Tag Archives: Eurooppa

Euroopan uusi turvallisuusprojekti

Maailman johtajat puhuivat tämän vuoden alussa sekä Münchenin turvallisuuskokouksessa että Brysselin Nato-kokouksessa entistä epävakaamman maailman tilasta, johon on reagoitava. Tilanteen vakavuudesta kertoo se, ettei mitään yksittäistä turvallisuusteemaa nostettu esille ylitse muiden – haasteita on riittämiin monella turvallisuussektorilla aina Ukrainan sodasta Syyriaan, ydinasevarusteluun ja kyberturvallisuuteen. Yhdeksi turvallisuuden takaamisen edistysaskeleeksi on nimetty jo aikaa sitten Euroopan turvallisuus- … Jatka lukemista Euroopan uusi turvallisuusprojekti

Essee: Suurvaltapolitiikan laadulliset erot ja Euroopan turvallisuus

Venäjän ei löydä paikkaa eurooppalaisessa turvallisuusjärjestyksessä, ennen kuin se oppii harjoittamaan legitiimiä suurvaltapolitiikkaa.

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datan lisäksi Tietoarkisto jakaa osaamista

Tietoarkisto on yksi avoimen tieteen keskeisistä toimijoista Suomessa. Tavoitteenamme on tuottaa tehokkaasti laadukkaita, luotettavia ja helposti saavutettavia data- ja aineistonhallintapalveluja tiedeyhteisölle. Ei mikään läpihuutojuttu. Pitää olla valmiuksia luoda uutta ja omata ajantasaista asiantuntemusta tutkimuksesta, menetelmistä, ohjelmistoista, tutkimusetiikasta, lainsäädännöstä, metadatasta, sähköisestä säilyttämisestä, tietoturvasta ja asiakaspalvelusta – vain muutamia mainitakseni. Niinpä tietoarkistolaisille on kertynyt ainutlaatuista asiantuntemusta monilta eri osa-alueilta. Monimutkaistuvassa maailmassa kellään ei kuitenkaan yksin voi olla kaikkea tarvittavaa osaamista. Tarvitsemme eri alojen asiantuntijoiden tiimejä ja organisaatioiden välistä yhteistyötä.

Aikaisemmin olen kirjoittanut Tietoarkiston aktiivisesta roolista eurooppalaisessa data-arkistotoiminnassa. Olemme laajasti mukana myös kotimaisissa avoimeen tieteeseen sekä aineistojen jakamiseen ja säilyttämiseen liittyvissä aloitteissa. Sekä kansallisissa että kansainvälisissä ympyröissä käytännön työ tehdään yleensä erilaisissa työryhmissä. Osaamisen ja tiedon jakaminen on työn onnistumisen tärkeimpiä edellytyksiä.

Laskin, että tällä hetkellä Tietoarkisto osallistuu 15 erilaiseen kansalliseen ohjaus-, asiantuntija- tai työryhmään. Vuodessa osallistumme niiden tiimoilta keskimäärin noin 70 kokoukseen. Aikaa kokouksiin ja niihin liittyviin tehtäviin kuluu noin kuusi henkilötyökuukautta vuodessa – enemmänkin, jos tietoarkistolaisilla on työryhmissä vetovastuuta. Luvuissa ovat mukana vain sellaiset ryhmät, joihin osallistumme osana perustyötä, eli joihin meillä ei ole erikseen hankerahoitusta.

Työryhmistä monet liittyvät Avoin tiede ja tutkimus (ATT) -hankkeeseen. Tietoarkisto tekee työtä ATT:n asiantuntijaryhmässä, palvelutyöryhmässä, PAS-työryhmässä, kansainvälisyystyöryhmässä, Tuuli-projektissa ja ATT:n ja Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) yhteisessä oikeuksien metatiedot -työryhmässä. Olemme edustettuina myös KDK:n ohjausryhmässä, tietoarkkitehtuuriryhmässä ja PAS-yhteistyöryhmässä. Muista ryhmistä mainittakoon JHS Rekisterimeta -työryhmä, Tilastokeskuksen etäkäyttöjärjestelmän ohjausryhmä, TUHA-tutkimusaineistoryhmä ja Veteraanikansanedustajien muistitietoarkiston kehittämisryhmä.

Edellä mainitut ryhmät rakentavat hyviä yhteisiä käytäntöjä, standardeja ja erilaisia palveluita tiedeyhteisölle ja laajemminkin. Itse olen mukana useissa ryhmissä ja koen ne antoisina, vaikka turhautumisen hetkiäkin tulee. Välillä tuntuu, että työryhmä toisensa jälkeen puhuu samasta asiasta ja edistyminen on tuskallisen hidasta. Tampere-Helsinki–junamatka on tullut liiankin tutuksi.

Omalla kohdallani turhautuminen on onneksi useimmiten hetkellistä. Tutkimusdatan arkistointi ja avaaminen on suuri muutos tutkimuskulttuurissa, ja sähköinen säilyttäminen muuttaa arkistomaailmaa. Valtionhallinnon digitalisaation yhteydessä puolestaan tavoitellaan siilojen purkamista. Ajattelenkin, että päällekkäisiltä tuntuvat työryhmät heijastelevat näitä käynnissä olevia suuria toimintakulttuurimuutoksia ja jopa kuuluvat murrosvaiheeseen. Tämä ei tarkoita, etteikö työryhmissä ja niiden välisessä työnjaossa olisi tehostamisen tai selkeyttämisen varaa, mutta odotan tilanteen kohenevan ATT:n kaltaisten hankkeiden myötä. Jos jotain saisi toivoa, niin sitä, että alan toimijoilla olisi hieman enemmän kykyä ja mahdollisuuksia (eli käytännössä resursseja) nähdä omia lyhyen tähtäimen etujaan ja intressejään pidemmälle.

Tietoarkisto on vuosien mittaan ollut aktiivinen tiedon ja osaamisen jakaja. Olemme osallistuneet lukuisiin työryhmiin ja hankkeisiin. Kaiken kaikkiaan ne ovat olleet oivallisia tilaisuuksia reflektoida Tietoarkiston käytäntöjä, oppia muilta, ratkaista yhteisiä ongelmia ja jakaa Tietoarkistoon kertynyttä erikoisosaamista. Olemme myös oppineet, että joskus täytyy sanoa ei. Parhaimmillaan ryhmät ovat kuitenkin asiantuntijoiden ja organisaatioiden verkostoja, joissa erilaiset näkökulmat kohtaavat tarjoten pohjan uutta osaamista ja uusia palveluita luovalle yhteistyölle.

Lisätietoja
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke (ATT)
» Kansallinen digitaalinen kirjasto (KDK)

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Espanjan vaalit voivat olla poikkeus eurooppalaiseen sääntöön

OONA LOHILAHTI AJANKOHTAISTA Podemoksen johtaja Pablo Iglesias leikkasi palkkaansa päästyään Euroopan parlamenttiin. Kuva: Wikimedia Commons Sunnuntaina Espanja äänestää demokraattisen historiansa ensimmäisissä uusintavaaleissa. Vaalit ovat erityisen tärkeät uudelle vasemmistopuolueelle Podemokselle, jonka nousu on poikkeuksellinen. Espanja on Kreikan lisäksi ainoa EU-maa, jossa talouskriisin jälkeen vastausta on haettu vasemmistolaisuudesta, eikä oikeistolaisuudesta.   Pablo Iglesias elää kuten opettaa: politiikka […]

Janne Salminen: Kenelle kellot soivat – Kreikan mahdollisessa euroerossa ei ole kysymys vain Kreikasta

Professori Francis Snyder (LSE) totesi jo vuonna 1999, että eurooppalainen talous- ja rahaliitto on, paitsi taloutta, myös politiikkaa ja oikeutta. Sen tähden ne, jotka ymmärtävät sitä vain talouden kannalta, joutuvat usein pyörittelemään päätään ymmärtämättöminä. Samalla Snyder on pitänyt EMU:a koko EU:n metaforana monessakin mielessä. Nykyisellään ajatus EMU:sta unionin metaforana on vähän pelottavakin, mutta jos ajatellaan […]