Eriytyvä varhaiskasvatus? Pohdintoja Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaarista

Anna Siippainen & Maiju Paananen

Suomalaista varhaiskasvatusta on kehitetty viime vuosikymmenten aikana monin tavoin. Hallinnonalamuutokset, uudistunut lainsäädäntö, normimuotoinen varhaiskasvatussuunnitelma ja työn alla oleva laatujärjestelmän kehittäminen ovat keskeisiä kehittämisen virstanpylväitä. Varhaiskasvatuksen rooli elinikäisen oppimisen ensimmäisenä portaana ja potentiaali sosiaalisten erojen tasoittajana on tunnistettu myös muiden kuin alan asiantuntijoiden keskuudessa. Varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden päivitykset ovat tukeneet tätä kehityskulkua. Toisaalta kaikki viimeaikaiset varhaiskasvatuksen liittyvät muutokset ja uutisointi eivät ole olleet pelkästään positiivisia: Henkilöstö raportoi kuormittuneisuudesta ja subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus on herättänyt huolta.

Mitä tiedämme tehtyjen ratkaisujen ja muotoutuneiden käytäntöjen toimivuudesta? Kuinka suuntaamme kansallisesti eteenpäin?

Opetus- ja kulttuuriministeriö, varhaiskasvatuksen neuvottelukunta sekä Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Jyväskylän yliopiston, Tampereen yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteinen CHILDCARE-tutkimuskonsortio järjestivät 27.9.2017 Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaarin Säätytalolla Helsingissä. Seminaarissa pohdittiin varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon tukien järjestelmien nykytilaa ja tulevaisuuden suuntia uusimman tutkimus- ja asiantuntijatiedon valossa.

Erilaiset kunnat ja lasten yhdenvertaisuus

Kuntien eriytyminen ja erilaistuvat ympäristöt järjestää varhaiskasvatuksen palveluita nousivat esiin sekä tutkijoiden puheenvuoroissa että seminaarin muiden osallistujien jakaessa havaintojaan. Keskustelua käytiin paljon muun muassa siitä, miten voidaan varmistaa lasten välinen yhdenvertaisuus näissä vaihtelevassa ympäristössä.

Yksi konkreettinen esimerkki kuntien välisistä eroavaisuuksista on se, että lasten varhaiskasvatukseen osallistumisaste vaihtelee merkittävästi kunnittain. Kansainvälisten vertailujen mukaan Suomessa varhaiskasvatukseen osallistutaan kaiken kaikkiaan vähemmän kuin OECD maissa keskimäärin. Osallistumisasteen nostoa on hallituksen budjettiriihessä on sovittu vauhditettavan viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluun myönnetyllä rahoituksella. Seminaarin osallistujien keskuudessa tämä herättikin kysymyksen siitä, miten näihin erilaisiin kansallisiin kehittämishankkeisiin ja kokeiluihin valitaan osallistujat? “Otetaanko mukaan niitä kuntia, joissa osallistumisaste on keskimääräistä matalampi vai niitä, jotka ovat jo valmiiksi kokeneita ja ahkeria kehittäjiä?” esitti aiheellisesti Oulun kaupungin varhaiskasvatusjohtaja Ulla Rissanen. Myös Jarkko Lahtinen Kuntaliitosta pohti, kuinka osallistumisasteen nostoon esitetyt ratkaisut kykenevät taklaamaan nykyistä eriytymiskehitystä.

Kulttuuriministerin asettaman selvityshenkilöryhmän (Kirsti Karila, Tuomas Kosonen ja Satu Järvenkallas) laatimassa Varhaiskasvatuksen tiekartassa vuosille 2017-2030 on esitetty keinoja varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi. Selvityshenkilöiden mukaan yksi mahdollisuus lisätä lasten varhaiskasvatukseen osallistumisen astetta olisi laajentaa esiopetuksen käsitettä koskemaan jo nuorempia lapsia, aluksi 5-vuotiaita. Esiopetus on ollut suosittua jo ennen kuin siitä tuli velvoittavaa. Vuonna 2013 esiopetuksessa oli noin 99 prosenttia kuusivuotiaiden ikäluokasta. Esiopetus on siis jo ennen velvoittavuuttaan vakiinnuttanut paikkansa osana lapsen elinikäisen oppimisen polkua. Varhaislapsuuteen sisältyy tällä hetkellä kolmen erillisen lainsäädännön ohjausta. Selvityshenkilöiden mukaan lainsäädännöllisten erontekojen purkaminen voisi erityisesti 3-5-vuotiaiden lasten osalta tasoittaa myös kuntien välisiä eroja. Palkansaajien tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen toikin esiin tarpeen selvittää edelleen niitä syitä, jotka selittävät paikallista osallistumisasteen vaihtelua.

Vastauksia kuntien erilaisuuteen selvitetään parhaillaan CHILDCARE -hankkeessa. 10 erilaisen kunnan tarkastelussa on voitu jo havaita, että kunnat järjestävät varhaiskasvatusta erilaisista lähtökohdista ja toisistaan poikkeavin motiivein. Vaikka taloudelliset kysymykset nousevat esiin kaikissa kunnissa, kuntaympäristön vaihtelut – onko kyse tiheästi asutusta kaupunkimaisesta kunnasta, jossa työllisyystilanne on hyvä vai maaseutumainen kunta, jossa välimatkat ovat pitkät – näyttävät jossakin määrin liittyvän kuntien erilaisiin tapoihin jäsentää varhaiskasvatuksen yhteiskunnallista merkitystä. Eroja on muun muassa sen suhteen, puhutaanko varhaiskasvatuksesta ensisijaisesti oppimisen polun alkuna vai vanhempien työssäkäynnin mahdollistajana.

Toinen konkreettinen esimerkki kuntien erilaisuudesta varhaiskasvatuspalveluiden järjestämisen suhteen on kuntien vaihtelevat ratkaisut subjektiivista varhaiskasvatusoikeuden rajauksen kysymyksissä. Yliopistonlehtori Anna-Maija Puroila ja tutkijatohtori Susanna Kinnunen esittelivät Vakavai-hanketta, jossa on tarkasteltu varhaiskasvatuslain kokonaisvaikutuksia. Vakavai-hankkeen tulosten mukaan vuonna 2016 noin 63 % kunnista Manner-Suomen alueella oli ottanut käyttöön subjektiivista päivähoito-oikeutta koskevan rajauksen. Kuntatoimijat, kuten varhaiskasvatuksen virkamiehet ja varhaiskasvatusta käyttävien lasten vanhemmat näkevät rajauksen vaikutukset hyvin eri tavoin. Rajauksen piirissä olevat vanhemmat ovat tuoneet esiin, että rajaus ei ole ainoastaan rajannut varhaiskasvatukseen osallistumisen viikoittaista tuntimäärää. Rajauksen piirissä olevat vanhemmat eivät ole voineet haluamallaan tavalla vaikuttaa siihen, kuinka 20 tunnin viikoittainen varhaiskasvatuksen osallistuminen järjestetään. Vanhempien haastattelujen mukaan joustavuuden ja perheiden tarpeisiin vastaamisen on koettu vähentyneen ja lasten välisen eriarvoisuuden lisääntyneen. Kunnan määrittämiin kellonaikoihin tarjolla olevan osapäiväisen tai -viikkoisen varhaiskasvatuksen ei aina koeta vastaavan lapsen ja perheen tarpeita. Tämä haastaa muun muassa kuntapäättäjät pohtimaan vanhempien osallisuutta päätöksenteossa, mihin myös sekä varhaiskasvatuslaki että varhaiskasvatussuunnitelman perusteet velvoittavat.

Varhaiskasvatuspalveluiden osa-aikaisuuden, osapäiväisyyden, viikoittaisten tuntimäärien vaihtelun ja vapaapäivien monimutkainen viidakko hämmentää vanhempien lisäksi myös tutkijoita. Helsinkiläisten lapsiperheiden lastenhoidon järjestelyjä seminaarissa esitellyt Kelan johtava tutkija Anita Haataja HELA-hankkeesta totesikin, että näitä monimutkaisia ratkaisuja tilastoidaan kunnissa eri tavoin. Tietoa siitä, millaisia varhaiskasvatuspalveluja perheet todellisuudessa käyttävät on ollut toistaiseksi vaikeaa saada.

Muuttuva varhaiskasvatus, muuttuva tiedontuotanto

On selvää, että uudenlaiselle tiedontuotannolle on tarvetta. Esimerkiksi VARDA:n (varhaiskasvatuksen tietotuotannon kehittämishankkeen) lopputulosten valmistumista odotetaan innolla niin ministeriöissä kuin tutkijoiden ja varhaiskasvatuksen kenttätoimijoiden parissa. VARDA -hankkeessa toteutetaan varhaiskasvatuksen valtakunnallinen ja eri organisaatioiden hyödynnettävissä oleva automatisoituun tiedonkeruuseen perustuva tietovaranto, joka tulevaisuudessa helpottanee kehittämistyötä.

Myös Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tehtäväksi annettu varhaiskasvatuksen kansallinen arviointi ja Karvissa luotava suomalaisen varhaiskasvatuksen arviointimalli ovat varhaiskasvatuksen järjestäjien innolla odottamia työkaluja. Meneillään olevien hankkeiden määrän ja sisällön perusteella voidaan todeta, että varhaiskasvatuksen tiedontuotannon kehittäminen on myötätuulessa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

On kuitenkin tärkeää varmistaa, että tiedontuotanto ei painotu yksinomaan yksinkertaisiin kriteereihin ja mittaamiseen. Tällainen määrälliseen tietoon keskittyvä arviointi ei tutkimuksen valossa ole aivan ongelmatonta. Kansainväliset esimerkit osoittavat, että vaarana on, että indikaattoriperustainen arviointi alkaa ohjata järjestelmää ei-toivottuun suuntaan: häntä alkaa heiluttaa koiraa. Arviointien ei-aiotut vaikutukset jäävät helposti huomaamatta. Tarvitsemme monipuolisia arvioinnin tapoja varhaiskasvatuksen kehittämiseksi. Yksi tapa kehittää varhaiskasvatuksen käytäntöjä ja tiedonkeruuta on tutkimusprojektien ja muiden varhaiskasvatuksen toimijoiden välinen yhteistyö ja vuoropuhelu, josta tämä seminaarikin on yksi hyvä esimerkki.

  • Varhaiskasvatuksen tulevaisuus -seminaarin järjestivät opetus- ja kulttuuriministeriö, varhaiskasvatuksen neuvottelukunta sekä CHILDCARE –hanke.
  • Seminaarissa pohdittiin varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon tukien järjestelmien nykytilaa ja tulevaisuutta tutkimus- ja asiantuntijatiedon valossa.
  • Osa esittäytyneistä hankkeista CHILDCARE, WIP ja TITA ovat Strategisen tutkimuksen neuvoston (Suomen Akatemia) Tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmaa.
  • Seminaari järjestettiin muun muassa varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan työn tueksi.
  • Videotallenteet seminaarin esityksistä sekä esitysten diat julkaistaan pian osoitteessa: www.jyu.fi/childcare

Kuva: Sanna Vatanen

Anna Siippainen toimii CHILDCARE -hankkeessa projektitutkijana Jyväskylän yliopistossa ja viimeistelee samalla väitöskirjaansa, joka käsittelee lasten ja aikuisten välisiä suhteita hallinnan näkökulmasta. Erityisesti Siippaista kiinnostavat tasa-arvoon ja eriarvoisuuteen liittyvät kysymykset sekä lasten kanssa tehtävä tutkimus.

 

 

 

 

Maiju Paananen toimii CHILDCARE -hankkeessa tutkijatohtorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikössä. Tasa-arvon kysymysten lisäksi Paananen on kiinnostunut varhaiskasvatuksen ohjausjärjestelmästä ja sen roolista varhaiskasvatuksen arjen muotoutumisessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *