Tag Archives: tieteenalat

Puolueohjelmissa riittää pohdittavaa

Onko puolueiden kannoissa merkittäviä eroja vai ajavatko kaikki samaa? Kiinnostaako jokin aihealue erityisesti? Mitä mieltä puolueet ovat esim. ympäristöstä, kulttuurista tai maahanmuutosta?

Vastauksia näihin kysymyksiin voi lähteä etsimään POHTIVAsta eli Poliittisten ohjelmien tietovarannosta, jonne on koottu suomalaisten puolueiden ohjelmia ja poliittisia tekstejä alkaen aina vuodesta 1880 tähän päivään. Pohtiva palvelee kaikkia puolueohjelmista kiinnostuneita, mutta erityisesti Pohtivan materiaaleja kannattaa hyödyntää tutkimuksessa ja opinnäytteissä. Itselleni Pohtiva on tullut tutuksi, sillä olen viime kesästä työskennellyt Tietoarkistossa ja työtehtävänäni on ollut paikallistaa uusia puolueohjelmia ja viedä niitä Pohtivaan.

Työntekijän puolelta katsottuna ohjelmien paikallistaminen ja käsitteleminen julkaisukuntoon ennen niiden lisäämistä Pohtivaan vie aikaa, mutta näin palvelusta saadaan käyttäjille mahdollisimman toimiva ja hyödyllinen. Erityisesti opiskelijana arvostan sitä, että puolueohjelmat on koottu samaan paikkaan, jolloin ne ovat helposti haettavassa ja tutkittavassa muodossa. Valmis aineisto säästää aikaa etsimiseltä ja tutkija pääsee suoraan analysointivaiheeseen. Yhdenmukaisessa tekstimuodossa olevat ohjelmat mahdollistavat sen, että niihin voi kohdistaa sanahakuja, ja hakutoiminnon avulla ohjelmia voi rajata puolueen, kielen, vuoden tai ohjelmatyypin mukaan.

Erityyppisten ohjelmien löytämisen helpottamiseksi Pohtivassa puolueohjelmat on jaoteltu yleis-, vaali ja erityisohjelmiin. Lisäksi kategoriassa ”muut ohjelmat” on muita poliittisia tekstejä, jotka ovat ohjelmallisia, mutta eivät kuitenkaan sovellu edellä mainittuihin ryhmiin. Ohjelmat Pohtivassa ovat pääasiassa suomen, ruotsin ja englannin kielellä.

Yli tuhat ohjelmaa

Pohtivan käytettävyyttä lisää se, että Tietoarkisto pyrkii pitämään varannon mahdollisimman kattavana ja näin ollen sitä täydennetään koko ajan. Viime aikoina kokoelma on karttunut sadoilla ohjelmilla ja tällä hetkellä Pohtivassa on yli 1300 ohjelmaa. Erityisesti puolueiden ohjelmalistat ovat täydentyneet 2000-luvulla tehdyillä erityisohjelmilla, mutta myös muihin kategorioihin on tullut uusia ohjelmia.

Opiskelijan näkökulmasta katsottuna puolueohjelmat tarjoavat materiaalia opinnäytetöihin, joko tutkittavaksi aineistoksi tai taustamateriaaliksi. Ohjelmia kannattaa tutkailla avoimin mielin, sillä politiikan tutkimuksen lisäksi ne soveltuvat materiaaliksi myös monille muille tieteenaloille. Ohjelmien kieli on välillä rikasta, ja niistä välittyy kirjoittamisajan aikakauden henki ja ajankohtaiset ongelmat. Tietokannan sisältöä ovatkin hyödyntäneet muun muassa kielentutkijat, historioitsijat, kulttuurintutkijat ja sosiologit. Erityisohjelmissa otetaan kantaa laajasti eri yhteiskunnan osa-alueisiin, joten perehtyä voi myös vain johonkin tiettyyn yhteiskunnalliseen kysymykseen.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan Pohtivaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Lisätietoa:

» Pohtiva – Poliittisten ohjelmien tietovaranto

Katri Laiho
tutkimusapulainen
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Teema tiedossa, mutta aineisto hakusessa (ja mieli maassa)?

Tietoarkisto on uudistanut aineistovarantoaan esitteleviä teemasivuja. Aineistoja teemoittain -sivuilta löytyy nyt päivitetty kattaus hyvinvointia ja ihmissuhteita, kuntia, köyhyyttä, lapsia, lapsuutta ja perhettä, liikuntaa ja urheilua, maahanmuuttoa, ulkomaalaisia ja rasismia, median tutkimusta, nuorisotutkimusta, terveyttä, työelämän tutkimusta, uskontoa, uskonnollisuutta ja kirkkoja, vaaleja, vanhuutta ja vanhenemista sekä ympäristöä ja energiaa luotaavia aineistovinkkejä. Ja lisää on luvassa. Aivan uusiksi teemakokonaisuuksiksi ovat lähiaikoina tulossa ainakin seksuaalisuus sekä alkoholi ja muut päihteet.

(Älä huoli. Asioilla on taipumus järjestyä. Etsi, pyydä ja ota vastaan apua!) Tietoarkisto neuvoo ja auttaa muun muassa tutkimusaineistojen haussa ja käytössä. Pääpaino on Tietoarkiston kotimaisissa tutkimusaineistoissa, mutta ohjaamme myös ulkomaisten aineistojen lähteille.

Ensimmäiset teemasivumme syntyivät aikoinaan vastauksena asiakkaidemme toiveisiin, tietopalveluna. Meitä pyydettiin seminaareihin ja opintojaksoille esittelemään tutkimusaineistojamme esimerkiksi nuorisotutkimuksen ja työelämän tutkimuksen saroilta. Sinäkin voit vinkata uusia teemasivu-aihioita! Ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Aineistoja teemoittain -sivut auttavat opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita löytämään nopeammin ja helpommin eri aihe-alueisiin liittyviä tutkimusaineistoja. Uusimmat aineistot poimitaan teemasivuille automaattisesti aineistovarannostamme asiasanojen perusteella. Tietoarkistoon tallennettavien tutkimusaineistojen sisältö kuvaillaan kattavasti muun muassa lukuisilla laajasti käytetyillä sanastoilla ja luokituksilla. Suomenkielisten aineistojemme asiasanoituksessa käytämme Yleistä suomalaista asiasanastoa. Tietoarkistolaiset nostavat teemasivuilla uusien aineistojen ohella esiin myös aihe-aluetta kartoittavia aineistosarjoja ja yksittäisiä, tutustumisen arvoisia aineistoja. Tutustu siis niihin!

Teemasivut ovat yksi portti laajaan aineistovarantoomme. Avaa portti ja astu sisään.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistoja teemoittain
» Tietoarkiston tietopalvelu
» Yleinen suomalainen asiasanasto
» Yhteystiedot

Hannele Keckman-Koivuniemi
Tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Teema tiedossa, mutta aineisto hakusessa (ja mieli maassa)?

Tietoarkisto on uudistanut aineistovarantoaan esitteleviä teemasivuja. Aineistoja teemoittain -sivuilta löytyy nyt päivitetty kattaus hyvinvointia ja ihmissuhteita, kuntia, köyhyyttä, lapsia, lapsuutta ja perhettä, liikuntaa ja urheilua, maahanmuuttoa, ulkomaalaisia ja rasismia, median tutkimusta, nuorisotutkimusta, terveyttä, työelämän tutkimusta, uskontoa, uskonnollisuutta ja kirkkoja, vaaleja, vanhuutta ja vanhenemista sekä ympäristöä ja energiaa luotaavia aineistovinkkejä. Ja lisää on luvassa. Aivan uusiksi teemakokonaisuuksiksi ovat lähiaikoina tulossa ainakin seksuaalisuus sekä alkoholi ja muut päihteet.

(Älä huoli. Asioilla on taipumus järjestyä. Etsi, pyydä ja ota vastaan apua!) Tietoarkisto neuvoo ja auttaa muun muassa tutkimusaineistojen haussa ja käytössä. Pääpaino on Tietoarkiston kotimaisissa tutkimusaineistoissa, mutta ohjaamme myös ulkomaisten aineistojen lähteille.

Ensimmäiset teemasivumme syntyivät aikoinaan vastauksena asiakkaidemme toiveisiin, tietopalveluna. Meitä pyydettiin seminaareihin ja opintojaksoille esittelemään tutkimusaineistojamme esimerkiksi nuorisotutkimuksen ja työelämän tutkimuksen saroilta. Sinäkin voit vinkata uusia teemasivu-aihioita! Ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Aineistoja teemoittain -sivut auttavat opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita löytämään nopeammin ja helpommin eri aihe-alueisiin liittyviä tutkimusaineistoja. Uusimmat aineistot poimitaan teemasivuille automaattisesti aineistovarannostamme asiasanojen perusteella. Tietoarkistoon tallennettavien tutkimusaineistojen sisältö kuvaillaan kattavasti muun muassa lukuisilla laajasti käytetyillä sanastoilla ja luokituksilla. Suomenkielisten aineistojemme asiasanoituksessa käytämme Yleistä suomalaista asiasanastoa. Tietoarkistolaiset nostavat teemasivuilla uusien aineistojen ohella esiin myös aihe-aluetta kartoittavia aineistosarjoja ja yksittäisiä, tutustumisen arvoisia aineistoja. Tutustu siis niihin!

Teemasivut ovat yksi portti laajaan aineistovarantoomme. Avaa portti ja astu sisään.

Linkkejä ja lisätietoa:
» Aineistoja teemoittain
» Tietoarkiston tietopalvelu
» Yleinen suomalainen asiasanasto
» Yhteystiedot

Hannele Keckman-Koivuniemi
Tietopalvelupäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kun historiantutkijat vaelsivat Joensuuhun – Historiantutkimuksen päivät 22.–24.10.2015 Itä-Suomen yliopistossa

Olo oli oudolla tapaa nostalginen, kun juna kolisutteli pimeää rataosuutta Pieksämäeltä kohti Joensuuta. Vielä hetken on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus tavoitettavissa junaillen; maaliskuun 2016 jälkeen sinne ei enää pääse Tampereelta Jyväskylän ja Pieksämäen kautta. Käsillä olivat siis viimeiset hetket vierailla junantuomana Pielisjoen suulle asettuneessa kaupungissa.

Joensuun vierailun syynä olivat 22.–24.10.2015 järjestetyt Historiantutkimuksen päivät, jotka keräsivät kokoon Itä-Suomen yliopiston kampukselle noin 260 historioitsijaa Suomen kaikista historian laitoksista – ja kirsikkana kakun päällä yhden tietoarkistolaisen. Sessioita ja työryhmiä oli kolmen päivän aikana noin seitsemänkymmentä ja esitykset kattoivat aikakausia antiikista nykypäivään. Lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi keynote-luentoa sekä seurustelun ja verkostoitumisen mahdollistavia iltatilaisuuksia. Otolliset ainekset jossain vaiheessa yleensä iskevälle konferenssikoomalle olivat siis lupaavasti kasassa.

Tietoarkistolaisen näkökulmasta päiville osallistumisella oli selkeä tarkoitus: Digitaalisten tutkimusaineistojen avoimuuden ja jatkokäytön edistäminen ei ole vielä vakiintunut humanististen alojen tutkimuskäytöntöihin. Tietoarkiston laajentaessa palveluitaan humanistisille aloille tutkijoiden joukkoon jalkautuminen ja tutkimusaineistojen avoimuuden ilosanoman julistaminen ovat siten ensiarvoisen tärkeitä asioita. Parin päivän aikana käymistäni keskusteluista kävi kuitenkin selväksi, että historiantutkijat alkavat olla enenevässä määrin selvillä avoimen tieteen vaatimuksista tutkimusaineistojen suhteen, ja moni tuntui suhtautuvan asiaan pohjimmiltaan myönteisesti. Tutkimusrahoittajien, kuten Suomen Akatemian suositukset tutkimusaineistojen avaamisesta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin siihen, että tutkijat joutuvat aiempaa aktiivisemmin pohtimaan aineistojen arkistoimiseen ja jatkokäyttöön liittyvää tematiikkaa.

Niinä aikoina, kun en päivystänyt Tietoarkiston pöydän takana, kävin kuuntelemassa esityksiä. Sessioiden valintaan vaikuttivat omat intressini sekä tietoarkistolaisena että keskiajan taiteen tutkijana. Taidehistorian koulutuksen saaneena kuvien tutkijana minua kiinnosti kovasti kuulla, miten historioitsijat käsittelevät ja tutkivat visuaalista aineistoa. Valitsin siten ensimmäiseksi session, jossa käsiteltiin sosiaalisen median kuvamateriaalia, kotialbumien sota-ajan kuvia sekä SA-kuva-arkiston sotavalokuvia digitaalisen humanismin näkökulmasta. Historioitsijat ovat tyypillisesti tottuneet suuntaamaan analyyttisen katseensa ensisijaisesti kohti tekstejä, mutta visuaalinen aines on ehkä historian tutkimuksessa pikkuhiljaa liikahtamassa kuriositeetin tai kuvituksen roolistaan kohti tutkimuksellista keskiötä – tai ainakin sen liepeitä. Historian tutkijat ovat perinteisesti herkkiä kontekstille, ja tämä näkyi onneksi myös esityksissä, vaikka taiteen tutkimuksen näkökulmasta paljon on vielä opittavaa.

Nosteessa olevan digitaalisen humanismin tai tuttavallisemmin digihumanismin tuotteena luodaan usein erilaisia datan visualisointeja ja esimerkiksi esitellyn SA-kuva-arkiston sisällön analyysit olivat muuntuneet kuvapilven muotoon. Erilaiset kuvapilvet havainnollistivat tässä tapauksessa graafisesti eri valokuvien kuvateksteistä poimittujen käsitteiden merkitystä. Datan visualisointi on eittämättä kiinnostava ja havainnollistava tapa esittää kerättyä tietoa, mutta valokuviin liittyvien kuvatekstien muodostamat visualisoinnit nostavat väistämättä sanat merkityksellisempään asemaan kuin varsinaiset kuvat. Tekstintutkija ei tässä välttämättä näe mitään ongelmaa, kuvantutkija kylläkin.

Listalleni päätyi seuraavaksi perinteisempää historiantutkimuksen metodiikkaa kuten keskiajan ja uuden ajan lähdetutkimusta Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta voudintileihin ja Flemingien maakirjoihin. Suuri osa historiantutkijoiden työajasta kuluu edelleen kirjallisen lähdeaineiston analysointiin, eikä sen keskeisyys ole katoamassa. Itselleni kiinnostavaa oli kuulla muun muassa lähdeteoksissa käytetyn paperin vesileima-ajoituksista, joiden perusteella on mahdollista hahmottaa käsikirjojen alkuperäinen kokonaisuus sekä tehdä esimerkiksi melko tarkkoja ajoituksia sen suhteen, milloin jonkin tietyn käsikirjoituksen jokin osa on kirjoitettu tai kuinka monta kirjuria työtä on ollut tekemässä. Toisaalta perinteinen lähdetutkimus voi nykyään kiinnittyä luontevasti digitaaliseen alustaan ja muuntua tietokannaksi, kuten digihumanismin ja perinteikkään historiantutkimuksen ristipaineessa tempoileva voudintilien tutkija aprikoi.

Tässä yhteydessä mainittiin myös itselleni aikaisemmin tuntematon termi ”small big data”, joka viittaa määrällisesti pieneen mutta luonteeltaan ”suureen” dataan, siis eräänlaiseen big datan miniversioon. Puhe big datasta sisältää usein eräänlaisen eeppisen mittasuhteen; määritelläänhän se tyypillisesti valtavista, osin järjestäytymättömistä ja jatkuvasti lisääntyvistä tietomassoista koostuvaksi datamassaksi. Tiedonkeruun kannalta yksittäinen tutkija voi tuntea kauhua määrällisesti valtaisan ja alati laajentuvan tietovarannon kanssa, joten lienee tarpeen pilkkoa käsitettä pienempiin ja paremmin hallittaviin kokonaisuuksiin.

Viimeinen sessio, johon minun oli mahdollista osallistua, käsitteli historiantutkimuksen sähköisiä tutkimusinfrastruktuureja. Esitykset keskittyivät Kansallisarkiston erilaisiin sähköisiin palveluihin, erityisesti digitoitujen karttojen paikkatietojärjestelmän kehittämiseen, heraldisten kokoelmien tietokannan luomiseen ja Suomen keskiajan käsikirjoitusten sähköisen kokoelmatietokannan, Diplomatarium Fennicumin kehittämiseen. Näiden erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen on osa Kansallisarkiston laajempaa tutkimuspalvelustrategiaa, jonka avulla pyritään paremmin vastaamaan erilaisten käyttäjien toiveisiin.

Kuulemieni esitysten perusteella historiantutkimuksen nykytilasta jäi ehkä päällimmäisenä pinnalle digitalisaation haasteet ja sen mukanaan tuomat uudet sovellukset, joita hyödyntämällä tieteenalan on mahdollista suunnata hyvinkin kiinnostaville urille – unohtamatta kuitenkaan perusydintään, lähdekriittistä ja kontekstiherkkää tutkimusotetta.

Historiantutkimuksen päivistä muualla blogosfäärissä:
» Kaisa Kyläkoski: Historiantutkimuksen päivät
» Susanna Ånäs: Olemmeko kaikki historioitsijoita?
» Maria Lähteenmäki: Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?

Lisätietoa:
» SA-kuva-arkisto
» Historiantutkimuksen päivät 2015

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Kun historiantutkijat vaelsivat Joensuuhun – Historiantutkimuksen päivät 22.–24.10.2015 Itä-Suomen yliopistossa

Olo oli oudolla tapaa nostalginen, kun juna kolisutteli pimeää rataosuutta Pieksämäeltä kohti Joensuuta. Vielä hetken on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus tavoitettavissa junaillen; maaliskuun 2016 jälkeen sinne ei enää pääse Tampereelta Jyväskylän ja Pieksämäen kautta. Käsillä olivat siis viimeiset hetket vierailla junantuomana Pielisjoen suulle asettuneessa kaupungissa.

Joensuun vierailun syynä olivat 22.–24.10.2015 järjestetyt Historiantutkimuksen päivät, jotka keräsivät kokoon Itä-Suomen yliopiston kampukselle noin 260 historioitsijaa Suomen kaikista historian laitoksista – ja kirsikkana kakun päällä yhden tietoarkistolaisen. Sessioita ja työryhmiä oli kolmen päivän aikana noin seitsemänkymmentä ja esitykset kattoivat aikakausia antiikista nykypäivään. Lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi keynote-luentoa sekä seurustelun ja verkostoitumisen mahdollistavia iltatilaisuuksia. Otolliset ainekset jossain vaiheessa yleensä iskevälle konferenssikoomalle olivat siis lupaavasti kasassa.

Tietoarkistolaisen näkökulmasta päiville osallistumisella oli selkeä tarkoitus: Digitaalisten tutkimusaineistojen avoimuuden ja jatkokäytön edistäminen ei ole vielä vakiintunut humanististen alojen tutkimuskäytöntöihin. Tietoarkiston laajentaessa palveluitaan humanistisille aloille tutkijoiden joukkoon jalkautuminen ja tutkimusaineistojen avoimuuden ilosanoman julistaminen ovat siten ensiarvoisen tärkeitä asioita. Parin päivän aikana käymistäni keskusteluista kävi kuitenkin selväksi, että historiantutkijat alkavat olla enenevässä määrin selvillä avoimen tieteen vaatimuksista tutkimusaineistojen suhteen, ja moni tuntui suhtautuvan asiaan pohjimmiltaan myönteisesti. Tutkimusrahoittajien, kuten Suomen Akatemian suositukset tutkimusaineistojen avaamisesta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat jatkossakin siihen, että tutkijat joutuvat aiempaa aktiivisemmin pohtimaan aineistojen arkistoimiseen ja jatkokäyttöön liittyvää tematiikkaa.

Niinä aikoina, kun en päivystänyt Tietoarkiston pöydän takana, kävin kuuntelemassa esityksiä. Sessioiden valintaan vaikuttivat omat intressini sekä tietoarkistolaisena että keskiajan taiteen tutkijana. Taidehistorian koulutuksen saaneena kuvien tutkijana minua kiinnosti kovasti kuulla, miten historioitsijat käsittelevät ja tutkivat visuaalista aineistoa. Valitsin siten ensimmäiseksi session, jossa käsiteltiin sosiaalisen median kuvamateriaalia, kotialbumien sota-ajan kuvia sekä SA-kuva-arkiston sotavalokuvia digitaalisen humanismin näkökulmasta. Historioitsijat ovat tyypillisesti tottuneet suuntaamaan analyyttisen katseensa ensisijaisesti kohti tekstejä, mutta visuaalinen aines on ehkä historian tutkimuksessa pikkuhiljaa liikahtamassa kuriositeetin tai kuvituksen roolistaan kohti tutkimuksellista keskiötä – tai ainakin sen liepeitä. Historian tutkijat ovat perinteisesti herkkiä kontekstille, ja tämä näkyi onneksi myös esityksissä, vaikka taiteen tutkimuksen näkökulmasta paljon on vielä opittavaa.

Nosteessa olevan digitaalisen humanismin tai tuttavallisemmin digihumanismin tuotteena luodaan usein erilaisia datan visualisointeja ja esimerkiksi esitellyn SA-kuva-arkiston sisällön analyysit olivat muuntuneet kuvapilven muotoon. Erilaiset kuvapilvet havainnollistivat tässä tapauksessa graafisesti eri valokuvien kuvateksteistä poimittujen käsitteiden merkitystä. Datan visualisointi on eittämättä kiinnostava ja havainnollistava tapa esittää kerättyä tietoa, mutta valokuviin liittyvien kuvatekstien muodostamat visualisoinnit nostavat väistämättä sanat merkityksellisempään asemaan kuin varsinaiset kuvat. Tekstintutkija ei tässä välttämättä näe mitään ongelmaa, kuvantutkija kylläkin.

Listalleni päätyi seuraavaksi perinteisempää historiantutkimuksen metodiikkaa kuten keskiajan ja uuden ajan lähdetutkimusta Turun tuomiokirkon Mustasta kirjasta voudintileihin ja Flemingien maakirjoihin. Suuri osa historiantutkijoiden työajasta kuluu edelleen kirjallisen lähdeaineiston analysointiin, eikä sen keskeisyys ole katoamassa. Itselleni kiinnostavaa oli kuulla muun muassa lähdeteoksissa käytetyn paperin vesileima-ajoituksista, joiden perusteella on mahdollista hahmottaa käsikirjojen alkuperäinen kokonaisuus sekä tehdä esimerkiksi melko tarkkoja ajoituksia sen suhteen, milloin jonkin tietyn käsikirjoituksen jokin osa on kirjoitettu tai kuinka monta kirjuria työtä on ollut tekemässä. Toisaalta perinteinen lähdetutkimus voi nykyään kiinnittyä luontevasti digitaaliseen alustaan ja muuntua tietokannaksi, kuten digihumanismin ja perinteikkään historiantutkimuksen ristipaineessa tempoileva voudintilien tutkija aprikoi.

Tässä yhteydessä mainittiin myös itselleni aikaisemmin tuntematon termi ”small big data”, joka viittaa määrällisesti pieneen mutta luonteeltaan ”suureen” dataan, siis eräänlaiseen big datan miniversioon. Puhe big datasta sisältää usein eräänlaisen eeppisen mittasuhteen; määritelläänhän se tyypillisesti valtavista, osin järjestäytymättömistä ja jatkuvasti lisääntyvistä tietomassoista koostuvaksi datamassaksi. Tiedonkeruun kannalta yksittäinen tutkija voi tuntea kauhua määrällisesti valtaisan ja alati laajentuvan tietovarannon kanssa, joten lienee tarpeen pilkkoa käsitettä pienempiin ja paremmin hallittaviin kokonaisuuksiin.

Viimeinen sessio, johon minun oli mahdollista osallistua, käsitteli historiantutkimuksen sähköisiä tutkimusinfrastruktuureja. Esitykset keskittyivät Kansallisarkiston erilaisiin sähköisiin palveluihin, erityisesti digitoitujen karttojen paikkatietojärjestelmän kehittämiseen, heraldisten kokoelmien tietokannan luomiseen ja Suomen keskiajan käsikirjoitusten sähköisen kokoelmatietokannan, Diplomatarium Fennicumin kehittämiseen. Näiden erilaisten sähköisten palvelujen kehittäminen on osa Kansallisarkiston laajempaa tutkimuspalvelustrategiaa, jonka avulla pyritään paremmin vastaamaan erilaisten käyttäjien toiveisiin.

Kuulemieni esitysten perusteella historiantutkimuksen nykytilasta jäi ehkä päällimmäisenä pinnalle digitalisaation haasteet ja sen mukanaan tuomat uudet sovellukset, joita hyödyntämällä tieteenalan on mahdollista suunnata hyvinkin kiinnostaville urille – unohtamatta kuitenkaan perusydintään, lähdekriittistä ja kontekstiherkkää tutkimusotetta.

Historiantutkimuksen päivistä muualla blogosfäärissä:
» Kaisa Kyläkoski: Historiantutkimuksen päivät
» Susanna Ånäs: Olemmeko kaikki historioitsijoita?
» Maria Lähteenmäki: Minne menet historiantutkijoiden ammattikunta tekno-oligarkkien paineen alla?

Lisätietoa:
» SA-kuva-arkisto
» Historiantutkimuksen päivät 2015

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Matka Kööpenhaminaan

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto laajentaa toimintaansa terveystieteisiin ja humanistisille aloille ja tätä varten palkkasi kaksi uutta työntekijää vuoden 2015 alusta. Sain kunnian tulla valituksi toiseksi heistä, terveystieteiden tieteenala-asiantuntijaksi.

Ensimmäinen kansainvälinen tehtävä oli osallistua pohjoismaiseen kokoukseen Kööpenhaminassa 28.–29.1., aiheena Making Nordic Health Data Visible -projekti. Projektin rahoitus on tarkoitettu sekä verkostoitumiseen pohjoismaisten terveysdataa arkistoivien ja jakavien data-arkistojen kanssa että prototyypin rakentamiseen portaalista, joka mahdollistaisi joustavan aineistojen löytämisen Pohjoismaissa tuotetuista terveysaineistoista.

Portaalille olisi hyvinkin tarvetta, sillä terveysaineistot ovat hajallaan eri rekisteriaineistojen haltijoilla sekä yksittäisillä tutkimusryhmillä ja -laitoksilla, ja käytännöt vaihtelevat maittain. Aineistoja tarvitsevien tutkijoiden, erityisesti Pohjoismaiden välisiä vertailuja tekevien, työ on miltei mahdotonta, kun tietoja eri aineistoista ei ole keskitetysti saatavilla.

Sää oli hyvin pilvinen ja kostea kun kone laskeutui. Kööpenhaminan keskustassa vanhoista kivirakennuksista sai vain häivähdyksen, miltä siellä näyttäisi hyvällä säällä auringon paistaessa, kun kaikki ei olisi märkää ja harmaata.

Kokous pidettiin Tanskan Kansallisarkistossa, historiallisessa Christiansborgissa, osassa joka rakennettiin 1720 arkistolaitosta ja kuninkaallista kirjastoa varten. Arkistolaitoksen historia ulottuu aina 1200-luvun loppupuolelle, varsinainen Kansallisarkisto perustettiin kahden vanhemman arkiston yhdistyessä 1889. Kävelimme käytävillä ja portaikoissa, joita kirjastonhoitajat ja arkistoijat olivat kulkeneet vuosisatojen ajan.

Ensimmäinen kokoustila ei valitettavasti sijainnut missään historiallisessa kamarissa. Vaikuttavan kivisen kierreportaikon päässä saavuimme tilaan, joka oli hyvin matala ja sisustettu modernin valkoiseksi ja lasiseksi. Vanhoista ikkunoista näkyi vain muutama kymmenen senttiä ylälaidasta, huonetta hallitsivat metallipinnoitteiset ilmastointiputket.

Kokousta eivät kuitenkaan tee ympäröivät seinät vaan ihmiset niiden sisällä. Paikalla oli data-arkistoinnin asiantuntijoita ja teknistä henkilökuntaa suomalaisten lisäksi Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta.

Aluksi kokoonnuimme kaikki yhdessä kertaamaan, mikä projektin tavoite oli ja miten etenemme.

Lounaan jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään: aineistoasiantuntijat pohtimaan portaalin sisällöllistä puolta, erityisesti käyttöön tulevaa sanastoa, tekninen väki keskustelemaan portaalin käytännön toteuttamisesta.

Seuraavana päivänä oli yhteiskokous tanskalaisten terveysalan tutkijoiden kanssa, jotta saisimme palautetta ja kuullaksemme millaisia asioita he portaalilta odottavat ja minkälaisia tarpeita sen rakentamisessa olisi syytä ottaa huomioon. Hyvän kokemuksen perusteella päätimme kutsua tutkijoita paikalle myös projektin seuraavaan suureen kokoontumiseen lokakuussa Tampereelle.

Lopuksi muokkasimme aikataulua; erityisesti ohjelmoinnille olisi syytä varata paljon enemmän aikaa kuin aiemmin oli suunniteltu. Ohjelmoijat tapaavat jo alkukesästä Norjan Bergenissä ”hackathonissa”, jolloin muutaman päivän aikana tehdään suuri osa ohjelmointityöstä kerralla.

Kaikkea ei kuitenkaan voida tehdä kokonaan muutaman tapaamisen aikana ja työ jatkuu nyt verkon välityksellä jokaisen edistäessä omaa osuuttaan projektista. Nykytekniikalle voi olla kiitollinen sen mahdollistaessa samanaikaisen ohjelmoinnin eri puolilla maailmaa, samoin sisällön tuottaminen on mahdollista samanaikaisesti eri versioiden sekaantumatta toisiinsa.

Lisätietoa:
» Making Nordic Health Data Visible
» Rigsarkivet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Matka Kööpenhaminaan

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto laajentaa toimintaansa terveystieteisiin ja humanistisille aloille ja tätä varten palkkasi kaksi uutta työntekijää vuoden 2015 alusta. Sain kunnian tulla valituksi toiseksi heistä, terveystieteiden tieteenala-asiantuntijaksi.

Ensimmäinen kansainvälinen tehtävä oli osallistua pohjoismaiseen kokoukseen Kööpenhaminassa 28.–29.1., aiheena Making Nordic Health Data Visible -projekti. Projektin rahoitus on tarkoitettu sekä verkostoitumiseen pohjoismaisten terveysdataa arkistoivien ja jakavien data-arkistojen kanssa että prototyypin rakentamiseen portaalista, joka mahdollistaisi joustavan aineistojen löytämisen Pohjoismaissa tuotetuista terveysaineistoista.

Portaalille olisi hyvinkin tarvetta, sillä terveysaineistot ovat hajallaan eri rekisteriaineistojen haltijoilla sekä yksittäisillä tutkimusryhmillä ja -laitoksilla, ja käytännöt vaihtelevat maittain. Aineistoja tarvitsevien tutkijoiden, erityisesti Pohjoismaiden välisiä vertailuja tekevien, työ on miltei mahdotonta, kun tietoja eri aineistoista ei ole keskitetysti saatavilla.

Sää oli hyvin pilvinen ja kostea kun kone laskeutui. Kööpenhaminan keskustassa vanhoista kivirakennuksista sai vain häivähdyksen, miltä siellä näyttäisi hyvällä säällä auringon paistaessa, kun kaikki ei olisi märkää ja harmaata.

Kokous pidettiin Tanskan Kansallisarkistossa, historiallisessa Christiansborgissa, osassa joka rakennettiin 1720 arkistolaitosta ja kuninkaallista kirjastoa varten. Arkistolaitoksen historia ulottuu aina 1200-luvun loppupuolelle, varsinainen Kansallisarkisto perustettiin kahden vanhemman arkiston yhdistyessä 1889. Kävelimme käytävillä ja portaikoissa, joita kirjastonhoitajat ja arkistoijat olivat kulkeneet vuosisatojen ajan.

Ensimmäinen kokoustila ei valitettavasti sijainnut missään historiallisessa kamarissa. Vaikuttavan kivisen kierreportaikon päässä saavuimme tilaan, joka oli hyvin matala ja sisustettu modernin valkoiseksi ja lasiseksi. Vanhoista ikkunoista näkyi vain muutama kymmenen senttiä ylälaidasta, huonetta hallitsivat metallipinnoitteiset ilmastointiputket.

Kokousta eivät kuitenkaan tee ympäröivät seinät vaan ihmiset niiden sisällä. Paikalla oli data-arkistoinnin asiantuntijoita ja teknistä henkilökuntaa suomalaisten lisäksi Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta.

Aluksi kokoonnuimme kaikki yhdessä kertaamaan, mikä projektin tavoite oli ja miten etenemme.

Lounaan jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään: aineistoasiantuntijat pohtimaan portaalin sisällöllistä puolta, erityisesti käyttöön tulevaa sanastoa, tekninen väki keskustelemaan portaalin käytännön toteuttamisesta.

Seuraavana päivänä oli yhteiskokous tanskalaisten terveysalan tutkijoiden kanssa, jotta saisimme palautetta ja kuullaksemme millaisia asioita he portaalilta odottavat ja minkälaisia tarpeita sen rakentamisessa olisi syytä ottaa huomioon. Hyvän kokemuksen perusteella päätimme kutsua tutkijoita paikalle myös projektin seuraavaan suureen kokoontumiseen lokakuussa Tampereelle.

Lopuksi muokkasimme aikataulua; erityisesti ohjelmoinnille olisi syytä varata paljon enemmän aikaa kuin aiemmin oli suunniteltu. Ohjelmoijat tapaavat jo alkukesästä Norjan Bergenissä ”hackathonissa”, jolloin muutaman päivän aikana tehdään suuri osa ohjelmointityöstä kerralla.

Kaikkea ei kuitenkaan voida tehdä kokonaan muutaman tapaamisen aikana ja työ jatkuu nyt verkon välityksellä jokaisen edistäessä omaa osuuttaan projektista. Nykytekniikalle voi olla kiitollinen sen mahdollistaessa samanaikaisen ohjelmoinnin eri puolilla maailmaa, samoin sisällön tuottaminen on mahdollista samanaikaisesti eri versioiden sekaantumatta toisiinsa.

Lisätietoa:
» Making Nordic Health Data Visible
» Rigsarkivet

Annaleena Okuloff
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Nimellä on väliä

Kun tietoarkistoa perustettiin 1990-luvun lopulla, yksikön nimestä keskusteltiin aika pitkään. Hankkeen vireille pannut Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä käytti omassa loppuraportissaan vuonna 1996 nimitystä Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto kansainvälisen mallin mukaan suomennettuna. Nimi ei muuttunut, vaikka pari vuotta myöhemmin, aivan toiminnan aloittamisen kynnyksellä asiaa vielä harkittiin perusteellisesti.

Suurin osa vastaavista eurooppalaisista kansallisista organisaatioista käyttää englanninkielisissä nimissään termiä social science data archive. Kun kerran data computerkin aikoinaan suomennettiin ja vakiintui tietokoneeksi, sana tietoarkisto tuntui osuvalta. Lyhenne FSD tuli puolestaan pohjoismaisen lyhennekäytännön pohjalta. Se toimii englanniksi (Finnish Social Science Data Archive) ja vielä paremmin ruotsiksi (Finlands samhällsvetenskapliga dataarkiv). Ruotsissa toimi tuohon aikaa SSD ja Norjassa palvelee edelleen NSD.

Suomessa tietoarkisto on nyt alallaan tunnettu toimija ja sen nimi on vakiintunut. Se ei silti tarkoita, ettei nimen kanssa olisi ollut ja olisi edelleen haasteita. Kokemus on osoittanut, että pitkää nimeä ja myös lyhennettä on saanut selitellä paljon.

Ulkoisessa tiedottamisessa nimi aiheutti pikkuongelmia varsinkin toiminnan alkuvaiheessa. Moni puhui Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Pulmana oli, että toimintamme oli määritelty valtakunnalliseksi. Perustettaessa suomenkieliseen nimeemme ei yksinkertaisuuden vuoksi haluttu Suomea mukaan, mutta väärien mielikuvien välttämiseksi sovimme runsas vuosi sitten yliopiston kanssa, että voimme tarvittaessa käyttää myös nimeä Suomen yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Oma operettinsa on, että pitkät sanat luritellaan usein väärin. Joskus olemme olleet muiden suulla yhteiskuntatieteiden ja joskus yhteiskunnallinen tietoarkisto. Nämäkin ovat onneksi vähäisiä ongelmia.

Isoin sisällöllinen kysymys tietoarkiston nykyisessä nimessä koskee toiminnan alaa. ’Yhteiskuntatieteellinen’ on muodostumassa tietoarkistolle vähitellen turhan suppeaksi toimintakentäksi, koska palvelut ovat laajentuneet ja laajentumassa entistä monipuolisemmin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille. Yliopistojen valtiotieteellisissä ja sosiaali- tai yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa toimivat oppiaineet ovat mieltäneet tietoarkiston palvelut omikseen, mutta nyt palveluja on ryhdytty suuntamaan myös lähitieteisiin, kuten kasvatustieteisiin, psykologiaan, terveystieteisiin, kulttuurin tutkimukseen, historian tutkimukseen ja muille humanistisille aloille. Kultainen kysymys kuuluu, mieltävätkö nämä tieteenalat tietoarkiston palvelut omikseen, jos nimi pysyy Yhteiskuntatieteellisenä tietoarkistona.

Tähän kysymykseen ei löydy vastausta apteekin hyllyltä. Monet ulkomaiset sisararkistomme ovat vastaavassa tilanteessa lievittäneet samaa ongelmaa innovoimalla uusille palveluille mahdollisimman sopivia nimiä muuttamatta oman organisaationsa nimeä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alamme suurin toimija ICPSR on oman nimensä puolesta edelleen politiikan tutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen kansainvälinen konsortio. Sen palvelukonseptissa on kuitenkin kymmeniä portaalihankkeita, jotka on nimetty yksittäisten, tuttujen tieteenalojen mukaan.

Tuollainen lähestymistapa voisi hyvin toimia myös Suomessa. Toinen mahdollisuus olisi toiminnan alaa laajentava nimenmuutos, josta pitäisi tietenkin neuvotella toiminnan päärahoittajien ja tärkeimpien sidosryhmien kanssa. Tähänkin vaihtoehtoon löytyy esimerkki rapakon tuolta puolen, tosin kyse on vähän pienemmästä lätäköstä. Ruotsissa tutkimusinfrastruktuurien kehittämistä koordinoiva toimielin johti hanketta, jossa yhteiskuntatieteitä palvellut SSD muuttui SND:ksi (Svenska nationell datatjänst), joka palvelee myös humanistisia aloja sekä terveys- ja lääketieteitä.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Nimellä on väliä

Kun tietoarkistoa perustettiin 1990-luvun lopulla, yksikön nimestä keskusteltiin aika pitkään. Hankkeen vireille pannut Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä käytti omassa loppuraportissaan vuonna 1996 nimitystä Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto kansainvälisen mallin mukaan suomennettuna. Nimi ei muuttunut, vaikka pari vuotta myöhemmin, aivan toiminnan aloittamisen kynnyksellä asiaa vielä harkittiin perusteellisesti.

Suurin osa vastaavista eurooppalaisista kansallisista organisaatioista käyttää englanninkielisissä nimissään termiä social science data archive. Kun kerran data computerkin aikoinaan suomennettiin ja vakiintui tietokoneeksi, sana tietoarkisto tuntui osuvalta. Lyhenne FSD tuli puolestaan pohjoismaisen lyhennekäytännön pohjalta. Se toimii englanniksi (Finnish Social Science Data Archive) ja vielä paremmin ruotsiksi (Finlands samhällsvetenskapliga dataarkiv). Ruotsissa toimi tuohon aikaa SSD ja Norjassa palvelee edelleen NSD.

Suomessa tietoarkisto on nyt alallaan tunnettu toimija ja sen nimi on vakiintunut. Se ei silti tarkoita, ettei nimen kanssa olisi ollut ja olisi edelleen haasteita. Kokemus on osoittanut, että pitkää nimeä ja myös lyhennettä on saanut selitellä paljon.

Ulkoisessa tiedottamisessa nimi aiheutti pikkuongelmia varsinkin toiminnan alkuvaiheessa. Moni puhui Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tietoarkistosta. Pulmana oli, että toimintamme oli määritelty valtakunnalliseksi. Perustettaessa suomenkieliseen nimeemme ei yksinkertaisuuden vuoksi haluttu Suomea mukaan, mutta väärien mielikuvien välttämiseksi sovimme runsas vuosi sitten yliopiston kanssa, että voimme tarvittaessa käyttää myös nimeä Suomen yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto.

Oma operettinsa on, että pitkät sanat luritellaan usein väärin. Joskus olemme olleet muiden suulla yhteiskuntatieteiden ja joskus yhteiskunnallinen tietoarkisto. Nämäkin ovat onneksi vähäisiä ongelmia.

Isoin sisällöllinen kysymys tietoarkiston nykyisessä nimessä koskee toiminnan alaa. ’Yhteiskuntatieteellinen’ on muodostumassa tietoarkistolle vähitellen turhan suppeaksi toimintakentäksi, koska palvelut ovat laajentuneet ja laajentumassa entistä monipuolisemmin kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloille. Yliopistojen valtiotieteellisissä ja sosiaali- tai yhteiskuntatieteellisissä tiedekunnissa toimivat oppiaineet ovat mieltäneet tietoarkiston palvelut omikseen, mutta nyt palveluja on ryhdytty suuntamaan myös lähitieteisiin, kuten kasvatustieteisiin, psykologiaan, terveystieteisiin, kulttuurin tutkimukseen, historian tutkimukseen ja muille humanistisille aloille. Kultainen kysymys kuuluu, mieltävätkö nämä tieteenalat tietoarkiston palvelut omikseen, jos nimi pysyy Yhteiskuntatieteellisenä tietoarkistona.

Tähän kysymykseen ei löydy vastausta apteekin hyllyltä. Monet ulkomaiset sisararkistomme ovat vastaavassa tilanteessa lievittäneet samaa ongelmaa innovoimalla uusille palveluille mahdollisimman sopivia nimiä muuttamatta oman organisaationsa nimeä. Esimerkiksi Yhdysvalloissa alamme suurin toimija ICPSR on oman nimensä puolesta edelleen politiikan tutkimuksen ja sosiaalitutkimuksen kansainvälinen konsortio. Sen palvelukonseptissa on kuitenkin kymmeniä portaalihankkeita, jotka on nimetty yksittäisten, tuttujen tieteenalojen mukaan.

Tuollainen lähestymistapa voisi hyvin toimia myös Suomessa. Toinen mahdollisuus olisi toiminnan alaa laajentava nimenmuutos, josta pitäisi tietenkin neuvotella toiminnan päärahoittajien ja tärkeimpien sidosryhmien kanssa. Tähänkin vaihtoehtoon löytyy esimerkki rapakon tuolta puolen, tosin kyse on vähän pienemmästä lätäköstä. Ruotsissa tutkimusinfrastruktuurien kehittämistä koordinoiva toimielin johti hanketta, jossa yhteiskuntatieteitä palvellut SSD muuttui SND:ksi (Svenska nationell datatjänst), joka palvelee myös humanistisia aloja sekä terveys- ja lääketieteitä.

Sami Borg
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi