Tag Archives: arkistointi

Tietoarkisto haluaa olla jatkossakin DSA-sertifikaatin arvoinen

Tietoarkistolle on tärkeää avata tutkimusaineistot vastuullisesti ja luotettavasti, ja luonnollisesti haluamme kertoa luotettavuudestamme myös muille. Yksi hyvä luotettavuuden mittari on kansainvälinen Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatti. Sen saaminen edellyttää, että organisaatio säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tällä hetkellä Tietoarkistolla on voimassa vuosille 2014–2017 myönnetty DSA-sertifikaatti. Koska nykyisen sertifikaatin voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa, sen päivittäminen on juuri nyt ajankohtaista. Seuraavaksi kerron yleisesti DSA-sertifikaatista ja sen hakemisesta.

Mikä ihmeen DSA-sertifikaatti?

Kansainvälisen sertifikaatin takana ovat ICSU World Data System (WDS) ja Data Seal Of Approval, jotka yhdessä myöntävät Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatteja. Sertifiointi on suunnattu sähköisten aineistojen säilyttäjille, ja sen avulla pyritään osoittamaan kuinka luotettava tietoja säilyttävä organisaatio on. Luotettavuutta arvioidaan sähköisten aineistojen säilyttämisen kaikissa vaiheissa aina aineistojen vastaanottamisesta niiden pitkäaikaissäilyttämiseen sekä edelleen jakamiseen.

Sertifikaatin vaatimukset perustuvat viiteen kriteeriin. Kriteerien mukaan säilytettävien aineistojen tulee olla löydettävissä verkosta, niiden tulee olla saatavilla selkein käyttöehdoin, aineistojen tulee olla tallennettuina jatkokäytön mahdollistavissa tiedostoformaateissa, aineistojen tulee olla luotettavia ja aineistojen tulee olla yksilöitävissä niin, että niihin voidaan viitata yksiselitteisesti ja pysyvästi. DSA-sertifikaatti on myönnetty vuosiksi 2014–2017 Tietoarkiston lisäksi liki 60 toimijalle ympäri maailmaa.

Sertifikaatin hakeminen

Jotta Tietoarkistolle myönnetty sertifikaatti pysyisi voimassa ilman katkoja, työ sertifikaatin uusimiseksi on aloitettu hyvissä ajoin.

Uuden sertifikaatin hakeminen edellyttää, että hakija täyttää edelleen vaaditut organisatoriset lähtökohdat. Lisäksi hakijan on raportoitava tarkasti organisaation nykyisen toiminnan tilanne. Raportointi perustuu 16 kohdan ohjeistukseen, jonka mukaisesti aineistojen luotettava säilyttäminen on todennettava niin käytäntöjen, tekniikan kuin etiikankin näkökulmasta. Sertifikaatin hakijan täytyy voida osoittaa, että sen toiminnan taso vastaa sertifikaatin vaatimaa tasoa.

Kokosin yhdessä kollegoideni kanssa Tietoarkiston toimintaperiaatteista ja -käytänteistä ohjeistuksen mukaisen raportin, jota varten haastattelin arkiston työntekijöitä eri asiantuntemuksen aloilta ja kävin läpi lukuisia asiakirjoja vuosien varrelta. Sen lisäksi, että toiminnan raportointi on sertifikaatin hakemisen edellytys, raportin kokoaminen on ollut hyödyllistä organisaation itsearvioinnin näkökulmasta. Yhteen dokumenttiin on nyt koottu kattava kokonaiskuva Tietoarkiston toiminnasta vahvuuksineen ja kehityskohtineen.

Tavoitteena sertifioinnin uusiminen vuosille 2017–2019

Raportti sertifikaatin hakemiseksi on toimitettu arvioijille ja odotamme Tietoarkistossa parhaillaan tietoa siitä, myönnetäänkö sertifikaatti meille vuosiksi 2017–2019. Sertifioinnin kriteerit ovat muuttuneet hieman aiemmasta, joten emme oletusarvoisesti pysty toteamaan, että sertifikaatti myönnetään sen perusteella, että se on myönnetty aiemminkin.

Visiomme mukaisesti toteutamme kuitenkin edelleen tehtäväämme luotettavana ja tunnettuna avoimen tieteen ja pitkäaikaissaatavuuden asiantuntijana, johon kuuluu oleellisesti toiminta, joka vastaa DSA-sertifioinnin mukaisia kriteerejä sähköisten aineistojen luotettavana pitkäaikaissäilyttäjänä.

Sertifiointi visuaalisesti esitettynä

Tietoarkisto järjesti keväällä työntekijöillensä koulutuspäivän, jonka aikana pääsimme oppimaan luovuudesta ja visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Kokeilin oppimani perusteella yksinkertaistaa tässä blogitekstissä kirjoittamaani kokonaisuutta visuaalisiksi muistiinpanoiksi. Oleelliseksi osaksi muistiinpanojani olen nostanut ensinnäkin sen, että Tietoarkisto hakee sertifiointia ja toimittaa asianmukaisen sähköisen raportoinnin toiminnastaan sertifioinnista vastaavalle taholle. Toisena pääkohtana muistiinpanoissa on sertifiointimerkinnän saaminen. Jos toimittamamme raportti vakuuttaa arvioijat, Tietoarkiston toiminta saa julkisen ja kansainvälisesti tunnistetun luotettavuuden sinetin.

Sisällön lisäksi visuaalisten muistiinpanojen tekemisessä ovat tärkeitä pienet visuaaliset yksityiskohdat, kuten hahmojen juurruttaminen paikkaan. Tämän vuoksi Aineistonhallinnan käsikirjastakin tuttu Tietoarkiston Hemmo seisoo muistiinpanoissani kesäisissä tunnelmissa varpaat vihreänä kasvavassa nurmessa. Samaa rentoutumismetodia suosittelen kaikille blogitekstiäni kesällä lukeville henkilöille – kokekaa Hemmon tavoin vihreä kesänurmi sitä paljain varpain tunnustelemalla. Tuloksena nurmikon tunnustelusta paljain varpain ei myönnetä sertifikaatteja, mutta ripaus kesätunnelmaa siitä tarttuu varmasti matkaan.

Lisätietoa:
» Data Seal of Approval
» Tietoarkiston nykyinen DSA-sertifikaatti vuosille 2014–2017

Eliisa Haanpää
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto haluaa olla jatkossakin DSA-sertifikaatin arvoinen

Tietoarkistolle on tärkeää avata tutkimusaineistot vastuullisesti ja luotettavasti, ja luonnollisesti haluamme kertoa luotettavuudestamme myös muille. Yksi hyvä luotettavuuden mittari on kansainvälinen Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatti. Sen saaminen edellyttää, että organisaatio säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tällä hetkellä Tietoarkistolla on voimassa vuosille 2014–2017 myönnetty DSA-sertifikaatti. Koska nykyisen sertifikaatin voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa, sen päivittäminen on juuri nyt ajankohtaista. Seuraavaksi kerron yleisesti DSA-sertifikaatista ja sen hakemisesta.

Mikä ihmeen DSA-sertifikaatti?

Kansainvälisen sertifikaatin takana ovat ICSU World Data System (WDS) ja Data Seal Of Approval, jotka yhdessä myöntävät Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatteja. Sertifiointi on suunnattu sähköisten aineistojen säilyttäjille, ja sen avulla pyritään osoittamaan kuinka luotettava tietoja säilyttävä organisaatio on. Luotettavuutta arvioidaan sähköisten aineistojen säilyttämisen kaikissa vaiheissa aina aineistojen vastaanottamisesta niiden pitkäaikaissäilyttämiseen sekä edelleen jakamiseen.

Sertifikaatin vaatimukset perustuvat viiteen kriteeriin. Kriteerien mukaan säilytettävien aineistojen tulee olla löydettävissä verkosta, niiden tulee olla saatavilla selkein käyttöehdoin, aineistojen tulee olla tallennettuina jatkokäytön mahdollistavissa tiedostoformaateissa, aineistojen tulee olla luotettavia ja aineistojen tulee olla yksilöitävissä niin, että niihin voidaan viitata yksiselitteisesti ja pysyvästi. DSA-sertifikaatti on myönnetty vuosiksi 2014–2017 Tietoarkiston lisäksi liki 60 toimijalle ympäri maailmaa.

Sertifikaatin hakeminen

Jotta Tietoarkistolle myönnetty sertifikaatti pysyisi voimassa ilman katkoja, työ sertifikaatin uusimiseksi on aloitettu hyvissä ajoin.

Uuden sertifikaatin hakeminen edellyttää, että hakija täyttää edelleen vaaditut organisatoriset lähtökohdat. Lisäksi hakijan on raportoitava tarkasti organisaation nykyisen toiminnan tilanne. Raportointi perustuu 16 kohdan ohjeistukseen, jonka mukaisesti aineistojen luotettava säilyttäminen on todennettava niin käytäntöjen, tekniikan kuin etiikankin näkökulmasta. Sertifikaatin hakijan täytyy voida osoittaa, että sen toiminnan taso vastaa sertifikaatin vaatimaa tasoa.

Kokosin yhdessä kollegoideni kanssa Tietoarkiston toimintaperiaatteista ja -käytänteistä ohjeistuksen mukaisen raportin, jota varten haastattelin arkiston työntekijöitä eri asiantuntemuksen aloilta ja kävin läpi lukuisia asiakirjoja vuosien varrelta. Sen lisäksi, että toiminnan raportointi on sertifikaatin hakemisen edellytys, raportin kokoaminen on ollut hyödyllistä organisaation itsearvioinnin näkökulmasta. Yhteen dokumenttiin on nyt koottu kattava kokonaiskuva Tietoarkiston toiminnasta vahvuuksineen ja kehityskohtineen.

Tavoitteena sertifioinnin uusiminen vuosille 2017–2019

Raportti sertifikaatin hakemiseksi on toimitettu arvioijille ja odotamme Tietoarkistossa parhaillaan tietoa siitä, myönnetäänkö sertifikaatti meille vuosiksi 2017–2019. Sertifioinnin kriteerit ovat muuttuneet hieman aiemmasta, joten emme oletusarvoisesti pysty toteamaan, että sertifikaatti myönnetään sen perusteella, että se on myönnetty aiemminkin.

Visiomme mukaisesti toteutamme kuitenkin edelleen tehtäväämme luotettavana ja tunnettuna avoimen tieteen ja pitkäaikaissaatavuuden asiantuntijana, johon kuuluu oleellisesti toiminta, joka vastaa DSA-sertifioinnin mukaisia kriteerejä sähköisten aineistojen luotettavana pitkäaikaissäilyttäjänä.

Sertifiointi visuaalisesti esitettynä

Tietoarkisto järjesti keväällä työntekijöillensä koulutuspäivän, jonka aikana pääsimme oppimaan luovuudesta ja visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Kokeilin oppimani perusteella yksinkertaistaa tässä blogitekstissä kirjoittamaani kokonaisuutta visuaalisiksi muistiinpanoiksi. Oleelliseksi osaksi muistiinpanojani olen nostanut ensinnäkin sen, että Tietoarkisto hakee sertifiointia ja toimittaa asianmukaisen sähköisen raportoinnin toiminnastaan sertifioinnista vastaavalle taholle. Toisena pääkohtana muistiinpanoissa on sertifiointimerkinnän saaminen. Jos toimittamamme raportti vakuuttaa arvioijat, Tietoarkiston toiminta saa julkisen ja kansainvälisesti tunnistetun luotettavuuden sinetin.

Sisällön lisäksi visuaalisten muistiinpanojen tekemisessä ovat tärkeitä pienet visuaaliset yksityiskohdat, kuten hahmojen juurruttaminen paikkaan. Tämän vuoksi Aineistonhallinnan käsikirjastakin tuttu Tietoarkiston Hemmo seisoo muistiinpanoissani kesäisissä tunnelmissa varpaat vihreänä kasvavassa nurmessa. Samaa rentoutumismetodia suosittelen kaikille blogitekstiäni kesällä lukeville henkilöille – kokekaa Hemmon tavoin vihreä kesänurmi sitä paljain varpain tunnustelemalla. Tuloksena nurmikon tunnustelusta paljain varpain ei myönnetä sertifikaatteja, mutta ripaus kesätunnelmaa siitä tarttuu varmasti matkaan.

Lisätietoa:
» Data Seal of Approval
» Tietoarkiston nykyinen DSA-sertifikaatti vuosille 2014–2017

Eliisa Haanpää
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Näkemiin

Tietoarkiston työntekijät lienevät rasitukseenkin saakka kuulleet kertaustani yksikkömme synnystä. 1990-luvun puolivälissä Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä esitti yksikön perustamista Suomeen; joko Helsingin, Tampereen tai Turun yliopistojen yhteyteen. Tampere ja Turku osallistuivat kilpailutukseen, mutta Helsingistä ei tarjousta tullut.

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen päätti arkiston sijoittamisesta Tampereelle syksyllä 1997. Kun rahaa yksikön toiminnan välittömään käynnistämiseen ei ollut, suunnittelua jatkettiin Tampereen yliopistossa OPM:n projektirahoituksen turvin vuoden 1998 loppuun. Toiminta käynnistyi vuoden 1999 alussa Tampereen yliopiston erillisenä laitoksena ja valtakunnallisena tehtävänä.

Sijoituspäätöksen jälkeen minua pyydettiin hankkeen jatkosuunnittelun asiantuntijasihteeriksi, ilmeisesti lähinnä kahdesta syystä. Työskentelin oikeassa paikassa ja tutkimusalalla, joka oli kiinteästi yhteydessä data-arkistoihin.

Tampereen yliopistossa yksikön perustamisen jatkosuunnittelu osoitettiin silloiselle yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitokselle, jossa olin työskennellyt jo monta vuotta Suomen Akatemian rahoittamana projekti- ja virkatutkijana. Olin tohtoroitunut vuonna 1996 ja survey-aineistojen keruu- ja käyttökokemusta oli kertynyt rutkasti Pertti Pesosen ja Risto Sänkiahon johtamissa vaalitutkimuksissa. Hain ja tulin valituksi yksikön johtajaksi.

En muista epäröineeni hetkeäkään lähtemistä tietoarkistotielle, enkä ole tuota päätöstä katunut. Nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin, jätän Tietoarkiston johtajan pestin hyvillä mielin palatakseni tutkimusuralle, aluksi projektirahoituksella. Lähden Tietoarkistosta mutta Tietoarkisto ei lähde minusta. Ikääntynyt kahvimukini on nostettu yksikön kahvihuoneen kattoon. Elämä ja myös kahvin juonti jatkuvat.

Koen olevani etuoikeutettu päästyäni mukaan rakentamaan Suomeen kokonaan uuden akateemisen palveluyksikön. Mikä Tietoarkisto siitä muodostuikaan yhdessä loistavien työtovereiden, kaikkien Tietoarkistossa työskentelevien ja työskennelleiden, kanssa! Olemme luoneet akateemista tutkimusta, opetusta ja opiskelua monipuolisesti hyödyttäviä palveluja ja olleet kiistatta uranuurtajia tutkimusdatan arkistoinnissa ja jatkokäytön mahdollistamisessa. Työ jatkuu ja menestyy. Sen takaavat asiantunteva henkilöstö sekä tiivis kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö.

Kiitän henkilökunnan lisäksi kaikkia Tietoarkiston kehittämiseen tähän saakka osallistuneita henkilöitä ja tahoja. Tietoarkisto tarvitsee tukeanne edelleen.

Omat tuntemukseni ovat toki haikeita mutta samalla hyvin luottavaisia. Väkemme tietää mitä tehdä. Jäähyväisblogini päätän kirjoittamani läksiäislaulun kakkossäkeistöön ja kertsiin. Laulun nimi on Näkemiin.

Älä luule että risteyksen rakensin
jotta mennyttä saisin mä surra
Joskus tuulesta kuulee vaan paremmin
minnekä mennä ja tulla

Älä usko etten sinua kaipaamaan jää
etten kaunista muistelisi
ettei päivämme kävisi mielessäkään
eikä tiet enää kohtaisi

Tää ei oo hyvästi vaan tää on näkemiin
en siis kättäni nosta merkiksi
vaikka palaakaan en — niin jäähyväisiin
tuskin kunnolla aihetta olisi

Sami Borg
Tietoarkiston ex-johtaja 1.1.2017 alkaen
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Näkemiin

Tietoarkiston työntekijät lienevät rasitukseenkin saakka kuulleet kertaustani yksikkömme synnystä. 1990-luvun puolivälissä Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä esitti yksikön perustamista Suomeen; joko Helsingin, Tampereen tai Turun yliopistojen yhteyteen. Tampere ja Turku osallistuivat kilpailutukseen, mutta Helsingistä ei tarjousta tullut.

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen päätti arkiston sijoittamisesta Tampereelle syksyllä 1997. Kun rahaa yksikön toiminnan välittömään käynnistämiseen ei ollut, suunnittelua jatkettiin Tampereen yliopistossa OPM:n projektirahoituksen turvin vuoden 1998 loppuun. Toiminta käynnistyi vuoden 1999 alussa Tampereen yliopiston erillisenä laitoksena ja valtakunnallisena tehtävänä.

Sijoituspäätöksen jälkeen minua pyydettiin hankkeen jatkosuunnittelun asiantuntijasihteeriksi, ilmeisesti lähinnä kahdesta syystä. Työskentelin oikeassa paikassa ja tutkimusalalla, joka oli kiinteästi yhteydessä data-arkistoihin.

Tampereen yliopistossa yksikön perustamisen jatkosuunnittelu osoitettiin silloiselle yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitokselle, jossa olin työskennellyt jo monta vuotta Suomen Akatemian rahoittamana projekti- ja virkatutkijana. Olin tohtoroitunut vuonna 1996 ja survey-aineistojen keruu- ja käyttökokemusta oli kertynyt rutkasti Pertti Pesosen ja Risto Sänkiahon johtamissa vaalitutkimuksissa. Hain ja tulin valituksi yksikön johtajaksi.

En muista epäröineeni hetkeäkään lähtemistä tietoarkistotielle, enkä ole tuota päätöstä katunut. Nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin, jätän Tietoarkiston johtajan pestin hyvillä mielin palatakseni tutkimusuralle, aluksi projektirahoituksella. Lähden Tietoarkistosta mutta Tietoarkisto ei lähde minusta. Ikääntynyt kahvimukini on nostettu yksikön kahvihuoneen kattoon. Elämä ja myös kahvin juonti jatkuvat.

Koen olevani etuoikeutettu päästyäni mukaan rakentamaan Suomeen kokonaan uuden akateemisen palveluyksikön. Mikä Tietoarkisto siitä muodostuikaan yhdessä loistavien työtovereiden, kaikkien Tietoarkistossa työskentelevien ja työskennelleiden, kanssa! Olemme luoneet akateemista tutkimusta, opetusta ja opiskelua monipuolisesti hyödyttäviä palveluja ja olleet kiistatta uranuurtajia tutkimusdatan arkistoinnissa ja jatkokäytön mahdollistamisessa. Työ jatkuu ja menestyy. Sen takaavat asiantunteva henkilöstö sekä tiivis kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö.

Kiitän henkilökunnan lisäksi kaikkia Tietoarkiston kehittämiseen tähän saakka osallistuneita henkilöitä ja tahoja. Tietoarkisto tarvitsee tukeanne edelleen.

Omat tuntemukseni ovat toki haikeita mutta samalla hyvin luottavaisia. Väkemme tietää mitä tehdä. Jäähyväisblogini päätän kirjoittamani läksiäislaulun kakkossäkeistöön ja kertsiin. Laulun nimi on Näkemiin.

Älä luule että risteyksen rakensin
jotta mennyttä saisin mä surra
Joskus tuulesta kuulee vaan paremmin
minnekä mennä ja tulla

Älä usko etten sinua kaipaamaan jää
etten kaunista muistelisi
ettei päivämme kävisi mielessäkään
eikä tiet enää kohtaisi

Tää ei oo hyvästi vaan tää on näkemiin
en siis kättäni nosta merkiksi
vaikka palaakaan en — niin jäähyväisiin
tuskin kunnolla aihetta olisi

Sami Borg
Tietoarkiston ex-johtaja 1.1.2017 alkaen
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Datapolitiikat ohjaavat avaamaan tutkimusaineistot vastuullisesti

Tampereen yliopisto julkaisi datapolitiikkansa lokakuun lopussa otsikolla Avoin tiede Tampereen yliopistossa: julkaisu- ja datapolitiikka. Asiakirja koskee sähköisiä julkaisuja ja tutkimusdataa. Sekä julkaisupolitiikassa että datapolitiikassa on tavoitteena saada tutkimustieto avoimeksi ja helposti löydettäväksi. Lisäksi politiikkapaperi kertoo, mitä avoimuutta tukevia palveluita yliopistoyhteisön jäsenille on tarjolla.

Tampereen yliopisto ei ole datapolitiikan teossa aivan viimeisenä liikkeellä, mutta turhaa kiirettäkään ei ole pidetty. Osasyynä rauhalliseen tahtiin on voinut olla se, että on ajateltu Tietoarkiston hoitavan homman jo käytännössä.

Erityisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana Suomessa on julkaistu useita datapolitiikkoja. Kun Tietoarkiston väistyvä johtaja Sami Borg selvitti toissa syksynä yliopistojen tilannetta, vain Jyväskylän yliopistossa oli ”tutkimuksen tietoaineistojen hallinnan periaatteet”. Nyt näitä periaatteita tai datapolitiikkoja on paitsi useissa ylipistoissa myös muissa organisaatioissa. Myös rahoittajien vaatimukset aineistonhallintasuunnitelmien laatimiseksi ja aineistojen avaamiseksi ilmentävät rahoittajien datapolitiikkoja, olipa erillistä politiikkadokumenttia olemassa tai ei.

Datapolitiikan puuttuminen ei ole onneksi estänyt Tampereen yliopiston tutkijoita tallentamasta aineistoja Tietoarkistoon. Päinvastoin he ovat olleet muiden yliopistojen tutkijoita innokkaampia arkistoijia. Paljon kiinnostavia aineistoja on kuitenkin jäänyt avaamatta, niin Tampereella kuin muissakin tutkimusorganisaatioissa. Niinpä meille tietoarkistolaisille linjaus, jossa suoraan kehotetaan tallentamaan aineistot ensi sijassa Tietoarkistoon, on tervetullut apuväline oman yliopiston aineistojen hankinnassa.

Tampereen yliopiston datapolitiikka lupaa, että Tietoarkisto tukee tutkimusaineistojen vastuullista avaamista ja huolehtii tallennettujen aineistojen pitkäaikaissaatavuudesta. Lisäksi Tietoarkiston luvataan välittävän aineistojen kuvailutiedot useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin tietokantoihin. Politiikka viittaa myös Tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjaan, joka opastaa hyvään datanhallintaan ja tunnisteiden poistoon. Tietoarkisto voi auttaa anonymisoinnissa, kun data tallennetaan Tietoarkistoon.

Tampereen yliopiston lisäksi Tietoarkistolla on ystäviä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa. Tämä on käynyt selväksi. Vaikka niiden datapolitiikassa ei mainittaisi Tietoarkistoa, tarkemmassa ohjeistuksessa meihin yleensä jo viitataan, huhujen mukaan suullisessa neuvonnassa vielä useammin. Onkin hyvä muistaa, että Tampereen yliopiston avoimen tieteen linjauksissa mainitut Tietoarkiston palvelut koskevat kaikkien Suomen yliopistojen tutkijoita. Ja toki annamme neuvontaa myös muille mahdollisille asiakkaille ammattikorkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa – kunhan he ovat aikeissa tallentaa aineistojaan Tietoarkistoon.

Palvelulupauksessamme ei ole sinänsä mitään uutta. Tietoarkisto on tarjonnut palveluitaan jo lähes 20 vuotta. Ennen kuin Aineistonhallinnan käsikirja julkaistiin syksyllä 2008, vastaavaa neuvontaa sai asiakaspalvelustamme. Uutta on, että Tampereen yliopisto ja monet muut organisaatiot kehottavat tai jopa vaativat, että aineistot avataan ja suosittelevat juuri Tietoarkiston palveluita.

Toivon, että datapolitiikat eivät ole kuormitetuille tutkijoille vain yksi uusi ahdistava vaatimusten kokoelma. Ne eivät ole ratkaisu ongelmiin, joita tutkijat aineistojen avaamisessa kohtaavat, mutta ne kehottavat vahvasti ryhtymään ratkomaan mahdollisia ongelmia – ja hakemaan apua kokeneilta asiantuntijoilta. Enää aineistoja ei voi jättää avaamatta vain, koska se ei ole ollut tapana.

Tietoarkistolle, yliopistojen kirjastoille ja tutkimuspalveluille – kuka tai ketkä missäkin organisaatiossa käytännön toteuttamisesta vastaavatkaan – datapolitiikkojen julkaiseminen on vasta alkua. Pelkkä datapolitiikka ei muuta vielä mitään, vaan politiikka on jalkautettava, ja siihen me täällä Tampereella ryhdymme nyt.

Jyväskylässä ja Helsingissä datapolitiikan jalkauttamisesta on kokemusta viimeisen parin vuoden ajalta. Asiat edistyvät hitaasti, mutta ne edistyvät. Tietoarkistotyötä nyt noin 15 vuotta tehneenä olen kehityksestä suorastaan innoissani. Aineistojen avaaminen on nykyään kaikkien yhteinen juttu!

Tietoarkisto ja Tampereen yliopiston kirjasto järjestävät 9.11. Tampereella Kesytä aineistokaaos -iltapäiväseminaarin, jossa esittelen lyhyesti juuri julkaistua Tampereen yliopiston datapolitiikkaa. Iltapäivä tarjoaa myös käytännönläheistä tietoa siitä, miten hallita aineistoaan, ja millaisia palveluita tutkijan tueksi on tarjolla.

Lisätietoja
» Tampereen yliopiston julkaisu- ja datapolitiikka
» Avoin tiede ja tutkimus -hanke listaa organisaatioiden linjauksia ja ohjeistuksia
» Kesytä aineistokaaos -seminaari

Helena Laaksonen
informaatikko, varajohtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija

Aineistopalkitun puhe: "HYPA-aineisto antaa eväitä keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta."

Tutkija Katri Hannikainen-Ingman vastaanotti Tietoarkiston Aineistopalkinnon THL:n tutkimusprofessori Pasi Moision puolesta Aila ja aineistojen jatkokäyttö -seminaarissa Tampereella 15. syyskuuta. Hannikainen-Ingmanin pitämä palkintopuhe oli niin hieno, että Tietoarkisto pyysi luvan julkaista sen blogissa kokonaisuudessansa.

Arvoisat järjestäjät ja hyvä seminaariväki.

Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut eli HYPA-tutkimusaineistolle myöntämä Aineistopalkinto on hieno arvostuksen osoitus. Suuri kiitos siitä!

Olemme Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön päällikön tutkimusprofessori Pasi Moision kanssa HYPA-aineiston arkistonhoitajat ja yhteyshenkilöt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa. Pasi Moision panos aineiston suunnittelussa ja kehittämisessä on alusta alkaen ollut merkittävä. Myös suuri joukko muita Stakesin ja sittemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoita on ollut mukana suunnittelemassa ja kehittämässä aineistoa ja saattamassa sitä arkistoitavaksi ja vapaaseen tutkimuskäyttöön.

Jos Suomalaisten hyvinvointi- ja palvelut -kyselylle ja aineiston avoimeen käyttöön saattamiselle täytyisi nimetä isä, hän olisi edesmennyt Stakesin tutkimusprofessori ja pääjohtaja Matti Heikkilä. Hänellä oli selkeä näkemys siitä, että tutkimusaineistojen tulee olla avoimessa käytössä tutkijoiden saatavilla. Vielä 2000-luvun alussa tämä ei ollut niinkään selvää kuin tänä päivänä toistakymmentä vuotta myöhemmin. HYPA-aineisto oli jo tuolloin tarkoitus arkistoida Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon, mutta kesti kuitenkin vuosia ennen kuin tilastolain tulkinta muuttui ja HYPA voitiin arkistoida FSD:hen.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -kysely on toteutettu neljä kertaa, ensimmäinen vuonna 2004. Kyselyt on suunnattu aikuisväestölle ja niiden rungon ovat muodostaneet puhelinhaastattelut. Haastattelutietoja on täydennetty rekisteritiedoilla sukupuolesta, iästä, perherakenteesta, koulutuksesta, tuloista sekä aluetiedoista. Puhelinhaastattelujen otos muodostuu 18–79-vuotiaista Suomessa vakituisesti asuvista henkilöistä. 80 vuotta täyttäneiltä tiedot on kerätty käyntihaastatteluin. Viimeisessä vuonna 2013 kerätyssä aineistossa puhelinhaastatteluiden otos oli lähes kuusi tuhatta henkilöä ja vastausprosentti reilut 72. 80 vuotta täyttäneillä otos oli kuusisataa henkilöä ja vastausprosentti hieman yli 62.

Koko aikuisväestölle suunnatun kyselyn rinnalla on toteutettu erillisiä lapsiperheille suunnattuja hyvinvointi ja palvelut -postikyselyitä.

HYPA-kysely nykymuodossaan loppuu, mutta sen elämä jatkuu osana Aikuisten terveys- hyvinvointi- ja palvelututkimusta (ATH).

Hallinto ja poliittiset päättäjät tarvitsevat päätöksenteon tueksi tutkittua tietoa. Hyvinvointipolitiikassa tutkimuksen tehtävä on kriittisen ja samalla uskottavan analyysin esittäminen siitä, mikä on hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin tila. Samalla on pyrittävä näyttämään, missä määrin politiikka on johtanut hyvään kehitykseen tai ehkäissyt huonoa.

Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut -aineistolla tuotetuilla analyyseillä on piirretty kuvaa väestön hyvinvoinnista, palvelujen käytöstä, elämänlaadusta sekä hyvinvointieroista ja niiden kehityksestä 2000-luvulla. HYPA-kyselyillä on saatu myös arvokasta tietoa suomalaisen hyvinvointivaltion kannatusperustasta. Aineisto antaa näin eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun sosiaalisesti kestävästä hyvinvointipolitiikasta.

HYPA-aineistoilla on tuotettu kirjasarja, jonka viimeisin osa julkaistiin kaksi vuotta sitten. Suomalaisten hyvinvointi 2014 -kirjan 18 artikkelia kertovat toisaalta oikeansuuntaisesta hyvinvointipolitiikasta, sillä väestön hyvinvoinnin ja elämänlaadun todettiin keskimäärin olevan hyvät. Toisaalta kuitenkin hyvinvoinnin eriarvo ja yhteiskunnalliset jaot ovat suomalaista todellisuutta ja niiden on nähty viime vuosina jopa kärjistyneen.

Kun keskustellaan yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta, on tärkeää kysyä, kuinka suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen meillä on varaa. Viimeisimmän, vuonna 2013, toteutetun HYPA-kyselyn valossa joidenkin väestöryhmien väliset hyvinvoinnin erot ovat selvät, ja eriarvo on kansalaistenkin mielestä liian suuri. Vastaajat kannattivat sen kaltaista kollektiivista solidaarisuutta, jossa huolehditaan koko yhteiskunnan tukipilarien kestävyydestä, mutta pyritään samalla turvaamaan hyvinvointi myös heille, jotka eivät ilman tukea sitä saavuta. Tulevaisuutta rakennettaessa kansalaisten näkemykset ja hyväksyntä poliittisille ratkaisuille on tärkeää.

Lopuksi haluan esittää vielä suuren kiitoksen Yhteiskuntatieteelliselle tietoarkistolle. Yhteistyö on sujunut hienosti ja palvelu on ollut erinomaista. Tietoarkisto on mahdollistanut ja varmistanut HYPA-aineiston avoimen ja helpon tutkimuskäytön nyt ja tulevaisuudessa.

HYPA-aineisto on niin sanotusti päässyt hyvään kotiin! Kiitos!

Lisätietoja
» Aila-seminaarin ohjelma, esitykset ja videot

Katri Hannikainen-Ingman
Terveyden ja hyvinvoiniin laitoksen Sosiaalipolitiikan tutkimusyksikön tutkija