Tag Archives: avoimuus

Tietoarkisto on FAIR

Avoimen tieteen piirissä on viimeisen vuoden aikana alettu puhua FAIR-periaatteista. Kiinnostuksen selittänee pitkälti EU:n Horisontti 2020 -ohjelma, joka painottaa tutkimusaineistojen hyvää hallintaa ja FAIR-periaatteita.

FAIR on lyhenne sanoista Findable, Accessible, Interoperable ja Re-usable. Suomeksi voitaisiin puhua tutkimusaineistojen löydettävyydestä, saavutettavuudesta, yhteentoimivuudesta ja uudelleenkäytettävyydestä – kaikki periaatteita, joita Tietoarkisto on edistänyt jo kohta kaksikymmentä vuotta ja vanhimmat yhteiskuntatieteelliset sisararkistomme (kuten brittien UKDS) jo puoli vuosisataa.

Vaikka kyse ei olekaan meille uudesta asiasta, FAIR-keskustelu on tarjonnut oivan herätteen tarkastella Tietoarkiston toimintaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Yksi sysäys tarkastelullemme oli myös marraskuussa OpenAIRE2020-hankkeen järjestämä työpaja. Siellä FAIR-periaatteista keskusteltiin erilaisia tutkimuksen tukipalveluja vertailukohtana käyttäen. Tietoarkisto oli yksi mukana olleista palveluista.

Koska tarjoamme aineistojen arkistointi- ja avaamispalvelujen lisäksi neuvontaa ja ohjausta tutkimusdatan hallintaan (ks. tieteenala-asiantuntijamme Katja Fältin oiva katsaus olemassa oleviin aineistonhallinnan resursseihin ja palveluihin, onkin aiheellista ja reilua kysyä: Kuinka FAIR Tietoarkisto on?

Vastaukseni on, että Tietoarkisto on erittäin FAIR. Tässä tiivistetyt perustelut:

  • Tietoarkistoon arkistoidut aineistot on kuvailtu yksityiskohtaisesti. Metadata on vapaasti saatavilla ja hyödynnettävissä, vaikka datassa voi olla rajoituksia. Annamme aineistoille aina pysyvän tunnisteen. Aineistot ovat löydettävissä Tietoarkiston oman Aila-palveluportaalin kautta ja esimerkiksi myös kansallisten Finna- ja Etsin-palveluiden kautta.
  • Metadata on vapaasti saatavilla Ailan kautta sekä Tietoarkiston OAI-PMH-rajapinnasta. Rekisteröityneet käyttäjät voivat ladata dataa Ailasta. Aila hyödyntää HAKA-käyttäjätunnistusjärjestelmää.
  • Tietoarkisto käyttää aineistojen kuvailuun kansainvälistä DDI Codebook -kuvailuformaattia sekä useita kansainvälisiä sanastoja. Metadata sisältää myös viittauksia muuhun metadataan, dataan ja julkaisuihin. Data on saatavilla yhteiskuntatieteilijöiden yleisesti käyttämässä SPSS-formaatissa.
  • Aineistojen DDI Codebook -muotoinen metadata sisältää laajasti tietoa aineiston sisällöstä, tekijöistä, keruusta, muuttujista ja aineistoon viittaamisesta. Datan käyttöehdot ovat selkeät ja sisältyvät metadataan. Metadata on saatavilla CC-lisenssillä.

Tietoarkiston kannalta haasteellisin FAIR-periaate on yhteentoimivuus. FAIRin taustalla on idea koneellisesti saavutettavasta, käsiteltävästä ja tulkittavasta tiedosta. Se ei Tietoarkiston datan osalta toteudu täydellisesti, mutta mielestämme kuitenkin niin hyvin kuin on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Marraskuun OpenAIRE2020-seminaarissa pohdittiinkin, mikä riittää siihen, että datan, organisaation tai palvelun voi sanoa olevan FAIR. Mitään yhtä vastausta tähän ei saatu – eikä mielestäni tarvitsekaan saada.

Esimerkiksi organisaatioiden toiminnan arviointiin on olemassa yksityiskohtaisia sertifikaatteja ja standardeja kuten OAIS, Data Seal of Approval ja ISO 16363. FAIR-periaatteet ovat sen sijaan iskevästi nimettyjä ja ilmaistuja yleisiä tavoitteita, ja ne toimivat sellaisina hyvin.

Tietoarkiston käytäntöjen FAIR-yhteensopivuus ei ollut yllätys, onhan meillä jo DSA-sertifikaatti. Aina on kuitenkin varaa parantaa, ja FAIR-periaatteet auttavat hahmottamaan, mitkä osa-alueet ovat vahvoja ja minkä osa-alueiden kehittämistä tulisi tutkiskella tarkemmin. Uskon, että FAIR-periaatteiden avulla on myös helppo herättää yleisempää keskustelua tutkimusaineistojen avaamisesta ja hallinnasta sekä niihin liittyvistä hyvistä käytännöistä.

Lisätietoa FAIR-periaatteista:
Wilkinson, Mark D. et al (2016). The FAIR Guiding Principles for scientific data management and stewardship. Scientific Data 3, Article number 160018. http://dx.doi.org/10.1038/sdata.2016.18

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto on FAIR

Avoimen tieteen piirissä on viimeisen vuoden aikana alettu puhua FAIR-periaatteista. Kiinnostuksen selittänee pitkälti EU:n Horisontti 2020 -ohjelma, joka painottaa tutkimusaineistojen hyvää hallintaa ja FAIR-periaatteita.

FAIR on lyhenne sanoista Findable, Accessible, Interoperable ja Re-usable. Suomeksi voitaisiin puhua tutkimusaineistojen löydettävyydestä, saavutettavuudesta, yhteentoimivuudesta ja uudelleenkäytettävyydestä – kaikki periaatteita, joita Tietoarkisto on edistänyt jo kohta kaksikymmentä vuotta ja vanhimmat yhteiskuntatieteelliset sisararkistomme (kuten brittien UKDS) jo puoli vuosisataa.

Vaikka kyse ei olekaan meille uudesta asiasta, FAIR-keskustelu on tarjonnut oivan herätteen tarkastella Tietoarkiston toimintaa hieman erilaisesta näkökulmasta. Yksi sysäys tarkastelullemme oli myös marraskuussa OpenAIRE2020-hankkeen järjestämä työpaja. Siellä FAIR-periaatteista keskusteltiin erilaisia tutkimuksen tukipalveluja vertailukohtana käyttäen. Tietoarkisto oli yksi mukana olleista palveluista.

Koska tarjoamme aineistojen arkistointi- ja avaamispalvelujen lisäksi neuvontaa ja ohjausta tutkimusdatan hallintaan (ks. tieteenala-asiantuntijamme Katja Fältin oiva katsaus olemassa oleviin aineistonhallinnan resursseihin ja palveluihin, onkin aiheellista ja reilua kysyä: Kuinka FAIR Tietoarkisto on?

Vastaukseni on, että Tietoarkisto on erittäin FAIR. Tässä tiivistetyt perustelut:

  • Tietoarkistoon arkistoidut aineistot on kuvailtu yksityiskohtaisesti. Metadata on vapaasti saatavilla ja hyödynnettävissä, vaikka datassa voi olla rajoituksia. Annamme aineistoille aina pysyvän tunnisteen. Aineistot ovat löydettävissä Tietoarkiston oman Aila-palveluportaalin kautta ja esimerkiksi myös kansallisten Finna- ja Etsin-palveluiden kautta.
  • Metadata on vapaasti saatavilla Ailan kautta sekä Tietoarkiston OAI-PMH-rajapinnasta. Rekisteröityneet käyttäjät voivat ladata dataa Ailasta. Aila hyödyntää HAKA-käyttäjätunnistusjärjestelmää.
  • Tietoarkisto käyttää aineistojen kuvailuun kansainvälistä DDI Codebook -kuvailuformaattia sekä useita kansainvälisiä sanastoja. Metadata sisältää myös viittauksia muuhun metadataan, dataan ja julkaisuihin. Data on saatavilla yhteiskuntatieteilijöiden yleisesti käyttämässä SPSS-formaatissa.
  • Aineistojen DDI Codebook -muotoinen metadata sisältää laajasti tietoa aineiston sisällöstä, tekijöistä, keruusta, muuttujista ja aineistoon viittaamisesta. Datan käyttöehdot ovat selkeät ja sisältyvät metadataan. Metadata on saatavilla CC-lisenssillä.

Tietoarkiston kannalta haasteellisin FAIR-periaate on yhteentoimivuus. FAIRin taustalla on idea koneellisesti saavutettavasta, käsiteltävästä ja tulkittavasta tiedosta. Se ei Tietoarkiston datan osalta toteudu täydellisesti, mutta mielestämme kuitenkin niin hyvin kuin on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

Marraskuun OpenAIRE2020-seminaarissa pohdittiinkin, mikä riittää siihen, että datan, organisaation tai palvelun voi sanoa olevan FAIR. Mitään yhtä vastausta tähän ei saatu – eikä mielestäni tarvitsekaan saada.

Esimerkiksi organisaatioiden toiminnan arviointiin on olemassa yksityiskohtaisia sertifikaatteja ja standardeja kuten OAIS, Data Seal of Approval ja ISO 16363. FAIR-periaatteet ovat sen sijaan iskevästi nimettyjä ja ilmaistuja yleisiä tavoitteita, ja ne toimivat sellaisina hyvin.

Tietoarkiston käytäntöjen FAIR-yhteensopivuus ei ollut yllätys, onhan meillä jo DSA-sertifikaatti. Aina on kuitenkin varaa parantaa, ja FAIR-periaatteet auttavat hahmottamaan, mitkä osa-alueet ovat vahvoja ja minkä osa-alueiden kehittämistä tulisi tutkiskella tarkemmin. Uskon, että FAIR-periaatteiden avulla on myös helppo herättää yleisempää keskustelua tutkimusaineistojen avaamisesta ja hallinnasta sekä niihin liittyvistä hyvistä käytännöistä.

Lisätietoa FAIR-periaatteista:
Wilkinson, Mark D. et al (2016). The FAIR Guiding Principles for scientific data management and stewardship. Scientific Data 3, Article number 160018. http://dx.doi.org/10.1038/sdata.2016.18

Mari Kleemola
kehittämispäällikkö
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tervehdys

Kuten Sami Borgin joulukuisesta bloggauksesta voitte päätellä, Tietoarkiston johtaja vaihtui vuoden alussa. Tammikuun kokouksessaan Tampereen yliopiston hallitus päätti nimittää tehtävään minut. Koska olen hoitanut tehtävää määräaikaisesti useampaan otteeseen, en voi tässä kirjoittaa ”uuden” johtajan tervehdystä. Olkoon siis pelkkä tervehdys.

Kun tehtävä on minulle ennestään tuttu, luulen tietäväni, mihin olen ryhtynyt, tehtävän hyvät ja huonotkin puolet. Olen työskennellyt Tietoarkistossa eri tehtävissä jo yhteensä 15 vuotta. Tietoarkisto on kuin toinen kotini ja toinen perheeni. Tänä aikana monet asiat Tietoarkiston toimintaympäristössä ovat muuttuneet, eikä muutoksen vauhti näytä olevan hiipumassa tulevaisuudessakaan. Avoin tiede on täällä ja putkahtelee esiin aina uusissa yhteyksissä.

Avoimen tieteen eteneminen erityisesti tällä vuosikymmenellä on ollut mieluisaa seurattavaa. Vielä mieluisampaa on se, että Tietoarkiston asiantuntijoiden osaaminen tunnetaan ja olemme haluttu yhteistyökumppani kotimaassa ja myös kansainvälisissä hankkeissa, joissa avoimen tieteen palveluita rakennetaan. Yhteistyöstä saatavat hyödyt ovat molemminpuolisia. Jaamme osaamistamme, mutta opimme myös uutta sekä organisaationa että yksittäisinä työntekijöinä. Saamme ideoita ja aineksia Tietoarkiston palvelujen kehittämiseen.

Suuri muutos samaan aikaan avoimen tieteen kehityksen kanssa on ollut rahoitusmahdollisuuksien monipuolistuminen. Olemme voineet uudistaa palveluitamme, laajentaa asiakaskuntaamme ja osallistua kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Tietoarkiston johtajana ensimmäisiä toimiani on saattaa loppuun viime vuoden puolella aloitettu Tietoarkiston strategian laatiminen. Kaikki ei mene uusiksi, mutta avoimen tieteen pioneeri ei myöskään voi vain tyytyväisenä hiihdellä samaa latu-uraa horisonttiin. Viime vuonna pidetyissä työpajoissa Tietoarkiston henkilöstö ja valtakunnallinen neuvottelukunta saivat arvioida päättyneen kauden strategiaa ja esittää näkemyksiään siitä, mihin 2017–2020 pitäisi pyrkiä.

Kummassakin strategiatyöpajassa vaadittiin, eri sanoin, Tietoarkiston kansallisen roolin ja aseman selkiyttämistä avoimen tutkimusdatan pitkäaikaissaatavuuteen erikoistuneena ja palvelevana asiantuntijaorganisaationa. Tähän tietenkin pyrimme joka tapauksessa. Ajankohtainen haaste on Euroopan unionin tietosuoja-asetus ja sen vaikutukset kansalliseen lainsäädäntöön. Se tarjoaa myös mahdollisuuden Tietoarkiston roolin kirkastamiseen. Tietoarkiston on korostettava tutkimusaineistojen vastuullisen avaamisen periaatteita väistämättä. Palaamme blogissa näihin kysymyksiin vielä varmasti useaan otteeseen.

Tietosuojaa tutkimusdatan näkökulmasta käsittelemme huhtikuussa järjestettävässä Tietoarkiston ja Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen yhteistyössä järjestämässä seminaarissa Tutkimusaineistojen anonymisointi. Nähdään Tampereella 5. huhtikuuta!

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tervehdys

Kuten Sami Borgin joulukuisesta bloggauksesta voitte päätellä, Tietoarkiston johtaja vaihtui vuoden alussa. Tammikuun kokouksessaan Tampereen yliopiston hallitus päätti nimittää tehtävään minut. Koska olen hoitanut tehtävää määräaikaisesti useampaan otteeseen, en voi tässä kirjoittaa ”uuden” johtajan tervehdystä. Olkoon siis pelkkä tervehdys.

Kun tehtävä on minulle ennestään tuttu, luulen tietäväni, mihin olen ryhtynyt, tehtävän hyvät ja huonotkin puolet. Olen työskennellyt Tietoarkistossa eri tehtävissä jo yhteensä 15 vuotta. Tietoarkisto on kuin toinen kotini ja toinen perheeni. Tänä aikana monet asiat Tietoarkiston toimintaympäristössä ovat muuttuneet, eikä muutoksen vauhti näytä olevan hiipumassa tulevaisuudessakaan. Avoin tiede on täällä ja putkahtelee esiin aina uusissa yhteyksissä.

Avoimen tieteen eteneminen erityisesti tällä vuosikymmenellä on ollut mieluisaa seurattavaa. Vielä mieluisampaa on se, että Tietoarkiston asiantuntijoiden osaaminen tunnetaan ja olemme haluttu yhteistyökumppani kotimaassa ja myös kansainvälisissä hankkeissa, joissa avoimen tieteen palveluita rakennetaan. Yhteistyöstä saatavat hyödyt ovat molemminpuolisia. Jaamme osaamistamme, mutta opimme myös uutta sekä organisaationa että yksittäisinä työntekijöinä. Saamme ideoita ja aineksia Tietoarkiston palvelujen kehittämiseen.

Suuri muutos samaan aikaan avoimen tieteen kehityksen kanssa on ollut rahoitusmahdollisuuksien monipuolistuminen. Olemme voineet uudistaa palveluitamme, laajentaa asiakaskuntaamme ja osallistua kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Tietoarkiston johtajana ensimmäisiä toimiani on saattaa loppuun viime vuoden puolella aloitettu Tietoarkiston strategian laatiminen. Kaikki ei mene uusiksi, mutta avoimen tieteen pioneeri ei myöskään voi vain tyytyväisenä hiihdellä samaa latu-uraa horisonttiin. Viime vuonna pidetyissä työpajoissa Tietoarkiston henkilöstö ja valtakunnallinen neuvottelukunta saivat arvioida päättyneen kauden strategiaa ja esittää näkemyksiään siitä, mihin 2017–2020 pitäisi pyrkiä.

Kummassakin strategiatyöpajassa vaadittiin, eri sanoin, Tietoarkiston kansallisen roolin ja aseman selkiyttämistä avoimen tutkimusdatan pitkäaikaissaatavuuteen erikoistuneena ja palvelevana asiantuntijaorganisaationa. Tähän tietenkin pyrimme joka tapauksessa. Ajankohtainen haaste on Euroopan unionin tietosuoja-asetus ja sen vaikutukset kansalliseen lainsäädäntöön. Se tarjoaa myös mahdollisuuden Tietoarkiston roolin kirkastamiseen. Tietoarkiston on korostettava tutkimusaineistojen vastuullisen avaamisen periaatteita väistämättä. Palaamme blogissa näihin kysymyksiin vielä varmasti useaan otteeseen.

Tietosuojaa tutkimusdatan näkökulmasta käsittelemme huhtikuussa järjestettävässä Tietoarkiston ja Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen yhteistyössä järjestämässä seminaarissa Tutkimusaineistojen anonymisointi. Nähdään Tampereella 5. huhtikuuta!

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija