Maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia – osa 2

Hallitusohjelma puhuu kestävyysvajeesta, digitalisaatiosta, tuottavuusloikasta, globaalisaatiosta, kärkihankkeista, yhteiskuntasopimuksesta, profiloinnista, strategiasta, päällekkäisyyksien karsimisesta, kansainvälistymisestä, rakenneuudistuksesta, kilpailukyvystä, innovaatioista.

Ymmärrämmekö mistä on kyse?

Tampereen yliopisto kouluttaa maailmaa ymmärtävä maailman muuttajia – yhteiskunnan uudistajia, terveyden vaalijoita, liike-elämän innovaattoreita ja kulttuurin rikastajia.

Maailma, jota muutetaan ja jota pitää muuttaa, toimii kielen kautta: me kommunikoimme puhumalla, kirjoittamalla, koodaamalla, piirtämällä, maalaamalla – mutta aina välitämme jonkin viestin: pääministeri kansalaisille, lääkäri potilaalleen, pörssimeklari asiakkailleen, opettaja oppilailleen, elokuvantekijä katsojilleen. Ja päinvastoin.

Rehtori Kaija Holli kirjoittaa blogissaan 4.9.2015, että nykypäivän suurimmat puutteet ovat sosiaalisten taitojen ja vuorovaikutustaitojen alueella, yksittäiset asiat tai temput eivät ratkaise monimutkaisia asioita, eivät edes digitalisaatio tai profilointi: Tutkimuksen monitieteisyys ja koulutuksen tarkasteleminen kokonaisuutena eikä eri sektoreihin jaettuna ovat ne ydinkysymykset, joihin pitäisi tulevaisuudessa panostaa. Entisestään kansainvälistyvä maailma tarvitsee avarakatseisia, erilaisia kieliä ja kulttuureja ymmärtäviä ja erilaisuutta suvaitsevia ihmisiä. Tampereen yliopiston termein maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia, sellaisia, joilla on riittävästi mielikuvitusta ideoidakseen ja riittävästi rohkeutta toteuttaakseen ideansa.

Tampereen yliopiston Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö on samoilla linjoilla kansainvälistyvän maailman tarpeista. Yksikkö kouluttaa syvällisen kieli- ja kulttuuritaidon omaavia maailman muuttajia, jotka omalta osaltaan toimivat yhteistyössä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa yhteiskunnan hyväksi. Yksikön tutkinto-ohjelmista valmistuu niin äidinkielen kuin vieraiden kieltenkin opettajia, eri kielten tulkkeja ja kääntäjiä sekä lukuisia muita kieli-, kirjallisuus-, kulttuuri- ja käännösalan asiantuntijoita yhteiskunnan tarpeisiin.

Valitettavasti peruskouluissa ja lukioissa opiskellaan yhä vähemmän muita kieliä kuin englantia ja ruotsia – suomalaisten kielivaranto supistuu. Osittain tämä johtunee siitä, etteivät lapset jostain syystä uskalla valita muita kieliä, osittain taas siitä, että kaikki kunnat eivät tarjoa esimerkiksi ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi mitään muuta kuin englantia. Lapsia, ja etenkin heidän vanhempiaan, tulisi kannustaa valitsemaan muitakin kieliä. Tampereella tilanne on hyvä – valinnanvaraa on, ja esimerkiksi kielisuihkutoiminnalla on saatu kakkosluokkalaisia innostumaan muistakin kuin englannin kielestä.

Vuonna 2003 ranskaa opiskeli peruskouluissa 22 925 oppilasta. Vuoteen 2012 mennessä opiskelijoita oli 23 % vähemmän. Saksaa opiskelevien määrä putosi vielä hurjemmin, 43 %, 31 601 koululaiseen. Sen sijaan venäjää opiskelevien määrä nousi samalla aikavälillä 50 % 5 658 opiskelijaan. Lukiossa ranskaa ja saksaa opiskelevien määrä on myös laskenut, kun taas venäjää opiskelevien määrä on noussut hieman vuodesta 2003 vuoteen 2013. Suurin osa venäjää opiskelleista suorittaa venäjän ylioppilaskokeen, kun taas saksan ja ranskan lukijoista vain noin 2/3 suorittaa opiskelemansa kielen ylioppilaskokeen.

Peruskoulun ja lukion luvut vaikuttavat myös yliopistojen kielten koulutusohjelmien hakijamääriin. Noin 30 % ranskan ja saksan kirjoittajista haki tänä vuonna yliopistoon opiskelemaan kirjoittamaansa kieltä. Venäjän kirjoittaneista osuus on melkein 50 %. Valtakunnallisesti tarkasteltuna ranskan hakijoiden määrä on muutamassa vuodessa laskenut noin 300:lla ja saksan noin 700:lla. Venäjän hakijoissa on vuosittaista vaihtelua noin sadalla hakijalla, mutta suunta on enemmänkin nousujohteinen.

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikön vahvuutena on monitieteinen kielten, kulttuurien, kääntämisen, tulkkauksen ja kirjallisuustieteen kokonaisuus, joka antaa opiskelijoille mahdollisuuden laaja-alaiseen ja syvälliseen koulutukseen alalle. Yksikön tutkinto-ohjelmat ovat vetovoimaisia ja houkuttelivat ensisijaisia hakijoita vuonna 2015 toiseksi eniten Helsingin yliopiston jälkeen kaikilla yksikön edustamilla oppialoilla.

Meiltäkin niitä saa – avarakatseisia, erilaisia kieliä ja kulttuureja ymmärtäviä ja erilaisuutta suvaitsevia ihmisiä!

Tiina Harjula, hallintopäällikkö
Kati Toikkanen, opintopäällikkö

Tervetuloa syyskesä!

Kesäloma meni menojaan ja taas on aika panna pyörät pyörimään, suunta kohti uutta ja intensiivistä lukuvuotta.

Kesäajan ihanuus oli lahjaksi saatu lukutyyny, joka pitkästä aikaa tekee mukavaksi sängyssä lukemisen. Ja koska klassikoista oppii aina jotain uutta, otin yöpöydälleni eniten pölyyntyneen kirjaparin: Flaubertin Sydämen oppivuodet ja Rouva Bovaryn.

Muistan kahlanneeni kirjat läpi joskus nuoruudessani ja jo silloin ihmettelin, miten juurtajaksaisesti kirjailija kuvaa tiloja ja detaljeja, tyynyjä, verhoja, naisten hameen kahinaa, punaraitaisia tapetteja jne. Nyt huomioni kiinnittyy hieman toisin. Vähän väliä vastaan tulee nasevia luonnehdintoja ihmisluonteen varjopuolista ja sattuman vaikutuksesta elämän käänteisiin. Sydämen oppivuosissa ihailen sitä, miten tarkasti kirjailija luo ajankuvaa – yhtä Ranskan monista vallankumouksista 1848 – ja samalla jättää ajan tapahtumat utuiseksi taustaksi nuorukaisen tunnemyrskyille ja oikullisille kohtalon käänteille.

Netistä huomasin, etten ollutkaan ainoa harrastelija, joka oli löytämässä Flaubertia uudelleen; blogin pitäjä Mika Kukkonen näyttää jo muutama vuosi sitten paneutuneen teoksiin. Hän piti Rouva Bovarystä enemmän, minä taas tästä nuorukaiseepoksesta. Omalla kohdallani se puhutteli edellisen kesän Wilhelm Meisterin oppivuosien harhailujen jälkeen, ikään kuin jatkona samalle haahuilulle. Samalla pohdin, miten erilaista elämää ihmiset ovat eläneet ennen, miten paljon enemmän aikaa on ollut tuhlattavana, vaikka elämä on ollut lyhyempi. Flaubertkin kuoli jo 58 vuotiaana.

Mutta siis lukutyyny: suosittelen sellaista kaikille, aivan ihana keksintö. Nyt vaan pitää vielä hankkia paremmat silmälasit, jotta nautinto olisi täydellinen.

 

Muistatko, kuka olet?

Muistatko, kuka olet? Entä kuka olit toissapäivänä tai kaksikymmentä vuotta sitten? Tätä olennaista minuuden ja muistin välistä kysymystä käsitteli vierailijaprofessori Jens Brockmeierin luento tiistaina 19.5. Iso joukko tieteilijöitä Tampereen yliopiston eri yksiköistä kokoontui kuunteleman luentoa ja keskustelemaan aiheesta. Keskustelu oli vilkasta, eikä loppua näkynyt, kun se jouduttiin yliajan jälkeen keskeyttämään. Kysymyksissä nostettiin esiin niin kirjallisuuteen, filosofiaan, kieleen kuin sukupuolentutkimukseenkin liittyviä kysymyksiä.

Tutkimuskeskus Narraren vieraaksi saapunut professori Brockmeier on erikoistunut kerronnallisen identiteetin ja sosiaalisen mielen kysymyksiin. Näistä lähtökohdista katsoen yleisesti käytetty metafora muistista arkistona näyttää yksinkertaistavalta tai jopa virheelliseltä. Kun huomio kiinnitetään muistiin kerronnallisena prosessina, ei kyse ole varastoinnista tai säilyttämisestä vaan valikoinnista ja jakamisesta. Muisti luodaan jaetusti tarinoiden muodossa, joiden avulla esitetään ja selitetään mennyttä. Samalla tämä menneen jäsentäminen auttaa tolkullistamaan myös nykyisyyttä ja tulevaa.

Jens Brockmeierin uusimmat tutkimukset muistista ja sen merkityksestä omaelämäkerrallisessa prosessissa yhdistävät näkökulmia humanistisista tieteistä, sosiaalitieteistä, neurotieteistä ja digitaalisen teknologian tutkimuksesta. Hän osoittaa, että muisti, muistaminen ja unohtaminen olennaisesti vaikuttavat jokaiseen yksilöön, kulttuuriin ja yhteisöön. Paitsi muisto myös muisti on laadultaan vähemmän pysyväistä. Silti se on välttämätöntä, ja siksi se on jatkuvan neuvottelun kohteena. Tulevaisuustarinat ovat jo osoittautuneet hyväksi tavaksi ideoida yliopiston strategiaa. Voisiko seuraavaksi vuorossa olla kirjoituskilpailu siitä, miten yliopistoyhteisön jäsenet muistavat vaikkapa Tampere3:n alkuvaiheet? Lyön vetoa, että monia eri versioita saataisiin siitä, mistä ja milloin tarina alkoi, millaisia juonenkäänteitä on koettu – ja mikä aiheen nimi edes on (Tampere3, T3, riippuen valitusta ajankohdasta). Kiinnostavinta olisi tulkita kertomusten suoraan tai epäsuorasti tarjoamia näkemyksiä onnellisten tai onnettomien loppujen laadusta.

Jotakuta saattoi jäädä mietityttämään tämän kertomuksen alun jättämä aukko tai epäloogisuus: miksi ihmeessä keskustelu lopetettiin, kun puheenvuoropyyntöjä edelleen oli jonossa. Jens ja muut kirjallisuudentutkijat lähtivät nostamaan maljoja kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman parhaille pro gradu -tutkielman tekijöille. Vuosittain jaettavat Kerttu ja Unto Kupiaisen stipendit ovat kuitenkin toinen tarina, joka tulkoon tässä kertomuksessa vain mainituksi – ettei tietoaukko jää lukijan muistia kiusaamaan.

 

Kokemuksia Tieteen raivaajien aamukaffeelta

kulttuurin rikastaja

Kulttuurin rikastaja

Tänään nautittiin rehtori Kaija Hollin johdolla ensimmäinen Tampereen yliopiston varainhankintakampanjan Tieteenraivaaja-aamukaffee yliopiston päärakennuksen juhlavassa muotokuvagalleriassa ja tavattiin kulttuurin ja humanistisen alan yhteistyökumppaneita eri taidelaitoksista, sekä yrittäjiä että instituutioiden edustajia.  Kiinnostavien CMT:n teatteria ja näyttämötyötä valottavien esitysten (prof. Hanna Suutela ja yo-lehtori Mikko Kanninen ) ja LTL:n kielten, kulttuurien, kääntämisen ja kirjallisuuden tutkimusta avaavien johdatusten (prof. Päivi Pahta ja dos. Maria Mäkelä) jälkeen oli vapaata keskustelua, jonka aikana löydettiin paljon yhtymäkohtia ja kehiteltiin yhteistyömuotoja vieraittemme kanssa tulevaisuutta ajatellen. Vaikka tilaisuus varainhankinnan kannalta saattoi jäädä suhteellisen vaatimattomaksi, uusien yhteistyökanavien luomisessa tilaisuus toimi erinomaisesti!

Monet vieraistamme olivat opiskelleet eri vaiheissa Tampereen yliopistossa, ja osa oli yhä tavalla tai toisella yhteyksissä vanhoihin oppiaineisiinsa. Hauskaa oli kuulla yhdeltä jos toiseltakin ideoita ja ajatuksia tavoista, joilla yliopisto voisi tulla lähemmäs tamperelaisia. Kritiikkiä tuli, mutta myös kehuja. Tapa, jolla yliopiston toimintakulttuuri on muodostunut yhä ammattimaisemmaksi, jolla seurataan tutkimuksen ja opetuksen laatua ja luodaan läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta niin hallintoon, opetukseen kuin tutkimukseenkin, on pantu myös ulkopuolella merkille. ”Ennen muuta se vahva draivi, millä täällä mennään eteenpäin ja otetaan tulevaisuus haltuun”, kuten vieraamme asian ilmaisi, ”se tekee vaikutuksen”.

Aina välillä tuntuu siltä, että me yliopistolaiset alamme olla sokeita omalle toiminnallemme ja epäilemme, onko tämä kaikki mittaaminen ja seuraaminen tarpeellista. Ulkopuolisille se näyttäytyy avoimuutena ja tehokkuutena, jota ihaillaan ja arvostetaan. Ehkäpä on aika hetkeksi pysähtyä katsomaan ympärille ja olla tyytyväinen. Ja sitten taas jatkaa rientämistä ja verestää vanhoja ja luoda uusia yhteistyösuhteita sidosryhmiimme yliopiston ulkopuolellakin.

raivaajaTieteenraivaajat | Tiede tekee maailmastamme paremman – Auta raivaamaan tietä.

Maailmaa ymmärtäviä maailman muuttajia – mistä niitä saa?

Yliopiston tulee kansainvälistyä. Rekrytointien pitää olla kansainvälisiä. Tutkimuksen tulee olla kansainvälistä. On julkaistava kansainvälisesti. On verkostoiduttava kansainvälisesti. On opetettava kansainvälisesti. On vietävä koulutusta. On harjoitettava kansainvälistä liikkuvuutta.

Miten ollaan kansainvälisiä, jos ei osata muuta kuin suomea ja auttavasti englantia? Mistä saamme kansainvälistymiseen tarvittavan kieli- ja kulttuuriosaamisen? Riittääkö peruskoulun ja lukion antama kieli-ja kulttuuritaitojen pohja, entä antavatko perustutkintoihin kuuluvat pakolliset kieliopinnot riittävän perustan kansainvälistymiselle? Ainakin niistä saa hyvän alun, mutta se ei ehkä riitä.

Harvoin kenellekään tulee mieleen miettiä, mistä tulevat ne asiantuntijat, jotka meille vieraita kieliä ja kulttuureita kouluissa ja yliopistojen kielikeskuksissa opettavat. Entä ne, jotka auttavat meitä laatimaan virheettömällä vieraalla kielellä julkaisuja tai rahoitushakemuksia? Tai kääntävät käyttöohjeita ja tekstittävät suosikkisarjamme? Tulkkaavat neuvotteluja, auttavat asioimaan viranomaisten kanssa?

Näitä asiantuntijoita koulutetaan yliopistojen kielten ja kulttuurien yksiköissä ja laitoksissa – Tampereella kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteen yksikössä. Yksikön englannin, ranskan, ruotsin, saksan, suomen ja venäjän tutkinto-ohjelmissa opiskelu ei ole sellaista, millaiseksi kielten opiskelu yleensä mielletään: opiskelijat eivät tankkaa viittä vuotta saksan vahvoja verbejä, opettele kandiin asti venäjän vaikeita aakkosia ja maisterivaiheessa suhuässiä, harjoittele vuositolkulla suomen yhdyssanoja tai opettele tilaamaan taksia englanniksi. Opinnot aloittavilla on jo hyvä kielitaito eikä sen hiomiseen etenkään englannin kielessä tarvitse käyttää juurikaan aikaa, vaan opiskelussa mennään varsin pian kielen, kulttuurin ja kääntämisen syvälliseen tutkimukseen ja tuntemukseen. Yksiköstä valmistuu kielten ja kulttuurien asiantuntijoita, jotka voivat opettaa kielitaitoa ja kieli- ja kulttuuritietoutta eriasteisissa oppilaitoksissa ja yliopistoissa. Kielikeskustenkin opettajat ovat valmistuneet kielten yksiköistä tai laitoksista.

Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö ei kuitenkaan kouluta vain opettajia. Yksiköstä valmistuneilla on asiantuntemusta ja osaamista moniin muihinkin yhteiskunnallisesti merkittäviin ja vaativiin tehtäviin: oikeussaleissa tarvitaan ammattitaitoisia tulkkeja, kansainvälinen yhteistyö vaatii kääntäjää viestin välittäjäksi, maahanmuuttajille opetetaan suomen kieltä. Monikulttuurisissa ja –kielissä yhteiskunnissa tarvitaan kieliammattilaisia. Maailma ei muutu ilman puhetta ja tekstiä, kuvaa ja sanaa – ilman yhteistä ymmärrystä.

Mehän tämän kaiken tiedämme, mutta miksi eivät muut? Pitäisikö meidän kertoa yliopistoyhteisölle ja yhteiskunnalle selkeämmin siitä, mitä me teemme? Nyt siihen on mahdollisuus, kun yliopiston uutta strategiaa ja Tampere3 -yhteistyötä valmistellaan. Rohkeasti mukaan – ilman kieltä, omaa tai vierasta, ei ihminen eikä yhteiskunta toimi, ei myöskään yliopisto. Ei edes Tamperekolmonen.

Meiltä niitä saa – kieliammattilaisia!

 

 

 

Yliopistoyhteistyöstartti: Alumnit esiin!

Keskiviikkona 14.1 2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteen yksikkö aloitti uuden aikakauden, kun järjestimme ensimmäisen Yliopistoyhteistyötapaamisen alumnien, opettajakuntamme ja opiskelijaedustajien välillä. Paikalla oli parikymmentä henkeä, vaikka ajankohta myöhään iltapäivällä ei ollut otollisin.

Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen opintopäällikkö Kati Toikkanen esitteli vuosia 2015-18 koskevan  opetussuunnitelmatyön tämänhetkistä vaihetta ja viime vuosien uudistuksia. Kuvaa täydensi projektipäällikkö Anneli Sorkio, joka esitteli täydennyskoulutuksen uusia avauksia. Alustusten jälkeen yksikön varajohtaja, prof. Päivi Pahta luotsasi vilkasta keskustelua, jossa tuli esiin paljon uusia ja tärkeitä ajatuksia ja ideoita niin opetuksen kehittämisen kuin työelämäyhteistyön ja täydennyskoulutuksenkin suhteen. Yhteistyötä jatketaan toistuvilla alumnitapaamisilla, työelämäorientoivilla luentosarjoilla jne.

Keskustelussa tuli esiin mm. urasuunnittelun merkitys ja nykyisen työelämän ymmärtäminen. Nyt ei opiskelija voi enää ajatella erikoistuvansa vain yhteen suuntaan, vaan jokaisella tulisi olla repussaan myös varasuunnitelma ja erilaisia mahdollisuuksia täydentää opintoja tulevaisuuden tarpeiden mukaan. Tällainen asenne olisi erittäin tärkeä opiskelijoille. Muutoksen sieto on osa tulevaisuuden hallintaa ja se vaatii kykyä muokata nopeasti suunnitelmia.

Meidän koulutuksen tarjoajien kannalta taas työelämässä aktiivisti olevien näkemykset ja niiden jatkuva kuuleminen olisi keskeistä. Vaikka työelämärelevanssi tulee jo nyt esiin HuK- ja FM-osaamistavoitteissa, olisi kiinnitettävä vielä enemmän huomiota siihen, että opiskelija oppisi viestimään oman osaamisensa ja olisi siitä itse tietoinen. Tämä edistäisi oman osaamisen realisoimista työelämässä.

Kun opiskelijamme tekevät gradujaan, he eivät vain osoita oppineensa opettamamme asiat, vaan parhaimmillaan he oppivat omaehtoisia ja kriittisiä tietojen hankintataitoja ja itsenäistä päättelyä, ajankäytön organisointia, omaa itsenäistä työnteon ohjaamista, siis projektin hallintaa. Tähän liittyy myös oman työn näkeminen osana omaa yritystoimintaa. Varsinkin kielten aloilla yrittäjäkoulutukseen tulee panostaa lähitulevaisuudessa.

Toinen tärkeä seikka, mikä nousi esiin, oli elinikäinen oppiminen. Meiltä valmistuvat nuoret tarvitsevat meiltä täydennyskoulutusta aivan samoin kuin me tarvitsemme heidän työelämäkokemustaan, jotta voimme parantaa opetustamme. Parhaimmillaan voisimme kierrättää myös omaa henkilökuntaamme saamassa täydentävää työelämäkokemusta, tai ainakin ottaa oppia niiltä, joilla sitä jo on.

Tärkeimmäksi tekijäksi yliopistokoulutuksessa nousi keskustelussa laatu, joka on opiskelijoittemme tulevassa sijoittumisessa työelämään keskeisintä. Laatu yliopistossa on suhteessa uusimpiin opetusmenetelmiin, mutta se nojaa ensisijaisesti tutkimusosaamiseen, joka ei saa olla ajasta jäljessä. Näin opetuksen laatu ja tutkimuksen laatu liittyvät kiinteästi toisiinsa.

Laatu on myös se, millä kilpailemme täydennyskoulutusmarkkinoilla. Ilman hyvää laatua ei meillä ole mitään kilpailuvalttia tulevaisuuden koulutusyhteiskunnassa.

Hyvää ja laadukasta uutta vuotta kaikille!

Katariina Mustakallio

Yksikkökeliumi 2014

dystooppinen suomi
Dystooppinen suomi -joukkue voitti elokuvakilpailun yksikön pikkujouluissa 28.11.2014.

YKSIKKÖKELIUMI 2014
Siihen aikaan antoi Kansallinen koulutuksen arviointikeskus käskyn, että koko Tampereen yliopistossa oli toimitettava laatujärjestelmän arviointi. Tämä arviointi ei ollut ensimmäinen ja tapahtui toista kertaa Kaija Hollin ollessa Tampereen yliopiston rehtorina. Kaikki menivät kirjoittamaan laatudokumentaatiota, kukin omaan yksikköönsä.

Niin myös Katariina lähti LTL:stä, Pinni B:n viidennestä kerroksesta ja alkoi perehtyä laatujärjestelmään, sillä hän kuului yksikönjohtajien joukkoon. Hän perehtyi siihen yhdessä varajohtajansa Päivin kanssa, joka odotti hengähdystaukoa. Heidän siinä perehtyessään tuli auditoinnin aika ja Katariina esitteli yksikön toimintakäsikirjan, ensimmäisensä. Hän tallensi käsikirjan pdf-muotoon ja tulosti sen paperille, sillä sille ei ollut tilaa muistitikulla.

Sillä seudulla oli yksikön väkeä Pinni B:n käytävillä vartioimassa 1600 tuntiaan. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Hollin enkeli kehitysjohtaja Jukka Mäkinen, ja laatutyön kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi yksikön väen, mutta Hollin enkeli Mäkinen sanoi heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko yliopistoväelle. Tänään on teille laatuohjausryhmässä syntynyt yliopiston laatujärjestelmä. Se on Laatukehä, PDCA. Tämä on merkkinä teille: te löydätte laatujärjestelmän, joka makaa tallennettuna intran tietopankissa. Ja samalla hetkellä oli Hollin enkeli Mäkisen ympärillä suuri yliopistollinen laatujoukko, joka ylisti Hollia sanoen: Hollin on kunnia korkeuksissa, ei rauhaa Tampereen korkeakouluilla, joita hän yrittää yhdistää.

Kun sekalainen laatujoukkio oli mennyt takaisin laatusoluun, yksikön väki sanoi toisilleen: Nyt intran tietopankkiin. Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Hollin enkeli Mäkinen meille ilmoitti. He lähtivät kiireesti ja löysivät Katariinan ja Päivin ja toimintakäsikirjan, joka makasi pdf:nä pöydällä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli laatujärjestelmästä sanottu. Kaikki, jotka kuulivat yksikön väen sanat, olivat ihmeissään. Mutta Kata ja Päivi kätkivät sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut ja itsearvioivat sitä CAF-mallin mukaisesti.

Yksikön opettajat ja tutkijat palasivat kiittäen ja ylistäen Hollia siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin toimintakäsikirjassa oli sanottu.

Tiina Harjula
hallintopäällikkö

Hyväuskoisuus ja hyvät käytännöt: kohti tutkimuksen rehtiyttä

20.11.2014

Eilen esitteli kansleri emerita Krista Varantola meille tutkimusetiikan ongelmia ja Tutkimuseettisen toimikunnan (TENK) tehtäväsarkaa. Kristahan on ollut sen puheenjohtaja jo pitkään, ja varmaan monet muistavat, että ennen kanslerin pestiään hän oli yliopiston rehtori ja sitä ennen englannin kielen professori. Suomalainen käytäntö, jossa yliopistot sitoutuvat noudattamaan hyviä eettisiä sääntöjä, on maailmalla ainutlaatuinen. Tutkimuseettinen toimikunta ei toimi tuomioistuimena, vaan kouluttajana, valistajana ja neuvonantajana, ja yliopistot ovat itse sitoutuneet selvittämään keskuudessaan tapahtuvat eettiset rikkomukset ja myös korjaamaan virheet. Toimikunta on käsitellyt eettisiä rikkomuksia, jotka liittyvät mm. tutkimusten ja opinnäytteiden plagiointiin, itseplagiointiin, tulosten sepittämiseen ja väärentämiseen, ja tulosten valikoivaan julkaisemiseen. Olennainen kipukohta löytyy usein tutkimusprojekteista, joissa toimii eri tutkijanuran vaiheissa olevia. Projektin julkaisuissa saatetaan ohittaa tai unohtaa joku nuoremmista tutkijoista kokonaan. Tällainen tilanne voi olla mm. silloin, jos nuori tutkija jää äitiyslomalle. Hänen panoksensa tutkimukseen jää tällöin kirjaamatta muistiin.

Keskustelussa tuli esiin laaja kirjo erilaisia tutkimuksen liepeillä ja harmaalla alueella olevia huonoja käytäntöjä, joita TENK pyrkii nostamaan esiin ja muuttamaan. Sen keinoina ovat mm. hyvien käytäntöjen ja erilaisten ohjeiden ja eettisten laatujärjestelmien kehittäminen ja lanseeraaminen yliopistoihin. TENK on nostanut esiin väitöskirjaprosessin ja kirjannut, millaisia vastuita ja velvoitteita prosessissa syntyy niin väitöskirjan tekijälle kuin hänen ohjaajalleenkin. TENK pyrkii ajamaan eteenpäin käytäntöä, jossa väittelijän kanssa tehdään sopimus, jossa vastuut määritellään, kuten myös se, mihin aineistot kerätään ja kenen käyttöön ne annetaan tutkimuksen teon jälkeen. Samanlaisia sopimuksia tulisi tehdä myös projekteissa eri tutkijoiden kanssa. Tohtorikouluja varten tekeillä on väitöskirjantekijän tietopaketti.

Kahden tunnin keskustelussa emme vielä päässeet pureutumaan kovin syvälle yksittäisiin ongelmatilanteisiin, mutta Krista lupasi olla käytettävissä tulevaisuudessakin, ja hän korosti että mielellään keskustelisi myös tohtoriopiskelijoittemme kanssa.

Positiivisena asiana tuli esiin, että Suomessa on suhteellisen vähän varsinaista plagiointia, ja nykyiset tekstikontrollit myös suhteellisen nopeasti paljastavat suoran plagioinnin. Sitä vastoin yleisempää on, että tutkimuksessa saatetaan edelleenkin systemaattisesti ohittaa tai jättää joku keskeinen tutkija mainitsematta. Tutkimuseettinen koulutus ja ohjauksen välttämättömyys nousivat tärkeinä tulevaisuuden haasteina esiin.

Itse asiassa koko tieteellisen toiminnan ydin ja laatutyön keskeisin edellytys on, että voimme luottaa tutkimuksentekijöiden rehellisiin pyrkimyksiin kertoa meille totuus. Krista mainitsi, että keskustelu tieteen etiikasta (research ethics) on siirtymässä keskusteluun tutkijan ja tutkimuksen rehellisyydestä ja rehtiydestä, integriteetistä (research integrity). Samalla hyvien käytäntöjen kokoaminen ohjeellisiksi paketeiksi on osoittautunut hyväksi ja konkreettiseksi etenemistavaksi.

Tästä lisää: http://www.tenk.fi/sites/tenk.fi/files/HTK_ohje_2012.pdf

 

Di alta classe – kuinka päästä laadun huipulle?

10.11.2014
Yliopisto on arvoyhteisö, joka luottaa koulutukseen ja uskoo sen edistävän yksilöiden vapautta, tasa-arvoa ja kykyä rakentaa parempaa yhteiskuntaa ja maailmaa. Koulutusta ja tutkimusta pohdittaessa on noussut esiin kysymys, kuinka voisi taata, että koulutus, jota annamme, on korkealaatuista.

Kehittämisjohtaja Jukka Mäkinen kävi 5.11 yksikkökokouksessamme puhumassa yliopiston laatutyöstä ja edessä olevista auditoinneista. Yksi ja toinen meistä valmistautuu tulevaan koetukseen yrittämällä sisäistää Tampereen yliopiston laatukäsikirjan, itsearviointiraporttien ja korkeakoulujen laatujärjestelmien auditointikäsikirjan viisauksia monen muun dokumentin ohessa. Joskus tällainen laadun esille nostaminen ilman, että puhutaan sisällöistä, tuntuu vieraalta. Mihin ihmeeseen me tarvitsemme laatusysteemiä kaikkine kaavioineen ja vieraannuttavine termeineen, kyllähän me nyt osaamme asiamme ilmankin. Vai osaammeko?

Kuulin jutun kahdesta kirurgista, jotka toimivat eri klinikoilla. Kumpikin oli oman alansa huippua, mutta toiselle kävi vähän väliä haavereita, tai paremminkin hänen potilailleen. Ero kirurgien – tai pikemminkin klinikoiden työssä oli se, että toisella käytettiin tsekkauslistaa, toisella ei. Tsekkauslistassa oli merkitty kaikki ne toiminnot, jotka kuuluivat operaatioihin pienintä yksityiskohtaa myöten. Näin kirurgi saattoi jokaisen operaation yhteydessä vielä viimeksi tsekata, että kaikki varmasti oli suoritettu loppuun asti. Tämä pelasti ihmishenkiä.

Muistiin ja tottumukseen ei yksistään kannata luottaa. Jos haluamme opettaa ja tutkia hyvin ja tehokkaasti tarvitsemme tsekkauslistoja. Jukka Mäkisen esittelemä Plan-do-check-act tuntuu yksinkertaiselta, mutta se on olennainen analyysi uusiutuvan yliopiston toimintakulttuurista.

Ilman suunnittelua ja siihen liittyvää monitasoista toimintaa aina strategiasta opetussuunnitelmiin, ei jokapäiväinen työmme kasvata hedelmää. Opetus ja tutkimus vaativat jatkuvaa tuotekehittelyä ja seuraamista. Olennainen kriittisen yliopiston piirre on itsearviointi ja erilaiset palautteet ja kuulemiset. Check-kohta on se kriittinen piste, jolla mitataan koko systeemin kehityskelpoisuutta. Jollei kommunikaatio eri toimijoiden välillä ole kunnossa, koko masiina prakaa. Siksi onkin oltava tarpeeksi kuulolla, ovet auki ja väylät vapaina, jotta keskustelu yhteiskunnassa ja yliopistoyhteisössä, opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien välillä pääsisi esteettä kuulumaan ja vaikuttamaan.

Mikään ei kuitenkaan edisty, ellei yliopistoyhteisö ota opikseen saamastaan palautteesta, sisäisestä ja ulkoisesta. Siksi Act-osio vaatii eniten rohkeutta. Tarvittaviin toimiin täytyy ryhtyä, tätä työtä tehdään mm. johtokunnissa ja johtoryhmissä, opetusneuvostoissa ja opetussuunnitelmatyöryhmissä.

 

 

Ajatuksia humanismista ja yliopistosta

31.10.2014

Nykyajan ihmiset potevat muistinmenetystä. Maailma syntyy sillä hetkellä, kun yksilö itse ensimmäisen kerran tajuaa olevansa olemassa, kirjoittaa muistelmissaan kansallisteatterin aiempi johtaja, professori Marja-Liisa Nevala. Mikä tällaisessa ajattelussa sitten on vikana?

Hän vastaa: Ilman menneisyyden hallintaa ja oivallusta sen merkityksestä ei synny mitään rajoja rikkovaa, vaan toistamme entistä ja kierrämme vain samaa kehää.

Yliopistoyhteisö, Universitas, Akademia, on aikoinaan kehittynyt yrityksestä ymmärtää todellisuuden moninaisuutta ja muutosta, järjestää sitä ja saada siitä kokonaiskuva. Ja tämän jälkeen: vaikuttaa siihen.

Antiikin ajoista lähtien on nähty, että ihmisihanteeksi ei riitä yksin toimiva, tarpeitaan ja nautintoja tyydyttävä yksilö. Humanismin ihmisihanne renessanssin Italiassa oli l’uomo universale, yleisesti ja laajasti asioita taitava ja ymmärtävä henkilö. Vapauksista tärkeimmiksi nähtiin ajatuksen- ja sananvapaus, jotka liittyvät kiinteästi tiedon totuudellisuuteen: jos eriävät käsitykset kielletään jää totuus tarkistamatta. Mutta ilman ymmärrettävää ilmaisua ja kielen käyttöä viestimme ei välity.

Kieli on pitkälle kehittynyt merkkijärjestelmä, jonka avulla luomme ja välitämme merkityksiä. Ajattelemme kielellä ja muodostamme käsityksiä. Rakennamme sosiaalisia suhteita ja yhteisöjä, ja toimimme niissä kielen avulla. Kieli on vallan ja talouden väline. Kielen avulla myös ilmaisemme itseämme – emme vain ajatuksia, vaan myös tunteita, asenteita ja identiteettiä, sitä mitä olemme, miten asioihin suhtaudumme ja mihin kuulumme.

Valtaosa tänä syksynä opintonsa aloittaneista opiskelijoista tulee tutkinnon suoritettuaan myös viettämään koko työuransa tehtävissä, joissa kieli on keskeinen työväline. Kieli siis yhdistää ja luo siltoja, antaa merkityksiä, tekee meistä sosiaalisia olentoja. Kielen avulla olemme yhteydessä muuhun maailmaan.

Yksikkömme ei toimi irrallaan muusta maailmasta. Käytännön työssä se tarkoittaa sitä, että pohdimme, mihin juuri meitä yhteiskunnallisten ja kansainvälisten tilanteiden muuttuessa tarvitaan ja luomme uusien tarpeitten mukaisia opintopolkuja ja siltoja työelämään. Nyt meneillään oleva työ, jossa pohditaan vieraiden kielten asemaa suomalaisissa korkeakouluissa, on osa tätä prosessia. Yliopisto ei elä itseään vaan tulevaisuutta ja tulevia sukupolvia varten. Tähän tarvitsemme myös menneisyyden tuntemusta: Ilman menneisyyden hallintaa ja oivallusta sen merkityksestä ei synny mitään rajoja rikkovaa, vaan toistamme entistä ja kierrämme vain samaa kehää.