Kotihoidon tuen ja sen kuntalisän käyttö isoissa kaupunkikunnissa

Jaana Peltola & Maarit Alasuutari

Vuoden 2016 aikana CHILDCARE-projekti toteutti kyselyn noin yksivuotiaiden lasten vanhemmille kymmenen kunnan alueella. Kyselyssä selvitettiin lapsen hoidon ratkaisuja ja niiden perusteluja sekä työn ja perheen yhteen sovittamisen kysymyksiä. Siihen vastasi noin 2700 vanhempaa. Tutkimusprojektin työskentelyn ohella kyselyaineiston pohjalta on tehty pro gradu –tutkielmia. Tässä blogissa esittelemme Jaana Peltolan tänä keväänä Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitoksella hyväksytyn pro gradu – tutkielman tuloksia.

Pro gradu – tutkielma liittyi viime aikoina kiivastakin keskustelua herättäneeseen kotihoidon tukeen ja erityisesti sen kuntalisän käyttöön. Etuutena kotihoidon tuki on jokseenkin ristiriitainen. Tuen kannatus on meillä vahva, ja usein kuulee sanottavan, että kotihoidon tuki mahdollistaa lapsen hoitamisen kotona. Vanhemmat saavat itse päättää, haluavatko he Kelan maksaman vanhempainrahakauden jälkeen hoitaa lastaan kotona kotihoidon tuella vai laittavatko he lapsensa kunnan tukemaan varhaiskasvatukseen. Kotihoidon tukea kuitenkin myös kritisoidaan sen hyvin sukupuolittuneen käytön vuoksi, sillä yli 90 prosenttia sen käyttäjistä on äitejä. Suomessa kotihoidon tuen ongelmista puhuttaessa siihen on liitetty erityisesti äitien menetykset työuralla, köyhyysriskin kasvu ja lasten menetykset, jos he eivät ole varhaiskasvatuksen piirissä.

Aiemmat tutkimukset osoittavat, että lasten hoitomuodon valinnat eroavat eri sosiaaliryhmien välillä. Kotihoidon tukea käyttävät pisimpään pienituloiset, matalasti koulutetut ja heikossa tai epävakaassa työmarkkina-asemassa olevat äidit. Myös äidin maahanmuuttajatausta ja yksinhuoltajuus ovat ennustaneet muihin äiteihin verrattuna pidempää kotihoidon tuen käyttöä. Kantaväestöön kuuluvat korkeasti koulutetut, suurempituloiset ja vakituisessa työssä olevat äidit taas käyttävät todennäköisemmin lyhyitä kotihoidon tuen jaksoja.

Kotihoidon tuen kuntalisän vaikutuksia on tutkittu vähemmän kuin kotihoidon tukea yleensä, mutta esimerkiksi Kosonen ja Huttunen (2018) toteavat äskettäin ilmestyneessä raportissaan, että kotihoidon tuen kuntalisän määrä on yhteydessä siihen, miten pitkään äidit hoitavat lapsia kotona. Tasa-arvon kannalta kuntalisä on ongelmallinen muun muassa siksi, että sen seurauksena vanhempien mahdollisuudet valita lapsensa hoitomuoto eivät ole välttämättä lainkaan yhtäläiset. Samanlaisessa tilanteessa olevan perheen saama kotihoidon tuen kokonaismäärä voi nimittäin vaihdella jopa 300 euroa kuukaudessa asuinpaikasta riippuen (ks. Kuntaliitto 2018). Lisäksi kuntien asettamat kuntalisän maksamisen ehdot vaihtelevat (ks. esim. Hietamäki ym. 2017).

Jaana Peltola tarkasteli tutkimuksessaan äitien kotihoidon tuen ja sen kuntalisän käyttöä neljässä kunnassa: Helsingissä, Jyväskylässä, Oulussa ja Tampereella. Tutkimuksen vastaajina oli yhteensä 1629 noin yksivuotiaan lapsen äitiä. Heidän koulutustasonsa oli korkeampi kuin työikäisen väestön koulutustaso keskimäärin maassamme. Tutkimuksessa tarkasteltiin ensinnäkin, millaiset äidit todennäköisemmin käyttävät kotihoidon tuen kuntalisää. Kiinnostuksen kohteena olivat esimerkiksi äidin iän, tulotason sekä synnyinmaan mahdolliset yhteydet kotihoidontuen kuntalisän käyttöön. Toiseksi tutkielmassa analysoitiin, onko kotihoidon tuen kuntalisän saannin mahdollisuus yhteydessä lapselle valittuun hoitomuotoon ja äidin kotihoidon tuen käyttöön. Vaikka kotihoidon tuen yleensä ajatellaan merkitsevän, että lasta hoidetaan kotona ja että hoitaja on oma vanhempi, näin ei tarvitse olla. Kunnasta riippuen vanhempien voi olla mahdollista maksaa esimerkiksi yksityisen varhaiskasvatuksen kustannuksia kotihoidon tuella ja sen kuntalisällä. Tarkasteltavista kunnista Helsinki ja Oulu maksoivat kyselytutkimuksen toteuttamisen aikaan perheille kotihoidon tuen kuntalisää perheen nuorimmasta lapsesta, kun taas Jyväskylässä ja Tampereella kuntalisä ei ollut käytössä.

Peltolan tutkimustulokset osoittavat, että kahdessa kotihoidon tuen kuntalisää maksavassa kaupungissa, Helsingissä ja Oulussa, äidin kuntalisän käyttö oli sitä todennäköisempää mitä suuremmat olivat perheen tulot, mitä vanhempi äiti oli ja mitä nuorempi lapsi oli. Kaikkein voimakkaimmin kuntalisän käyttöä ennusti kuitenkin äidin synnyinmaa, kun se oli muu kuin Suomi. Verrattaessa kaikkien neljän kaupungin äitien vastauksia voitiin todeta, että kotihoidon tuen kuntalisän saannin mahdollisuus ei ollut yhteydessä lapselle valittuun hoitomuotoon eikä äitien kotihoidon tuen käyttöön. Äitien kotihoidon tuen käyttöä ennustivat muut tekijät, erityisesti äidin synnyinmaa, kun se oli muu kuin Suomi. Lisäksi tuen käyttö oli todennäköisempää silloin, kun äidillä oli voimassa oleva työsuhde.

Tulosten perusteella vaikuttaa siis ensinnäkin siltä, että kotihoidon tuen kuntalisän maksamisella ei ole tutkimuksen kunnissa erityistä merkitystä sille, mitä ratkaisuja vanhemmat tekevät yksivuotiaan lapsensa hoidon osalta. Tämä havainto on osin ristiriitainen esimerkiksi Kososen ja Huttusen (2018) esittämiin tuloksiin. Osaksi selityksenä voi olla tämän tutkimuksen keskittyminen isoihin kaupunkikuntiin ja ajoittuminen Kososen ja Huttusen mainittua tarkastelua myöhempään ajankohtaan.

Toiseksi tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kotihoidon tuen kuntalisä saattaa kuitenkin erityisesti kannustaa ja tukea ulkomailla syntyneitä äitejä hoitamaan lapsensa kotona. Aiemmassa tutkimuksessa maahanmuuttajien on havaittu käyttävän kotihoidon tuen jaksoja pidempään kantaväestöön verrattuna. Syynä tähän saattavat olla maahanmuuttajien usein niukat taloudelliset resurssit sekä vaikeus työllistyä. Kotihoidon tuen kuntalisä voi edelleen vahvistaa tätä maahanmuuttajaäitien ja kantaväestöön kuuluvien äitien eroa ja samalla heijastua kielteisesti maahanmuuttajaäitien jo entuudestaan heikkoon työmarkkina-asemaan.

Kun maahanmuuttajien lapset hoidetaan kotona, kotihoidon tuen käytön rinnalle nousee kysymys lasten kielen oppimisesta sekä heidän kouluvalmiutensa kehittymisestä. Maahanmuuttajaäitien kotiin jääminen edesauttaa sitä, että heidän lapsensa jäävät varhaiskasvatuspalvelujen ulkopuolelle juuri silloin, kun palveluihin osallistuminen voisi tukea heidän myöhempää koulunkäyntiään ja sen myötä heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Aivan viime vuosina kuntien kotihoidon tuen kuntalisän tarjoaminen on vähentynyt selvästi (Kuntaliitto 2018). Peltolan tutkimustulosten pohjalta voi kysyä, onko kuntalisä tukimuotona enää ylipäänsä mielekäs kunnille ja yhteiskunnalle yleensä.

Lähteet:

Hietamäki, J., Kuusiholma, J., Räikkönen, E., Alasuutari, M., Lammi-Taskula, J., Repo, K.,  Karila, K., Hautala, P.,  Kuukka, A.,  Paananen, M.,  Ruutiainen, V. & Eerola, P. (2017). Varhaiskasvatus- ja lastenhoitoratkaisut yksivuotiaiden lasten perheissä: CHILDCARE-kyselytutkimuksen 2016 perustulokset. Työpaperi 24. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132438/URN_ISBN_978-952-302-869-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Kosonen, T. & Huttunen, K. (2018). Kotihoidon tuen vaikutus lapsiin. Tutkimuksia 115. Helsinki: Palkansaajien tutkimuslaitos. http://www.labour.fi/?wpfb_dl=4669.

Kuntaliitto (2018). Kotihoidontuki, yksityisen hoidon tuki vai palveluseteli. Lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisät ja palveluseteli – raportti. https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/opetus-ja-kulttuuri/varhaiskasvatus/kotihoidontuki-yksityisen-hoidon-tuki-vai-palveluseteli/lasten-kotihoidon-ja-yksityisen-hoidon-tuen-kuntalisat-ja-palveluseteli

Peltola, J. (2018). Kotihoidon tuen kuntalisän yhteys lapselle valittuun hoitomuotoon ja äitien taustatekijöihin. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/58456/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201806083111.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kirjoittajat:

Jaana Peltola on erityispedagogiikan maisteriopiskelija Jyväskylän yliopistossa. Hän teki pro gradu -työnsä ”Kotihoidon tuen kuntalisän yhteys lapselle valittuun hoitomuotoon ja äitien taustatekijöihin” CHILDCARE -hankkeessa.

Maarit Alasuutari on varhaiskasvatustieteen professori Jyväskylän yliopistossa ja CHILDCARE-hankkeen johtaja. Hän on tutkimuksissaan tarkastellut muun muassa varhaiskasvatuksen ammattilaisten ja vanhempien yhteistyötä ja varhaiskasvatuksen suunnittelua. Hän on myös paneutunut varhaiskasvatuksen dokumentaatioon ja lapsuudentutkimukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *