Hyvin muttei tasan

Työryhmä

Tampereen yliopiston tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyöryhmä luovutti 4.11.2015 rehtorille katsauksen tasa-arvo ja yhdenvertaisuustyön tavoitteiden toteutumisesta. Tampereen yliopisto hyväksyi vuonna 2012 uuden tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Uusi suunnitelma ja siinä hyväksytyt periaatteet laajensivat tavoitteita tasa-arvopolitiikasta yhdenvertaisuuspolitiikkaan. Samalla siinä kirjattiin toiminnalliset lähtökohdat, joita noudattaen tähän tavoitteeseen ajateltiin päästävän. Raportti on ensimmäinen arvio ko. suunnitelman aikaisesta kehityksestä. Ryhmän, johon kuuluivat Pauli Borodulin, Leeni Herrala, Pertti Koistinen, Katri Otonkorpi Lehtoranta ja Niina Puronurmi, arvion mukaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön tila on Tampereen yliopistossa hyvä ja paikoin kiitostakin ansaitseva, mutta parantamisen varaakin riittää.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän tehtävänä on joka kolmas vuosi toteuttaa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustavoitteiden toteutumisen arviointi yliopiston toiminnanohjauksessa syntyneiden aineistojen perusteella. Arviota tehdessämme työryhmä tukeutui niihin dokumentteihin, joita se piti relevantteina ja tarpeellisena. Dokumentteihin kuuluvat mm. henkilöstön työhyvinvointikyselyt, henkilöstöhallinnon tilastot, opiskelijakyselyt ja opiskelijavalinnan tilastot.

Tämän lisäksi työryhmä kävi keskusteluja mm. tasa-arvotyöstä eri vastuutahojen, kuten yliopistotiedotuksen, opetusneuvoston ja opetusalan asiantuntijoiden kanssa. Aineistoja ja virikkeitä olemme saaneet myös muista korkeakouluista. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmä oli toteuttamassa Tampereen yliopiston vuonna 2014 järjestämiä valtakunnallisia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspäiviä. Siinä yhteydessä kuultiin useita asiantuntijatahoja aina ministeriön edustajista, Tasa-arvovaltuutetusta, muista korkeakouluista alan tutkijoihin.

Työryhmän arvion mukaan Tampereen yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma tarjoaa hyvät puitteet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyölle. Ohjelmaa ja käytännön työtä olisi kuitenkin määrätietoisesti kehitettävä ja arvioitava, missä suhteessa se on yliopisto-organisaation sisäisiin ja ulkoisiin muutoksiin. Yliopis-to voi olla ylpeä siitä, että sen opiskelijat ja henkilöstö ovat kyselyjen mukaan tietoisia ja valveutuneita tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksistä, ja ettei yliopistossa ole tarkasteluajanjaksolla esiintynyt merkittäviä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusoikeuksien loukkauksia. Tasa-arvo-ongelmia kuitenkin esiintyy tarkasteltaessa naisten ja miesten palkkausta ja urakehitystä. Toisaalta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tavoitteita ei tule myöskään nähdä minään stabiilina tilana vaan prosessina, jossa tavoitteet kasvavat työn edetessä ja ovat osa organisaation kehitystä ja yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä.

Raportin yksi tehtävä oli arvioida, miten vuonna 2012 hyväksytty tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on toiminut käytännössä. Ryhmän arvioin mukaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa lueteltujen toimenpiteiden vastuuttaminen tai niistä raportointi on toteutunut vain osittain. Osalle tavoitteista ja toimenpiteistä oli määritelty vain löyhästi se, kuinka niitä olisi tarkoitus seurata, joten niiden arvioiminen ei ollut mahdollista. Tampereen yliopiston olisi mahdollista toimia myös proaktiivisemmin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikassa, palkkapolitiikassa ja työurien kehityksessä. Se edellyttäisi tuekseen asianmukaista tutkimustietoa ja avointa keskustelua.

Tasa-arvon edistämisen tavoitteiden, toimenpiteiden ja seurannan muotoiluun liittyy Tampereenkin yliopistossa haaste, miten velvoittaa toimijoita kantamaan vastuunsa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä. Tasa-arvopolitiikassa harjoitettu varovaisuus saa aikaan sen, ettei sillä ole merkittävämpiä vaikutuksia.

Pohjoismaisten esimerkkien valossa voidaan myös kysyä, eteneekö tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, jos tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikasta puuttuvat selkeät linjaukset velvoitteiden ja vapaaehtoisuuteen perustuvien tavoitteiden sekä tavoitteiden ja resurssien kesken? Millaisia tuloksia saavutetaan, jos tasa-arvo ja yhdenvertaisuus nähdään vain välineenä muiden tavoitteiden toteuttamiseksi, eikä se olekaan enää tavoite sinänsä? Ovatko kilpailukyky ja kaikkien voimien valjastaminen sen saavuttamiseksi jotenkin yleisempiä ja ylevämpiä tavoitteita kuin tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja yhtäläiset mahdollisuudet?

Poliittisella ohjauksella on viime vuosina suositeltu, että opiskelijavalinnoissa suositaan uusia ylioppilaita, ja että etusijalle asetettaisiin ensimmäistä korkeakoulututkintoa tavoittelevat. Positiivinen erityiskohtelu voi joissakin tapauksissa olla poliittisesti perusteltua, mutta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustavoitteiden kannalta se herättää myös kysymyksiä, joihin ei ole vielä ohjaavia oikeustapauksia tai lainvalvontaviranomaisten ratkaisuja.

Olemassa olevien tuloerojen, ammatillisten asemien ja työurien kehityksen kannalta katsoen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus näyttävät edelleen kaukaisilta ja vaikeasti saavutettavilta tavoitteilta. Tampereen yliopistolla on samat ongelmat kuin millä tahansa työorganisaatiolla. Mahdollisten tulevien rakenneuudistusten (Tampere3), henkilöstökustannusten säästöjen sekä avointen työpaikkojen täytössä Tampereen yliopistolla tulisi olla sellainen henkilöstöpoliittinen linjaus, joka palvelisi myös tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspoliittisten tavoitteiden saavuttamista.

Työryhmän työ on nyt luettavissa näiltä blogisivuilta ja kaino toivomus on, että se herättäisi keskustelua eikä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö jäisi rakenneuudistusten varjoon.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön arviointiraportti 2012-2014

Lesbot ja homot työntekijöinä yliopistossa

Tuula Juvonen

Olen ollut tällä haavaa töissä Tampereen yliopistossa keväästä 2011. Kun minut otettiin töihin talon ulkopuolelta sosiaalipolitiikan oppiaineeseen sijaiseksi, rekrytoiva professori tiesi vanhastaan minun olevan lesbo. Työsuhteeni jatkui syksyllä 2011 edelleen YKY:ssä, nyt sukukupuolentutkimuksen oppiaineessa. Sittemmin jäin taloon akatemiatutkijan rahoituksella. Tänä aikana on osoittautunut, etten millään muotoa ole ollut YKY:n henkilökunnan ainoa ”vinoviettinen”. Sen sijaan olen koko yliopistourani ajan ollut Tampereen yliopiston sosiaalitieteissä ainoa tutkija, jonka tutkimusaihe on eksplisiittisesti käsitellyt homoseksuaalisuutta.

Olen tähän asti ajatellut että se, että olen usein tuntenut itseni varsin yksinäiseksi yliopistossa, johtuisi juuri siitä, että olen ollut työyhteisöni ainoa lesbotutkija. Kuitenkin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemukset ovat hyvinkin tuttuja monille yliopistossa työskenteleville lesboille ja homoille, toteaa ruotsalaistutkija Kerstin Sundell. Hän julkaisi vuonna 2014 tekemiinsä haastatteluihin perustuvan artikkelin akateemisella urallaan menestyneistä lesboista ja homoista. Siinä monet haastateltavat kertovat, kuinka akateeminen maailma on tuntunut heistä usein vieraannuttavalta ja ajoin jopa läpitunkemattomalta.

Vaikka yliopistossa työskentelevät lesbot ja homot saattavat näennäisesti sulautua osaksi oppiaineensa työyhteisöä, he voivat silti sisäisesti tuntea olevansa jotenkin erilaisia – aina hiukan ulkopuolella sen sosiaalisen verkoston, jossa heteroseksuaalisesta koti- ja perhe-elämästä keskustellaan itsestäänselvyytenä. Tämä ulkopuolisuuden tunne kärjistyy varsinkin työpaikan juhlissa, joissa heteroseksualisoitujen sukupuolten esittäminen ja heteroseksuaalinen flirtti korostuvat arkea jyrkemmin. Monet lesboista ja homoista ovatkin jättäneet suosiolla väliin työpaikan sosiaalisia tilanteita, joissa ulkopuolisuuden tunne suhteessa kollegoihin korostuu.

Ruotsalaiset kollegat raportoivat siitäkin, että joissain työpaikan tilanteissa homoseksuaalisuus oli nostanut esiin myös julkilausuttua homovihamielisyyttä, aina fyysisen väkivallan uhkaan asti. Tampereen yliopistossa en itse ole törmännyt moiseen, mutta toistuvaa ”fanipostia” saavana lesbotutkijana olen myös hyvin tietoinen siitä, että en myöskään koskaan jätä esimerkiksi saksia esille työpöydälleni.

Vaikka ääritilanteet ovat onneksi harvinaisia työpaikan arjessa, sosiaalisten tilanteiden välttely ei välttämättä ole. Tämä puolestaan johtaa helposti siihen haastateltavien esiin nostamaan uskomukseen, että työpaikalla olisi olemassa sellaisia verkostoja, joissa pedataan seuraavia virantäyttöjä ja tutkimushankkeita, mutta joiden olemassaolosta lesboilla ja homoilla ei ole tarkkaa tietoa – eikä varsinkaan pääsyä mukaan. Näin ollen he ovat päätyneet rakentamaan akateemista uraansa lähinnä omin voimin ja kaukaisempien ja usein kansainvälisten verkostojen varassa.

Akateemisten verkostojen läpitunkemattomuus on usein jatkumoa sille kokemukselle, että väitöskirjan ohjaaja ei ole osannut nähdä lesbo- tai homo-opiskelijassa omaa kuvajaistaan samalla tavalla kuin hetero-opiskeijassa, eikä siksi ole ottanut häntä aktiivisesti siipiensä suojaan. Näin ollen lesbojen ja homojen on täytynyt rakentaa akateemista uraansa omin päin jo varhaisessa vaiheessa. Tämä on saattanut helpostikin johtaa erilaisiin ”hukkareissuihin”, kun akateemiset pelisäännöt on täytynyt opiskella itse kantapään kautta.

Toisaalta monet Sandellin haastattelemat lesbot ja homot kertoivat myös menestyneensä akateemisessa maailmassa lopulta varsin hyvin. Tutkija nosti kuitenkin esiin myös epäilyn siitä, että menestyksessä olisi kyseessä eräänlainen pakkotilanne: lesboille ja homoille avautuu paikka akateemisessa maailmassa vain poikkeuksellisten näyttöjen ansiosta, eivätkä he voi luottaa siihen, että tavanomainen työpanos riittäisi heidän asemansa varmistamiseen. Uransa varrella haastateltavat olivat myös toistuvasti löytäneet itsensä tilanteessa, jossa määräaikaisuudet ketjuuntuivat heidän kohdallaan, samaan aikaan kun muita kollegoja on vakinaistettu ripeämmin, tai uuden johtajan tartuttua yksikön asioihin heidät on nostettu joskus hämmästyttävän syvistä palkkakuopista.

Monet Sandellin haastattelemien lesbojen ja homojen kokemukset tuntuivat täysin mahdollisilta myös suomalaisessa yliopistomaailmassa. Suomessa kukaan ei tiettävästi ole selvittänyt tai tutkinut sitä, kuinka lesbot ja homot asettuvat työelämään yliopistoissa ja korkeakouluissa. Itse olen kirjoittanut vuonna 2008 Pia Livia Hekanahon kanssa katsauksen suomalaisen lesbo-, homo- ja queer-tutkimuksen tilasta. Siinä yhteydessä nostimme esiin sen, että homotutkimusta tekevien miesten asema suomalaisissa yliopistoissa näytti olevan poikkeuksellisen haavoittuvainen. He tuntuvat tipahtavat akateemisen maailman ulkopuolelle yksi toisensa jälkeen, eikä tilanne ei ole artikkelin julkaisemisen jälkeen muuttunut tältä osin sen paremmaksi. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että Suomesta, toisin kuin monista muista maista, puuttuu tyystin homotutkimus ja sen tuottama ymmärrys ja osaaminen, jolle olisi varmasti käyttöä ja tarvetta yhteiskunnassa enemmän kuin ymmärrämme edes ajatella.

Lukemani artikkeli ruotsalaisesta yliopistomaailmasta tarjoaa harvinaisen ja siksi hyvinkin tervetulleen itsereflektion mahdollisuuden yliopistossa työskenteleville lesboille ja homoille. Samalla se kääntää kysyvän katseensa heidän työyhteisöjensä suuntaan – millaisia ne ovat, ja miten niissä voitaisiin toimia toisin niin, että myös lesbot ja homot voisivat päästä osaksi akateemisia työyhteisöjä ja tuntea olonsa niissä kotoisaksi? Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että seksuaali- ja myös sukupuolivähemmistöjä on tarkasteltu yliopistoissa lähinnä opiskelijoiden näkökulmasta. Osa oppilaitoksista on jo ymmärtänyt, että on tärkeää varmistaa se, että myös ei-heteroseksuaaliset tai sukupuolen ilmaisultaan moninaiset opiskelijat pääsisivät sujuvasti kiinni opintoihinsa ja löytäisivät yliopistoyhteisöstä oman paikkansa ilman huolta syrjinnästä (ks. esim. Farrel ym. 2004). Mutta miltä näyttäisi yliopisto, jossa vastaavaa huolta kannettaisiin myös henkilökunnan hyvinvoinnista?

Kirjallisuutta

Farrell, Kathleen & Gupta, Nisha & Queen, Mary (toim.) (2004) Interrupting Heteronormativity: Lesbian, Gay, Bisexual, and Transgender Pedagogy and Responsible Teaching at Syracuse University. Book 14. Syracuse: The Graduate School of Syracuse University. Saatavilla http://surface.syr.edu/books/14

Juvonen, Tuula & Hekanaho, Livia (2008) Leaving a Glorious Future Behind? Queer in the Finnish Academia. Trikster: Nordic Queer Journal Nr 2. Saatavilla http://trikster.net/2/juvonenhekanaho/1.html

Sandell, Kerstin (2014) Framgångsrika homosexualla akademiker: ett villkorat innanförskap? Teoksessa Sandell, Kerstin (toim.) Att bryta innanförskapet. Kritiska perspektiv på jämställdhet och mångfald i akademin. Göteborg: Makadam, 218–250.