Lesbot ja homot työntekijöinä yliopistossa

Tuula Juvonen

Olen ollut tällä haavaa töissä Tampereen yliopistossa keväästä 2011. Kun minut otettiin töihin talon ulkopuolelta sosiaalipolitiikan oppiaineeseen sijaiseksi, rekrytoiva professori tiesi vanhastaan minun olevan lesbo. Työsuhteeni jatkui syksyllä 2011 edelleen YKY:ssä, nyt sukukupuolentutkimuksen oppiaineessa. Sittemmin jäin taloon akatemiatutkijan rahoituksella. Tänä aikana on osoittautunut, etten millään muotoa ole ollut YKY:n henkilökunnan ainoa ”vinoviettinen”. Sen sijaan olen koko yliopistourani ajan ollut Tampereen yliopiston sosiaalitieteissä ainoa tutkija, jonka tutkimusaihe on eksplisiittisesti käsitellyt homoseksuaalisuutta.

Olen tähän asti ajatellut että se, että olen usein tuntenut itseni varsin yksinäiseksi yliopistossa, johtuisi juuri siitä, että olen ollut työyhteisöni ainoa lesbotutkija. Kuitenkin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat hyvinkin tuttuja monille yliopistossa työskenteleville lesboille ja homoille, toteaa ruotsalaistutkija Kerstin Sundell. Hän julkaisi vuonna 2014 tekemiinsä haastatteluihin perustuvan artikkelin akateemisella urallaan menestyneistä lesboista ja homoista. Siinä monet haastateltavat kertovat, kuinka akateeminen maailma on tuntunut heistä usein vieraannuttavalta ja ajoin jopa läpitunkemattomalta.

Vaikka yliopistossa työskentelevät lesbot ja homot saattavat näennäisesti sulautua osaksi oppiaineensa työyhteisöä, he voivat silti sisäisesti tuntea olevansa jotenkin erilaisia – aina hiukan ulkopuolella sen sosiaalisen verkoston, jossa heteroseksuaalisesta koti- ja perhe-elämästä keskustellaan itsestäänselvyytenä. Tämä ulkopuolisuuden tunne kärjistyy varsinkin työpaikan juhlissa, joissa heteroseksualisoitujen sukupuolten esittäminen ja heteroseksuaalinen flirtti korostuvat arkea jyrkemmin. Monet lesboista ja homoista ovatkin jättäneet suosiolla väliin työpaikan sosiaalisia tilanteita, joissa ulkopuolisuuden tunne suhteessa kollegoihin korostuu.

Ruotsalaiset kollegat raportoivat siitäkin, että joissain työpaikan tilanteissa homoseksuaalisuus oli nostanut esiin myös julkilausuttua homovihamielisyyttä, aina fyysisen väkivallan uhkaan asti. Tampereen yliopistossa en itse ole törmännyt moiseen, mutta toistuvaa ”fanipostia” saavana lesbotutkijana olen myös hyvin tietoinen siitä, että en myöskään koskaan jätä esimerkiksi saksia esille työpöydälleni.

Vaikka ääritilanteet ovat onneksi harvinaisia työpaikan arjessa, sosiaalisten tilanteiden välttely ei välttämättä ole. Tämä puolestaan johtaa helposti siihen haastateltavien esiin nostamaan uskomukseen, että työpaikalla olisi olemassa sellaisia verkostoja, joissa pedataan seuraavia virantäyttöjä ja tutkimushankkeita, mutta joiden olemassaolosta lesboilla ja homoilla ei ole tarkkaa tietoa – eikä varsinkaan pääsyä mukaan. Näin ollen he ovat päätyneet rakentamaan akateemista uraansa lähinnä omin voimin ja kaukaisempien ja usein kansainvälisten verkostojen varassa.

Akateemisten verkostojen läpitunkemattomuus on usein jatkumoa sille kokemukselle, että väitöskirjan ohjaaja ei ole osannut nähdä lesbo- tai homo-opiskelijassa omaa kuvajaistaan samalla tavalla kuin hetero-opiskeijassa, eikä siksi ole ottanut häntä aktiivisesti siipiensä suojaan. Näin ollen lesbojen ja homojen on täytynyt rakentaa akateemista uraansa omin päin jo varhaisessa vaiheessa. Tämä on saattanut helpostikin johtaa erilaisiin ”hukkareissuihin”, kun akateemiset pelisäännöt on täytynyt opiskella itse kantapään kautta.

Toisaalta monet Sandellin haastattelemat lesbot ja homot kertoivat myös menestyneensä akateemisessa maailmassa lopulta varsin hyvin. Tutkija nosti kuitenkin esiin myös epäilyn siitä, että menestyksessä olisi kyseessä eräänlainen pakkotilanne: lesboille ja homoille avautuu paikka akateemisessa maailmassa vain poikkeuksellisten näyttöjen ansiosta, eivätkä he voi luottaa siihen, että tavanomainen työpanos riittäisi heidän asemansa varmistamiseen. Uransa varrella haastateltavat olivat myös toistuvasti löytäneet itsensä tilanteessa, jossa määräaikaisuudet ketjuuntuivat heidän kohdallaan, samaan aikaan kun muita kollegoja on vakinaistettu ripeämmin, tai uuden johtajan tartuttua yksikön asioihin heidät on nostettu joskus hämmästyttävän syvistä palkkakuopista.

Monet Sandellin haastattelemien lesbojen ja homojen kokemukset tuntuivat täysin mahdollisilta myös suomalaisessa yliopistomaailmassa. Suomessa kukaan ei tiettävästi ole selvittänyt tai tutkinut sitä, kuinka lesbot ja homot asettuvat työelämään yliopistoissa ja korkeakouluissa. Itse olen kirjoittanut vuonna 2008 Pia Livia Hekanahon kanssa katsauksen suomalaisen lesbo-, homo- ja queer-tutkimuksen tilasta. Siinä yhteydessä nostimme esiin sen, että homotutkimusta tekevien miesten asema suomalaisissa yliopistoissa näytti olevan poikkeuksellisen haavoittuvainen. He tuntuvat tipahtavat akateemisen maailman ulkopuolelle yksi toisensa jälkeen, eikä tilanne ei ole artikkelin julkaisemisen jälkeen muuttunut tältä osin sen paremmaksi. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että Suomesta, toisin kuin monista muista maista, puuttuu tyystin homotutkimus ja sen tuottama ymmärrys ja osaaminen, jolle olisi varmasti käyttöä ja tarvetta yhteiskunnassa enemmän kuin ymmärrämme edes ajatella.

Lukemani artikkeli ruotsalaisesta yliopistomaailmasta tarjoaa harvinaisen ja siksi hyvinkin tervetulleen itsereflektion mahdollisuuden yliopistossa työskenteleville lesboille ja homoille. Samalla se kääntää kysyvän katseensa heidän työyhteisöjensä suuntaan – millaisia ne ovat, ja miten niissä voitaisiin toimia toisin niin, että myös lesbot ja homot voisivat päästä osaksi akateemisia työyhteisöjä ja tuntea olonsa niissä kotoisaksi? Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että seksuaali- ja myös sukupuolivähemmistöjä on tarkasteltu yliopistoissa lähinnä opiskelijoiden näkökulmasta. Osa oppilaitoksista on jo ymmärtänyt, että on tärkeää varmistaa se, että myös ei-heteroseksuaaliset tai sukupuolen ilmaisultaan moninaiset opiskelijat pääsisivät sujuvasti kiinni opintoihinsa ja löytäisivät yliopistoyhteisöstä oman paikkansa ilman huolta syrjinnästä (ks. esim. Farrel ym. 2004). Mutta miltä näyttäisi yliopisto, jossa vastaavaa huolta kannettaisiin myös henkilökunnan hyvinvoinnista?

Kirjallisuutta

Farrell, Kathleen & Gupta, Nisha & Queen, Mary (toim.) (2004) Interrupting Heteronormativity: Lesbian, Gay, Bisexual, and Transgender Pedagogy and Responsible Teaching at Syracuse University. Book 14. Syracuse: The Graduate School of Syracuse University. Saatavilla http://surface.syr.edu/books/14

Juvonen, Tuula & Hekanaho, Livia (2008) Leaving a Glorious Future Behind? Queer in the Finnish Academia. Trikster: Nordic Queer Journal Nr 2. Saatavilla http://trikster.net/2/juvonenhekanaho/1.html

Sandell, Kerstin (2014) Framgångsrika homosexualla akademiker: ett villkorat innanförskap? Teoksessa Sandell, Kerstin (toim.) Att bryta innanförskapet. Kritiska perspektiv på jämställdhet och mångfald i akademin. Göteborg: Makadam, 218–250.