Mahdollisuuksien tasa-arvo, alueellinen vaihtelu ja varhaiskasvatus

Kirsti Karila

CHILDCARE-tutkimushanke tarkastelee tasa-arvon kysymyksiä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja lastenhoidon tukien järjestelmässä. Tasa-arvon ja eriarvoisuuden tuottamisen mekanismeja  analysoidaan monin tavoin – yhtenä tarkastelukulmana on alueellinen tasa-arvo. Tarkastelu mahdollistuu, koska teemme tutkimusyhteistyötä kymmenen erilaisen ja eri puolilla Suomea sijaitsevan kunnan kanssa.

Tutkimuskuntamme poikkeavat toisistaan niin alueellisen sijainnin, väestömäärän, asumistiheyden, lasten lukumäärän kuin palvelutarjonnankin osalta. Tutkimuskuntien erilaisuuden kautta on mahdollisuus ymmärtää hieman laajemminkin Suomen erilaisten maantieteellisten alueiden elämää ja varhaiskasvatukseen ja lastenhoitoon kiinnittyvää toimintaa. Jo tässä tutkimuksen vaiheessa näyttää siltä, että erilaiset alueet ja kunnat muodostavat vaihtelevia lapsuuden ympäristöjä.

Suomalaisen varhaiskasvatuksen kehittämisen painopiste on viime vuosina ollut kansallisessa varhaiskasvatuspolitiikassa. On säädetty uusi varhaiskasvatuslaki, muutettu varhaiskasvatuksen valtakunnallista hallintoa ja ohjausta sekä uudistettu valtakunnallisia varhaiskasvatussuunnitelman perusteita. Vähemmän huomiota on kiinnitetty siihen, mitä tapahtuu paikallisesti ja millä tavoin paikalliset päättäjät kotiuttavat näitä kansallisia kehittämislinjauksia oman kuntansa varhaiskasvatuksen ja lastenhoidon politiikoiksi.

Olemme yhdessä tutkijakollegoiden kanssa analysoineet tutkimuskuntiemme poliittisten päättäjien ja varhaiskasvatuksen viranhaltijajohdon varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevia puhetapoja. Tutkimusta valottava artikkelimme (Karila, Eerola, Alasuutari, Kuukka, Siippainen 2017) on juuri ilmestynyt Yhteiskuntapolitiikka –lehdessä. Siinä kuvaamme, kuinka varhaiskasvatuksen järjestämistä koskevat puhetavat vaihtelevat erilaisissa kuntaympäristöissä. Analysoimme myös sitä, millaisia puhetapoja erilaisilla maantieteellisillä alueilla ilmenee. Tämän konkretisoimiseksi esitämme artikkelissa varhaiskasvatuksen kuntakartan.

Tutkimuksemme perusteella ei voi vielä päätellä kuinka havaitsemamme vaihtelevat puhetavat siirtyvät käytännön poliittisiksi ja organisatorisiksi ratkaisuiksi. Vaihtelevat puhetavat antavat kuitenkin aiheen pohtia sitä, millaisia lapsuuden ympäristöjä eri puolilla Suomea on rakennettu ja tullaan rakentamaan. Keväällä valitut uudet valtuustot ja lautakunnat ovat parhaillaan laatimassa kuntien kehittämisen strategioita. Tämä on mainio tilaisuus ottaa kriittiseen tarkasteluun myös oman kunnan politiikka ja toimet varhaislapsuuden mahdollisuuksien rakentajana. Kuntien kriittistä itsetutkiskelua suositteli myös alkukesällä ilmestynyt Varhaiskasvatuksen tiekartta –raportti (Karila, Kosonen & Järvenkallas 2017).

Mahdollisuutta osallistua laadukkaaseen varhaiskasvatukseen pidetään tärkeänä sekä lapsen nykyisen että tulevan elämän kannalta. Eri puolilla Suomea varhaiskasvatukseen osallistumisaste kuitenkin vaihtelee suuresti, joillain alueilla osallistumisaste on jopa 20 % alhaisempi kuin toisilla alueilla. Voidaan siis todeta, että kaikilla suomalaislapsilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua varhaiskasvatukseen.

Osallistumisasteen paikallisten erojen syitä ei ole selvitetty Suomessa. Voidaan kuitenkin arvioida, että kunnan asukkaiden lastenkasvatukseen liittyvät kulttuuriset ajattelutavat – vaikkapa kotikasvatuksen tai vaihtoehtoisesti varhaiskasvatukseen osallistumisen merkityksen korostaminen – heijastuvat osallistumisasteeseen. CHILDCARE-hankkeessa tehtyjen havaintojen perusteella myös kuntien vaihteleva palvelutarjonta ja perheille tarjottu, eri tavoin suuntautuva informaatio ja ohjaus luovat pohjaa osallistumisasteen erojen muodostumiselle. Kokonaisuudessaan osallistumisasteen muodostuminen lienee monisäikeinen alueen maantieteellisistä ja kulttuurisista ominaispiirteistä, kuntien palvelutarjonnasta ja –ohjauksesta sekä vanhempien ratkaisuista koostuva vyyhti.

Yksilöllisiä valintoja korostavana aikana voidaan tietenkin kysyä, onko varhaiskasvatuksen alueellisessa erilaistumisessa mitään pulmaa. Perustuuhan kuntien vahva itsehallinto sille ajatukselle, että paikallisesti osataan tehdä oikeita ja hyviä ratkaisuja paikallisiin tarpeisiin. Tämän logiikan perusteella paikalliset vaihtelut eivät sinällään ole ongelmia. Kun asiaa tarkastellaan mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta, on ongelmallista, että maamme eri alueilla lapsille ei rakennu samoja mahdollisuuksia varhaiskasvatukseen ja sen myötä kasvatus- ja koulutusjärjestelmän tarjoamaan tukeen.

Uusilla kuntapoliitikoilla onkin strategioita ja budjetteja laatiessaan edessään vaativa tehtävä. Tarvitaan rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja pohtia, mitä seurauksia tehdyillä varhaiskasvatusta koskevilla ratkaisuilla on erilaisilla aikajänteillä.  Miten omat toimet ja päätökset heijastuvat lasten nykyiseen elämänlaatuun ja hyvinvointiin? On myös arvioitava, millaisia seurauksia nyt tehtävillä ratkaisuilla on lasten myöhemmille opinpoluille ja niiden myötä kunnan myöhemmin perusopetuksessa kohtaamille haasteille. Isoja ja vaikeita kysymyksiä, jotka kuitenkin vaativat vastauksia.

CHILDCARE-hankkeen kaltainen tutkimus voi parhaimmillaankin olla vain tuomassa yhteistyökumppaneille tutkittua tietoa, nostamassa esille tutkimuksesta nousevia kysymyksiä ja pohtimassa yhdessä paikallisten päättäjien kanssa mahdollisia ratkaisuja. Päätökset tehdään kunnissa ja näissä päätöksissä poliittisella ja viranhaltijajohdolla on ratkaiseva merkitys.

Luettavaa:

Kirsti Karila, Petteri Eerola, Maarit Alasuutari, Anu Kuukka ja Anna Siippainen 2017. Varhaiskasvatuksen järjestämisen puhekehykset kunnissa. Yhteiskuntapolitiikka 4/2017.

Kirsti Karila, Tuomas Kosonen ja Satu Järvenkallas 2017. Varhaiskasvatuksen tiekartta vuosille 2017-2030. Opetus-ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:30. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80221

Kirsti Karila toimii varhaiskasvatuksen professorina Tampereen yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa tutkimusalueinaan varhaiskasvatuksen asiantuntijuus ja varhaiskasvatusinstituutioiden toiminta. Hän toimii CHILDCARE –hankkeen vuorovaikutusvastaavana ja yhden osahankkeen johtajana.