Category Archives: Asiakastarpeet

Polta merkki, älä koko metsää!

Tarinan mukaan brändi juontuu etymologisesti hollanninkielen verbistä ’brand’, joka tarkoittaa karjan polttomerkitsemistä siihen erikseen suunnitellulla työkalulla. Sittemmin brändillä on tavanomaisesti viitattu yrityksen, henkilön, alueen tai jonkin muun kohteen ympärille muodostuneeseen…

Arvoa voi tuhota monin tavoin

“Harvat yritykset huijaavat tarkoituksella. Ongelmana on ennemminkin se, että yritykset eivät tunnista niitä kaikkia arvottamisen tapoja, joita tuotteiden ja palvelujen käyttämiseen liittyy.” ”Liiketaloustieteellisestä perspektiivistä katsottuna arvo syntyy tuotteen tai palvelun…

Maslow ei tiedä, mitä asiakkaasi oikeasti haluaa

Halu tarkoittaa taloudellisena käsitteenä ihmisen kokemaa tarvetta saada jotakin. Halu voi syntyä monesta eri syystä. Joskus sen laukaisee tuotteen ominaisuus, joka saa sen erottumaan kilpailevista tuotteista. Toisinaan halu syntyy, kun…

Arvonluominen palvelujen kehittämisessä – miten sitä voi tutkia ja hyödyntää?

Arvonluomisesta ja asiakasajattelusta puhutaan nykyisin paljon palvelujen kehittämisen lähtökohtina. Arvonmuodostuksen murros toiminta- ja ajattelutavoissa tarkoittaa, että arvo luodaan asiakkaan, kansalaisen ja palveluja tuottavan organisaation vuorovaikutussuhteessa hyödyntämällä käytössä olevia voimavaroja paremmin…

eArvosta €-arvoa!

Liiketoimintahyödyt digitaalisessa arvonmuodostuksessa. Arvonmuodostuksen murroksessa yritykset joutuvat etsimään uusia tapoja asiakkaiden ja kumppaneiden etsintään ja yhteistoimintaan. Hanke tuottaa yrityksille tietoa uudenlaisista arvonluonnin tavoista, joiden avulla asiakkaiden tarpeet voidaan ottaa kokonaisvaltaisesti…