – olemme todella ilahtuneita päivien suosiosta!

capture

(Slide-show löytyy tästä linkistä)

Taustaa: Varhaiskeski-ikäinen tieteenala

Terveyspsykologia tieteenalana on tullut suloiseen varhaiskeski-ikään: American Psychological Associationin terveyspsykologian jaos perustettiin 1970-luvun lopulla, jota seurasivat Britit 1980-luvulla kuten myös Euroopan Terveyspsykologian yhdistys EHPS. Suomen jaos perustettiin 1990-luvulla. Viime vuosina jaoksemme toiminta on kasvanut hurjasti, heijastellen tieteenalan nousua muutenkin. Terveyspsykologista tutkimusta tehdään usein monitieteisissä tiimeissä, ja siitä on suoraa hyötyä monille yhteiskunnallisille ongelmille fyysisen ja psyykkisen terveyden osalta. Tästä meidän keynote-luennot, posterit ja yli 40 tieteellistä esitelmää ovat loistava näyte.

Tieteenalan nosteesta on kenties paras esimerkki Health Psychology Review –lehti, 10 vuotta sitten perustettu. Empiiristen originaalitutkimusten määrä terveyspsykologiassa alkaa jo olla sitä luokkaa, että on tarkoituksenmukaista julkaista katsauksia ja meta-analyyseja niistä asialle omistetussa lehdessä. Ja alan tutkimuksen merkittävyydestä ja kiinnostavuudesta kertoo osaltaan impact factor, joka on tänä vuonna noussut jo lähelle yhdeksää – kova saavutus psykologian alan lehdeltä.

Terveyspsykologisella tiedolla on paitsi tieteellistä kiehtovuutta, myös vahva käytännön relevanssi. Meitä kaikkia yhdistää halu käyttää tutkimustietoa ihmisten elämänlaadun parantamiseksi ja terveiden, toimintakykyisten elinvuosien pidentämiseksi. Ja näyttöä on tämän perustelluudesta – esimerkki omalta alaltani: Jo useampien meta-analyysien mukaan terveyskäyttäytymisen edistämisen interventiot, jotka on suunniteltu hyödyntäen terveyspsykologisia teorioita, ovat vaikuttavampia kuin ne interventiot, joiden suunnittelussa ei ole hyödynnetty käyttäytymistieteitä.

On tarpeen myös mainita eurooppalainen emojärjestömme, European Health Psychology Society. Sen kongressi järjestetään ensi syksynä Padovassa. Tämän vuoden Aberdeenin kongressiin lähetettiin yli 900 abstraktia.

Kongressin esityöpajoissa käsitellään mm. sitä, miten voisimme hyödyntää käyttäytymistiedettä tutkimustulosten implementoinnissa käytäntöön, juurruttamisessa ja levittämisessä. Lisäksi on tulossa nuorille tutkijoille klassista tavaraa eli sitä, miten kääntää käyttäytymistieteelliset teoriat käytännön terveyden edistämisinterventioiksi.

En malta olla mainitsematta uutta, käytännön läheistä toiminnan muotoa: EHPS on juuri perustamassa säännöllisesti päivittyvää sivustoa suunnattuna terveyspsykologian käytännön soveltajille mm. terveydenhuollossa (”Practical Health Psychology Blog / Käytännön terveyspsykologiaa”). Tänne tulemme koostamaan kaikilla suurimmilla eurooppalaisilla kielille käännettyjä tutkimuskoosteita, joiden tietoa käytännön toimijat aina fysioterapeuteista sairaanhoitajiin voivat hyödyntää työssään. Esimerkiksi: kuinka auttaa potilaita muodostamaan automaattisia rutiineja, hyödyntäen tottumusten muodostamistutkimuksen löydöksiä?

Terveyspsykologian päivät taloudellisesti mahdollistaa Suomen psykologinen seura, jonka ansiosta olemme voineet pitää päivät maksuttomina. Kannustamme liittymään seuran jäseneksi! (Se onnistuu parhaiten tästä tilauslinkistä.) Etuina muun muassa mainio Psykologia-lehti sekä tapahtumat kuten maksuttomat kuukausikokoukset.

Kiitokset päivien järjestelyyn osallistuneille!

järjestelytoimikunnan nimet ja kasvot näkyvät tästä – meiltä kaikilta voi kysyä neuvoa jos tänään tai huomenna tulee jotain kysyttävää.

Myös ihanat saliavustajamme ovat valmiina auttamaan. Kiitokset myös Kompleksi ry:n talkoolaisille iltatilaisuuden käytännön järjestelyistä, sekä Demos Helsingin Satu Korhoselle tilaisuuden paneelikeskustelun vetämisestä!

Jos päivien järjestäminen innostaa vuonna 2017, lämpimästi tervetuloa terveyspsykologian jaokseen / järjestelytoimikuntaan 2017! Ota yhteys minuun!

Päivän ohjelmasta muutama sananen:

Kutsuimme esitelmiä terveyspsykologian eri alueilta – aina työhyvinvoinnista teknologiavälitteisiin elintapatutkimukseen, mielenterveyden edistämisestä addiktioihin. Jälleen tänä vuonna meillä on erittäin nimekkäät keynote-luennoitsijat. Professori Martin Hagger, jonka esittelen kohta tarkemmin, on arvostettu ekspertti terveyskäyttäytymisen muutoksen teorioissa. Hän myös on äsken mainitun Health Psychology Review’n päätoimittaja. Professori Christina Salmivalli on kansainvälisesti tunnetuimpia koulukiusaamisen ennaltaehkäisyn ja vähentämisen tutkijoita, ja hänellä on uskomattoman laaja julkaisuluettelo. Emeritaprofessori Anja Koski-Jännes oli ensimmäisten joukossa tuomassa motivoivan haastattelun lähestymistapaa Suomeen ja tutkimassa päihdekuntoutuksen vaikuttavuutta ja prosesseja. Hän puhuu huomenna riippuvuuden muodostumisen ja muutoksen merkityksellisistä kokemuksista. Kaikki ovat julkaisseet merkittävän määrän vertaisarvioituja tieteellisiä tutkimuksia, mutta myös antaneet oman panoksensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Iloitsin juuri eilen, että meillä on todella aivan maailmanluokan puhujat tässä tilaisuudessa – olemme järjestelytoimikunnan kanssa todella kiitollisia, että nämä huippupuhujat tulivat mukaan!

Ohjelma on pyritty koostamaan siten että rinnakkaissessioissa olisi teemojen mukaiset aiheet kussakin. Jos kuitenkin huomaatte eri sessiossa teitä kiinnostavan esityksen, on luvallista siirtyä esitysten välillä sessiosta toiseen. Sessioiden puheenjohtajia on ohjeistettu muistuttamaan puhujia aikarajoista, jotta jokaisen esitelmän jälkeen on aikaa kysyä kysymyksiä ja käydä tieteellistä rakentavaa keskustelua hyvässä ja ystävällisessä hengessä kuten viimekin vuonna! Professori Salmivallin luento päättää päivän ja iltatilaisuuden lipun lunastaneet voivat siirtyä Kruununhakaan seuraamaan paneelikeskustelua psykologisen tiedon vaikuttavuuden parantamisesta buffet-illallisen lomassa. Huomenna tieteellinen ohjelma jatkuu, ja esitelmien ja keynoten jälkeen jaetaan gradupalkinto terveyspsykologian parhaalle gradulle. Iltapäivällä jatkamme vielä käyttäytymisgenetiikalla ja psykosomatiikalla.

Meillä on myös upea yhteisseminaari Valtioneuvoston kanslian kokeileva Suomi –kärkihankkeen kanssa, jossa etsitään uusia yhteistyön tapoja käyttäytymistieteilijöiden ja poliitikkojen sekä julkishallinnon toimijoiden välille. Terveyspsykologian professori Susan Michie (University College London) kertoo, miten käyttäytymistiedettä voi hyödyntää politiikkatointen suunnittelussa.

Pitemmittä puheitta, käydään herkuttelemaan tieteellä. Lämpimästi tervetuloa kaikille ja innostavaa kongressia!

Ulkonäöstä ja muista liikunnan motiiveista

Helsingin Sanomissa oli viime viikolla 29.9.2016 haastatteluuni pohjautuva Minä väitän -artikkeli Sosiaalipsykologi: Sosiaalisen median fitness-kuvat ovat huono motivaattori liikunnalle – lannistavat ja lisäävät tyytymättömyyttä omaan vartaloon” . Siinä väitän, että vähän liikkuvien, huonokuntoisten ihmisten liikkumaan motivoimiseksi ei kannata nojata ns. fitspiration-kuvastoon. Fitspiration-kuvat ja -sloganit ovat liian etäällä vähän liikkuvan henkilön tilanteesta ja niillä saattaa olla paljon ei-toivottuja sivuvaikutuksia (kuten kuntotasoon sopimatonta äärimmäistä treeniä ja liikuntavammoja, ks. lisää alla listatuista kirjoituksista).

En tarkoita lytätä tai syyllistää ihmisiä ulkonäkömotiivista: Monien liikuntamotiivien joukossa juuri kropan ulkomuodon muokkaus on hyvin yleinen, monia meistä motivoiva tekijä. Varsinkin elämäntapamuutoksen alkuvaiheessa. Siinä ei ole mitään vikaa. Eikä fitness-kuvaston katselemisella ole kovakuntoisille urheilusta innostuneille välttämättä mitään haitallisia seurauksia, vaan se päinvastoin innostaa. Osa vähän liikkuvista voi myös löytää kipinän ja vision kuvista – eivät kaikki toki lannistu.

Silti kestävämmän elintapamuutoksen tuo tutkimusnäytönkin mukaan se, että motivaatiopohja on laajempi eikä nojaa yksinomaan ulkonäköseikkoihin: Liikunnan tavoitteita voidaan jaotella ns. sisäisempiin, omaehtoisiin ja ns. ulkoisiin tavoitteisiin. Sisäiset tavoitteet ovat yhteydessä psykologiseen hyvinvointiin, sisäiseen motivaatioon ja kestävään elintapamuutokseen.

 Esimerkkejä liikuntaan liittyvistä sisäisistä tavoitteista:

  • Parannan taitojani
  • Parannan kuntoani
  • Kohennan terveyttäni
  • Nautin ja pidän hauskaa liikkuessani
  • Nautin sosiaalisesta vuorovaikutuksesta
  • Kehitän kaverisuhteita
  • Vähennän stressiä

Esimerkkejä liikuntaan liittyvistä ulkoisista tavoitteista:

  • Tulen paremmannäköiseksi
  • Tuunaan kroppaani viehättävämmän näköiseksi
  • Teen vaikutuksen muihin ihmisiin

Painonpudotuskaan ei ole liikuntatavoitteena välttämättä ulkoinen, jos ainoana syynä ei ole hoikka kroppa ulkonäön tähden: Ylipainon vähentäminen vaikuttaa myönteisesti useisiin terveysseikkoihin kuten tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiin tai aineenvaihdunnan häiriöihin, ja huoli omasta terveydestä ja hyvinvoinnista johtaa liikkumaan – siten joskus laihtumistavoite heijasteleekin omaehtoista, sisäistä hyvinvointitavoitetta.

On ihan inhimillistä ja yleistä, että ihmiset huolehtivat, mitä hänestä ajatellaan, mutta mielestäni on tärkeää, ettemme ehdoin tahdoin ruoki toisissamme turhaa itsekriittisyyttä varsinkaan sellaisista asioista, joilla ei oikeastaan ole väliä. Ulkonäöllä ei ole loppupeleissä väliä, ihmisen hyvinvoinnilla on. Kiinnittäkäämme siis huomio omaan ja muiden hyvinvointiin. Se on psykologisesti terveellisempi ja kestävämpi liikunnan motiivi.


Näistä blogauksistani voit lukea lisää perusteluja väitteelleni:


LOPUKSI: Vetoomus personal trainereille ja liikunnan ohjaajille

  • Muistakaa, että asiakkaat tulevat treenaamaan monin eri motiivein, ja tätä motiivipohjan monipuolisuutta ja laajuutta voi ruokkia! Vaikka kaikki ohjaajat eivät niin tee, usein jumppatunnilla tai netin treenivideoissa minua yritetään tsempata jaksamaan muistuttamalla, kuinka litteä vatsa, hyvännäköinen takapuoli tai kiinteämmät käsivarret tästäkin treenistä seuraa.
  • Ehdotankin: Tsempatkaa meitä mieluummin muistuttamalla, että meistä tulee jaksavampia, vahvempia, energisempiä ja hyväntuulisempia! Meitä kutakin tavisliikkujaa innostaa ja motivoi yksilöllinen motiivivalikoima, jonka tärkeys itselle voi myös ajoittain vaihdella: Selkävaivat vähenevät ja niska-hartiakivut hellittävät – Nukun ensi yönä paremmin – Stressitaso laskee –  Lihakseni voimistuvat – Vastustuskyky syysflunssaa vastaan kasvaa – Röökinhimo hellittää… – on hyvä saada ihmiset palauttamaan mieleen heille itselleen tärkeitä syitä liikkua – ja mieluiten niitä sisäisiä ja omaehtoisia.
  • (Myös liikunnan pitkäaikaisemmista terveysseurauksista kuten sydäntauti- ja syöpäriskin pienentymisestä voi toki muistuttaa, mutta monet meistä perusterveistä ihmisistä innostuvat lyhyemmän tähtäimen seurauksista tutkimusnäytönkin mukaan :))

Siis: Liikunnalla on niin paljon monia suotuisia seurauksia – älkäämme typistäkö sitä pääosin ulkonäön muokkauskeinoksi! Liikunnallista syksyä!

Lisälukemistoa ja lähteitä: