Tunnelmia Satarekry-messuilta 23.1.19

ASTe-hankkeen projektikoordinaattori Vilma Wiro palaa Satarekry-messujen tunnelmiin.

Keskiviikkoaamu, 23. tammikuuta. Puuvillan kauppakeskuksessa käy tavallista suurempi kuhina. Käytävillä sermit pystytetään vieri viereen ja esitteet pinotaan siististi – jokainen haluaa, että oma piste näyttää kutsuvalta ja saa kävijät pysähtymään. On aika potkaista käyntiin tämän vuoden Satarekry-messut, yksi Porin ja samalla koko Satakunnan suurimmista rekrytointitapahtumista. ASTe-hanke oli tänä vuonna mukana messuilla Porin yliopistokeskuksen kautta muun muassa pitämässä puheenvuoron opiskelija-asiantuntijuudesta.

Satarekry-messut 23.1.19
Akateeminen asiantuntijuus aiheena Satarekry-messuilla 23.1.19

Porin Nuorkauppakamarin vuosittain järjestämä Satarekry-tapahtuma kokoaa eri alojen yrityksiä, julkisen sektorin organisaatioita ja koulutuksen järjestäjiä esittelemään tarjolla olevia mahdollisuuksia, kuten kesätyöpaikkoja tai kevään yhteishaussa mukana olevia tutkinto-ohjelmia. Messujen tavoitteena on tapahtuman verkkosivujen mukaan lisätä tietoutta Satakunnasta positiivisena työmarkkina-alueena, sijoittautumispaikkana sekä osaamisen ja mahdollisuuksien alueena. Pyrkimyksenä on tavoittaa uransa eri vaiheessa olevia työnhakijoita ja opiskelijoita.

 

Tunnelmia Satarekry-messuilta 23.1.19

Työntekijän näkökulmasta messuissa keskeistä on työpaikkatarjonnan kartoittaminen, verkostojen rakentaminen ja mahdollisesti etumatkalle pinkaiseminen rekrytointiprosessissa esittäytymällä ja jäämällä mieleen. Tavatonta ei ole messujen kautta työllistyminenkään – allekirjoittaneellakin on kokemus kesätyöpaikan nappaamisesta juuri tällaisen tapahtuman yhteydessä. Usein rekrytointitilaisuudet tarjoavat mahdollisuuksia myös työllistymisen edellytysten kehittämiseen koulutusten ja ohjauksen avulla. Työnantaja taas pääsee esittelemään organisaatioitaan konkreettisemmin ja vuorovaikutteisemmin kuin verkkosivujen ja työnhakuilmoitusten välityksellä on mahdollista, ja parhaassa tapauksessa kohtaamaan tulevia työntekijöitä.

Jokainen lienee kuullut kerrottavan, kuinka ennen vanhaan töitä sai kävelemällä reippaasti sisään työpaikalle ja esittelemällä itsensä. Nykyisin sähköinen lomakepohja on työpaikoilla yleinen käytäntö ja reippaasti sisään marssiva työnhakija saattaa joutua tyytymään kehotukseen täyttää hakemus netissä ja odotella soittoa. Lisäksi sopivien työntekijöiden etsiminen ja valikoiminen on voitu ulkoistaa yritykselle, jossa tehdään esimerkiksi suorarekrytointeja.

Vuorovaikutuksen tarve ei kuitenkaan ole kadonnut, mistä todisteena ovat erilaisten työntekijöiden ja työnantajien kohtaamisia mahdollistavat tapahtumat. Satakunnassa järjestetään tammi-helmikuun taitteessa ainakin Rauman UraStartti 7.2. ja TE-palvelujen KesäRekry Porissa 6.2.

Paitsi työ, myös työn hakeminen on vuosien saatossa muuttunut. Kuvassa Kalatalouden tutkimustoimiston virkailijoita työnsä äärellä 1900-luvun alkupuolella. Kuva: O. Jonasson/Museoviraston kuvakokoelmat/Kansatieteen kuvakokoelma.

Valmistautumalla hyvin voi rekrytointitapahtumia hyödyntää työnhakuun tai vaikkapa valmistumisen jälkeisen työelämään siirtymisen tukena. Tampereen yliopistossa järjestettävä Yrityspäivät-tapahtuma julkaisee vuosittain lehden, josta löytyy muun muassa yleispäteviä vinkkejä työnhakuun ja urahallintaan. Niitä seuraten voidaan rakentaa polku onnistuneelle messupäivälle.

On syytä varmistaa etukäteen, että osaamisen tiivistävä ansioluettelo on huolellisesti valmisteltu ja sisältää ajantasaiset tiedot. Varsinkin asiantuntijatehtävissä LinkedIn on tärkeä kanava omasta osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista viestimiseen. Siellä kannattaakin ottaa seurantaan messuilla mukana olevia yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin organisaatioita sekä tutustua niihin muita kanavia pitkin. Perehtymisen yhteydessä ei ole pahitteeksi pohtia, mitä voisit konkreettisesti tarjota työpaikalle. Generalististen alojen asiantuntijoille tämä ei ole ihan helppo nakki, mutta referenssejä voi hakea esimerkiksi aiemmista työtehtävistä tai opintojen aikaisista työelämäprojekteista. Etukäteen on hyvä myös miettiä kysymyksiä työstä tai työpaikasta sekä tulostaa mukaan kopioita CV:stä sekä työ- ja opiskelutodistuksista.

Rekrytointitapahtumaan osallistuminen on yksi väylä erottautua työnhakijana.

Nyt tarvitaan rohkeutta! Paikan päällä on aika esittäytyä ständillä oleville työpaikan edustajille, kysellä ja osoittaa olevansa kiinnostunut. Pisteille voi jättää tulostetun CV:n ja jos ohjeena on täyttää sähköinen lomake, kannattaa mainita tapaamisesta. Messujen jälkeen organisaatioon kannattaa vielä soittaa.

 

Rekrytointimessuilla onnistuminen ei ole kiinni ainoastaan työnhakijasta, vaan myös siitä, tunnistavatko työnantajat mahdollisuuden ja osaavatko hyödyntää tilaisuutta. Parasta on, että työpaikasta on saatavilla runsaasti tietoa ja paikalla on oikeasti rekrytoinneista vastaavia ihmisiä. Avoin mielikään ei ole pahitteeksi, sillä työnhakumessut voivat mahdollistaa yllättäviäkin kohtaamisia, jotka myöhemmin osoittautuvat hedelmällisiksi. Erityisesti Satarekry, Puuvillan kauppakeskuksessa järjestettävä tapahtuma, on Satakunnan yrityksille, yhdistyksille ja julkisen sektorin työpaikoille erinomainen mahdollisuus tavoittaa toista tuhatta viereisessä Porin yliopistokeskuksessa opiskelevaa akateemista asiantuntijaa ja tutustua heidän osaamiseensa.

Kirjoittaja:

Vilma Wiro, ASTe-hankkeen projektikoordinaattori

Kommentit

Vastaa

Käsitellään kommentteja...

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *