Kevätseminaari 2018

Aika: pe 4.5.2018

Paikka: Mediapolis, KINO-auditorio (Tohlopinranta 31, Tampere)

Alustava ohjelma

12:00 Alkusanat ja verkoston kuulumiset
12:15 Nelly Penttilä & Tarja Rautiainen-Keskustalo: Tutkimuksesta hyödynnettävyyteen – Parkinson-potilaiden äänen ja kommunikointikyvyn soveltava kuntoutustutkimus
12:45 Anna-Eveliina Hänninen: Journalismin äänellinen murros
(13:15 Kahvipaussi)
13:30 Olli-Taavetti Kankkunen: Kuuntelukasvatus perusopetuksessa
14:00 Ari Koivumäki: Äänitehostearkisto Diiva; Meri Kytö: Kuuntelukartta
14:30 Verkoston tulevan toiminnan suunnittelua

Lopuksi kierros TAMKin ainutlaatuisessa av-kioskissa (sähkölaitteiden lainaamossa).

 

Tutkijaesittelyssä Leena Rantala

English intro: Continuing with introductions of the members of the Sound Research network, this interview presents Leena Rantala, university lecturer of logopedics at the University of Tampere. She is working with the anatomy and physiology for speech, language, and hearing, her especially being speech ergonomics.

Leena Rantala

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Leena Rantala, logopedian oppiaineen yliopistonlehtori. Olen myös Oulun yliopiston dosentti.

Miten kiinnostuit äänen tutkimisesta?

Kun työskentelin nuorena opettajana Oulun yliopistossa, tapasin sikäläisen foniatrin, joka teki äänitutkimusta. Kun hän kertoi hankkeistaan, kiinnostuin aiheesta. Koska samaan aikaan mietin myös väitöstyön aihetta, oli luontevaa pyytää foniatria ohjaajakseni. Tuolloin puheääni ei itse asiassa ollut logopedian alalla suurin kiinnostuksen kohteeni, mutta tutkimuksen käynnistyttyä mielenkiintoni aihetta kohti kasvoi. Tällä hetkellä koen, että puheääni on aihe, jossa on loputtomasti kiinnostavia asioita – sekä arjessa että tutkimuksellisesti.

Mikä ääneen liittyvä kysymys sinulla on ollut viime aikoina työn alla?

Suurin hankkeeni on riskitekijöiden yhteydet puheääneen eli ääniergonomia. Aineisto on jo melko hyvin analysoitu ja raportoitu; viimeisin artikkelini puheasentojen vaikutuksesta ääneen hyväksyttiin juuri lehteen. Toinen aihe, jota olen hiukan aloitellut, on sukupuoltaan korjaavien ihmisten äänenkäyttöön liittyvät haasteet. Lisäksi olen mukana ensi syksynä aloitettavassa hankkeessa, jossa arvioidaan, miten erilaiset menetelmät vaikuttavat Parkinsonin taudista kärsivien ihmisten ääneen (taudin vuoksi näiden ihmisten äänen voimakkuus alenee ja ylipäätään puhe motoriikka muuttuu kankeaksi ja liikeradat pieneksi). Tässä hankkeessa on mukana muitakin tämän äänentutkimusverkoston ihmisiä. Kliiniseen työhön liittyvä hanke on lasten ääniergonomisen tietoisuuden kehittäminen; tässä ovat mukana ruotsalainen ja islantilainen tutkija. Lisäksi vokologian ja TAYS:n foniatrisen klinikan kanssa on koko ajan kehitteillä jotakin kiinnostavaa.

Mitkä ovat korvaamattomimmat työkalusi (tai menetelmäsi)?

Korvaamaton työkalu on audiotallennin (suosikki tällä hetkellä äänikortti Focuserite). Hyvä työkalu on myös ruotsalaisten kehittämä ääniakkumulaattori, joka tallentaa ja analysoi puhujan ääntä pitkäaikaisesti. Harmi, että laitteen valmistus ja tekninen tuki juuri lopetettu. Äänen akustisessa analyysissa käytän Praat-analyysiohjelmaa. Erityisen ihastunut olen Praatista kliinisen työn tukena. Työkalujani ovat myös erilaiset kyselyt. Viimeisimmäksi mutta ei vähäisimmäksi: korvaa ei mikään korvaa – kuten tämän alan ihmiset ovat asian kiteyttäneet.

Mikä on mielestäsi kiinnostavin äänen tutkimiseen liittyvä ongelmakenttä tällä hetkellä ja miksi?

Tämä ei ole ehkä ongelma vaan pikemmin toive: toivoisin, että teknologia kehittäisi jonkinlaisen applikaation kännykkään, joka antaisi välittömästi palautetta puhujan äänenlaadusta, korkeudesta ja voimakkuudesta. Tämä auttaisi puhujia tuottamaan ääntään taloudellisesti (esim. opettajat); toisia puhujia appsi taas ohjaisi käyttämään tilanteeseen sopivaa äänen voimakkuutta (liian voimakasta ääntä käyttävät, kuten heikkokuuloiset, kuuroutuneet; liian hiljaista ääntä käyttävät, kuten Parkinsonin tautia sairastavat).

Mihin tutkimuksiin / kirjoituksiin palaat aika ajoin?

Palaan tutkimukseni perustaan: mitä puheäänelle tapahtuu, kun sitä käytetään ja se kuormittuu. Aika ajoin pyrin myös kartoittamaan tutkimushistoriaa: miten kauan puheääntä on tästä näkökulmasta tutkittu ja miten tieto on karttunut ja onko tehty asian suhteen jotakin. Tulos on vähän lamaannuttava: asiaan on havahduttu melko myöhään, tutkimuksia on lähinnä viimeisen 20 vuoden ajalta, ja ainakaan Suomessa tutkimustieto ei tahdo siirtyä arkielämään.

Onko jokin oman tutkimusalasi ulkopuolinen tutkimus inspiroinut sinua työssäsi?

Ääniympäristö ja tilan akustiikka ovat kiehtovia: miten voimakkaasti ihminen reagoi tiedostamattaan siihen, minkälaiset äänen ympäröivät häntä. Olin suorastaan hämmentynyt, kun vierailin Pudasjärvellä olevassa hirsikoulussa (yhtenäiskoulu ja lukio): ääniympäristö oli mitä lempein siitäkin huolimatta, että oli aivan tavallinen koulupäivä. Ja huom. eikö yliopiston ravintoloiden ääniympäristöille voisi tehdä jotakin? Ääniympäristö kiinnostaa senkin vuoksi, että se liittyy ääniergonomiaan läheisesti: ääniergonomisesti hyvä ympäristö tarkoittaa myös hyvää kuunteluympäristöä. Myös se on kiinnostavaa, miten aistien toiminta muuttuu: iän myötä huomaan herkistyneeni entistä enemmän äänille – sekä ympäristön äänille ja puheäänille: ihastun niihin tai – toisena ääripäänä – koen ne jopa raastaviksi.

Jokeri: minkä äänilähteen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Pehmeällä, soljuvalla äänellä luetun äänikirjan.

Laulaminen kehollisena kokemuksena

English intro: In the previous research of voice, singing has been approached as an acoustic, auditive, and physiological phenomenon. But what kind of bodily experiences the act of singing produces? In the experience of a singer, the inner-body sensations may be as essential as the singing voice. In her post-doc study, researcher of singing, singer, and vocal coach Anne Tarvainen examines the aesthetic body awareness of deaf, tone-deaf, and vocally disordered amateur singers. In this blog post, she writes about the body awareness and proprioception in singing.

Anne Tarvainen on Tampereen yliopistossa toimiva post doc -tutkija, joka työskentelee Koneen Säätiön rahoituksella. Hän on lauluntutkija, laulaja ja äänikouluttaja. Hänen tutkimuksensa käsittelee kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten laulunharrastajien esteettistä kehotietoisuutta.

 

Laulamiseen liittyvä tutkimus on kartoittanut lauluääntä akustisena, auditiivisena ja fysiologisena ilmiönä. Mutta millaista kehollista kokemusta laulaminen tuottaa? Laulajan kokemuksessa kehon sisäiset aistimukset voivat olla yhtä merkittävä laulamista ohjaava tekijä kuin lauluäänikin.

Proprioseptio ja interoseptio

Laulamiseen toimintana liittyy lukuisia kehotietoisuuden aistimuksia. Esimerkiksi hengittämisen ja äänentuoton liikkeet tuntuvat kehon sisäosissa, äänen värähtely on aistittavissa kehon onteloissa ja kudoksissa, ja laulamiseen liittyvät affektit tuntuvat kehossa.

Kehon sisäiseen aistimiseen liittyviä aistialueita voidaan tarkastella proprioseption ja interoseption käsitteiden avulla. Nämä käsitteet ovat peräisin 1900-luvun alun neurofysiologiasta (Sherrington 1906: 129–131). Proprioseptisten aistien avulla tunnemme muun muassa kehon sisätilan, asennot, liikkeet ja lihasten jännittyneisyyden (Gallagher & Cole 1998). Interoseptio puolestaan pitää sisällään sisäelimien toiminnan aistimisen, esimerkiksi sydämenlyönnit, hengityksen, kylläisyyden tunteen ja autonomisen hermoston aktiivisuudesta kumpuavat affektiiviset kokemukset (Mehlin ym. 2009). Usein proprioseptio-käsitettä käytetään viittaamaan kehon sisäosien aistimiseen kokonaisuudessaan.

Proprioseptio ja interoseptio tuottavat koko ajan informaatiota kehon sisäosien toiminnasta, mutta tulemme näistä seikoista vain harvoin tietoisiksi. Suurimman osan ajasta huomiomme on suuntautunut muihin asioihin kuten muistelemiseen, suunnittelemiseen ja muuhun ajattelemiseen (Kelmola 2005, 78, 85–86). Laulamisessakin huomio voi suuntautua esimerkiksi laulun sanoihin, ympäristön tapahtumiin tai oman äänen kuuntelemiseen.

Kehotietoisuutta voi harjoittaa

Jotkut ovat kehotietoisuudeltaan herkempiä kuin toiset. Kehotietoisuus kehittyy myös harjoittamisen myötä. Esimerkiksi laulajat, tanssijat ja urheilijat saattavat olla kehittyneempiä aistimaan proprioseptisesti ja interoseptisesti, koska heidän toimintansa vaatii hyvää kokemuksellista kontaktia omaan kehoon. Äänentutkija Johan Sundberg on todennut, että kehittyneet laulajat luottavat siihen, miltä ääni tuntuu heidän kehoissaan. Aloittelijat sen sijaan saattavat enemmän pyrkiä kuuntelemaan omaa ääntään ikään kuin ulkoapäin. (Sundberg 1987/1980, 160.)

Myös epämukavuuden ja kivun tuntemukset voivat herättää kehotietoisuuden. Laulaessa esimerkiksi esiintymisjännitys, epäonnistuminen halutunlaisten äänten tuottamisessa tai vaikeus ilmaista tunteita lauluäänellä voivat olla tällaisia tekijöitä. Myös ääniongelmat ja äänen väsyminen voivat viedä huomion kehoon.

Soomaestetiikan kehittäjä Richard Shusterman painottaa, että kehotietoisuutta kehittämällä voidaan ehkäistä ja korjata virheellisiä ja haitallisia kehollisia tapoja (ks. esim. Shusterman 2012, 3, 18). Laulamisessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laulaja oppii tuntemaan oman kehonsa niin, että hän huomaa epämukavuuden ja väsymyksen merkit jo ennen kuin vääränlainen tai liian pitkään jatkunut äänellinen rasitus yltyy kivuksi tai kudosvaurioksi saakka. Myös haitallisista äänentuoton tavoista voi mahdollisesti oppia pois tunnistamalla ne ensin kehossa ja sen jälkeen tietoisesti harjoittamalla toimintaa toisenlaiseksi.

Auditiivisen ja proprioseptisen kokemuksen suhde

Laulajan kokemuksessa auditiivista kokemusta lauluäänestä ja proprioseptista kokemusta kehon toiminnasta ei voi välttämättä täysin erottaa toisistaan. Proprioseptio on tärkeä osa kuuntelemista. Kärjistäen voisi sanoa, että musiikillisessa toiminnassa proprioseptio on jopa olennaisempi aistialue kuin kuulo. Esimerkiksi täysin kuurot pystyvät musisoimaan oman kehollisen kokemuksensa avulla. Sen sijaan on väitetty, että ilman proprioseptiota musiikillinen toiminta ei olisi mahdollista (Alcantara 2013, 37).

Laulajan kehollisen kokemuksen suhde ulospäin kuultavaan lauluääneen on mielenkiintoinen, sillä ne harvoin vastaavat yksi yhteen toisiaan. Laulaja saattaa esimerkiksi kokea laulaessaan vahvoja tunteita, mutta ne eivät välttämättä välity lauluääneen. Myös äänen sointi tai laulamisen nyanssit saattavat tuntua laulajasta erilaiselta, kuin miltä ne kuulostavat ulospäin.

Kuurojen, laulutaidottomien ja ääniongelmaisten laulajien laulamisessa tämä kuilu kehollisen kokemuksen ja ulos kuuluvan lauluäänen välillä voi olla suurikin. Tästä herääkin mielenkiintoinen kysymys: voiko laulaminen olla esteettistä toimintaa, jos ääni ei täytä kulttuurimme lauluäänelle asetettuja esteettisiä vaatimuksia? Perinteisestihän laulamisen esteettinen arvo on juuri siinä, miltä ääni kuulostaa ja miten taidokkaasti sillä pystyy laulamaan.

Kulttuurisen musiikintutkimuksen, uusmaterialismin, fenomenologian ja uuden tieteidenvälisen voice studies -tutkimuksen piirissä on viime vuosina alettu painottaa musiikin rikasta sensorisuutta, joka käsittää kuulon lisäksi myös muut aistialueet. Näissä konteksteissa myös laulamista on alettu tarkastella muistakin kuin akustisista ja auditiivisista lähtökohdista käsin. Näin myös laulamiseen liittyvät esteettiset arvostukset voivat tulla uudelleen arvioinnin kohteeksi.

Mielestäni laulamiskokemus voi olla esteettinen riippumatta siitä, millainen tuotettu ääni on. Proprioseptiset laulamiseen liittyvät aistimukset voivat olla luonteeltaan esteettisiä (Tarvainen 2016, 2018). Koska laulaminen on vahvasti sosiaalista ja kulttuurista toimintaa, meidän tulisi pohtia myös sitä, miten laulamisesta esteettisenä toimintana voisi tulla myös esteetöntä toimintaa — sellaista, että se olisi sosiaalisesti hyväksyttävää meistä kenelle tahansa.

Lähteet

Alcantara, Pedro de. 2013. Indirect Procedures: A Musician’s Guide to the Alexander Technique. 2. painos. Oxford: Oxford University Press.

Gallagher, Shaun & Jonathan Cole. 1998. ”Body Image and Body Schema in a Deafferented Subject”. Body and Flesh: A Philosophical Reader. Toim. Donn Welton, 131–148. Massachusetts: Blackwell Publishers.

Klemola, Timo. 2005. Taidon Filosofia — Filosofin Taito. Tampere: Tampere University Press.

Mehling, Wolf E., Viranjini Gopisetty, Jennifer Daubenmier, Cynthia J. Price, Frederick M. Hecht ja Anita Stewart. 2009. “Body Awareness: Construct and Self-Report Measures.” PLoS ONE 4 (5).

Sherrington, Charles S. 1906. The Integrative Action of the Nervous System. New Haven: Yale University Press. https://liberationchiropractic.com/wp-content/uploads/research/1906Sherrington-IntegrativeAction.pdf. (Luettu 10.8.2016.)

Shusterman, Richard. 2012. Thinking through the Body: Essays in Somaesthetics. Cambridge: Cambridge University Press.

Sundberg, Johan. 1987/1980. The Science of the Singing Voice. Illinois: Northern Illinois University Press.

Tarvainen, Anne. 2016. “Vokaalinen soomaestetiikka: Kehotietoisuuden esteettiset mahdollisuudet ihmisen äänenkäytössä ja kuuntelemisessa.” Etnomusikologian vuosikirja 28: 1–39. http://etnomusikologia.journal.fi/article/view/60239/21141.

Tarvainen, Anne. 2018. “Singing, Listening, Proprioceiving: Some Reflections on Vocal Somaesthetics.” Aesthetic Experience and Somaesthetics, toim. Richard Shusterman, 120–142. Leiden & Boston: Brill.

Guest lecture: Simon Frith

Simon Frith: The Ideology of Do-It-Yourself Music Making

Wednesday 11 April at 4:30 pm
Tampere Main Library Metso, music department

Simon Frith is Emeritus Professor of Music at the University of Edinburgh and a Fellow of the British Academy.  He was one of the pioneers of popular music studies in the academy, a founder member and sometime chair of the International Association for the Study of Popular Music, author of Sound Effects and Performing Rites, and, as editor, has published books on music and policy, music and the visual media, world music, music copyright, and the art of record production. He also had a long career as a music journalist and rock critic and was chair of the judges of the Mercury Music Prize for 25 years.

The event is organized by the Tampere Main Library together with the Finnish Society for Ethnomusicology and Centre for Practise as Research in Theatre / Sound Research Network.