Vanhempien hoitoratkaisut: valinnan vapautta, mahdollisuuksien hyödyntämistä vai sattuman kauppaa?

Kirsti Karila ja Johanna Mykkänen

Kuntavaalien läheisyys on nostanut varhaiskasvatuksen ja pienten lasten hoidon kysymykset vilkkaan julkisen keskustelun kohteiksi. Tämä on ymmärrettävää, onhan varhaiskasvatus yksi tulevaisuuden kuntien keskeisimmistä tehtäväalueista. Uudet valtuutetut tulevat tekemään merkittäviä paikallisia linjauksia, jotka näkyvät tulevaisuudessa lasten, lapsiperheiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten arjessa. Vaalikeskustelut osoittavat havainnollisesti sen, kuinka eri tavoin pienten lasten kasvatukseen varhaisvuosina suhtaudutaan. Ajoittain keskustelut saavat vahvan joko-tai -sävyn.  Osa ehdokkaista painottaa lasten kotona tapahtuvaa hoitoa ja korostaa kotihoidontuen ja kotihoidon tuen kuntalisien merkitystä. Osa ehdokkaista taas suuntaa huomionsa varhaiskasvatuspalveluiden kehittämiseen. Varhaiskasvatuksen maksuttomuus ja palveluiden tuottamisen tapa – yksityinen vai julkinen – keskusteluttavat. Vaalikeskusteluissa on nostettu esille myös vanhempien lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen valintojen vapaus. Valinnan vapaudesta puhuttaessa annetaan usein ymmärtää, että vaihtoehtojen olemassaolo itsessään mahdollistaa vapauden valita. Harvemmin puhutaan siitä, millaisissa vaihtelevissa ympäristössä ja elämäntilanteissa ratkaisuja tehdään ja millaisia todellisia mahdollisuuksia vanhemmilla on valintaan.

Millaisena tilanne näyttäytyy lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisuja tekeville vanhemmille?

CHILDCARE – tutkimushankkeessa on selvitetty yksivuotiaiden lasten vanhempien tekemiä lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisuja ja niiden perusteluja. Parhaillaan on menossa laajan kyselyn ja sitä syventävän haastatteluaineiston analyysit. Kyselytutkimuksen perusanalyysit julkaistaan toukokuun alussa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisusarjassa. Kyselyn eritellymmät analyysit ja vanhempien haastattelujen anti julkaistaan hieman myöhemmin tieteellisissä aikakausjulkaisuissa.

Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta kyselyn ja haastattelujen viestin olevan selkeä: yksivuotiaiden lasten vanhemmat tekevät lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisujaan kovin moninaisissa, toisistaan poikkeavissa tilanteissa – usein myös hyvin moninaisin perustein. Ratkaisuihin heijastuvat niin vanhempien koulutustausta ja työmarkkina-asema kuin perheen asuinkunta ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Vanhempien vaihtelevat käsitykset siitä, millainen on pienen lapsen hyvä kasvuympäristö ja hyvä vanhemmuus, tuovat oman lisänsä ratkaisuihin. Ratkaisuja pohtiessaan isät ja äidit näyttävät tarkastelevan asiaa hieman toisistaan poikkeavin painotuksin.

Kun vanhemmat ovat päättäneet käyttää tarjolla olevia varhaiskasvatuspalveluita, on heidän kunnasta riippuen mahdollista hakea lastaan joko yksityiseen tai kunnalliseen varhaiskasvatukseen ja kummankin näiden sisällä joko perhepäivähoitoon tai päiväkotiin. Näissä yhteyksissä vanhempien ratkaisuihin heijastuu myös se, millaista tietoa he ovat saaneet erilaisista tarjolla olevista mahdollisuuksista ja varhaiskasvatuksen toimintamuodoista. Haastatellut vanhemmat kuvasivat saavansa tietoa lasten hoitomahdollisuuksista monenlaisista paikoista, kuten kunnan päivähoidon nettisivustoilta ja monenkirjavista sosiaalisista verkostoista. Eräs vanhempi kertoi esimerkiksi saaneensa ”sisäpiiritietoa” ystävältään. Tämän lapset olivat hoidossa samassa päiväkodissa, jota perhe oli kaavaillut omalle lapselleen. Toinen vanhempi kertoi puolestaan puolisonsa perhepäivähoitajana työskennelleen äidin tuntevan lähialueen hoitopaikkojen hyvät ja huonot puolet ja päätös tehtiin nämä silmälläpitäen. Myös omat lapsuudenajan kokemukset tai ajan saatossa muokkautuneet mielikuvat eri palvelumuodoista (esimerkiksi perhepäivähoito, päiväkoti, kerhotoiminta) vaikuttivat siihen, millaisessa ympäristössä oman lapsen toivottiin hoitoa ja kasvatusta saavan. Juuri tällaisella epävirallisella kokemustiedolla ja erityisesti niihin liittyvällä tunteella näytettiin perustelevan kaikkein vahvimmin valittua – tai ainakin toivottua – hoitomuotoa.

Pyrkimys hyvään vanhemmuuteen sekä lapsen edun ja hyvinvoinnin turvaamiseen oli vanhempien puheessa vahvasti esillä. Eräs haastatelluista sanoittaa päiväkodin valintaa seuraavasti: Jos aattelee lapsen kannalta niin, se saa siellä sen, kaikki kehitykseen liittyvät asiat, saa kavereita, saa ruuan, niin se on kuitenkin aika tärkee siinä. Lastenhoitoratkaisut eivät kuitenkaan aina toteudu huoltajien toiveiden mukaan, esimerkiksi toive perhepäivähoidosta sen kodinomaisuuden vuoksi voi realisoitua päiväkotipaikaksi, koska kunnasta ei löydy muita vapaita hoitopaikkoja – tai toisinpäin. Näin ollen se, missä on tilaa tai millaisia palveluja kussakin kunnassa on ylipäätään tarjolla määrittää myös hoitopaikan todellista valintaa ja saantia.

Voidaankin pohtia, missä määrin on edes mahdollista puhua vapaasta valinnasta vanhempien lastenhoitoon ja varhaiskasvatukseen liittyvien ratkaisujen yhteydessä. Vapaan valinnan sijaan ratkaisuja näyttävät määrittävän niin moninaiset perheen sisäiset kuin ulkoiset tekijät ja resurssit. Näyttää siis siltä, että vanhempien lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisut ovat paljon komplisoidumpia ja toisaalta sattumanvaraisempia kuin nykyinen julkinen keskustelu antaa olettaa.

Kirjoittajat

Kirsti Karila toimii varhaiskasvatuksen professorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa tutkimusalueinaan varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja varhaiskasvatusinstituutioiden toiminta. Hän toimii CHILDCARE –hankkeen vuorovaikutusvastaavana ja yhden osahankkeen johtajana.

KT Johanna Mykkänen työskentelee Jyväskylän yliopistossa varhaiskasvatustieteen oppiaineessa yliopistonlehtorina. Mykkänen tutkii vanhemmuutta, perhettä ja lapsuutta.

Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden keskustelut kaupunginvaltuustoissa

Maiju Paananen, Maarit Alasuutari, Kirsti Karila & Anna Siippainen

Takaisin tarveharkintaiseen varhaiskasvatukseen

Elokuun alusta astui voimaan laki, joka antaa kunnille mahdollisuuden rajata lapsen subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta 20 tuntiin viikossa. Alkuvuoden aikana kunnissa on päätetty, ottavatko ne subjektiivisen oikeuden rajauksen käyttöön. Kuntien saama valtionosuus varhaiskasvatuspalvelujen rahoituksesta kuitenkin pienenee, vaikka kunta ei ottaisi rajausta käyttöön.

Subjektiivinen oikeus (koko)päivähoitoon tuli voimaan vuonna 1990 alle kolmivuotiaille lapsille ja vuonna 1996 kaikille alle kouluikäisille lapsille. Subjektiivista päivähoito- ja varhaiskasvatusoikeutta on pidetty osana universalistista hyvinvointipolitiikkaa, jossa keskeistä on se, että kaikilla on oikeus samansuuruisiin ja -laatuisiin etuuksiin ja vaikuttamiseen. Universaalien palvelujen ytimenä on tarveharkinnan puuttuminen. Sen etuna on pidetty sitä, että kaikille myönnettävät etuudet eivät leimaa etuuksien käyttäjiä. Kun palvelu on tarveharkintainen ja vain harvojen käytössä, siihen panostamista ja ylläpitämistä ei yleensä pidetä yhtä tärkeänä – vaarana on tarveharkintaisten palvelujen heikkeneminen. Sosiaalipolitiikan professori Anneli Anttonen on todennut, että universaalit palvelut lisäävät eri sosioekonomisten ryhmien välistä solidaarisuutta ja lieventävät niiden välistä kitkaa.

Subjektiivisen oikeuden rajaus tuo tarveharkintaisuuden takaisin varhaiskasvatuspalveluihin sen käyttöön ottaneissa kunnissa niiden perheiden kohdalla, joissa vanhempi ei ole työssä eikä opiskele. Osapäiväinen ja -viikkoinen varhaiskasvatus on edelleen kaikkien lasten ja perheiden saatavilla, mutta se poikkeaa tuntimääränsä lisäksi ammattilaisten ja lasten lukumäärää määrittävien suhdelukujensa osalta kokopäivähoidosta. Käytännössä se on siten erillinen palvelu, vaikka kokopäivänen ja osa-aikainen varhaiskasvatus saatetaan järjestää samassa päiväkotiryhmässä.

Yleisen tason perusteluja varhaiskasvatusoikeuden puolesta ja vastaan

CHILDCARE-hankkeessa yhtenä tarkastelun kohteena on kunnallinen varhaiskasvatuspolitiikka. Hankkeen osatutkimuksessa olemme tarkastelleet Oulun, Tampereen ja Jyväskylän kaupunginvaltuustojen subjektiivisen oikeuden rajaamista koskevia valtuustokeskusteluja ja tutkineet, miten tarveharkintaisuuteen siirtymistä ja universaalin kokopäiväisen varhaiskasvatusoikeuden säilyttämistä kunnallisessa päätöksenteossa perusteltiin.

Varhaiskasvatusta koskevia valtuustokeskusteluja luonnehti abstraktius. Keskustelijat vetosivat usein yleisellä tasolla muun muassa lasten oikeuksiin, tasa-arvon kysymyksiin, erityisesti ajatellen lapsia, ja vanhempien antaman hoivan luonnollisuuteen.

Keskustelijoiden kesken näytti vallitsevan yksimielisyys siitä, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus varhaiskasvatukseen. Samalla oltiin erimielisiä siitä, missä määrin esitetty subjektiivisen oikeuden rajaus olisi muutos verrattuna oikeuteen kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Tässä yhteydessä puhuttiin usein siitä, että kokopäiväinen varhaiskasvatus olisi edelleen sitä erityisistä syistä tarvitsevien lasten saatavilla.

Siitä käytettiin huomattavan vähän puheenvuoroja, mitä subjektiivisen oikeuden rajaus tarkoittaisi perheille tai päiväkotien arjessa käytännössä. ”Tutkimuksiin” ja ”asiantuntijoihin” viitattiin useimmiten yleisellä tasolla todeten näiden puoltavan puhujan esittämää kantaa. Sen sijaan tarkemmat viittaukset tutkimustietoon olivat keskusteluissa harvinaisia. Myös oman kunnan tilastoja käytettiin keskustelussa hyvin niukasti. Valtuutetut eivät siis perustelleet kantojaan esimerkiksi sillä, kuinka suurta osaa perheistä rajaus mahdollisesti koskisi tai kuinka moni perhe käyttää kokopäiväistä varhaiskasvatusta toisen tai molempien vanhempien ollessa kotona. Näiden sijaan perustelut aloitettiin varsin usein lausahduksella ”Uskoisin, että…”.

CHILDCARE-hanke täydentää tietoa varhaiskasvatusta koskevista valinnoista

Mistä tämä kertoo? Osittain tämä viestinee tilastoinnin niukkuudesta. Lasten päivähoidosta ei ole riittävästi saatavilla sellaista tilastotietoa, joka antaisi tiedot esimerkiksi perheiden tulotasosta, vanhempien työmarkkina-asemasta ja lasten hoitoratkaisuista. Valtakunnallisesti kattavat päivähoitotiedot koskevat vain eri-ikäisten lasten määriä päivähoidossa, ja KELA:n tilastot erilaisia hoidon tukia saavien vanhempien määrää. Päivähoito- ja varhaiskasvatuspalveluista ei ole riittävästi ajantasaisia käyttötietoja tutkimustarkoitusta tai poliittista päätöksentekoa varten.

Joitakin selvityksiä ja tutkimuksia varhaiskasvatuspalveluiden käytöstä Suomessa on kuitenkin ollut päätöksentekijöiden käytössä. Viimeisimmän kattavan selvityksen päivähoidon käytöstä on laatinut Sosiaali- ja terveysministeriö, mutta selvitys on yli kymmenen vuoden takaa. Tämän selvityksen mukaan silloin noin 10 %:lla kokopäivähoidossa olevista lapsista jompikumpi vanhemmista oli kotona. Päiväkotien henkilöstön mukaan kokopäivähoidon tarpeen taustalta löytyi tällöin vanhempien mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, sisarusten erityishoidon tarvetta sekä pätkätöitä. Noin 3 % päivähoidossa olevilla lapsilla toinen vanhemmista oli kotona hoitamassa perheen toista lasta. Kotona olevat vanhemmat turvautuivat kokopäiväpaikkaan, kun perheen hoidontarpeen määrä tai ajankohta vaihteli tavalla, johon osapäivähoito ei vastannut. CHILDCARE -hankkeessa toimivan tutkimusjohtaja Katja Revon tutkimuksen mukaan vanhemmat eivät valinneet osapäivähoitoa tai kotihoitoa, jos vaarana oli kokopäivähoitopaikan menettäminen tutuksi muodostuneessa päivähoitoryhmässä. Lapsen pitämisellä kokopäivähoidossa turvattiin tuttujen ihmissuhteiden jatkuvuutta ja arjen ennakoitavuutta. Vaikka suurin osa varhaiskasvatuspalveluja käyttävistä lapsista on ilmoitettu kokopäivähoitoon, myös lasten tosiasiallisten hoitopäivien pituudet vaihtelevat. Keskimäärin lapsi oli päiväkodissa 26 tuntia viikossa, jos hänen vanhemmistaan ainakin toinen oli kotona.

Mainittujen selvitysten ja tutkimusten jälkeen varhaiskasvatuksen tehtävät ovat uuden varhaiskasvatuslain myötä muuttuneet. Varhaiskasvatus nähdään uudessa lainsäädännössä lapsen oikeutena ja osana suomalaisen koulutus- ja kasvatusjärjestelmän kokonaisuutta. Tämän muutoksen merkityksestä vanhempien päätöksiin ei vielä tätä kirjoitettaessa ole tietoa.

Varhaiskasvatusoikeuteen liittyvät keskustelut jatkuvat ja tulevat varmaankin uudelleen ajankohtaisiksi kunnissa, joissa rajausta ei nyt otettu käyttöön. CHILDCARE-hanke vastaa tutkimustiedon puutteeseen perheiden päivähoitovalintoja ja -tarpeita koskien. Tutkimukseen sisältyvä seuranta antaa jatkossa myös näkökulmia siihen, millaisia seurauksia nyt tehdyillä rajauksilla on lasten ja perheiden kannalta.

Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus

  • Lapsella on oikeus osallistua kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen päiväkodissa tai perhepäivähoidossa 20 tuntia viikossa.
  • Kokopäiväinen oikeus säilyy, mikäli vanhemmat ovat töissä, yrittäjiä tai opiskelevat.
  • Lapsella on lisäksi oikeus tarpeen mukaan 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen vanhemman osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen, tai jos laajempi varhaiskasvatus on esimerkiksi lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia lapsen edun mukaista.
  • Lapsi, jolla ei ole oikeutta kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen voi osallistua varhaiskasvatukseen jokaisena arkipäivänä osapäiväisesti 4 tuntia päivässä tai kokopäiväisesti muutamana päivänä viikossa.
  • Osapäiväiseen varhaiskasvatukseen osallistuvia yli 3-vuotiaita lapsia voi olla 13 yhtä aikuista kohden. Kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa suhdeluku on 1:8.
  • Yhdessä päiväkotiryhmässä saa olla yhteensä maksimissaan kolmen aikuisen määrää vastaava määrä lapsia. Ryhmässä, jossa kaikki lapset kuuluvat kokopäiväisen varhaiskasvatuksen piiriin, voi näin ollen olla yhteensä 24 yli 3-vuotiasta lasta.
  • Osa kunnista ei ole rajannut oikeutta varhaiskasvatukseen.

Kirjoittajakuvaukset

Maiju Paananen toimii CHILDCARE -hankkeessa projektitutkijana Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä. Tasa-arvon kysymysten lisäksi Paananen on kiinnostunut varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmästä ja sen roolista varhaiskasvatuksen arjen muotoutumisessa.

Maarit Alasuutari on varhaiskasvatustieteen professori Jyväskylän yliopistossa ja CHILDCARE-hankkeen johtaja. Hän on tutkimuksissaan tarkastellut muun muassa varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja vanhempien yhteistyötä ja varhaiskasvatuksen suunnittelua. Hän on myös paneutunut varhaiskasvatuksen dokumentaatioon ja lapsuudentutkimukseen.

Kirsti Karila toimii varhaiskasvatuksen professorina Tampereen yliopistossa sekä        CHILDCARE-hankkeen osaprojektin johtajana ja vuorovaikutusvastaavana. Hänen tutkimusalueitaan ovat varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja varhaiskasvatusinstituutioiden toiminta.  Karila on edustanut varhaiskasvatuksen tutkimusta lukuisissa varhaiskasvatuksen linjauksia, lainsäädäntöä, henkilöstön koulutusta ja varhaiskasvatussuunnitelmia valmistelleissa työryhmissä.

Anna Siippainen toimii CHILDCARE –hankkeessa projektitutkijana Jyväskylän yliopistossa ja viimeistelee väitöskirjaansa, joka käsittelee lasten ja aikuisten välisiä suhteita hallinnan näkökulmasta. Erityisesti Siippaista kiinnostavat tasa-arvoon ja eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset sekä lasten kanssa tehtävä tutkimus. Siippainen vastaa myös hankkeen viestintään liittyvistä asioista, kuten nettisivuista ja sosiaalisesta mediasta.

Kyselyllä arvokasta tietoa lapsiperheiden lastenhoitovalinnoista

Katja Repo & Johanna Hietamäki

Alle kouluikäisiä lapsia hoidetaan erilaisissa paikoissa. Yhdessä perheessä lapset osallistuvat kodin ulkopuoliseen varhaiskasvatukseen pienestä pitäen ja toisessa lapsia hoidetaan kotona esikoulun alkuun asti. Suomessa yhteiskunta tukee moninaisia lastenhoitomuotoja. Kotona lasta voidaan hoitaa joko lasten kotihoidon tuen tai yksityisen hoidon tuen turvin. Lapset voivat olla myös joko julkisten tai yksityisten, mutta julkisesti tuettujen, palvelujen piirissä. Käytännössä lastenhoidon järjestelyt voivat olla myös hyvin eriytyneitä.

Vanhempien tekemät valinnat ovatkin moninaisia. Emme kuitenkaan riittävästi tiedä siitä, miten perheet lastenhoitovalintojaan perustelevat, kuinka erilaiset lastenhoidon rahalliset tuet ja niiden kunnalliset lisät vaikuttavat valintoihin tai mitä perheet odottavat palvelutarjonnalta? Näihin kysymyksiin saadaan vastauksia CHILDCARE-hankkeen vanhemmille suunnatun kyselyn avulla.

Kysely toteutetaan seurantakyselynä siten, että tänä kesänä kysely lähetetään 15 000 vanhemmalle, joilla on yksivuotias lapsi. Samoja vanhempia pyydetään vastaamaan seurakyselyyn lapsen ollessa 4-vuotias.

Postitus on käynnissä

Kyselyn postitus on käynnissä

Seurantatutkimus mahdollistaa uudenlaisen tiedon saamisen lasten varhaisten vuosien hoidosta. Kysely tunnistaa myös paikalliset erot, sillä kunnat järjestävät lastenhoidon palveluita erilaisin tavoin. Kysely toteutetaan kymmenessä lastenhoidonpalvelujärjestelmien osalta erilaisessa kunnassa, joiden maantieteellinen sijainti ja väestömäärä vaihtelevat.

Itse kysely on myös moniulotteinen. Siinä kysytään muun muassa lapsenhoidon järjestämistä ja lastenhoidon taloudellisten tukien, esimerkiksi kotihoidontuen käytöstä, sekä vanhempien näkemyksiä päivähoitopalveluista. Lapsen elämään liittyen vanhemmilta kysytään lapsen kehityksestä, terveydestä ja temperamentista sekä asumisjärjestelyistä. Lisäksi tiedustellaan vanhempien työelämässä toimimisesta, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä hyvinvoinnin kokemuksista.

Kysely on saanut aktiivisen ja innostuneen vastaanoton. Toivomme, että mahdollisimman moni kyselyn saaneista löytäisikin pikkulapsiarjen keskellä aikaa vastaamiseen. Kyselyyn vastaamalla pääsee vaikuttamaan lastenhoidon kysymyksiin niin kunnallisella kuin valtakunnallisellakin tasolla. Kyselyn tuloksista tullaan keskustelemaan yhdessä päättäjien ja varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa ja tätä kautta kasvatetaan tietopohjaista päätöksentekoa lasten hoidon ja kasvatuksen kysymyksissä.

Meillä on paljon mielipiteitä hyvästä hoidosta ja kasvatuksesta, mutta tutkittua tietoa käytetään yllättävän vähän keskusteluissa tai päätöksenteon pohjana. Kyselyn tulokset tuodaankin esille myös julkisessa lastenhoitoa koskevassa keskustelussa. Eritystä kyselyssä on myös se, että kysely lähetetään lapsen molemmille vanhemmille ja siihen voi vastata suomen ja ruotsin lisäksi myös somalin, englannin ja venäjän kielellä. Näin toivottavasti saamme mahdollisimman kattavan kuvan erilaisten perheiden lastenhoidon ratkaisuista.

Hyvää loppukesää!

 

 

Katja Repo toimii tutkimusjohtajana Tampereen yliopiston Lapsuuden, nuoruuden ja Katja Repoperheen tutkimuskeskus PERLAssa ja on yhden CHILDCARE-osahankkeen johtaja. Repo on tarkastellut tutkimustoiminnassaan lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen kysymyksiä erityisesti perhepolitiikan ja tasa-arvon näkökulmista.

 

Johanna Hietamäki toimii erikoistutkijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, Lapset, nuoret ja perheet -yksikössä. Hän tutkii CHILDCARE-  hankkeessa lastenhoitovalintojen, terveyden ja sosioekonomisen taustan välisiä suhteita sekä valmistelee nelivuotiaiden lasten terveyttä, hyvinvointia ja palveluja koskevaa pilottitutkimusta, jonka pohjalta jatkossa kehitetään THL:n valtakunnallinen säännöllisesti toteuttama tiedonkeruu.

Lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen ratkaisut keskusteluttavat

Kirsti Karila ja Anna Siippainen

Lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen teemoista on viimeisen vuoden aikana käyty vilkasta keskustelua. Kotihoidon tuen vaikutukset lasten elämälle ja vanhempien työuralle, varhaiskasvatuksen muuttuneet tehtävät, subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen, muuttuvat lapsiryhmien koot ja lisääntyvä varhaiskasvatuspalveluiden yksityistäminen kiinnostavat kansalaisia ja mediaa. Suomalaisten kuntien ratkaisut mainituissa asioissa ovat muuttuneet entistä vaihtelevimmiksi ja siksi tasa-arvon tai mahdollisen eriarvoisuuden kysymykset ovat juuri nyt ajankohtaisia. Lasten hoidon ja kasvatuksen ratkaisuissa ei ole kyse vain perheiden sisäisistä päätöksistä, vaan poliittiset järjestelmät ja paikalliset käytännöt suuntaavat vanhempien ratkaisuja.

CHILDCARE-tutkimus tuottaa uutta tietoa paikallisista lastenhoidon politiikoista

Syksyllä 2015 käynnistyi monitieteinen Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama tutkimushanke, jossa tarkastellaan lasten päivähoidon, esiopetuksen ja hoidon tukien järjestelmää tasa-arvon kysymysten kautta. Mahdollisia tasa-arvon tai eriarvoisuuden mekanismeja tarkastellaan tutkimalla muun muassa sitä, mitkä tekijät vaikuttavat vanhempien lasten hoidon ratkaisuihin ja samalla lasten varhaiskasvatukseen osallistumiseen ja heidän ”varhaiskasvatuspolkuihinsa”. Aineistoa kerätään kymmenessä kunnassa ympäri Suomen. Kunnat ovat erilaisia kooltaan, sijainniltaan ja väestörakenteeltaan. Myös kuntien varhaiskasvatuspalveluiden tarjonta ja perheille suunnatut rahalliset lastenhoidon tuet vaihtelevat suuresti tutkimukseen osallistuvissa kunnissa. Alla olevassa taulukossa on havainnollistettu lastenhoidon tukien kunnallista vaihtelua.

Lastenhoidon kuntatuet 2013

Huom! Kyseisenä vuonna yksityisen hoidon tuen kuntalisä oli suurimmillaan 1185 € alle 3 vuotiaasta lapsesta ja suurin mahdollinen palveluseteli 2094 €.
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/opeku/vasu/vaka-tukimuodot/kuntalisat-vauvaraha/kuntalisat-2014/Sivut/default.aspx

Hankkeen tutkijat ovat kevään aikana haastatelleet yhteensä noin 90 tutkimuskuntien poliitikkoa, varhaiskasvatuksen viranhaltijaa ja yksityisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajaa. Tieteellisten julkaisujen kirjoittaminen aineiston löydöksistä on parhaillaan käynnissä ja tarkempia tuloksia saamme syksyn kuluessa. Kuitenkin jo tässä vaiheessa voimme todeta, että kerätty aineisto antaa rikkaan kuvan lasten hoidon vaihtelevista paikallisista käytännöistä ja tulkinnoista. Aineisto valottaa muun muassa niitä seikkoja, joiden perusteella kunnat ovat päätyneet omanlaiseensa lastenhoidontukien ja varhaiskasvatuspalveluiden kokonaisuuteen. Samoin aineisto luo kuvaa siitä, millaisena varhaiskasvatuksen merkitys erilaisissa kuntaympäristöissä nähdään.

Suomalaiset kunnat lapsuuden ympäristöinä – vaihtelevat mahdollisuudet perheille ja lapsille

Hankkeen tutkimuskunnat poikkeavat kuviossa esiteltyjen rahallisten tukien lisäksi myös sen suhteen, millaisia varhaiskasvatuksen palvelumuotoja kunnat tarjoavat. Jotkut kunnista kipuilevat muun muassa vähenevien perhepäivähoitajien määrien kanssa ja toisissa kunnissa on panostettu avoimeen kerhotoimintaan. Päiväkodit ovat suurissa kaupungeissa jo nyt merkittävimpiä palvelumuotoja, ja sama suunta on toteutumassa myös pienemmissä kunnissa. Lastenhoidon rahallisten tukien ja varhaiskasvatuspalveluiden kokonaisuudet muodostuvat kunnissa vaihteleviksi. Kuntien voidaan ajatellakin sijoittuvan eri paikkoihin päiväkotikasvatus – kotihoito – ulottuvuudella.

Vanhemmat siis tekevät lastenhoitoon ja lastensa varhaiskasvatuksen polkuihin liittyviä valintojaan kuntakohtaisesti hyvin erilaisissa konteksteissa. Vanhempien valinnanmahdollisuudet eivät ole ympäri Suomen samanlaisia, vaan kunnalliset erot raamittavat vanhempien valintoja. Lisäksi jokaisen perheen henkilökohtaiset elämänsisällöt vaikuttavat myös siihen, millaiset palvelut tai valinnat ovat ylipäänsä mahdollisia. Parhaillaan CHILDCARE – hankkeessa on menossa 1-vuotiaiden lasten vanhemmille suunnattu kyselytutkimus, jossa kartoitetaan vanhempien näkemyksiä ja heidän tekemiään valintoja lapsen hoidon suhteen. Kyselyn pohjalta haastattelemme myös joukon vanhempia tulevana syksynä.

Tutkimusta kaivataan

Kuntien tarjoamien lastenhoidon tukien ja varhaiskasvatuspalveluiden suuren vaihtelun huomioon ottaen on yllättävää, että lastenhoidon ratkaisujen ja koko lapsuuden paikallistason muotoutumiseen on kiinnitetty vain vähän tutkimuksellista huomiota. Sekä hankitun tutkimusaineiston alustavat analyysit että omat havaintomme kuntavierailujen yhteydessä osoittavat kuntatasolla tapahtuvan varsin merkittäviä lastenhoidon ja varhaiskasvatuksen linjauksia. Monilta osin ne saattavat vaihdella myös eduskunnan ja hallituksen tekemistä linjauksista. Esimerkiksi subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen suhteen kuntien tekemät päätökset eivät ole aina mukailleet tehtyjä valtakunnan linjauksia. Lasten ja perheiden arki on monin tavoin riippuvainen kuntien tekemistä ratkaisuista. Varhaislapsuutta ja sen erilaisia ehtoja muovataan vaihtelevasti suomalaisten kuntapäättäjien ja viranhaltijoiden linjauksilla. Hankkeessa kerättävien aineistojen kautta CHILDCARE – hanke tulee tuottamaan kattavan kuvan suomalaisen lastenhoitopalveluiden moninaisuudesta sekä sen mahdollisista eriarvoisuutta tuottavista mekanismeista. Tätä kautta voimme yhdessä kuntien ja muiden yhteistyökumppaneittemme kanssa tuottaa välineitä myös lastenhoidon tuista ja varhaiskasvatuspalveluista muodostuvan kokonaisuuden kehittämiseen kunnissa.

Kirjoittajakuvaukset

Kuva: Jonne Renvall

Kirsti Karila toimii varhaiskasvatuksen professorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä tutkimusalueinaan varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja varhaiskasvatusinstituutioiden toiminta.  Hän toimii CHILDCARE –hankkeen vuorovaikutusvastaavana ja yhden osahankkeen johtajana. Karila on edustanut varhaiskasvatuksen tutkimusta lukuisissa varhaiskasvatuksen linjauksia, lainsäädäntöä, henkilöstön koulutusta ja varhaiskasvatussuunnitelmia valmistelleissa työryhmissä.

Kuva: Sanna Vatanen

Anna Siippainen toimii CHILDCARE –hankkeessa projektitutkijana ja viimeistelee väitöskirjaansa, joka käsittelee lasten ja aikuisten välisiä suhteita hallinnan näkökulmasta. Erityisesti Siippaista kiinnostavat tasa-arvoon ja eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset sekä lasten kanssa tehtävä tutkimus. Siippainen vastaa hankkeen viestintään liittyvistä asioista, kuten nettisivuista ja sosiaalisesta mediasta.