Muistatko, kuka olet?

Muistatko, kuka olet? Entä kuka olit toissapäivänä tai kaksikymmentä vuotta sitten? Tätä olennaista minuuden ja muistin välistä kysymystä käsitteli vierailijaprofessori Jens Brockmeierin luento tiistaina 19.5. Iso joukko tieteilijöitä Tampereen yliopiston eri yksiköistä kokoontui kuunteleman luentoa ja keskustelemaan aiheesta. Keskustelu oli vilkasta, eikä loppua näkynyt, kun se jouduttiin yliajan jälkeen keskeyttämään. Kysymyksissä nostettiin esiin niin kirjallisuuteen, filosofiaan, kieleen kuin sukupuolentutkimukseenkin liittyviä kysymyksiä.

Tutkimuskeskus Narraren vieraaksi saapunut professori Brockmeier on erikoistunut kerronnallisen identiteetin ja sosiaalisen mielen kysymyksiin. Näistä lähtökohdista katsoen yleisesti käytetty metafora muistista arkistona näyttää yksinkertaistavalta tai jopa virheelliseltä. Kun huomio kiinnitetään muistiin kerronnallisena prosessina, ei kyse ole varastoinnista tai säilyttämisestä vaan valikoinnista ja jakamisesta. Muisti luodaan jaetusti tarinoiden muodossa, joiden avulla esitetään ja selitetään mennyttä. Samalla tämä menneen jäsentäminen auttaa tolkullistamaan myös nykyisyyttä ja tulevaa.

Jens Brockmeierin uusimmat tutkimukset muistista ja sen merkityksestä omaelämäkerrallisessa prosessissa yhdistävät näkökulmia humanistisista tieteistä, sosiaalitieteistä, neurotieteistä ja digitaalisen teknologian tutkimuksesta. Hän osoittaa, että muisti, muistaminen ja unohtaminen olennaisesti vaikuttavat jokaiseen yksilöön, kulttuuriin ja yhteisöön. Paitsi muisto myös muisti on laadultaan vähemmän pysyväistä. Silti se on välttämätöntä, ja siksi se on jatkuvan neuvottelun kohteena. Tulevaisuustarinat ovat jo osoittautuneet hyväksi tavaksi ideoida yliopiston strategiaa. Voisiko seuraavaksi vuorossa olla kirjoituskilpailu siitä, miten yliopistoyhteisön jäsenet muistavat vaikkapa Tampere3:n alkuvaiheet? Lyön vetoa, että monia eri versioita saataisiin siitä, mistä ja milloin tarina alkoi, millaisia juonenkäänteitä on koettu – ja mikä aiheen nimi edes on (Tampere3, T3, riippuen valitusta ajankohdasta). Kiinnostavinta olisi tulkita kertomusten suoraan tai epäsuorasti tarjoamia näkemyksiä onnellisten tai onnettomien loppujen laadusta.

Jotakuta saattoi jäädä mietityttämään tämän kertomuksen alun jättämä aukko tai epäloogisuus: miksi ihmeessä keskustelu lopetettiin, kun puheenvuoropyyntöjä edelleen oli jonossa. Jens ja muut kirjallisuudentutkijat lähtivät nostamaan maljoja kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman parhaille pro gradu -tutkielman tekijöille. Vuosittain jaettavat Kerttu ja Unto Kupiaisen stipendit ovat kuitenkin toinen tarina, joka tulkoon tässä kertomuksessa vain mainituksi – ettei tietoaukko jää lukijan muistia kiusaamaan.