Tag Archives: arkistointi

Uudet sopimusmallit tutkimusaineistojen arkistointiin

Tietoarkisto on uudistanut tutkimusaineistojen arkistointia koskevat yleiset sopimusmallinsa vastaamaan tietosuoja-asetuksen (2016/679) vaatimuksia. Sopimuksia kehitettäessä on lähtökohtana ollut Tietoarkiston tutkijoille tarjoamien palvelujen luotettavuus ja laillisuus.

Rekisterinpitäjä, joka luovuttaa tutkimusaineiston Tietoarkistoon käsiteltäväksi, täyttää uusien sopimusten myötä tietosuojalainsäädäntöön perustuvat omat velvoitteensa, joita edellytetään sopimuksen sisällöstä 25.5.2018 jälkeen. Sopimusjärjestely suojelee samalla tutkittavia huolehtimalla tietosuojan ja -turvan korkeasta tasosta heidän tietojaan käsiteltäessä.

Miksi sopimusmallien päivittäminen oli tarpeellista?

Sopimuksia solmittaessa yleinen lähtökohta on sopimusvapaus, johon kuuluvat muun muassa sisältövapaus ja muotovapaus. Poikkeuksia sopimusvapauteen on pakottavassa lainsäädännössä. Tietosuoja-asetus laajentaa henkilötietolailla (523/1999) kansallisesti toimeenpannun tietosuojadirektiivin (95/46/EY) sopimuksille asettamia vaatimuksia. Tietosuojasopimuksia koski aiemmin etenkin tietosuojadirektiivin 17 artikla, joka edellytti huolehtimaan lähinnä yleisellä tasolla käsittelyn turvallisuudesta ja seuraamaan rekisterinpitäjän ohjeita. Direktiivistä poiketen uusi tietosuoja-asetus määrittelee yksityiskohtaisesti rekisterinpitäjän ja henkilötietojen käsittelijän välisen sopimuksen sisältöä ja muotoa.

Tietoarkisto toimii useimmiten henkilötietojen käsittelijän roolissa tutkimusaineiston toimittaneen rekisterinpitäjän lukuun. Tietosuoja-asetuksen edellyttämät yksityiskohtaiset ehdot on sisällytetty arkistointisopimuksen liitteeksi. Aineiston jatkokäyttöä koskevat perusratkaisut on arkistointisopimuksessa jätetty ennalleen. Jos henkilötietoja sisältävä tutkimusaineisto toimitetaan Tietoarkistolle ennen arkistointisopimuksen tekemistä, solmitaan luovuttajan ja Tietoarkiston välille erillinen sopimus henkilötietojen käsittelystä arkistointiedellytysten arvioimiseksi.

Kaikki tutkimusaineistot eivät tietenkään sisällä henkilötietoja. Joskus tätä on vaikea arvioida etukäteen tarkastelematta aineistoa. Tämän vuoksi henkilötietojen käsittelyä koskevat sopimusehdot on otettu osaksi kaikkia sopimuksia.

Mitä hyötyä uusista sopimusehdoista on?

Uusilla sopimusehdoilla on useita etuja aineiston luovuttavan rekisterinpitäjän kannalta. Rekisterinpitäjän kannalta henkilötietojen käsittelyä koskevat yksityiskohtaiset sopimusehdot

  • auttavat toteuttamaan tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 2 kohdan mukaista osoitusvelvollisuutta
  • lisäävät tutkittavien luottamusta henkilötietojen vastuulliseen käsittelyyn
  • mahdollistavat tutkimusaineiston laillisen siirtämisen Tietoarkiston käsiteltäväksi
  • voidaan ottaa huomioon tietosuojaa koskevassa vaikutustenarvioinnissa.

Sopimusehdoilla on myös etuja aineiston luovuttajan ja Tietoarkiston väliselle yhteistyölle. Sopimus

  • parantaa tiedonkulkua sopijapuolten välillä
  • vahvistaa henkilötietojen käsittelyn turvallisuutta
  • selkeyttää työnjakoa.

Lisätietoa:

» Sopimus henkilötietojen käsittelystä arkistointiedellytysten arvioimiseksi (PDF)
» Arkistointisopimus (PDF)

Antti Ketola
lakimies
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tämä blogikirjoitus on luettavissa myös englanniksi:
New contract models for archiving research data.

New contract models for archiving research data

The Finnish Social Science Data Archive (FSD) has updated its general contract models for archiving research data to fulfill the requirements imposed by the General Data Protection Regulation (2016/679, ”GDPR”). Central goals in the development process…

Tulevaisuuden vaihtoehdot suurten datamäärien käsittelyyn: DRAS-TIC ja Brown Dog

Suuret datamassat ja niiden tarjoamat mahdollisuudet ja haasteet liitetään yleensä suurten internetjättien, kuten Googlen tai Amazonin, keräämään dataan. Mutta mielenkiintoisia laajoja datoja löytyy myös useiden arkistojen hallusta. Niiden käsittely on kuitenkin hankalaa ja riskinä on, että mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä ja käteen jäävät vain haasteet.

Tietomassat ja formaattivelka haasteina

Ensimmäisenä haasteena vastaan tulee todennäköisesti varantojen skaalautuminen. Eli miten infra pysyy perässä, kun tiedostomäärät kasvavat dramaattisesti. Toinen haaste on formaattivelka. Formaattivelalla tarkoitetaan sitä työmäärää tai rahasummaa, joka tulevaisuudessa joudutaan käyttämään tiedostojen jatkokäyttämiseen, kun niiden lukeminen ja prosessointi on muuttunut vaikeaksi tai mahdottomaksi teknologian vanhenemisen myötä. Jos aineistoja hallinoivat tahot eivät aktiivisesti ota huomioon pitkäaikaissäilytystä, ne kerryttävät itselleen hyvin todennäköisesti formaattivelkaa.

Osallistuin helmikuussa Barcelonassa IDCC18-konferenssiin, joka on digitaalisten aineistojen kuratointiin erikoistunut vuosittainen tapahtuma. Konferenssissa Marylandin yliopiston Digital Curation Innovation Centerin johtaja Richard Marciano esitteli näihin ongelmiin vastaavaa kahta eri teknologiapakettia: DRAS-TIC:ia (Digital Repository at Scale that Invites Computation) ja Brown Dogia.

Skaalautuvat tietovarannot

DRAS-TIC on avoimen lähdekoodin horisontaalisesti skaalautuva varanto, jonka ei pitäisi kärsiä lainkaan tiedostomäärän kasvusta – jos kehittäjien mainospuheita on uskominen. Luonnollisesti palvelun ylläpitäjän täytyy pystyä kasvattamaan taustalla pyörivien palvelinten määrää. Akronyymihirviön mielenkiintoisin osa on ”that Invites Computation”, eli DRAS-TIC varannot on viritetty valmiiksi laskennallista arkistointia (computational archival science) varten, mikä tekee datasta löydettävämpää ja mahdollistaa uuden tiedon johtamisen helpommin jo olemassa olevista aineistoista.

Formaattimuutoksiin uusia työkaluja

Brown Dog on avoimen lähdekoodin työkalukokoelma, jolla prosessoidaan tiedostoja. Sen ydintoiminnot ovat tiedostojen muuntaminen formaatista toiseen ja metadatan kerääminen ja sijoittaminen hakuindeksiin. Formaattimuunnokset toteutetaan erilaisilla muuntimilla, joita tällä hetkellä on Brown Dogin työkalukatalogiin listattuna yhteensä 30.

Brown Dog -esittelyvideo

Ideana on ketjuttaa formaattimuunnoksia erilaisiksi poluiksi. Marcianon käyttämässä esimerkissä käyttäjä lähettää järjestelmään PSD 2.0 tiedoston, joka on tarkoitus muuntaa nykylaitteille sopivampaan muotoon. PSD 2.0 on vuoden 1991 PhotoShop 2.0:n työtiedostoformaatti, joten sen käsittely nykylaitteilla olisi todennäköisesti vähintäänkin hankalaa. Muuntamisen Brown Dog aloittaa käyttämällä Windows 3.0 virtuaalikonetta, johon on asennettu PhotoShop 2.0. PSD muunnetaan ensin TIFF:iksi, joka syötetään Docker-kontissa pyörivälle Linux-koneelle, ja se muuttaa kuvan ImageMagik-muuntimella JPEG 2000 -formaattiin. Esimerkissä polku on lineaarinen, mutta mikään ei estä haaroittamasta polkua ja tekemästä useita rinnakkaisia muunnoksia.

Metadatan kerääminen tiedostoista

Näillä kahdella työkalulla tiedostoista voidaan myös haravoida erilaista metadataa ja näin kartoittaa syntyvää tiedostovarantoa. Esimerkkinä voidaan käyttää tavallisen PDF-tiedoston tallettamista DRAS-TIC:ia ja Brown Dogia hyödyntävään varantoon.

Tallennus tapahtuu vaiheittain:

  1. PDF-tiedosto lähetetään tiedostovarantoon, jolloin siitä kerätään talteen tiedoston nimi, koko ja sijainti tiedostovarannossa.
  2. Tiedostosta otetaan irti sen PDF-versionumero.
  3. Tiedostosta otetaan erilleen tekstisisältö.
  4. PDF-tiedoston sisältämät kuvat skannataan tekstisisällön varalta OCR-ohjelmalla (Optical Character Recognition). Lisäksi muilla kuva-analyysityökaluilla kerätään esimerkiksi tiedot siitä, kuinka monta ihmistä kuvissa esiintyy ja minkälaisissa ympäristöissä he ovat.

Näin yhdestä PDF-tiedostosta on kerätty kohtuullisen suuri määrä metadataa, ja kun kaikki tämä metadata indeksoidaan hakuindeksiin, on tiedosto ja sen eri osat helposti löydettävissä usealla eri tavalla.

Brown Dogissa on panostettu siihen, että se on tarvittaessa laajennettavissa omilla työkaluilla, jotka voidaan sovittaa johonkin tiettyyn tehtävään. Jos esimerkiksi tiedostojen tekstisisällöt halutaan avainsanoittaa ja visualisoida varantoa niiden perusteella, voidaan nämä työvaiheet lisätä Brown Dogiin omilla työkaluilla. Näin eri tahot voivat kehittää omiin tarkoituksiinsa sopivan työvuon.

Brown Dog ja DRAS-TIC ovat vielä kehitysvaiheessa, joten aika näyttää, mitä niille lopulta käy. Onnistuessaan ne loisivat mielenkiintoisen pohjan suurten datavarantojen hallintaan ja laskennallisen arkistoinnin soveltamiseen.

Lisätietoa:

» Marciano et al., esitysdiat IDCC2018-konferenssista: Building Open‐Source Digital Curation Services & Repositories at Scale
» CNI Fall 2016 Project Briefings: DRASTIC Measures: Digital Repository at Scale that Invites Computation (To Improve Collections)
» NSCA Brown Dog
» 13th International Digital Curation Conference (IDCC)

Valtteri Kostiainen
sovelluskehittäjä
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

GDPR tulee – onko akateeminen vapaus ja arkistojen toiminta vaarassa?

Euroopan unionin yleistä tietosuoja-asetusta, tuttavallisemmin GDPR:ää, ja sen aiheuttamia muutoksia tutkijoiden, yliopistojen ja arkistojen toimintaan on odotettu kauhun sekaisin tuntein jo kohta kuusi vuotta. Otsikon kysymys pyöri mielessä varmasti monella osallistujalla Tietoarkiston ja Avoin tiede- ja tutkimus -hankeen loka-marraskuun vaihteessa järjestämissä seminaareissa EU:n tietosuoja-asetus – tietosuojalainsäädännön muutokset tutkimuksessa ja arkistoinnissa sekä Tietosuoja ja tutkittavan suostumus osallistua tutkimukseen. Paikalla ja etänä tapahtumia seurasi yhteensä lähes tuhat ihmistä.

Valitsimme seminaarien ajankohdan hyvissä ajoin olettaen, että kotimainen tarkentava lainsäädäntö ja Euroopan tietosuojatyöryhmän odotettavissa olevat suostumusta koskevat ohjeet olisivat valmistuneet. Olimme sittenkin etuajassa, emmekä valitettavasti saaneet lopullisia vastauksia kaikkiin kuulijoiden – ja osin järjestäjienkin mieltä vaivaaviin kysymyksiin.

Oikeusministeriö sai lausuntokierrokselta tietosuojalaista yli sata lausuntoa. Nyt ministeriön virkamiehet valmistelevat hallituksen lakiesitystä. Lain pitäisi tulla voimaan samaan aikaan, kun tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018. Euroopan WP29-tietosuojatyöryhmän suostumusta koskeva ohjeluonnos julkaistaneen marraskuussa työryhmän kokouksen jälkeen.

Jotkin asiat ovat selvillä kuitenkin jo nyt. Varmaa on, että siitä mikä on asetuksessa säädetty, ei voida säätää uudelleen kotimaisessa tietosuojalaissa tai muissa kansallisissa säädöksissä. Tässä mielessä ei kannata odottaa liikoja kotimaiselta lainsäädännöltä. Säätää voidaan vain siitä, mihin asetus antaa mahdollisuuden. Jotkin asetuksen ja kotimaisen lain tulkinnat selviävät viimeistään vasta oikeustapauksien myötä. Lainsäädännön noudattamisen tueksi tarvitaan alakohtaisia käytännesääntöjä ja muita ohjeita.

Tavoitteena tutkittavien oikeuksien vahvistaminen

Tietosuoja-asetuksen tavoitteena on vahvistaa rekisteröidyn oikeuksia ja lisätä henkilötietojen käsittelyn avoimuutta. Se kuitenkin huomioi tutkimuksen erityislaadun eikä tarkoituksena ole rajoittaa tutkimuksen vapautta. Kansallisessa lainsäädännössä on sovitettava yhteen toisaalta oikeus henkilötietojen suojaan ja toisaalta oikeus sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen. Vapauksiin sisältyy myös tietojen käsittely akateemisen ilmaisun tarkoituksiin.

Tutkijoiden on syytä huomata, että tietosuojakielen ”rekisteröity” tarkoittaa heidän tutkittaviaan, jos itse tutkimusaineisto sisältää henkilötietoja. Lisäksi henkilötiedon käsite on paljon laajempi, kuin tutkijat ajattelevat sen olevan. Kun tutkii ihmisiä ja yhteiskuntaa tavalla tai toisella, kannattaa olla kiinnostunut EU:n tietosuoja-asetuksesta ja tulevasta kotimaisesta lainsäädännöstä. Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Anna Hänninen muistutti esityksessään myös, että tietosuojan toteuttaminen tutkimuksessa ylläpitää luottamusta tutkimukseen yleisesti.

Tietojen käsittelylle oltava perusteet

Tietosuoja-asetuksen 6 artikla sisältää oikeusperusteet henkilötietojen lainmukaiselle käsittelylle. Perusteita henkilötietojen käsittelylle ovat sen perusteella muun muassa tutkittavan yksilöity suostumus ja käsittelyn tarpeellisuus yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseksi.

Jos käsitellään arkaluonteisia tietoja, on lisäksi jonkin 9 artiklan perusteista täytyttävä. Arkaluonteisia tietoja saa käsitellä esimerkiksi nimenomaisella suostumuksella, tieteellistä tai historiallista tutkimustarkoitusta varten, mutta käsittelyoikeudesta ja suojatoimista on säädettävä unionin oikeudessa tai kansallisella lainsäädännöllä, esimerkiksi tulevalla tietosuojalailla.

Kannattaa huomata, että arkaluonteisia tietoja saa käsitellä tutkimuksessa vain, jos se on tarpeen tutkimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Toisin sanoen vaikka tutkittava olisi antanut suostumuksensa, tietoja ei saa käsitellä, jos se ei ole tarpeen. Tästä periaatteesta ei voida poiketa kansallisella lainsäädännölläkään. Esimerkiksi tarpeetonta käsittelyä olisi rekisteriaineiston käyttäminen anonymisoimattomana suojatun etäkäyttöjärjestelmän välityksellä, jos tutkimuksen tarkoituksen voisi saavuttaa anonyymiä aineistoa käyttäen. Kyse on tietojen minimoinnin periaatteen noudattamisesta. Tarvitaan siis rekistereistä tutkimustarkoituksiin valmistettuja dataversioita ja ehkä vielä yleisempään käyttöön soveltuvia versioita, ja tarvitaan Tietoarkiston kaltaisia toimijoita, jotka avustavat tutkijoita aineiston anonymisoinnissa ja avaamisessa alkuperäisen tutkimushankkeen jälkeen.

Tietosuojalain toivotaan turvaavan avointa tiedettä

Yleisen edun mukaisia arkistointitarkoituksia, tutkimustarkoituksia ja tilastollisia tarkoituksia varten tapahtuvan henkilötietojen käsittelyn perussäännös on tietoasuoja-asetuksen 89 artikla. Siinä säädetään suojatoimista ja poikkeuksista, joista voidaan säätää kansallisesti tai myös unionin oikeudessa muilla säädöksillä. Artiklaan viitataan muun muassa edellä mainituissa 6 ja 9 artikloissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallitusneuvoksen Immo Aakkulan mukaan tietosuojalakiin on tulossa laaja poikkeuspykälä käsittelyperustevaatimuksista ja rekisteröidyn oikeuksista. Hän esitteli seminaarissa OKM:n ehdotusta arkistoinnin osalta. Pyrkimyksenä on turvata myös muiden kuin Kansallisarkiston toimintamahdollisuudet. Siksi ehdotuksessa arkistotyyppinen rekisterinpitäjä määritellään laajasti niin, että sen tehtävä voi olla lakisääteinen tai sääntömääräinen tutkimus- tai kulttuuriperintöaineistojen tallentaminen ja saataville saattaminen. Toiminnan olisi lisäksi perustuttava julkisesti saatavilla olevaan suunnitelmaan; tietojen tulisi olla käytettävissä tieteelliseen ja historialliseen tutkimukseen ja journalistisia tarkoituksia varten; ja tietoja voisi luovuttaa vain niille, joilla on oikeus tietojen käsittelyyn.

Koska tietosuojalaista ei ole vielä edes hallituksen esitystä, emme voi tietää, meneekö OKM:n esittämä muotoilu läpi ja miten aineistojen avaaminen jatkokäyttöön mahdollistetaan tulevaisuudessa. Mietimme Tietoarkistossa, helpottuuko vai vaikeutuuko toimintamme, kun tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa. Toivomme tutkimusaineistojen vastuullisen avoimuuden turvaavaa ratkaisua.

Tutustu tapahtumasivujen materiaaliin

Seminaarien esitysdiat ja -taltioinnit ovat katsottavissa seminaarien tapahtumasivuilla, jos puhuja on antanut tähän luvan. Kannattaa katsoa esimerkiksi ylitarkastaja Anna Hännisen esitykset, joista saa hyvän käsityksen siitä, mitä EU:n tietosuoja-asetus merkitsee tutkimuksen tai tutkittavan suostumuksen näkökulmasta. Hallitusneuvos Immo Aakkulan esityksestä näkee tarkemmin, mitä ministeriö on ehdottanut oikeusministeriölle, jotta myös avoimen tieteen ja arkistoinnin tarpeet huomioitaisiin.

Kiitän järjestäjien puolesta suuresta kiinnostuksesta ja saamastamme palautteesta.

Lisätietoa:
Linkit seminaaritallenteisiin ja esityksiin:
» EU:n tietosuoja-asetus – tietosuojalainsäädännön muutokset tutkimuksessa ja arkistoinnissa (31.10.2017)
» Tietosuoja ja tutkittavan suostumus osallistua tutkimukseen (1.11.2017)
Lähteitä:
» EU:n tietosuoja-asetus Euroopan unionin virallisessa lehdessä (pdf)
» Tietosuojavaltuutetun toimiston tiedotteet tietosuojauudistuksesta
» Tietosuojatyöryhmä, Article 29 Data Protection Working Party
» Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittämislinjaukset: Työryhmän raportti. Valtiovarainministeriön julkaisuja 37/2017.

Helena Laaksonen
johtaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Sosiaalisen median ja internetin aineistot – mitä voin arkistoida Tietoarkistoon?

Tietoarkistolta kysytään säännöllisin väliajoin voiko sosiaalisen median aineistoja ja erilaisia verkkoaineistoja arkistoida jatkokäyttöä varten. Sosiaalisen median ja verkon aineistot ovat varsin monimuotoisia, kuten niitä hyödyntävä tutkimuskin. Usein tutkijan onkin tarpeen eritellä, millaista aineistoa on keräämässä ja millaisilta alustoilta. Arkistointimahdollisuus riippuu nimittäin pitkälti siitä, tutkiiko verkkokeskusteluja, organisaatioiden nettisivuja vai esimerkiksi nettiblogeja. Lisäksi kysymykseen vaikuttavat muun muassa tekijänoikeuteen ja tietosuojaan liittyvät seikat. Asia ei siis ole yksinkertainen, mutta ei onneksi mahdotonkaan.

Aineistoista haasteellisimman kokonaisuuden muodostavat sosiaalisen median aineistot. Somedataa on yleensä mahdollista kerätä eri sosiaalisen median alustoilta ja käyttää tutkimustarkoituksiin. Ongelmaksi kuitenkin nousee aineistojen arkistointi ja jatkokäyttö, jota sosiaalisen median alustojen liiketoimintamalli ei pääsääntöisesti salli. Esimerkiksi Facebook, LinkedIn ja Google omistavat oikeuden ostaa ja myydä käyttäjiensä tuottamaa sisältöä, ja pidättävät siten sen omistusoikeuden. Käytännössä alustat haluavat siis ensisijaisesti hyödyntää käyttäjädataa itse, eivätkä antaa sitä kolmansille osapuolille jatkohyödynnettäväksi. Muun muassa tästä syystä sosiaalisen median aineistojen arkistointi jatkokäyttöä varten esimerkiksi Tietoarkistoon ei ole mahdollista.

Myös muualta verkosta kerätyissä aineistoissa on arkistoinnin näkökulmasta muutamia rajoitteita. Yksityisten henkilöiden välinen viestintä, joka tapahtuu keskustelupalstoilla, blogeissa tai muissa vastaavissa ei ole arkistoitavissa. Näin on etenkin sellaisissa tapauksissa, kun palstalle tai blogiin pääsy vaatii kirjautumisen. Arkistointi on yleensä mahdotonta myös silloin, kun verkkosivuilla on sisältöä, johon sivun ylläpitäjällä ei ole oikeuksia. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sivustoja, joiden sisältö on otettu jostain muualta tai sisällön ovat tuottaneet jotkut muut kuin sivuston ylläpitäjä. Asiaa monimutkaistaa vielä se, että kaikkien verkkosivujen kohdalla ei aina ole selvää, kenellä on tekijänoikeus sisältöön. Epäselvissä tapauksissa asiasta kannattaa aina kysyä sivuston ylläpitäjältä.

Vaikka rajoitteet saattavat aluksi tuntua lannistavilta, verkossa on runsaasti aineistoja, joita voi arkistoida jatkokäyttöön. Tietoarkiston ja Kopioston välinen sopimus mahdollistaa erilaisten verkkosisältöjen keräämisen ja arkistoimisen sivustoilta, jotka eivät edellytä kirjautumista tai lisenssin hankkimista. Jos kuva- tai tekstiaineisto on kerätty kaikille avoimilta nettisivuilta, esimerkiksi julkisten organisaatioiden sivuilta, sen voi arkistoida Tietoarkistoon. Tämä pätee myös yleisiin blogiteksteihin kuten lehtien ylläpitämiin tai muutoin toimitettuihin blogeihin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että arkistoida saa vain varsinaisia blogitekstejä, ei mahdollista kommenttiosiota, jossa yksityishenkilöt viestivät keskenään.

Tietoarkistoon on mahdollista arkistoida myös sellaista verkkosivuilta kerättyä tekstiä, joka on lisensoitu CC-lisenssillä eli Creative Commons -lisenssillä. Tällä lisenssillä teoksen tekijä voi jakaa tekijänoikeuslain suomia yksinoikeuksia muille. Yleisin lisenssi on CC BY, jonka mukaisesti lisensoitua teosta ja sen pohjalta tehtyjä muokattuja versioita saa kopioida, levittää, näyttää ja esittää julkisesti. Lisäksi lisensoidun tekstiaineiston arkistointi edellyttää luvan pyytämistä tekijältä.

Verkko- ja someaineistoja keräävä tutkija voikin siis noudattaa peukalosääntönä seuraavaa:

Tietoarkistoon on mahdollista arkistoida

  • Vapaasti kaikkien saatavilla olevien verkkosivujen kuva- ja tekstiaineistoja
  • Yleisiä blogitekstejä kuten lehtien ylläpitämiä ja toimitettuja blogeja
  • CC-lisensoituja kuva- ja tekstiaineistoja verkkosivuilla, jos arkistointiin saa luvan tekijältä

Tietoarkistoon ei ole mahdollista arkistoida

  • Sosiaalisen median dataa
  • Yksityisten henkilöiden välistä viestintää keskustelupalstoilla, blogeissa tai muissa vastaavissa
  • Verkkosivustoilta kopioitua sisältöä silloin, kun osa sivusta on muualta otettua tai muiden tekemää sisältöä, joiden oikeuksien haltija ei ole verkkosivun ylläpitäjä

Lisäksi kannattaa muistaa, että AllerMedian ja Kielipankin sopimuksen mukaisesti Suomi24-aineistojen käyttö on mahdollista Kielipankin kautta. Kielipankin kautta on käytettävissä myös Helsingin Sanomien kotimaan uutisia ja niiden kommentteja sisältävä aineisto.

Mikäli et ohjeistuksesta huolimatta ole varma, soveltuuko aineistosi arkistoitavaksi, ota suoraan yhteyttä Tietoarkiston asiakaspalveluun ja kysy neuvoa!

Lisätietoa:
» Tietoarkiston asiakaspalvelu: asiakaspalvelu.fsd at uta.fi
» Kielipankki
» Tietoarkistolehti (45, 2/2016): Someaineistojen arkistointi ja jatkokäyttö kaatuvat useimpien alustojen käyttöehtoihin

Katja Fält
tieteenala-asiantuntija
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto haluaa olla jatkossakin DSA-sertifikaatin arvoinen

Tietoarkistolle on tärkeää avata tutkimusaineistot vastuullisesti ja luotettavasti, ja luonnollisesti haluamme kertoa luotettavuudestamme myös muille. Yksi hyvä luotettavuuden mittari on kansainvälinen Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatti. Sen saaminen edellyttää, että organisaatio säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tällä hetkellä Tietoarkistolla on voimassa vuosille 2014–2017 myönnetty DSA-sertifikaatti. Koska nykyisen sertifikaatin voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa, sen päivittäminen on juuri nyt ajankohtaista. Seuraavaksi kerron yleisesti DSA-sertifikaatista ja sen hakemisesta.

Mikä ihmeen DSA-sertifikaatti?

Kansainvälisen sertifikaatin takana ovat ICSU World Data System (WDS) ja Data Seal Of Approval, jotka yhdessä myöntävät Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatteja. Sertifiointi on suunnattu sähköisten aineistojen säilyttäjille, ja sen avulla pyritään osoittamaan kuinka luotettava tietoja säilyttävä organisaatio on. Luotettavuutta arvioidaan sähköisten aineistojen säilyttämisen kaikissa vaiheissa aina aineistojen vastaanottamisesta niiden pitkäaikaissäilyttämiseen sekä edelleen jakamiseen.

Sertifikaatin vaatimukset perustuvat viiteen kriteeriin. Kriteerien mukaan säilytettävien aineistojen tulee olla löydettävissä verkosta, niiden tulee olla saatavilla selkein käyttöehdoin, aineistojen tulee olla tallennettuina jatkokäytön mahdollistavissa tiedostoformaateissa, aineistojen tulee olla luotettavia ja aineistojen tulee olla yksilöitävissä niin, että niihin voidaan viitata yksiselitteisesti ja pysyvästi. DSA-sertifikaatti on myönnetty vuosiksi 2014–2017 Tietoarkiston lisäksi liki 60 toimijalle ympäri maailmaa.

Sertifikaatin hakeminen

Jotta Tietoarkistolle myönnetty sertifikaatti pysyisi voimassa ilman katkoja, työ sertifikaatin uusimiseksi on aloitettu hyvissä ajoin.

Uuden sertifikaatin hakeminen edellyttää, että hakija täyttää edelleen vaaditut organisatoriset lähtökohdat. Lisäksi hakijan on raportoitava tarkasti organisaation nykyisen toiminnan tilanne. Raportointi perustuu 16 kohdan ohjeistukseen, jonka mukaisesti aineistojen luotettava säilyttäminen on todennettava niin käytäntöjen, tekniikan kuin etiikankin näkökulmasta. Sertifikaatin hakijan täytyy voida osoittaa, että sen toiminnan taso vastaa sertifikaatin vaatimaa tasoa.

Kokosin yhdessä kollegoideni kanssa Tietoarkiston toimintaperiaatteista ja -käytänteistä ohjeistuksen mukaisen raportin, jota varten haastattelin arkiston työntekijöitä eri asiantuntemuksen aloilta ja kävin läpi lukuisia asiakirjoja vuosien varrelta. Sen lisäksi, että toiminnan raportointi on sertifikaatin hakemisen edellytys, raportin kokoaminen on ollut hyödyllistä organisaation itsearvioinnin näkökulmasta. Yhteen dokumenttiin on nyt koottu kattava kokonaiskuva Tietoarkiston toiminnasta vahvuuksineen ja kehityskohtineen.

Tavoitteena sertifioinnin uusiminen vuosille 2017–2019

Raportti sertifikaatin hakemiseksi on toimitettu arvioijille ja odotamme Tietoarkistossa parhaillaan tietoa siitä, myönnetäänkö sertifikaatti meille vuosiksi 2017–2019. Sertifioinnin kriteerit ovat muuttuneet hieman aiemmasta, joten emme oletusarvoisesti pysty toteamaan, että sertifikaatti myönnetään sen perusteella, että se on myönnetty aiemminkin.

Visiomme mukaisesti toteutamme kuitenkin edelleen tehtäväämme luotettavana ja tunnettuna avoimen tieteen ja pitkäaikaissaatavuuden asiantuntijana, johon kuuluu oleellisesti toiminta, joka vastaa DSA-sertifioinnin mukaisia kriteerejä sähköisten aineistojen luotettavana pitkäaikaissäilyttäjänä.

Sertifiointi visuaalisesti esitettynä

Tietoarkisto järjesti keväällä työntekijöillensä koulutuspäivän, jonka aikana pääsimme oppimaan luovuudesta ja visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Kokeilin oppimani perusteella yksinkertaistaa tässä blogitekstissä kirjoittamaani kokonaisuutta visuaalisiksi muistiinpanoiksi. Oleelliseksi osaksi muistiinpanojani olen nostanut ensinnäkin sen, että Tietoarkisto hakee sertifiointia ja toimittaa asianmukaisen sähköisen raportoinnin toiminnastaan sertifioinnista vastaavalle taholle. Toisena pääkohtana muistiinpanoissa on sertifiointimerkinnän saaminen. Jos toimittamamme raportti vakuuttaa arvioijat, Tietoarkiston toiminta saa julkisen ja kansainvälisesti tunnistetun luotettavuuden sinetin.

Sisällön lisäksi visuaalisten muistiinpanojen tekemisessä ovat tärkeitä pienet visuaaliset yksityiskohdat, kuten hahmojen juurruttaminen paikkaan. Tämän vuoksi Aineistonhallinnan käsikirjastakin tuttu Tietoarkiston Hemmo seisoo muistiinpanoissani kesäisissä tunnelmissa varpaat vihreänä kasvavassa nurmessa. Samaa rentoutumismetodia suosittelen kaikille blogitekstiäni kesällä lukeville henkilöille – kokekaa Hemmon tavoin vihreä kesänurmi sitä paljain varpain tunnustelemalla. Tuloksena nurmikon tunnustelusta paljain varpain ei myönnetä sertifikaatteja, mutta ripaus kesätunnelmaa siitä tarttuu varmasti matkaan.

Lisätietoa:
» Data Seal of Approval
» Tietoarkiston nykyinen DSA-sertifikaatti vuosille 2014–2017

Eliisa Haanpää
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Tietoarkisto haluaa olla jatkossakin DSA-sertifikaatin arvoinen

Tietoarkistolle on tärkeää avata tutkimusaineistot vastuullisesti ja luotettavasti, ja luonnollisesti haluamme kertoa luotettavuudestamme myös muille. Yksi hyvä luotettavuuden mittari on kansainvälinen Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatti. Sen saaminen edellyttää, että organisaatio säilyttää sähköisiä aineistoja luotettavasti ja mahdollistaa aineistojen jatkokäytön. Tällä hetkellä Tietoarkistolla on voimassa vuosille 2014–2017 myönnetty DSA-sertifikaatti. Koska nykyisen sertifikaatin voimassaolo päättyy vuoden vaihteessa, sen päivittäminen on juuri nyt ajankohtaista. Seuraavaksi kerron yleisesti DSA-sertifikaatista ja sen hakemisesta.

Mikä ihmeen DSA-sertifikaatti?

Kansainvälisen sertifikaatin takana ovat ICSU World Data System (WDS) ja Data Seal Of Approval, jotka yhdessä myöntävät Data Seal of Approval (DSA) -sertifikaatteja. Sertifiointi on suunnattu sähköisten aineistojen säilyttäjille, ja sen avulla pyritään osoittamaan kuinka luotettava tietoja säilyttävä organisaatio on. Luotettavuutta arvioidaan sähköisten aineistojen säilyttämisen kaikissa vaiheissa aina aineistojen vastaanottamisesta niiden pitkäaikaissäilyttämiseen sekä edelleen jakamiseen.

Sertifikaatin vaatimukset perustuvat viiteen kriteeriin. Kriteerien mukaan säilytettävien aineistojen tulee olla löydettävissä verkosta, niiden tulee olla saatavilla selkein käyttöehdoin, aineistojen tulee olla tallennettuina jatkokäytön mahdollistavissa tiedostoformaateissa, aineistojen tulee olla luotettavia ja aineistojen tulee olla yksilöitävissä niin, että niihin voidaan viitata yksiselitteisesti ja pysyvästi. DSA-sertifikaatti on myönnetty vuosiksi 2014–2017 Tietoarkiston lisäksi liki 60 toimijalle ympäri maailmaa.

Sertifikaatin hakeminen

Jotta Tietoarkistolle myönnetty sertifikaatti pysyisi voimassa ilman katkoja, työ sertifikaatin uusimiseksi on aloitettu hyvissä ajoin.

Uuden sertifikaatin hakeminen edellyttää, että hakija täyttää edelleen vaaditut organisatoriset lähtökohdat. Lisäksi hakijan on raportoitava tarkasti organisaation nykyisen toiminnan tilanne. Raportointi perustuu 16 kohdan ohjeistukseen, jonka mukaisesti aineistojen luotettava säilyttäminen on todennettava niin käytäntöjen, tekniikan kuin etiikankin näkökulmasta. Sertifikaatin hakijan täytyy voida osoittaa, että sen toiminnan taso vastaa sertifikaatin vaatimaa tasoa.

Kokosin yhdessä kollegoideni kanssa Tietoarkiston toimintaperiaatteista ja -käytänteistä ohjeistuksen mukaisen raportin, jota varten haastattelin arkiston työntekijöitä eri asiantuntemuksen aloilta ja kävin läpi lukuisia asiakirjoja vuosien varrelta. Sen lisäksi, että toiminnan raportointi on sertifikaatin hakemisen edellytys, raportin kokoaminen on ollut hyödyllistä organisaation itsearvioinnin näkökulmasta. Yhteen dokumenttiin on nyt koottu kattava kokonaiskuva Tietoarkiston toiminnasta vahvuuksineen ja kehityskohtineen.

Tavoitteena sertifioinnin uusiminen vuosille 2017–2019

Raportti sertifikaatin hakemiseksi on toimitettu arvioijille ja odotamme Tietoarkistossa parhaillaan tietoa siitä, myönnetäänkö sertifikaatti meille vuosiksi 2017–2019. Sertifioinnin kriteerit ovat muuttuneet hieman aiemmasta, joten emme oletusarvoisesti pysty toteamaan, että sertifikaatti myönnetään sen perusteella, että se on myönnetty aiemminkin.

Visiomme mukaisesti toteutamme kuitenkin edelleen tehtäväämme luotettavana ja tunnettuna avoimen tieteen ja pitkäaikaissaatavuuden asiantuntijana, johon kuuluu oleellisesti toiminta, joka vastaa DSA-sertifioinnin mukaisia kriteerejä sähköisten aineistojen luotettavana pitkäaikaissäilyttäjänä.

Sertifiointi visuaalisesti esitettynä

Tietoarkisto järjesti keväällä työntekijöillensä koulutuspäivän, jonka aikana pääsimme oppimaan luovuudesta ja visuaalisten muistiinpanojen tekemisestä. Kokeilin oppimani perusteella yksinkertaistaa tässä blogitekstissä kirjoittamaani kokonaisuutta visuaalisiksi muistiinpanoiksi. Oleelliseksi osaksi muistiinpanojani olen nostanut ensinnäkin sen, että Tietoarkisto hakee sertifiointia ja toimittaa asianmukaisen sähköisen raportoinnin toiminnastaan sertifioinnista vastaavalle taholle. Toisena pääkohtana muistiinpanoissa on sertifiointimerkinnän saaminen. Jos toimittamamme raportti vakuuttaa arvioijat, Tietoarkiston toiminta saa julkisen ja kansainvälisesti tunnistetun luotettavuuden sinetin.

Sisällön lisäksi visuaalisten muistiinpanojen tekemisessä ovat tärkeitä pienet visuaaliset yksityiskohdat, kuten hahmojen juurruttaminen paikkaan. Tämän vuoksi Aineistonhallinnan käsikirjastakin tuttu Tietoarkiston Hemmo seisoo muistiinpanoissani kesäisissä tunnelmissa varpaat vihreänä kasvavassa nurmessa. Samaa rentoutumismetodia suosittelen kaikille blogitekstiäni kesällä lukeville henkilöille – kokekaa Hemmon tavoin vihreä kesänurmi sitä paljain varpain tunnustelemalla. Tuloksena nurmikon tunnustelusta paljain varpain ei myönnetä sertifikaatteja, mutta ripaus kesätunnelmaa siitä tarttuu varmasti matkaan.

Lisätietoa:
» Data Seal of Approval
» Tietoarkiston nykyinen DSA-sertifikaatti vuosille 2014–2017

Eliisa Haanpää
tutkimusamanuenssi
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Näkemiin

Tietoarkiston työntekijät lienevät rasitukseenkin saakka kuulleet kertaustani yksikkömme synnystä. 1990-luvun puolivälissä Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä esitti yksikön perustamista Suomeen; joko Helsingin, Tampereen tai Turun yliopistojen yhteyteen. Tampere ja Turku osallistuivat kilpailutukseen, mutta Helsingistä ei tarjousta tullut.

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen päätti arkiston sijoittamisesta Tampereelle syksyllä 1997. Kun rahaa yksikön toiminnan välittömään käynnistämiseen ei ollut, suunnittelua jatkettiin Tampereen yliopistossa OPM:n projektirahoituksen turvin vuoden 1998 loppuun. Toiminta käynnistyi vuoden 1999 alussa Tampereen yliopiston erillisenä laitoksena ja valtakunnallisena tehtävänä.

Sijoituspäätöksen jälkeen minua pyydettiin hankkeen jatkosuunnittelun asiantuntijasihteeriksi, ilmeisesti lähinnä kahdesta syystä. Työskentelin oikeassa paikassa ja tutkimusalalla, joka oli kiinteästi yhteydessä data-arkistoihin.

Tampereen yliopistossa yksikön perustamisen jatkosuunnittelu osoitettiin silloiselle yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitokselle, jossa olin työskennellyt jo monta vuotta Suomen Akatemian rahoittamana projekti- ja virkatutkijana. Olin tohtoroitunut vuonna 1996 ja survey-aineistojen keruu- ja käyttökokemusta oli kertynyt rutkasti Pertti Pesosen ja Risto Sänkiahon johtamissa vaalitutkimuksissa. Hain ja tulin valituksi yksikön johtajaksi.

En muista epäröineeni hetkeäkään lähtemistä tietoarkistotielle, enkä ole tuota päätöstä katunut. Nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin, jätän Tietoarkiston johtajan pestin hyvillä mielin palatakseni tutkimusuralle, aluksi projektirahoituksella. Lähden Tietoarkistosta mutta Tietoarkisto ei lähde minusta. Ikääntynyt kahvimukini on nostettu yksikön kahvihuoneen kattoon. Elämä ja myös kahvin juonti jatkuvat.

Koen olevani etuoikeutettu päästyäni mukaan rakentamaan Suomeen kokonaan uuden akateemisen palveluyksikön. Mikä Tietoarkisto siitä muodostuikaan yhdessä loistavien työtovereiden, kaikkien Tietoarkistossa työskentelevien ja työskennelleiden, kanssa! Olemme luoneet akateemista tutkimusta, opetusta ja opiskelua monipuolisesti hyödyttäviä palveluja ja olleet kiistatta uranuurtajia tutkimusdatan arkistoinnissa ja jatkokäytön mahdollistamisessa. Työ jatkuu ja menestyy. Sen takaavat asiantunteva henkilöstö sekä tiivis kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö.

Kiitän henkilökunnan lisäksi kaikkia Tietoarkiston kehittämiseen tähän saakka osallistuneita henkilöitä ja tahoja. Tietoarkisto tarvitsee tukeanne edelleen.

Omat tuntemukseni ovat toki haikeita mutta samalla hyvin luottavaisia. Väkemme tietää mitä tehdä. Jäähyväisblogini päätän kirjoittamani läksiäislaulun kakkossäkeistöön ja kertsiin. Laulun nimi on Näkemiin.

Älä luule että risteyksen rakensin
jotta mennyttä saisin mä surra
Joskus tuulesta kuulee vaan paremmin
minnekä mennä ja tulla

Älä usko etten sinua kaipaamaan jää
etten kaunista muistelisi
ettei päivämme kävisi mielessäkään
eikä tiet enää kohtaisi

Tää ei oo hyvästi vaan tää on näkemiin
en siis kättäni nosta merkiksi
vaikka palaakaan en — niin jäähyväisiin
tuskin kunnolla aihetta olisi

Sami Borg
Tietoarkiston ex-johtaja 1.1.2017 alkaen
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Näkemiin

Tietoarkiston työntekijät lienevät rasitukseenkin saakka kuulleet kertaustani yksikkömme synnystä. 1990-luvun puolivälissä Suomen Akatemian tietoarkistotyöryhmä esitti yksikön perustamista Suomeen; joko Helsingin, Tampereen tai Turun yliopistojen yhteyteen. Tampere ja Turku osallistuivat kilpailutukseen, mutta Helsingistä ei tarjousta tullut.

Opetusministeri Olli-Pekka Heinonen päätti arkiston sijoittamisesta Tampereelle syksyllä 1997. Kun rahaa yksikön toiminnan välittömään käynnistämiseen ei ollut, suunnittelua jatkettiin Tampereen yliopistossa OPM:n projektirahoituksen turvin vuoden 1998 loppuun. Toiminta käynnistyi vuoden 1999 alussa Tampereen yliopiston erillisenä laitoksena ja valtakunnallisena tehtävänä.

Sijoituspäätöksen jälkeen minua pyydettiin hankkeen jatkosuunnittelun asiantuntijasihteeriksi, ilmeisesti lähinnä kahdesta syystä. Työskentelin oikeassa paikassa ja tutkimusalalla, joka oli kiinteästi yhteydessä data-arkistoihin.

Tampereen yliopistossa yksikön perustamisen jatkosuunnittelu osoitettiin silloiselle yhteiskuntatieteiden tutkimuslaitokselle, jossa olin työskennellyt jo monta vuotta Suomen Akatemian rahoittamana projekti- ja virkatutkijana. Olin tohtoroitunut vuonna 1996 ja survey-aineistojen keruu- ja käyttökokemusta oli kertynyt rutkasti Pertti Pesosen ja Risto Sänkiahon johtamissa vaalitutkimuksissa. Hain ja tulin valituksi yksikön johtajaksi.

En muista epäröineeni hetkeäkään lähtemistä tietoarkistotielle, enkä ole tuota päätöstä katunut. Nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin, jätän Tietoarkiston johtajan pestin hyvillä mielin palatakseni tutkimusuralle, aluksi projektirahoituksella. Lähden Tietoarkistosta mutta Tietoarkisto ei lähde minusta. Ikääntynyt kahvimukini on nostettu yksikön kahvihuoneen kattoon. Elämä ja myös kahvin juonti jatkuvat.

Koen olevani etuoikeutettu päästyäni mukaan rakentamaan Suomeen kokonaan uuden akateemisen palveluyksikön. Mikä Tietoarkisto siitä muodostuikaan yhdessä loistavien työtovereiden, kaikkien Tietoarkistossa työskentelevien ja työskennelleiden, kanssa! Olemme luoneet akateemista tutkimusta, opetusta ja opiskelua monipuolisesti hyödyttäviä palveluja ja olleet kiistatta uranuurtajia tutkimusdatan arkistoinnissa ja jatkokäytön mahdollistamisessa. Työ jatkuu ja menestyy. Sen takaavat asiantunteva henkilöstö sekä tiivis kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö.

Kiitän henkilökunnan lisäksi kaikkia Tietoarkiston kehittämiseen tähän saakka osallistuneita henkilöitä ja tahoja. Tietoarkisto tarvitsee tukeanne edelleen.

Omat tuntemukseni ovat toki haikeita mutta samalla hyvin luottavaisia. Väkemme tietää mitä tehdä. Jäähyväisblogini päätän kirjoittamani läksiäislaulun kakkossäkeistöön ja kertsiin. Laulun nimi on Näkemiin.

Älä luule että risteyksen rakensin
jotta mennyttä saisin mä surra
Joskus tuulesta kuulee vaan paremmin
minnekä mennä ja tulla

Älä usko etten sinua kaipaamaan jää
etten kaunista muistelisi
ettei päivämme kävisi mielessäkään
eikä tiet enää kohtaisi

Tää ei oo hyvästi vaan tää on näkemiin
en siis kättäni nosta merkiksi
vaikka palaakaan en — niin jäähyväisiin
tuskin kunnolla aihetta olisi

Sami Borg
Tietoarkiston ex-johtaja 1.1.2017 alkaen
etunimi.sukunimi [at] uta.fi

Suomi on tieteen avoimuudessa Pohjoismaiden kärkimaa

Tieteen avoimuus on tärkeä tavoite, kysyttiin asiaa sitten suomalaisilta, muilta pohjoismaalaisilta tai eurooppalaisilta. Useimmissa maissa on kuitenkin vielä melkoisesti matkaa siihen, että avoimuus olisi sujuva osa tutkijoiden arkea.

Hyvät ja huonot uutiset kävivät selväksi Helsingissä viime viikolla järjestetyssä Nordic Open Science and Research Forum 2016 -tapahtumassa, johon kokoontui avoimen tieteen asiantuntijoita ainakin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Brysselistä.

Kansainväliset puhujat olivat yksimielisiä avoimen tieteen eduista. Esityksestä toiseen todettiin, että ihannetapauksessa avoin tiede nopeuttaa innovaatioiden syntymistä ja takaa sen, että sekä yhteiskunta että yksityiset rahoittajat saavat tutkimukseen sijoittamillensa rahoille parhaan mahdollisen vastineen. Tutkijoihin kohdistuvista hyödyistä korostuivat ainakin päällekkäisen työn väheneminen ja tutkimusten yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvu.

Esimerkiksi Jean-Claude Burgelman Euroopan Komission tutkimus- ja innovaatio-osastolta totesi, että avoimen tieteen edistämisen keskeisenä tavoitteena on kasvattaa radikaalisti eurooppalaisen tieteen laatua ja vaikuttavuutta – kukapa tällaisia tavoitteita vastustaisi.

Kaikesta huolimatta siirtyminen avoimen tieteen aikakaudelle on monissa maissa lähtenyt liikkeelle hitaasti. Pohjoismaista kehityksessä on selvästi pisimmällä Suomi. Meillä tieteen avaamiseen on ryhdytty päättäväisesti sekä poliittisen hallinnon, rahoittajien että yliopistojen tasolla.

Opetusministeriön Avoin tiede ja tutkimus -hankkeen tavoitteena on nostaa Suomi avoimen tieteen kärkimaaksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Suomen Akatemia vaatii rahoitushakemuksiinsa liitteeksi aineistonhallintasuunnitelmaa, joka sisältää suunnitelman datan avaamisesta, ja yliopisto toisensa perään on laatinut viimeisen vuoden aikana itselleen datapolitiikan.

Esimerkiksi Etelä-Tanskan yliopiston professori Henrik Pedersen totesikin, että heillä avoimen tieteen asioissa on otettu esimerkkiä juuri Suomesta. Kehuja suomalaisten rahoittajien, poliitikkojen ja yliopistojen aktiivisuudesta tuli myös norjalaisilta ja ruotsalaisilta avoimen tieteen kollegoilta.

Suurin syy avoimen tieteen hitaaseen vallankumouksen on todennäköisesti projektin massiivinen luonne. Jean-Claude Burgelman huomautti, että avoin tiede merkitsee systemaattista toimintatavan muutosta koko tiede- ja tutkimusmaailmassa. Tutkimusaineistojen ja -tulosten onnistunut avaaminen vaatii konkreettisia muutoksia tutkimusprosessin kaikissa vaiheissa. Osaamisen ja ajattelumallien päivittämistä tarvitaan kaikissa tutkimuksen sidosryhmissä.

Esityksistä nousi esiin monia konkreettisia huolia, joihin pitäisi löytää ratkaisu ennen kuin avoin tiede voi oikeasti muuttua hienosta visiosta käytännöksi. Erityisen yksimielisiä kansainväliset asiantuntijat olivat siitä, että tieteen avaaminen vaatii rahoitusta, tutkijoiden ja tutkimuksen tukipalveluissa työskentelevän henkilökunnan kouluttamista, selkeää palkitsemismallia ja infrastruktuureja, jotka käytännössä tekevät tieteen avaamisesta mahdollista – avoimille aineistoille täytyy esimerkiksi olla tarjolla säilytyspaikkoja, joista toiset tutkijat pääsevät niitä helposti hyödyntämään.

Päättäjät ja poliitikot tuntuvat olevan sekä Pohjoismaissa että muualla Euroopassa tieteen avaamisesta pääosin innoissaan, mutta tutkijoilla on vielä selvästi varautuneempi asenne. Esimerkiksi Ruotsin tietoarkiston johtaja Max Petzold totesikin, että käytännössä avoimuuteen siirtymisen täytyy tapahtua paikallisesti yliopistoissa, joissa tutkijat aineistojansa tuottavat. Avoimuudesta voi tulla totta vain, jos käytännön apu, aineistonhallintakoulutus ja tarvittavat IT-infrastruktuurit saadaan tutkijoiden käyttöön, heidän omiin kotiyliopistoihinsa.

Esiintyjät olivat järjestäen sitä mieltä, että ratkaisevia kysymyksiä tutkijoiden motivoimisen kannalta ovat rahoitus, joka on suunnattu nimenomaan aineistojen avaamiseen, ja lupaus siitä, että aineistojen avaamisesta saa tieteellisen meriitin.

Moni korosti myös sitä, että avoimen tieteen huumassa pitää muistaa ottaa huomioon eri tieteenalojen väliset erot ja se, että ehdoton vaatimus kaikkien aineistojen avaamisesta ei ole realistinen tai edes järkevä. Esimerkiksi Mikael Karstensen Elbæk Tanskan teknillisestä yliopistosta muistutti, että yliopistojen yhteistyö yksityisten yritysten kanssa ei saa avoimuuden takia vaarantua. Hänen mukaansa avoimen datan käsitteestä olisikin hyvä siirtyä reilun datan käsitteeseen. Tällöin lähtökohtana olisi, että data on niin avointa kuin mahdollista, mutta toisaalta myös niin yksityistä kuin on tarpeen.

Hallvard Fossheim Bergenin yliopistosta korosti, että kunnioitus tutkittavaa kohtaan ei saa avoimuuden aikakaudella unohtua. Hän muistutti, että jos tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, tutkittavalta täytyy olla aineiston avaamiseen aina vapaaehtoinen, asialliseen informointiin perustuva suostumus.

Suomen Akatemian tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala puolestaan huomautti, että tutkimuksen laadun ja luotettavuuden säilymisestä pitää pystyä huolehtimaan, vaikka avoimuus lisääntyy. Hän tiivisti, että tieteen avaaminen täytyy hoitaa niin, että tieteen laatu nousee eikä heikkene.

Vaikka avoimeen tieteeseen liittyy vielä monenlaisia huolia, niiden ratkaisemiseksi on alettu tehdä aktiivisesti töitä eri puolilla Eurooppaa.

Esimerkiksi Euroopan Komission asettama kansainvälinen työryhmä työskentelee parhaillaan kahdeksan keskeisen avoimeen tieteeseen liittyvän kysymyksen parissa. Listalla ovat muun muassa tutkijoiden palkitsemismalli, tieteen laadun ja vaikuttavuuden mittaustavat, tiedejulkaisemisen tulevaisuus ja eurooppalainen avoimen tieteen pilvipalvelu, joka tarjoaa yhden käytännön ratkaisun datan säilyttämiseen ja jakamiseen.

Ivo Grigorov, Tanskan teknillisestä yliopistosta esitteli EU-rahoitteista Foster-projektia, jossa tutkijoille ja esimerkiksi kirjastojen henkilökunnalle tarjotaan avoimeen tieteeseen ja aineistonhallintaan liittyvää koulutusta sekä sähköisesti että kasvotusten.

Sverker Holmgren NordForskista kertoi, että Norjassa on viimeisten kolmen vuoden aikana alettu pienen tauon jälkeen tehdä tosissaan töitä avoimen tieteen edistämisen eteen. Esimerkiksi Norwegian Research Council voi nykyään myöntää rahaa erikseen aineistojen avaamiseen. Ympäri Pohjois-Eurooppaa on parhaillaan käynnissä lukuisia lupaavia projekteja.

Jean-Claude Burgelman huomautti, että tieteen avaaminen ei ole pinnalla vain Pohjoismaissa tai Euroopassa, vaan se kiinnostaa juuri nyt ympäri maailmaa. Hän totesikin, että edessä on jännittävät poliittiset ajat, kun avointa tiedettä aletaan toden teolla muuttaa visiosta todellisuudeksi kaikkialla maailmassa.

Lisätietoja:
» Nordic open Science and Research Forum

Kaisa Järvelä
tiedottaja
etunimi.sukunimi [at] uta.fi