Aluksi kuultiin tauko

Säveltäjä sähkökaapissa. Kuva : Heikki Uimonen.

FT Heikki Uimonen on Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen dosentti. Hän toimii tutkijana Sensory Transformations and Transgenerational Environmental Relationships in Europe 1950–2020 -hankkeessa.

 

Saksan Halberstadtissa esitetään säveltäjä John Cagen urkuteosta Organ²/ASLSP (As SLow aS Possible). Sävellyksen kesto on 639 vuotta. Ensimmäisenä esitettiin seitsemäntoista kuukauden mittainen tauko. Sen jälkeen oli vuorossa ensimmäinen sointu, joka kesti viisi kuukautta.

Esitys alkoi säveltäjän 89. syntymäpäivänä syyskuun 5. vuonna 2001 ja päättyy siis vuonna 2640. Halberstadt sijoittuu länsimaisen musiikin historiaan myös toisella tapaa, sillä kaupungissa rakennettiin ensimmäiset kaksitoistakoskettimiset urut. Kun Cagen konsertin ajatellusta alkamisvuodesta 2000 vähennetään urkujen käyttöönoton vuosi 1361 päästään tuohon esityksen kestoon, 639 vuoteen.

ASLSP on vaikuttava sävelteos. Sen suunnittelun ja toteutuksen yksityiskohtaisuus rinnastettuna ikuisuudelta tuntuvaan kestoon hymyilyttää. Teoksen jatkuvuuden ja loppuunsaattamisen takaamiseksi on huolehdittava lukemattomista pikkuseikoista ja suuremmistakin käytännön haasteita, joita konventionaalisemman musiikin esittäjä tai tapahtumajärjestäjä harvemmin kohtaa. Itse soitin koostuu urkupilleistä, joihin ilmaa puhaltavat salin toiselta puolen valtavat, sähkötoimiset palkeet. Sähkökatkoksen varalta niitä on mahdollista käyttää myös lihasvoimin.

Urku ja sen palje. Kuva: Heikki Uimonen

Tilan näennäisen muuttumaton sointi on älyllistä mielihyvää ruokkiva, mutta samalla tavattoman harras, hauras ja hiljaisella tavalla oudon hyväntuulinen ja rauhoittava. On vapauttavaa tietää, että sointu vaihtuu tulevaisuudessakin, kun tällä hetkellä teosta kuuntelevaa musiikinystävää ei enää ole.

Cagen teoksilla on tapana erota tavanomaisemmista sävellyksistä. Niiden yhtenä funktiona on haastaa kuulijaansa pohtimaan musiikin olemusta. Ontologisesti ja epistemologisesti arvioituna musiikki on aina kaikkia muuta, kuin korvinkuultava ja soiva todellisuus. Musiikki on reunaehtoja: lakiteknisiä lauseita tekijänoikeuksista, soittolistalle valittu tietyn mittainen ja kuuloinen kappale, konfirmaatiossa sen svengaavan nuorisopastorin kitaralla säestämä laulu. Kaikkia näitä määrittävät yhteisön tai musiikkikulttuurin julkilausutut tai lausumattomat säännöt siitä, mitä musiikin sallitaan tai mitä sen ei sallita olla. Tässä katsantokannassa kaikki musiikin ilmenemismuodot ovat tasa-arvoisia.

Todellisuus on toinen. Kaikkina aikoina on siis kysyttävä, mitä musiikki on. On kysyttävä myös miksi, mitä varten ja kenen ehdoilla musiikki soi tietyssä ajassa ja paikassa, ehkä myös mitä musiikki on tulevaisuudessa. Lukuisat uusina pitämämme musiikin käyttötavat ovat olleet olemassa yhtä kauan, kuin mitä musiikkia on ylipäänsä ollut mahdollista tallentaa ja toistaa. Kuuntelu on sidoksissa teknologisiin keksintöihin ja sovelluksiin, mutta ennen muuta siihen, millaisia käyttötapoja musiikinkuuntelijat kehittävät soveltamalla uutta teknologiaa omiin ja toistensa tarpeisiin. Digitaaliseksi nimetyn aikakautemme innovaatioiden merkitys todentuu vasta historiankirjoituksessa: viimeisin laite tai sovellus on musiikkikulttuurisessa tai taiteenhistoriallisessa tarkastelussa harvoin se kaikista merkittävin.

Diskografia:
ASLSP (2001–2640) URL: https://www.aslsp.org/de/

Vilkasta keskustelua äänestä: raportti Kevätseminaarista

Seminaarin hiljaiset tarkkailijat Kino-auditoriossa. Kuva: Anne Tarvainen.

Anna Eveliina Hänninen (Tay) tekee mediatutkimuksen alaan kuuluvaa väitöskirjaa musiikin ja äänen käytöstä journalismissa.

 

 

Äänentutkimuksen verkosto kokoontui kevätseminaarin merkeissä Mediapoliksessa 4.5.2018. Ohjelmassa oli esitelmiä, verkoston toiminnan suunnittelua sekä kierros TAMKin AV-kioskissa ja äänitystiloissa. Paikalla oli toistakymmentä äänestä innostunutta.

Ensimmäisessä esitelmässä Nelly Penttilä ja Tarja Rautiainen-Keskustalo esittelivät soveltavaa kuntoutustutkimusta, jossa selvitetään yhteislaulun vaikutusta Parkinson-potilaiden ääneen ja kommunikointikykyyn. Kuuluva ääni -hankkeessa on mukana useita tieteenaloja Tampereen yliopistosta, lauluryhmien ohjaaja tulee TAMKista ja TTY:ssa tullaan myöhemmässä vaiheessa suunnittelemaan sovellus Parkinson-potilaiden kotiharjoittelun avuksi. Todellinen Tampere3-hanke siis! Keskustelua syntyi niin tällaisen monialaisen hankkeen rahoitusmahdollisuuksista kuin siitä, kuinka käytännössä äänenkäyttökykynsä jo osittain menettäneet Parkinson-potilaat uskaltavat ja kykenevät yhteislauluun.

Toisen esitelmävuoron piti allekirjoittanut journalismin äänellisestä murroksesta. Toin esiin journalismin yleisiä muutoslinjoja ja pohdin niiden vaikutusta siihen, miltä journalismi kuulostaa nyt. Esimerkkivideot mm. New York Timesin Snapchatista ja Le Monden internetisivuilta herättivät keskustelua. Mitä musiikilla onkaan journalismin kanssa tekemistä, miksi sitä on lisätty? Esitelmä oli minulle hyvä ajatusharjoitus siitä laajasta kokonaisuudesta, johon väitöskirjassani olen perehtymässä tarkemmin. Kiitos siis kutsusta seminaariin.

Kahvitauon jälkeen Olli-Taavetti Kankkunen esitteli käsitteellisen jäsennyksen perusopetuksen kuuntelukasvatukseen. Hänen tuore väitöskirjansa on suunnattu musiikkikasvattajille ja opettajille kuuntelukasvatuksen avuksi. Kun nykyään perusopetuksessa kuunteleminen liittyy lähes ainoastaan musiikin kuuntelemiseen, Kankkusen jäsennyksessä korostetaan myös äänimaiseman ja puheen kuuntelemisen opettamista. Kun puheenaiheena on kuuntelemisen yhteiskuntaan vaikuttava merkitys, myös keskustelu on sen mukaisen aktiivista. Kommentoitavaa riitti niin Truaxin kommunikaatioteorian soveltamisesta kuin siitä, kenen vastuulla kuuntelukasvatus koulussa on tai pitäisi olla.

TAMKin mediatuotannon yliopettaja Ari Koivumäki kertoi perustietoja äänitehosteista äänisuunnittelussa ja esitteli äänikirjasto Diivan. Diiva on digitaalinen äänikirjasto, jonka valikoimaa saa hyödyntää tutkimuksessa ja opetuksessa. Jos kaipaat äänimaisemaa järven rannalta tai vaikka hevosen laukkaa, Diivasta löytyy. Tampere3-väki voi hyödyntää Diivaa opetuksessa ja tutkimuksessa, ja tunnukset saa pyytämällä Koivumäeltä.

Meri Kytö esitteli Suomen akustisen ekologisen seuran Kuuntelukartta-projektia, jonne tutkijat ja toisinaan laajempikin yleisö saa lähettää äänittämiään äänimaisemia. Kuuntelimme yhdessä Turun kirjastotalon aulan äänimaisemaa, jota oli tallennettu ennen ja jälkeen oven vaihtamisen. Olipa suuri muutos vanhan narisevan oven ja uuden välillä! Kuuntelukartta löytyy osoitteesta kartta.aanimaisemat.fi.

Lopuksi kiersimme Ari Koivumäen johdolla Mediapoliksen TAMKin tiloissa. Opiskelijoilla on käytössään Yleisradiolta käytöstä jääneitä studiotiloja. Ihastelimme seinien paksuutta ja täyttä hiljaisuutta! Mielenkiintoista oli nähdä myös foley-studio välineineen. AV-kioski oli myös vaikuttava näky korkeine hyllyineen!

Keskustelu oli vilkasta, ja jokaisen esitelmän jälkeen olisikin voinut vaihtaa ajatuksia pidempäänkin kuin kymmenen minuuttia. Verkoston tulevaa toimintaa suunniteltaessa pohdittiin studia generalian ja monitieteisten seminaarien järjestämistä. Erityisesti opiskelijoita toivottiin lisää mukaan. Itse olin ensimmäistä kertaa mukana verkoston toiminnassa. Oli mukava nähdä muita äänestä kiinnostuneita, vaihtaa kuulumisia ja oppia uutta!

Tutkijaesittelyssä Tiina Syrjä

Tiina Syrjä. Kuva: Raisa Taurinka

English intro: Continuing with introductions of the members of the Sound Research network, this interview presents Tiina Syrjä, University Lecturer in Voice and Speech, Degree Programme of Theatre Arts, University of Tampere. She specializes in voice, vocal techniques, speech articulation and playback theatre. 

Kuka olet ja mitä teet?

Tiina Syrjä, Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmassa eli Nätyllä työskentelevä näyttelijäntaiteen yliopistonlehtori, erikoisalueenani ääni ja puhetekniikka. Opetan näyttelijäopiskelijoille äänenkäyttöä, puhetekniikkaa, tekstin käsittelyä sekä tarinateatteria. Lisäksi opetan Alexander-tekniikkaa ja joogaa, jotka kietoutuvat osaksi ääniopetustani.

Miten kiinnostuit äänen tutkimisesta?

Nätyllä on ollut pitkä yhteistyösuhde vokologian oppiaineeseen, entiseen puheopin laitokseen. Nätyn opiskelijat ovat saaneet tietoa oman äänensä kehittymisestä akustisten äänen analysointimenetelmien avulla ja samalla olemme tuottaneet vokologialle tutkimusaineistoa, kun (yhtä vuosikurssia lukuunottamatta) kaikki näyttelijäkurssit ovat käyneet antamassa ääninäytteitä. Äänen muuttuminen voi olla vaivihkaista ja hidasta, mutta äänen analysointi on tuonut opiskelijoille konkreettisen ja visuaalisen tavan hahmottaa ääntään sisäisen kokemuksen rinnalle.

Toisenlainen äänentutkimus avautui minulle väitöskirjan teon yhteydessä, jolloin aloin pohtia äänen merkitystä näyttelijän keholliselle läsnäolokokemukselle.

Mikä ääneen liittyvä kysymys sinulla on ollut viimeaikoina työn alla?

Minua pohdituttaa, mitä tekijöitä liittyy siihen, että etenkin naisen käheää ääntä pidetään seksikkäänä. Äänessä kuuluu kielen ja suun liikkeet, kehon väsymys ja limakalvojen hankaus, ja siksi ääni on aina väistämättömän ruumiillinen ja sitä kautta eroottinenkin. Mielessäni kuitenkin se, että laulaja (tai musiikkiteollisuus) ylläpitää käheää, rikkinäistä ääntä senkin uhalla, että se voi olla sairas ja vaarallisten elintapojen aiheuttama sekä mahdollisesti ilmaisultaan kapea, liittyy naisen kehon typistämisen pitkään historiaan.

Mitkä ovat korvaamattomimmat työkalusi (tai menetelmäsi)?

Oma kehoni: korvani, silmäni ja käteni, joiden avulla kuuntelen ja tutkin eläytyvästi ääntä ja kehonkäyttöä.

Mikä on mielestäsi kiinnostavin äänen tutkimiseen liittyvä ongelmakenttä tällä hetkellä ja miksi?

Nyt kiinnostaa etenkin hiljaisuus, se, mikä jää sanomatta! Koska teemme etäläsnäolotutkimusta Coventryn yliopiston teatterikoulutuksen kanssa, minua kiinnostaa tällä hetkellä se, miten opiskelijat tuntuvat saavuttavan yhteisen tilan ja intiimiyden kokemuksen erityisesti hiljaisuudessa, ei niinkään puhuessaan. Hiljattain Jyväskylän yliopistossa on tutkittu pariskuntien vuorovaikutusta parisuhdeterapiassa ja todettu hiljaisuuden ja pehmeän puheen yhdistävä merkitys. Pysähtyminen sanattoman ja ruumiillisen vuorovaikutuksen äärelle auttaa havaitsemaan, mihin suuntaan tilanne on etenemässä.

Mihin tutkimuksiin / kirjoituksiin palaat aika ajoin?

Poststrukturalistisiin, psykoanalyyttisiin teorioihin osittain linkittyviin teoretisointeihin (esim. Barthes, Kristeva, Irigaray, Cixous) palaan usein. Niissä kiehtoo se, että ääni kuvaillaan toisaalta viskeraalisena ja lihallisena, toisaalta ääni koetaan ”oseaanisena”, syleilyynsä joka puolelta kietovana kokemuksena, joka yhdistää ulkoisen ja sisäisen. Äänihän tulee kehon sisätiloista ja siksi se kääntää kuuluviin jotain salattua, piiloteltua tietoa ihmisen sisäisestä todellisuudesta. Ja samaan aikaan ääni vaeltaa kehon ulkopuolella ja saavuttaa toisten ruumiit. Tämä on näyttelijän ja katsojan/kuulijan kohtaamisessa olennaista. Susanna Välimäen väitöskirja Subject Strategies in Music: A Psychoanalytic Approach to Musical Signification (2005), on ollut minulle inspiroiva johdatus tähän maailmaan. Adriana Cavareron For more than one voice. Toward a Philosophy of Vocal Expression (2005) ja Mladen Dolarin A Voice and Nothing More (2006) ovat tärkeitä teoksia, jotka ovat nostaneet äänen sanan varjosta filosofisen tarkastelun keskiöön ja joihin palailen aika ajoin.

Onko jokin oman tutkimusalasi ulkopuolinen tutkimus inspiroinut sinua työssäsi?

Koska koen ihmisen äänen liikkeenä, niin kyllä esimerkiksi tanssin ja liikkeen tutkimuksessa on paljon innostavaa. Esimerkiksi Timo Klemolan kehofilosofisiin kirjoituksiin palaan usein. Ihailen hänen konstailematonta, vaivatonta tapaansa kirjoittaa kehon kokemuksista. Suomen kielen ja kirjallisuustieteen puolelta tietysti vaikkapa runouteen tai murteisiin liittyvä tutkimus hyödyttää työtäni.

Jokeri: minkä äänilähteen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Esimerkiksi näyttelijä Jeremy Ironsin. Hän voisi lukea minulle kirjoja ääneen. Aloittaisimme Evelyn Vaughin Brideshead Revisited -kirjasta.

 

Kevätseminaari 2018

Aika: pe 4.5.2018

Paikka: Mediapolis, KINO-auditorio (Tohlopinranta 31, Tampere)

Alustava ohjelma

12:00 Alkusanat ja verkoston kuulumiset
12:15 Nelly Penttilä & Tarja Rautiainen-Keskustalo: Tutkimuksesta hyödynnettävyyteen – Parkinson-potilaiden äänen ja kommunikointikyvyn soveltava kuntoutustutkimus
12:45 Anna-Eveliina Hänninen: Journalismin äänellinen murros
(13:15 Kahvipaussi)
13:30 Olli-Taavetti Kankkunen: Kuuntelukasvatus perusopetuksessa
14:00 Ari Koivumäki: Äänitehostearkisto Diiva; Meri Kytö: Kuuntelukartta
14:30 Verkoston tulevan toiminnan suunnittelua

Lopuksi kierros TAMKin ainutlaatuisessa av-kioskissa (sähkölaitteiden lainaamossa).

 

Tutkijaesittelyssä Leena Rantala

English intro: Continuing with introductions of the members of the Sound Research network, this interview presents Leena Rantala, university lecturer of logopedics at the University of Tampere. She is working with the anatomy and physiology for speech, language, and hearing, her especially being speech ergonomics.

Leena Rantala

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Leena Rantala, logopedian oppiaineen yliopistonlehtori. Olen myös Oulun yliopiston dosentti.

Miten kiinnostuit äänen tutkimisesta?

Kun työskentelin nuorena opettajana Oulun yliopistossa, tapasin sikäläisen foniatrin, joka teki äänitutkimusta. Kun hän kertoi hankkeistaan, kiinnostuin aiheesta. Koska samaan aikaan mietin myös väitöstyön aihetta, oli luontevaa pyytää foniatria ohjaajakseni. Tuolloin puheääni ei itse asiassa ollut logopedian alalla suurin kiinnostuksen kohteeni, mutta tutkimuksen käynnistyttyä mielenkiintoni aihetta kohti kasvoi. Tällä hetkellä koen, että puheääni on aihe, jossa on loputtomasti kiinnostavia asioita – sekä arjessa että tutkimuksellisesti.

Mikä ääneen liittyvä kysymys sinulla on ollut viime aikoina työn alla?

Suurin hankkeeni on riskitekijöiden yhteydet puheääneen eli ääniergonomia. Aineisto on jo melko hyvin analysoitu ja raportoitu; viimeisin artikkelini puheasentojen vaikutuksesta ääneen hyväksyttiin juuri lehteen. Toinen aihe, jota olen hiukan aloitellut, on sukupuoltaan korjaavien ihmisten äänenkäyttöön liittyvät haasteet. Lisäksi olen mukana ensi syksynä aloitettavassa hankkeessa, jossa arvioidaan, miten erilaiset menetelmät vaikuttavat Parkinsonin taudista kärsivien ihmisten ääneen (taudin vuoksi näiden ihmisten äänen voimakkuus alenee ja ylipäätään puhe motoriikka muuttuu kankeaksi ja liikeradat pieneksi). Tässä hankkeessa on mukana muitakin tämän äänentutkimusverkoston ihmisiä. Kliiniseen työhön liittyvä hanke on lasten ääniergonomisen tietoisuuden kehittäminen; tässä ovat mukana ruotsalainen ja islantilainen tutkija. Lisäksi vokologian ja TAYS:n foniatrisen klinikan kanssa on koko ajan kehitteillä jotakin kiinnostavaa.

Mitkä ovat korvaamattomimmat työkalusi (tai menetelmäsi)?

Korvaamaton työkalu on audiotallennin (suosikki tällä hetkellä äänikortti Focuserite). Hyvä työkalu on myös ruotsalaisten kehittämä ääniakkumulaattori, joka tallentaa ja analysoi puhujan ääntä pitkäaikaisesti. Harmi, että laitteen valmistus ja tekninen tuki juuri lopetettu. Äänen akustisessa analyysissa käytän Praat-analyysiohjelmaa. Erityisen ihastunut olen Praatista kliinisen työn tukena. Työkalujani ovat myös erilaiset kyselyt. Viimeisimmäksi mutta ei vähäisimmäksi: korvaa ei mikään korvaa – kuten tämän alan ihmiset ovat asian kiteyttäneet.

Mikä on mielestäsi kiinnostavin äänen tutkimiseen liittyvä ongelmakenttä tällä hetkellä ja miksi?

Tämä ei ole ehkä ongelma vaan pikemmin toive: toivoisin, että teknologia kehittäisi jonkinlaisen applikaation kännykkään, joka antaisi välittömästi palautetta puhujan äänenlaadusta, korkeudesta ja voimakkuudesta. Tämä auttaisi puhujia tuottamaan ääntään taloudellisesti (esim. opettajat); toisia puhujia appsi taas ohjaisi käyttämään tilanteeseen sopivaa äänen voimakkuutta (liian voimakasta ääntä käyttävät, kuten heikkokuuloiset, kuuroutuneet; liian hiljaista ääntä käyttävät, kuten Parkinsonin tautia sairastavat).

Mihin tutkimuksiin / kirjoituksiin palaat aika ajoin?

Palaan tutkimukseni perustaan: mitä puheäänelle tapahtuu, kun sitä käytetään ja se kuormittuu. Aika ajoin pyrin myös kartoittamaan tutkimushistoriaa: miten kauan puheääntä on tästä näkökulmasta tutkittu ja miten tieto on karttunut ja onko tehty asian suhteen jotakin. Tulos on vähän lamaannuttava: asiaan on havahduttu melko myöhään, tutkimuksia on lähinnä viimeisen 20 vuoden ajalta, ja ainakaan Suomessa tutkimustieto ei tahdo siirtyä arkielämään.

Onko jokin oman tutkimusalasi ulkopuolinen tutkimus inspiroinut sinua työssäsi?

Ääniympäristö ja tilan akustiikka ovat kiehtovia: miten voimakkaasti ihminen reagoi tiedostamattaan siihen, minkälaiset äänen ympäröivät häntä. Olin suorastaan hämmentynyt, kun vierailin Pudasjärvellä olevassa hirsikoulussa (yhtenäiskoulu ja lukio): ääniympäristö oli mitä lempein siitäkin huolimatta, että oli aivan tavallinen koulupäivä. Ja huom. eikö yliopiston ravintoloiden ääniympäristöille voisi tehdä jotakin? Ääniympäristö kiinnostaa senkin vuoksi, että se liittyy ääniergonomiaan läheisesti: ääniergonomisesti hyvä ympäristö tarkoittaa myös hyvää kuunteluympäristöä. Myös se on kiinnostavaa, miten aistien toiminta muuttuu: iän myötä huomaan herkistyneeni entistä enemmän äänille – sekä ympäristön äänille ja puheäänille: ihastun niihin tai – toisena ääripäänä – koen ne jopa raastaviksi.

Jokeri: minkä äänilähteen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Pehmeällä, soljuvalla äänellä luetun äänikirjan.

Laulaminen kehollisena kokemuksena

English intro: In the previous research of voice, singing has been approached as an acoustic, auditive, and physiological phenomenon. But what kind of bodily experiences the act of singing produces? In the experience of a singer, the inner-body sensations may be as essential as the singing voice. In her post-doc study, researcher of singing, singer, and vocal coach Anne Tarvainen examines the aesthetic body awareness of deaf, tone-deaf, and vocally disordered amateur singers. In this blog post, she writes about the body awareness and proprioception in singing.

Anne Tarvainen on Tampereen yliopistossa toimiva post doc -tutkija, joka työskentelee Koneen Säätiön rahoituksella. Hän on lauluntutkija, laulaja ja äänikouluttaja. Hänen tutkimuksensa käsittelee kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten laulunharrastajien esteettistä kehotietoisuutta.

 

Laulamiseen liittyvä tutkimus on kartoittanut lauluääntä akustisena, auditiivisena ja fysiologisena ilmiönä. Mutta millaista kehollista kokemusta laulaminen tuottaa? Laulajan kokemuksessa kehon sisäiset aistimukset voivat olla yhtä merkittävä laulamista ohjaava tekijä kuin lauluäänikin.

Proprioseptio ja interoseptio

Laulamiseen toimintana liittyy lukuisia kehotietoisuuden aistimuksia. Esimerkiksi hengittämisen ja äänentuoton liikkeet tuntuvat kehon sisäosissa, äänen värähtely on aistittavissa kehon onteloissa ja kudoksissa, ja laulamiseen liittyvät affektit tuntuvat kehossa.

Kehon sisäiseen aistimiseen liittyviä aistialueita voidaan tarkastella proprioseption ja interoseption käsitteiden avulla. Nämä käsitteet ovat peräisin 1900-luvun alun neurofysiologiasta (Sherrington 1906: 129–131). Proprioseptisten aistien avulla tunnemme muun muassa kehon sisätilan, asennot, liikkeet ja lihasten jännittyneisyyden (Gallagher & Cole 1998). Interoseptio puolestaan pitää sisällään sisäelimien toiminnan aistimisen, esimerkiksi sydämenlyönnit, hengityksen, kylläisyyden tunteen ja autonomisen hermoston aktiivisuudesta kumpuavat affektiiviset kokemukset (Mehlin ym. 2009). Usein proprioseptio-käsitettä käytetään viittaamaan kehon sisäosien aistimiseen kokonaisuudessaan.

Proprioseptio ja interoseptio tuottavat koko ajan informaatiota kehon sisäosien toiminnasta, mutta tulemme näistä seikoista vain harvoin tietoisiksi. Suurimman osan ajasta huomiomme on suuntautunut muihin asioihin kuten muistelemiseen, suunnittelemiseen ja muuhun ajattelemiseen (Kelmola 2005, 78, 85–86). Laulamisessakin huomio voi suuntautua esimerkiksi laulun sanoihin, ympäristön tapahtumiin tai oman äänen kuuntelemiseen.

Kehotietoisuutta voi harjoittaa

Jotkut ovat kehotietoisuudeltaan herkempiä kuin toiset. Kehotietoisuus kehittyy myös harjoittamisen myötä. Esimerkiksi laulajat, tanssijat ja urheilijat saattavat olla kehittyneempiä aistimaan proprioseptisesti ja interoseptisesti, koska heidän toimintansa vaatii hyvää kokemuksellista kontaktia omaan kehoon. Äänentutkija Johan Sundberg on todennut, että kehittyneet laulajat luottavat siihen, miltä ääni tuntuu heidän kehoissaan. Aloittelijat sen sijaan saattavat enemmän pyrkiä kuuntelemaan omaa ääntään ikään kuin ulkoapäin. (Sundberg 1987/1980, 160.)

Myös epämukavuuden ja kivun tuntemukset voivat herättää kehotietoisuuden. Laulaessa esimerkiksi esiintymisjännitys, epäonnistuminen halutunlaisten äänten tuottamisessa tai vaikeus ilmaista tunteita lauluäänellä voivat olla tällaisia tekijöitä. Myös ääniongelmat ja äänen väsyminen voivat viedä huomion kehoon.

Soomaestetiikan kehittäjä Richard Shusterman painottaa, että kehotietoisuutta kehittämällä voidaan ehkäistä ja korjata virheellisiä ja haitallisia kehollisia tapoja (ks. esim. Shusterman 2012, 3, 18). Laulamisessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laulaja oppii tuntemaan oman kehonsa niin, että hän huomaa epämukavuuden ja väsymyksen merkit jo ennen kuin vääränlainen tai liian pitkään jatkunut äänellinen rasitus yltyy kivuksi tai kudosvaurioksi saakka. Myös haitallisista äänentuoton tavoista voi mahdollisesti oppia pois tunnistamalla ne ensin kehossa ja sen jälkeen tietoisesti harjoittamalla toimintaa toisenlaiseksi.

Auditiivisen ja proprioseptisen kokemuksen suhde

Laulajan kokemuksessa auditiivista kokemusta lauluäänestä ja proprioseptista kokemusta kehon toiminnasta ei voi välttämättä täysin erottaa toisistaan. Proprioseptio on tärkeä osa kuuntelemista. Kärjistäen voisi sanoa, että musiikillisessa toiminnassa proprioseptio on jopa olennaisempi aistialue kuin kuulo. Esimerkiksi täysin kuurot pystyvät musisoimaan oman kehollisen kokemuksensa avulla. Sen sijaan on väitetty, että ilman proprioseptiota musiikillinen toiminta ei olisi mahdollista (Alcantara 2013, 37).

Laulajan kehollisen kokemuksen suhde ulospäin kuultavaan lauluääneen on mielenkiintoinen, sillä ne harvoin vastaavat yksi yhteen toisiaan. Laulaja saattaa esimerkiksi kokea laulaessaan vahvoja tunteita, mutta ne eivät välttämättä välity lauluääneen. Myös äänen sointi tai laulamisen nyanssit saattavat tuntua laulajasta erilaiselta, kuin miltä ne kuulostavat ulospäin.

Kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten laulajien laulamisessa tämä kuilu kehollisen kokemuksen ja ulos kuuluvan lauluäänen välillä voi olla suurikin. Tästä herääkin mielenkiintoinen kysymys: voiko laulaminen olla esteettistä toimintaa, jos ääni ei täytä kulttuurimme lauluäänelle asetettuja esteettisiä vaatimuksia? Perinteisestihän laulamisen esteettinen arvo on juuri siinä, miltä ääni kuulostaa ja miten taidokkaasti sillä pystyy laulamaan.

Kulttuurisen musiikintutkimuksen, uusmaterialismin, fenomenologian ja uuden tieteidenvälisen voice studies -tutkimuksen piirissä on viime vuosina alettu painottaa musiikin rikasta sensorisuutta, joka käsittää kuulon lisäksi myös muut aistialueet. Näissä konteksteissa myös laulamista on alettu tarkastella muistakin kuin akustisista ja auditiivisista lähtökohdista käsin. Näin myös laulamiseen liittyvät esteettiset arvostukset voivat tulla uudelleen arvioinnin kohteeksi.

Mielestäni laulamiskokemus voi olla esteettinen riippumatta siitä, millainen tuotettu ääni on. Proprioseptiset laulamiseen liittyvät aistimukset voivat olla luonteeltaan esteettisiä (Tarvainen 2016, 2018). Koska laulaminen on vahvasti sosiaalista ja kulttuurista toimintaa, meidän tulisi pohtia myös sitä, miten laulamisesta esteettisenä toimintana voisi tulla myös esteetöntä toimintaa — sellaista, että se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää meistä kenelle tahansa.

Lähteet

Alcantara, Pedro de. 2013. Indirect Procedures: A Musician’s Guide to the Alexander Technique. 2. painos. Oxford: Oxford University Press.

Gallagher, Shaun & Jonathan Cole. 1998. ”Body Image and Body Schema in a Deafferented Subject”. Body and Flesh: A Philosophical Reader. Toim. Donn Welton, 131–148. Massachusetts: Blackwell Publishers.

Klemola, Timo. 2005. Taidon Filosofia — Filosofin Taito. Tampere: Tampere University Press.

Mehling, Wolf E., Viranjini Gopisetty, Jennifer Daubenmier, Cynthia J. Price, Frederick M. Hecht ja Anita Stewart. 2009. “Body Awareness: Construct and Self-Report Measures.” PLoS ONE 4 (5).

Sherrington, Charles S. 1906. The Integrative Action of the Nervous System. New Haven: Yale University Press. https://liberationchiropractic.com/wp-content/uploads/research/1906Sherrington-IntegrativeAction.pdf. (Luettu 10.8.2016.)

Shusterman, Richard. 2012. Thinking through the Body: Essays in Somaesthetics. Cambridge: Cambridge University Press.

Sundberg, Johan. 1987/1980. The Science of the Singing Voice. Illinois: Northern Illinois University Press.

Tarvainen, Anne. 2016. “Vokaalinen soomaestetiikka: Kehotietoisuuden esteettiset mahdollisuudet ihmisen äänenkäytössä ja kuuntelemisessa.” Etnomusikologian vuosikirja 28: 1–39. http://etnomusikologia.journal.fi/article/view/60239/21141.

Tarvainen, Anne. 2018. “Singing, Listening, Proprioceiving: Some Reflections on Vocal Somaesthetics.” Aesthetic Experience and Somaesthetics, toim. Richard Shusterman, 120–142. Leiden & Boston: Brill.

Guest lecture: Simon Frith

Simon Frith: The Ideology of Do-It-Yourself Music Making

Wednesday 11 April at 4:30 pm
Tampere Main Library Metso, music department

Simon Frith is Emeritus Professor of Music at the University of Edinburgh and a Fellow of the British Academy.  He was one of the pioneers of popular music studies in the academy, a founder member and sometime chair of the International Association for the Study of Popular Music, author of Sound Effects and Performing Rites, and, as editor, has published books on music and policy, music and the visual media, world music, music copyright, and the art of record production. He also had a long career as a music journalist and rock critic and was chair of the judges of the Mercury Music Prize for 25 years.

The event is organized by the Tampere Main Library together with the Finnish Society for Ethnomusicology and Centre for Practise as Research in Theatre / Sound Research Network.

Tutkijaesittelyssä Anne-Maria Laukkanen

 

Anne-Maria Laukkanen labrahommissa.

The Sound Research Network blog introduces its members. The first researcher given the word is professor Anne-Maria Laukkanen from The Speech and Voice Research Laboratory at University of Tampere. The lab studies speech and singing from the points of view of cultural variation, background factors and prevention of voice problems, and voice training methods. The laboratory holds an extensive recording archive including thousands of speech and singing samples, recorded in their own studio. 

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Anne-Maria Laukkanen ja olen toiminut Tampereen yliopistossa puhetekniikan ja vokologian professorina vuodesta 2001 alkaen. Työskentelen Puheen ja äänen tutkimuksen laboratoriossa, joka on perustettu vuonna 1967. Koulutukseltani olen foneetikko ja puhetekniikan ja äänenkäytön opettaja.

Miten kiinnostuit äänen tutkimisesta? 

Kiinnostukseni äänen tutkimukseen syntyi viime kädessä omien klassisen laulun opintojeni myötä. Halusin tietää, mikä saa ihmisäänen soimaan niin upeasti, niin laajalla sävelkorkeusalueella, ja niin valtavalla kantokyvyllä kuin mitä oopperalaulun taitajilla. Halusin saada selville, mitä minä itse teen väärin, kun lauluni ei ottanut sujuakseen. Niinikään halusin ymmärtää, miksi tehdään erilaisia ääniharjoituksia – mitä niiden avulla pitäisi tapahtua ja mistä syystä.

Mikä ääneen liittyvä kysymys sinulla on ollut viime aikoina työn alla?

Angela Georghiu laulaa

Tuoreessa julkaisussa jatko-opiskelijamme mezzosopraano Maarit Auran kanssa selvitimme laulajan ilmeen fysiologista merkitystä äänentuotolle (ks kuva). Työn alla on myös toisen jatko-opiskelijamme pop-jazz laulupedagogi Tero Ikävalkon kanssa tutkimus, jossa verrataan ääntöväyläasetusta klassisessa laulussa, karjankutsulaulussa (kulning) ja viihdemusiikissa käytetyssä ns. belttauksessa.Tällä hetkellä kirjoitan tuloksia kokeesta, jossa pyrimme estimoimaan erääseen suosittuun äänen harjoittamis- ja terapiamenetelmään, ns. vesivastusterapiaan, liittyvää kuormitusta. Tässä menetelmässä äännetään putken kautta veteen, joka tarjoaa ilmavirtausvastusta, ja veden pulputus saa ääntöväylän ilmanpaineen vaihtelemaan tuottaen eräänlaisen hierontaa muistuttavan tuntemuksen.

Mitkä ovat korvaamattomimmat työkalusi  (tai menetelmäsi)?

Tavallisimmat työvälineeni ovat läppäri ja pari akustista äänianalyysiohjelmaa. Korvaamaton työvälineeni on kuuloaisti.

Mikä on mielestäsi kiinnostavin äänen tutkimiseen liittyvä ongelmakenttä tällä hetkellä ja miksi?

Äänen mahdollisimman suuri tehokkuus (kuuluvuus, variaatiolaajuus, ilmaisevuus) yhdistettynä mahdollisimman suureen taloudellisuuteen (eli äänihuuliin kohdistuvan kudosrasituksen minimoiminen ja siten ääniongelmien ennaltaehkäisy) ovat keskeiset tavoitteet kaikessa äänen harjoittamisessa. – Niiden yhdistäminen niin puheessa kuin laulussa ja tavat määrittää taloudellisuutta kiinnostavat minua erityisesti. Taloudellisuuden mittaaminen eli viime kädessä äänihuuliin kohdistuvan törmäyspaineen mittaaminen on elävällä ihmisellä hyvin hankalaa ja epäluotettavaa, joten tarvitaan keinoja, joilla törmäyspainetta voitaisiin epäsuorasti arvioida. Avuksi tarvitaan myös sekä fysikaalisia malleja että tietokonemallinnusta ihmisäänen tuotosta.

Mihin tutkimuksiin / kirjoituksiin palaat aika ajoin?

Hyvin usein palaan puheen tutkimuksen raamattuun, Gunnar Fantin opukseen Acoustic theory of speech production.

Onko jokin oman tutkimusalasi ulkopuolinen tutkimus inspiroinut sinua työssäsi?

Varmasti monikin vuosien varrella, mutta oheisessa kuvassa näkyy kestosuosikkini. Pidän tätä oheista kuvaa laboratoriomme seinällä. Se inspiroi ja huvittaa. Jos tuntuu, että ihmisten kanssa tehtävät eksperimentit ovat hankalia eikä kaikki suinkaan aina niin sanotusti mene putkeen, niin tätä kuvaa katsoessa asettuvat mittasuhteet kohdalleen eli helppoahan se on tutkia ihmisten puhetta ja laulua verrattuna vaikkapa tympanometrian tekemiseen sammakoille.

 

 

 

Jokeri: minkä äänilähteen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Ilman muuta ihmisäänen – valtavan määrän upeaa laulumusiikkia laidasta laitaan heavy metallista oopperaan.

Vocal emotion perceptions on infant-directed singing

Photo: janeb13, Pixabay

Kaisa Perko works as a postdoctoral researcher in work and organizational psychology at the University of Tampere and is interested in research on emotions and interaction in all areas of life. She defended her doctoral thesis on leadership and employee well-being in 2017.

Human voice shows a wide range of emotional qualities that other individuals can decode. These vocal capabilities are utilized by artists and actors, as well as by all of us in everyday life, as we sing and talk and listen other people talking and singing. When hearing the voice of a familiar person, we immediately know something about the person’s emotional state without the person describing it in any word.

As have been done maybe for thousands of years, many people help their child to sleep by singing a soothing lullaby that invites the sleep to take over. In scientific studies, infant-directed singing is suggested to aid the child’s emotional regulation and support the developing relationship between the caregiver and the child. It should be acknowledged, though, that there is some unclarity about the additional value of singing as compared to happy-sounding talk or seeing happy faces. In any case, infants are interested to follow emotionally engaging presentations.

In recent years, the soothing and healing effects of music and parental singing have been investigated also in rather clinical environment, among hospitalized newborns in intensive care units. In this environment, building a safe relationship between the parents and the newborn deserves special attention. The results have been at least encouraging as physiological indicators showed that maternal singing indeed helped to stabilize the neonatal condition.

If the parents themselves suffer from difficult circumstances that disturb their emotional life, does this affect emotional features in their vocal presentations to the child? As a psychology researcher interested in emotions, I have had an opportunity to examine this question in Raija-Leena Punamäki’s research project on war-afflicted families and their newborns in the Gaza Strip area. In connection to other data gathering, women in the Gaza Strip were asked to sing to a lullaby or a children’s song to their infant. The women had been pregnant during the 2014 war in Gaza and at the time of singing their infants were 6-7 months old. Additionally, the mothers filled in psychological questionnaires on post-traumatic stress symptoms and postnal depression.

We were interested in the emotional messages in the singing voice of these women. This emotional reading task was performed with the help of a group of unfamiliar adults with the same cultural background as the singing mothers, and additionally a group of adults from a different culture. Psychology students from Gaza and from Finland listened to the short (30 s) song excerpts of the mothers, and gave their ratings on the extent to which the voice expressed fear, joy, sadness, anger, tension, playfulness, and love (tenderness). Specifically, we examined the extent to which emotions in the singing voice, as perceived by the student raters, relate to mental health of the mothers.

Although this endeavour was rather explorative, we were surprised by the results. The students’ ratings of vocal emotions were indeed related to maternal mental health, and even seemed to prospectively predict maternal psychological symptoms one year later. Interestingly, concerning the Finnish students’ emotion perceptions, particularly anger and tension were associated with maternal depression, and sadness with post-traumatic stress symptoms. In contrast, concerning Gazean students’ ratings, the strongest relationships to maternal symptoms were found with a lack of joy and a lack of love. Thus, the students from the same culture as the singing mothers seemed to be more sensitive to the lack of positive emotions, while the students from the different culture were best able to recognize negative emotions.

The results can be understood in the light of the meta-analytic findings demonstrating that in cross-cultural vocal emotion perceptions, there is an advantage for the perceivers that come from the same culture as the presenters of the vocal material. Whereas vocally expressed negative emotions, such as anger and sadness, are well-recognized across cultures, it seems that perceiving vocal happiness is more difficult for members of a different culture than the presenters. Interestingly, facial happiness is particularly well-recognized across cultures, so there seems to be differences in the facial and vocal cross-cultural emotion recognition.

In a recent article authored by Michael Kraus in the American Psychologist I found a concept of empathic accuracy, defined as the ability to judge the emotions, thoughts and feelings of other individuals. The results from a series of five studies suggest that voice-only communication enhances empathic accuracy. In other words, people might be better able to recognize emotions of another individual based on the other’s voice as compared to the other’s facial expressions or even a combination of voice and face. Although it is too early to draw firm conclusions on the order of face and voice in emotion recognition, I find it very interesting to explore how people make judgements about others and how empathically accurate their judgements are. In all, the role of voice is an intriguing one especially in our culture that puts a strong emphasis on the visual elements.

 

Beatboxaava Siri – sosiaalisen median ääniantropologiaa

Beatboxaaja HeartGrey, kuvakaappaus YouTube-videosta (alla).

ENGLISH INTRO: Music is a central part of the YouTube videos. In some cases, these performances are not musical performances in traditional sense, but music and sound are a part of everyday practices. Experiments can include, among others, “unboxing” of loudspeaker devices and testing their qualities. A few years ago an innovation, which attracted many was beatboxing with Siri; “ intelligent assistant” of Apple was involved in the music making with the help of the power decrease. In her blog post, Beatboxing with Siri – about Sound Anthropology of Social Media, Tarja Rautiainen-Keskustalo debates, how these examples highlight the multimodal nature of human action in the everyday life. The interplay of the senses is rarely observed, because in the Western world music is often considered as an autonomous area, which can be discussed solely through taste. However, social media, which integrates different mediums together, gives many reasons to think how the materiality of the senses is a part of social action.

***

Tarja Rautiainen-Keskustalo on musiikintutkimuksen professori Tampereen yliopistossa. Hän tutkii ääntä ja musiikkia osana arjen (ja juhlan) toimintaa.

 

 

Seurailen YouTubea usein varhaisteinin olan takaa. Diginatiivi antaa nopean perehdytyksen nousussa tai laskussa oleviin ”prakkeihin” tai muutoin ajankohtaisiin DYI-taiteen ilmiöihin. Näissä audiovisuaalisissa esityksissä äänellä ja musiikilla on usein erityinen rooli. Aiheena voi olla vaikkapa JBL-kaiuttimien ”unboxaus” eli juuri kotiin kannetun laitteen avaaminen kääreistään tai erilaisten vahvistinlaitteiden ominaisuuksien kokeileminen ja esitteleminen.

Suurimpia ilon aiheuttaja videon katsojalle ovat värinä ja tärinä, joita matalat taajuudet saavat aikaan. Vastaavaa some-innostusta herätti jonkin aikaa sitten beatboxaaminen Sirin kanssa, joka on saatu mukaan yhteismusisointiin potenssilaskun avulla. (ks. https://www.youtube.com/watch?v=rSqbgLnDU6k)

Nämä episodit jäävät kuitenkin monilta huomaamatta sosiaalisen median ärsykevirrassa. Tämä ei ole yllättävää, sillä länsimaissa on monisatavuotinen perinne hahmottaa ääntä ja musiikkia ensi sijassa teoksina tai kappaleina ja usein vielä joko ”hyvinä” tai ”huonoina” sellaisina. Vakiintuneiden käsitysten mukaan esimerkiksi kuvat voivat välittää monenlaista informaatiota, kun taas äänen ja ihmisen välinen suhde näyttäytyy useimmiten eteerisenä, arjesta erillisenä olevana ja autonomisen taiteen alueelle kuuluvana. Tämän seurauksena musiikkimausta on tullut lähes ainoa tapa hahmottaa ja sanallistaa musiikkia.

Esteettinen tulkintakehys – niin merkityksellinen ja vaikutusvaltainen kuin se onkin musiikista puhuttaessa – sulkee helposti ulkopuolelleen sen tosiasian, että kuuloaisti ja äänen tuottaminen ovat ihmisen moniaistista (multimodaalista) ja samalla kehollista toimintaa. Toisin sanoen musiikki ja ääni operoivat monin eri tavoin arjen käytännöissä ja kokemuksissa. Siri-esimerkin näkökulmasta tämä voidaan ymmärtää niin, että pontenssilasku ei paperille kirjoitettuna sinällään innoita laulamaan, mutta tekoälyn hokema nollajono tarjoaa jo enemmän kehollista vastetta: rytmistä vaihtelua ja mahdollisuuksia tuottaa erilaisia äänenvärejä vaikkapa hiphopin konventioiden hengessä. Vastaavat keholliset kokemukset näyttävät olevan myös subwooferin testaajan motivaation lähde.

Sosiaalisen median arkikäytön havainnointi herättää henkiin mediafilosofi Marshall McLuhanin ajatuksen, jonka mukaan mediateknologioiden tehtävä on jatkaa aistien tehtävää. Kuitenkaan emme edelleenkään kovin paljoa tiedä – tai osaa ajatella – mitä tapahtuu, kun pitkään erillisiksi kategorioiksi mielletyt mediumit, tekstit, kuvat ja äänet, toimivat yhdessä. Mitkä ovat multimodaalisen toiminnan tavat, sen sisältämät erilaiset materiaaliset ja symboliset maailmat tai mikä on esimerkiksi äänen rooli – sen kaikkine mahdollisine ominaisuuksineen – tässä toiminnassa?

Kotioloissa tapahtunut esiteinin havainnointi tuotti kaksi ajatteluketjua. Yhtäältä subwooferin kanssa puuhastelussa tai ”unboxauksessa” on mukana sosiaalisen median prosumerismi ja huomiotalous: keholliset värinät ja tärinät tulevat YouTube-esityksissä osaksi performatiivista kuluttamista. Toinen aistimateriaalisen median horisontti johti puolestaan ihmiskunnan alkuhämäriin, kokeilemisen ja käsillä tekemisen maailmaan: kotiin hankitulle JBL-kaiuttimelle askarreltiin kuoret vanhasta kenkälaatikosta ja kertakäyttölautasesta. Päälle kirjoitettiin alan merkittävän laitevalmistajan nimi. Seuranneessa kokeissa ääniaallon voimaa koeteltiin lyijykyniin, kumeihin ja koiran nappuloihin asettamalla ne kertakäyttölautasen päälle pomppimaan. Ominaisuuksiltaan kaikkein kiinnostavimpia olivat viimeksi mainitut.